Te, joilla ei ole koskaan luppoaikaa töissä, mitä työtä teette?
Alkaa tympiä nämä työpäivät, kun koko päivän työt on tehty kahdeksassa minuutissa ja loppupäivä on pelkkää netissä surffailua.
Viime viikolla siivosin koko työhuoneeni. Tällä viikolla ei siis ole yhtään mitään tekemistä. Kiirettä ei ole koskaan muutenkaan.
Olen hyvin itsenäisen esimiehen sihteeri, joka ei oikein tarvitse minua mihinkään. Luulee, että minulla on omiakin hommia. Ja niin onkin, muttei tarpeeksi. Palkkaa saan 3050 euroa bruttona, joten mitään hinkua hakeutua muualle ei oikein ole. Sihteeriksi olen tosi hyvin palkattu.
Kommentit (1077)
Sosiaaliohjaaja. Asiakastapaamisia on kalenteri koko ajan täynnä. Lisäksi pitää ehtiä kirjata, vastata puheluihin, valmistella arvioita. Työpäivä alkaa heti kun astuu toimiston ovesta sisään ja päättyy kun toimistonovi sulkeutuu. Pidän yhden tauon päivässä: 30 min. omalla ajalla keskellä päivää. Lisäksi saatan juosta kerran tai kahdesti nopeasti pissalla.
Vierailija kirjoitti:
Mua tavallaan vähän huvittaa tää avaus, kun monet ihmiset kirjoittelee vauvapalstalle keskellä päivää, ja ei ole muka ikinä yhtään luppoaikaa töissä? Missä ne sitten ovat, vapaapäivällä kaikki?
Olen ruokatauolla klo 11.30-12 joka päivä. Se on omaa aikaani, jonka ajaksi kirjaan itseni pois järjestelmästä. Työpäivä on siis kahdessa osassa, ei sisällä taukoja.
T: sosiaaliohjaaja
Ravintola-ala. Kusella en yleensä käy työaikana, mutta se ei juuri haittaa koska ei ole edes aikaa ajatella kropan tarpeita. Syödä ehdin yleensä niin että samalla kun lappaan ruokaa suuhun hoidan tiskejä tms takahuoneessa. Mutta työpäivät menee kyllä nopeasti, tuntuu muutamalta tunnilta. Ehdoton plussa. Voittaa peukaloiden pyörittelyn satanolla
Myyjä kirpputorilla. Työ ei tekemällä lopu! Palkka nettona 1200 e / kk 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Projektityötä rakennusalalla rakennuttamistehtävissä. Löysää aikaa ei ole yhtään. Päivät menee nopeasti, liksa on päälle 100 k€ vuodessa + bonukset päälle ja työajan ja paikan voin melko vapaasti itse valita / päättää joten ei voi valittaa. Tänään pidän vapaata ja siksi on aikaa roikkua netissä.
Ja sitten me, jotka kaikki oikeat työt siellä työmaalla tehdään saadaan viidesosa sun vuosituloista, samalla kun valkokypärät vetää leukoja toimistossa.
Ihan häpeän itseäni kun luen näitä. Ajoittain töitä on paljonkin, mutta välillä ehtii surffailla netissäkin paljon. Nytkin olen työajalla netissä. Lounastaukoa ehtii pitää yleensä tunnin verran ja en edes kehtaa kertoa, miten työpäivä menee, kun teen etätöitä kotona. Perus konttorirotta olen...
Moni sanonut sairaanhoitaja joten haluan sanoa, että minä olen myös sairaanhoitaja ja minulla ON luppoaikaa töissä!
Laboratoriohoitaja sekä poliklinikalla, että päivistyssairaalassa. Polilla jonot on usein tunnin luokkaa, joten vuorokutsunappia pääsee hyvin rämpyttää 8 tunnin työvuoron aikana. Sairaalassa osastokierrot kestää usein melko pitkään ja niitä on useampi kierto päivän aikana. Päivystys on oma lukunsa; riippuu vähän vuorokaudenajasta, onko asiakkaita/potilaita.
Asiakkaita/potilaita pääsääntöisesti riittää aina. Heinäkuussa on vähän tavallista hiljaisempaa (lääkärien loma-ajat, joten labralähetteitä ei tehdä niin paljon), mutta 11 kuukautta vuodesta on säntäilyä paikasta A paikkaan B.
