Lue keskustelun säännöt.
Raskas/rajaton äiti
29.01.2020 |
Kirjoitan nyt tänne kuullakseni muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta.
Meitä on neljä aikuista sisarusta. Äitimme on aina ollut sellainen hieman hösöttävä tapaus, esim. lapsena meitä on kiikutettu päivystykseen joka ikisestä kolhusta ja naarmusta. Itselläni on myös oikeasti eräs perussairaus, joskin hyvin lievänä (pärjään tälläkin hetkellä ilman lääkkeitä) ja lapsena tuntui, että äiti liioitteli oireitani lääkäreille. Jouduin teini-ikään saakka käymään vaikka missä tutkimuksissa kun äitini mukaan oireeni olivat niin voimakkaat, vaikka itse en kokenut niitä niin. Teini-iässä tutkimuksissa hyppääminen loppui, kun lääkärit alkoivat myös kuuntelemaan minua ja lopulta sain sanottua, etten halua äitiä mukaan vastaanotolle.
Äidillä tuntuu olevan jatkuva huoli meistä lapsista. Kehittelee päässään vaikka minkälaisia kauhuskenaarioita siitä, mitä meille voisi sattua. Esim. tuohon sairauteeni liittyen saattaa soittaa myöhään illalla/aikaisin aamulla, koska hänelle on tullut voimakas tunne, että olen tyyliin tukehtunut. Ja sairauteni ei ole siis mikään henkeä uhkaava, ei mikään epilepsia tms. missä kohtauksiin/oireisiin ei voi varautua. Kerran on lähtenyt ajamaan mökille, jossa olimme puolisoni kanssa, koska emme vastanneet puolen tunnin sisällä tulleisiin useampiin puheluihin (olimme saunassa). Hän oli varma että olemme kuolleet häkämyrkytykseen.
Meidän kenenkään puolisoja äiti ei ole koskaan hyväksynyt eli on sellainen hirviöanoppi. Etenkin seurustelusuhteiden alkuvaihe on vaikeaa aikaa ollut aina äidille. Pitää puolisoille puheita "tämä on minun pieni prinsessa" tai "tämä on minun pieni poika", siis aikuisille ihmisille :D
Kun seurustelu on jatkunut pidempään, on äiti pystynyt vähän paremmin hyväksymään puolisot. Mutta silti kehittelee kaikenlaista draamaa, esim. kuinka veljeni vaimo on hänen kanssaan yhdessä vain rahan takia tai kuinka siskoni puoliso on varmasti salaa väkivaltainen ja kontrolloiva. Minä ja puolisoni olemme äidin mielestä koko ajan eroamassa ja ollaan siis oltu yhdessä jo monta vuotta ja tyytyväisiä ollaan itse parisuhteeseemme, ei riidellä tms.
Äiti on myös kovin rajaton. Jos kutsumme kylään saataa alkaa käydä läpi kaappeja ja loukkaantuu ihan itkuun saakka kun tästä huomauttaa. On myös sisarusten lapsia vahtiessa käynyt heidän koko kodin läpi muka "siivotessaan". Kun tiesi, että olemme viikon ulkomaan matkalla oli mennyt meidän asuntoon sisään vara-avaimella ja sisustanut koko kämpän uusiksi. Siis hankkinut uusia verhoja ja huonekalujakin! Tästäkin tuli kauhea itku, kun emme ilahtuneet asiasta ja otimme vara-avaimen häneltä pois.
Eilen soitin muuten vaan äidilleni vaihtaakseni kuulumisia. Äiti vastasi puhelimeen "Onko jotain sattunut?" Ja alkupuhelu meni vakuutteluun, että kaikki on kunnossa. Puhelun jälkeen sain viestin, että miksi soitin ja onko joku hätänä. "Kyllä äidille voi kertoa, äiti vaistoaa tällaiset asiat" Oli myös soittanut siskolleni, että minulla on nyt jotain "vaikeaa" meneillään, tietäisikö sisko mitä.
Tämä on tosi uuvuttavaa ja tuli sellainen tunne, että nyt pitäisi saada etäisyyttä. Ollaan sisarusten kanssa yhdessä ja erikseen puhuttu äidille tästä hänen käyttäytymisestään, mutta se loppuu aina itkuun äidin osalta ja sitten saadaan isältä kuulla, kuinka äidille on tullut rytmihäiriöitä tai kuinka äiti ei ole saanut nukuttua kun niin meitä murehtii.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta ja miten olette asian ratkaisseet?
Kommentit (92)
Varaa aika mielenterveystoimistoon ensin itsellesi niin että saat kertoa äitiongelmasta ja sen jälkeen äidillesi. Se vaan on äidin ongelma. Eikö isänne voi mitenkään hillitä tuota hulinaa vai miten hän suhtautuu asiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo välttämättä mene ohi edes lääkityksellä, mutta sitä voisi ainakin koittaa, terapiaa saa hyvin harvoin, kun oireita on noin vähän, ei mitään erityisen vakavaa esim. itsetunto , niin tuskin edes tarjotaan, paniikkihäiriö aiheuttaa monesti sairauden pelkoa ja juuri tuollaista luottamus pulaa ihmisiä kohtaan...
Hieman on myös jotain narsistin piirteitä.
Ota vara-avain pois, kutsukaa kylään kun voitte itse seurata perään..
Vierailija kirjoitti:
Varaa aika mielenterveystoimistoon ensin itsellesi niin että saat kertoa äitiongelmasta ja sen jälkeen äidillesi. Se vaan on äidin ongelma. Eikö isänne voi mitenkään hillitä tuota hulinaa vai miten hän suhtautuu asiaan?
Isä on hiljainen mies. Joskus huomauttaa äidille tämän käytöksestä, mutta siitä tulee hirveä riita ja mykkäkoulu äidin puolelta.
Unohtui sanoa, että tämä äidin murehtiminen ulottuu myös isääni. Isä on äidin mielestä tehnyt kuolemaa varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Äiti kiukuttelee kun ei saa isää lääkärille ja silloin kun isä käy jostain asiasta lääkärille niin äidin mielestä isä vähättelee oireitaan ja asiaa ei siksi hoideta sen vaatimalla vakavuudella.
En usko, että isälläkään on helppoa äidin kanssa. Joskus kun kahden kesken jutellaan niin isä tuskastelee äidin tempauksia.
Yksi ainoa plussa äidissäsi on, että ainakin hän on juurta jaksaen selvittänyt sairautenne. Sillä on etunsa aikuisuudessa, sillä mitä lapsena sairauksia havaitaan sen paremmin hoito auttaa.
Millainen lapsuus äidillä oli? Hätä ja huoli tuntuisi olevan niin hänessä. Asioita, joita hän ei ole osannut aikuisenakaan käsitellä ja ymmärtää itsessään. Ongelmia, tunteita, jotka ovat paisuneet isoiksi möröiksi hänen elämässään ja joita hän koettaa hallita hallitsemalla teitä. Olette hänen tunteittensa kanavat.
Vuosien saatossa tapa toimia äitinä on jäänyt häneen niin kiinni, ettei hän nytkään halua ottaa teistä irti. Karttaakseen omia tunteitaan ja mörköjään.
Äitiäsi et voi muuttaa. Hän tuskin tajuaisi, jos ryhtyisit suoraan spekuloimaan hänen ongelmistaan. Mutta voit muuttaa itseäsi ja tapojasi. Mikä olisi se maksimimäärä, jota häntä siedät ja jaksat? Viisi minuuttia päivässä, viikossa, kuukaudessa?
Olen saanut ohjeet lääkäriltä, joka kehoitti minua päättämään miten paljon jaksan äitiäni. Nykyään puhun äidin kanssa noin kolmesta viiteen minuuttia puhelimessa päivittäin, mutta jätän myös soittamatta jos en jaksa juuri silloin. Käyn moikkaamassa häntä kerran kuukaudessa, vaikka asumme noin 15 km päässä toisistamme. Veljeni jaksavat hänen kanssaan enemmän.