Puutarhuri, kunnalla töissä. Työ- ja taukoaikoja noudatetaan lähes minuutilleen, hommia tehdään säällä kuin säällä, eikä tarvitse koskaan seisoskella tai odotella kun töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä. Välillä tulee pidettyä ehkä minuutin tauko (esim. parin viime kesän helteiden aikaan), mutta heti tulee sellainen olo että vaikuttaa laiskalta. Päivät menee nopeasti, en vaihtaisi työhön missä täytyy väkisin keksiä tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mua tavallaan vähän huvittaa tää avaus, kun monet ihmiset kirjoittelee vauvapalstalle keskellä päivää, ja ei ole muka ikinä yhtään luppoaikaa töissä? Missä ne sitten ovat, vapaapäivällä kaikki?
Ikävä kyllä en ole vapaapäivällä, enkä töissä. Saan tehdä arkena päivävuoroja todella harvoin. Nytkin kuluvassa 3 viikon jaksossa minulla on vain 7 aamuvuoroa, joista 3 osuu viikonlopulle. Eli ruhtinaallisesti 4 arkipäivän aamuvuoroa. Menen iltaan töihin, vuoro 14.14-22. Minulla on myös yövuoroja, mutta luojan kiitos, niitä on tässä 3 viikon jaksossa vain 2 yötä. Niitä ei meinaa kroppa jaksaa.
Palveluneuvoja eli vastailen puhelimeen. Mitään muuta ei kerkeä kun kauheat ruuhkat aina. Tauot pidän silti kun ne minulle kuuluu, odottakkoon asiakkaat linjalla kun ei firma suostu palkkaamaan lisävoimaa.
Lähihoitaja olen. Luppoajaksi voi meillä katsoa, jos ehtii lakisääteiset ruokatauot pitämään. Harvemmin kyllä. Henkilökuntaa liian vähän ja jokaisesta revitään kyllä kaikki irti. Törkeää minusta. Firmoille isot tuotot ja hoitajat repivät itsensä rikki jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää. En ihmettele että suurin osa vaihtaa alaa kun huomaavat todellisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Puutarhuri, kunnalla töissä. Työ- ja taukoaikoja noudatetaan lähes minuutilleen, hommia tehdään säällä kuin säällä, eikä tarvitse koskaan seisoskella tai odotella kun töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä. Välillä tulee pidettyä ehkä minuutin tauko (esim. parin viime kesän helteiden aikaan), mutta heti tulee sellainen olo että vaikuttaa laiskalta. Päivät menee nopeasti, en vaihtaisi työhön missä täytyy väkisin keksiä tekemistä.
No huh huh. Olin itse nuorempana puutarha-alalla ja kyllä siihen aikaan vesisateella pidettiin taukoa vähän enemmän kuin laki sallii. Olin töissä sekä taimitarhalla, hautausmaalla että kunnan puutarhayksikössä. Oli leppoisaa hommaa. Vaihdoin alaa, koska en saanut mistään ympärivuotista työsopimusta. Ei loppujen lopuksi ollut kovin hehkeää olla töissä maaliskuusta syyskuulle ja loppuajan vuodesta odotella sijaisuuksia, jos se hautausmaan pääpuutarhuri sattuisi sairastumaan. On ne ajat muuttuneet, jos nyt ei ehdi kunnolla taukoa pitää. Entisaikaan omaan tahtiin sai tehdä, ja kuten mainitsin, vesisateella vähän extrataukoa myös.
Varhaiskasvatuksen opettaja. Hyvä jos kerkee vessassa käydä. Palkasta jää käteen 1700. Ei naurata. Vaihdan heti alaa, kun voin. työnantajat Kuopiosta, ottakee yhteyttä!
Lastentarhanopettajan työssäni ei ollut edes vessa-aikaa, kun lapsia ei voinut jättää keskenään ja henkilökuntaa aina liian vähän. Nyt tk-sairaalassa omaisen vieressä, hoitajat ovat päivässä vähintään kolme kertaa KAIKKI 1-1,5h kerrallaan t⁰kohuoneessa. Ja täällä on erikseen lasiseinäinen huone jossa työtietokoneet ym, siellä pidetään raportit
Kotihoito sekä vanhusten hoito. Kun työpäivän piti kotihoidossa loppua klo 21 niin käytännössä silloin pääsi ehkä lähtemään vasta ulos viimeisestä paikasta. Kirjaukset jäi usein omalle ajalle. Ruokatauolle ei monesti ehtinyt, ruokatunti olisi kulunut pelkkään edestakaiseen kulkemiseen. Vanhustenhoidossa jos itsellä olisi rauhallinen hetki, niin toisella voi olla akuuttitilanne mihin menet auttamaan. Mulla ei kroppa ja pää kestä sitä suorittamista ja juoksemista.
Sama juttu, vaikka olen äitiyslomalla kaksosten kanssa!