Sovin veljieni kanssa joistakin äitiä koskevista käytännöistä,jolloin emme kaikki ryntää tekemään äidin kanssa samaa asiaa. WA toimii oikein hyvin ryhmäkeskusteluumme. Nopeaa sopimista.
Älä siis ota äitiäsi harteillesi. Hänen vastuullaan on hänen elämänsä ja miten sen luovii. Älä tue häntä huolissa ja murheissa, vaan ohita ne hiljaisuudessa ja vaihda puheenaihetta. Jätä ruokkimatta hänen puheitaan väittämällä muuta häntä vastaan. Työnnä vastuu hänen kuvitelmistaan sinusta hänelle takaisin nimenomaan hiljaisuudella sekä aihetta vaihtamalla.
Vie aikansa, kun saat äitisi oppimaan tavoillesi, mutta kun olet itse päättänyt mitä teet ei se sinua myöskään vaivaa. Rakkautta äitiäsi kohtaan se ei huonommaksi tee, mutta olet jo aikuinen ja tiedät mitä haluat elämältäsi. Ylihuolehtiva äiti ei ihan sovi siihen, mutta äiti kyllä,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hieman on myös jotain narsistin piirteitä.
Ota vara-avain pois, kutsukaa kylään kun voitte itse seurata perään..
Vara-avain on otettu pois ja kyläänkään ei ole otettu enää kuin kutsumalla. Tämäkin oli äidillä aikoinaan suuri tuskailun aihe, kun laitettiin stoppi yllätysvierailuille.
Ap
Mulla on samanlainen äiti ja lisäksi siskoistani kasvanut samanlaisia.
En juuri ole tekemisissä. Eivät hae apua joten eivät ole tervettä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on kovin huolehtivainen teistä ja pelkää menettävänsä teidät. Mistä se mahtaa pohjimmiltaan johtua? Onko hänen oma elämänsä liian yksitoikkoista tai hän ei viihdy isänne seurassa? Huolehtivaisuus on ihanaa, mutta aikuisten ihmisten kontrollointi menee yli.
Lukiessani tuota tuli välillä sellainen olo, että voiko oikeasti olla tuollainen? Ja miten ihmeessä olette kestäneet.
Muistuttaa jotain Münchauserin, aspergerin ja narsistin yhdistelmää...!?
Isä ei ilmeisesti mitenkään puutu äidin kontrolliin; ei tajua, että se on "patologista", tai kokee että yrittämällä vaikuttaa, aiheuttaa äidillesi vain enemmän ahdistusta - jolloin "kontrolli" on entistä enemmän äidin käsissä.
Millainen lapsuus äidilläsi oli?
Mielestäni teidän on nyt aika irtautua äidin keskenkasvuisesta osasta. Ette lähde mukaan siihen patologiaan, koska sillähän se elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin Münchhausen-oireyhtymää: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2006/5/duo95577
Lievässä muodossaan: saa tyydytystä lääkäreistä jne.
Äidille ei tarvitse edes vastata puhelimeen.
Itse laitoin välit vähäksi aikaa jäähylle. Sanoin, että nyt en halua tavata tai kommunikoida vähään aikaan. Ei ole lopullista ja palaan asiaan. Seuraavan kerran tavattiin lyhyesti kaupungilla.
Hirveä itku ja itsesääli seurasi ilmoitustani. Mutta rajat ovat pysyneet paljon paremmin sen jälkeen ja välimme ovat lämmenneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalääkäreiltä pukkaa diagnoosia huolehtivalle äidille, narsismi mainittu ensimmäisellä sivulla, voi huoh.
Vähän tekis mieli:
"Itse aiheutettujen häiriöiden ryhmään kuuluu myös lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus (syndrome Munchausen by proxy). Siinä lapsen sairaus on huoltajan - yleensä äidin - sepittämä tai aiheuttama. Se on tärkeä huoltajuuden ja sairauskäyttäytymisen vääristymä, joka aiheuttaa lapsen vakavaa kaltoinkohtelua (Lounamaa 2004). Myös puoliso tai iäkäs vanhempi voi joutua sijaispotilaaksi." (Duodecim 2006)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otteita vielä Duodecim-artikkelista, koska samaa mentaliteettia voi soveltaa läheisiin:
"Potilas pystyy silloin luottamaan itseensä ja oireluomukseensa, tuntemaan itsensä merkitykselliseksi, sijoittamaan kauhunsa ja itsetuhoisuutensa oireisiinsa*, saamaan huolenpitoa ja hoitoa sekä hallitsemaan ja manipuloimaan hoitavaa lääkäriä ja hoitotiimiä. Lääkäristä tulee potilaalle mahtava vanhemman korvikehahmo,"
* vrt. lapsen oireisiin
"Useimmiten on kyse tiedostamattomista kaikkivoipuuden fantasioista, joihin sekaantuu syyllisyyttä ja piilotettua sadismia. Lääkäri joutuu ristiriitaan ammatillisuutensa, potilaan harjoittaman manipulaation ja oman toimintansa suhteen."
Münchhausen haluaa soveltaa omaa ristiriitaansa ja käyttää siihen välineenään lääkäriä, omaa lastaan, jne.
Lapset voivat olla Münchhauserille ALUSTA, jossa elää omaa traumaa OIKEUTETUSTI.
Välillä itkeä tirauttaa, niin fantasia saa jatkua...
Älkää olko hänelle ilkeitä. Hän vain ilmentää sitä psyykkistä väkivaltaa, jonka on itse saanut kokea - ei tuollainen käytös synny normaaleista perheolosuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Äidille ei tarvitse edes vastata puhelimeen.
Itse laitoin välit vähäksi aikaa jäähylle. Sanoin, että nyt en halua tavata tai kommunikoida vähään aikaan. Ei ole lopullista ja palaan asiaan. Seuraavan kerran tavattiin lyhyesti kaupungilla.
Hirveä itku ja itsesääli seurasi ilmoitustani. Mutta rajat ovat pysyneet paljon paremmin sen jälkeen ja välimme ovat lämmenneet.
Hänen manipulointikeinonsa on kyllä tehokas. Surullista, että vanhempi takertuu lapseensa noin patologisesti... sen voi tehdä pienelle lapselle, mutta kun hän kasvaa aikuiseksi, tilanteen hölmöys tulee paremmin näkyviin.
Se on tosiaan niin, että kun lapsi löytää rajansa - jota vanhempi on tiedostamattaan estänyt - niin siitä hyötyvät molemmat!
Huolehtimalla itse itsestäsi, olet samalla parantanut välejänne, kun hänen käytöksensä ei ole enää mennyt läpi. Muista aina pitää tämä asetelma: sinä olet aikuinen, ja äitisi hyöytyy sen muistamisesta, ettei valu taas huonoon käytökseen. Uskon että äitisikin kokee turvallisuutta, ja motivaatiota olla normaali, kun joku sentään osaa vaatia vuorovaikutuksessa kunnioitusta. Että muistaa siinä olevan kaksi ihmistä, ei yksi ja hänen fantasiansa.
Nostan tätä vanhaa ketjua, olen siis sen alkuperäinen aloittaja.
Nyt oli pakko laittaa välit poikki äitiin ainakin hetkeksi.
Pohjatiedoksi mieheni vaihtoi työpaikkaa keväällä ja uusi työ sisältää myös ajoittain matkustamista. Äitini on tästä koko kevään soitellut ja viestitellyt sekä avautunut myös sisaruksilleni. Päivittelee kuinka mieheni kehtaa hylätä minut ja jättää ihan yksin. Surkuttelee kuinka joudun olemaan käytännössä leskenä jne. On vakuuttunut, että nyt suhteemme kaatuu ja minä olen ahdistunut. On yrittänyt väkisin tupata itsensä meille asumaan mieheni työmatkojen ajaksi (en ole suostunut tähän). Perustelee taas näitä väitteitään "kyllä äiti vaistoaa" - kommentillaan.
Todellisuudessa olemme miehen kanssa pitäneet hänen uutta työpaikkaa onnenpotkuna ja iloinneet siitä. Työmatkatkin ovat satunnaisia ja pituudeltaan 1-4 päivän mittaisia, ihan kohtuullisia siis.
Viikko sitten viikonloppuna oli sellaiset suuremmat sukujuhlat, jonne osallistui myös vähän etäisempiä sukulaisia puolisoineen. Erään etäämmän sukulaisen puoliso sattuu olemaan mieheni uuden työpaikan johtoportaassa ja he juhlissa töistä jonkin verran juttelivatkin.
Lähdimme miehen kanssa juhlista alkuillasta muiden jäädessä vielä juhlimaan.
Lähtömme jälkeen äiti on kertonut kaikille mieheni olevan piilo-alkoholisti ja kuinka minä joudun peittelemään mieheni ongelmaa. On maalaillut vieraille kuvaa ahdistavasta elämästämme ja kuinka olen masentunut kun mieheni juo työmatkoillaan.
Tähän tämä mieheni työpaikan johtoportaassa oleva henkilö oli sanonut, ettei sellaisia työntekijöitä heidän yrityksessään katsella kauaa.
Luojan kiitos veljeni vaimo kertoi äitini puheista meille jälkeenpäin.
Tässä on nyt kulunut viikko yritetty selvitellä äidin aiheuttamia sotkuja. Äiti itse on pommittanut minulle viestejä "Ei saa suuttua äidille, hyvää tarkoitan ja yritän suojella sinua".
Pahinta on siis se, että äiti tuntuu todellakin uskovan itse noihin omiin väitteisiinsä. Olen kevään aikana jo ottanut etäisyyttä äitiini, mutta tekemisessä olemme kuitenkin olleet parisen kertaa viikossa. Äiti on ilmeisesti kehittänyt ajatusmallin, jonka mukaan etääntymiseni johtuu siitä kun yritän salata ja peitellä hänen kuvittelemiaan ongelmia häneltä. Hän on nyt tuoksi ongelmaksi kehittänyt tuon miehen alkoholismin.
Naurettavaa tästä tekee sen, että mies juo korkeintaan kerran viikossa yhden saunaoluen jos edes sitä.
Ilmoitin äidille, että en nyt halua olla määrittelettömään aikaan missään tekemisissä, mutta tämä oli kuin bensaa olisi heittänyt liekkeihin. Äiti pommittaa soittamalla ja kun en vastaa niin viesteillä. On vakuuttunut, että on väitteissään oikeassa ja valittelee kuinka kovaa stressiä tilanteeni hänelle aiheuttaa. Oli joutunut sydänoireiden vuoksi lääkärilläkin käymään.
Olen nyt yrittänyt pitää täydellistä hiljaisuutta, en vastaa mitään hänen viesteihinsä. Vaikeaa se on silti, kun tekisi mieli puolustautua.
Sisareni tietävät todellisen tilanteen, mutta en tiedä pitäisikö muillekin sukulaisille selittää missä mennään ennenkuin äiti ehtii selitellä omia tarinoitaan.
Ap
Minun mieheni on pedofiili. Ja se että otan etäisyyttä äitiini johtuu siitä että peittelen pedofiilimieheni tekemisiä.
Kyllä. Ja itse uskoo jo juttunsa kun on sitä vuosia itselleen uskotellut.
Ja meillä myös ravattiin lääkärissä ja meillä podettion vaikka mitä keksittyä.
Ei ole neuvoja. Äitisi tarvisi mielenterveyspalveluita kaikesta päätellen. Todennäköisesti ei itse sitä hyväksy, eikä ymmärrä. Käytös on kaukana normaalista.