Onko täällä alaa vaihtaneita sairaanhoitajia?
Mille alalle vaihdoit? Olen viimeisen vuoden opiskelija ja haluan todennäköisesti vaihtaa alaa. Työ on ollut ihan ok ja antoisaakin, mutta en nää itseäni tässä työssä eläkeikään asti.
Kommentit (127)
Kouluun johon minä hain sairaanhoitajaksi oli hakijoita 1800 ja sisään otettiin 40. Että ei mielestä kovin helppoa päästä kun joku niin väitti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitaja -> koodari on mun vaihdos (koulutus tietojenkäsittelytieteen maisteri). Tajusin jo hoitoalaa opiskellessani että olen tähän hommaan turhan introvertti, että en itse asiassa haluaisi tehdä työtä ihmisten parissa. Mutta opiskelin loppuun ja pääsin yliopistolliseen keskussairaalaan töihin. Siellä riitti vuosi ja tajusin että ei, minä en halua tehdä tätä. Hain yliopistoon ja pääsin, valmistuin 4 vuodessa. Enpä ole päivääkään vaihtoa katunut, kun nyt on siisti sisätyö josta saa tuplasti palkkaa kuin hoitajana, eikä tarvi olla juurikaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Mielenkiintoinen tapaus, että selkeästi koodaushommiin sopiva lahjakas (valmistui neljässä vuodessa, ei voi olla ihan tyhmä) introvertti on ylipäätään hakeutunut hoiva-alalalle. Miten tämä on voinut edes tapahtua, en pysty ymmärtämään? Mutta onnea sinulle että löysit parempien hommien äärelle! Uskon kyllä ettei monestakaan sairaanhoitajasta olisi softa-alalle.
Eksä tais lähteä hoitajan matkaan? 🤭
Mistä muuten moinen katkeruus täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan pelkän ammatin perusteella?
Sairaanhoitajasta aivan toisen alan yrittäjäksi.
Ystäväni taas lähti ravintola-alalle.
Omasta mielestäni Finnairille nimenomaan pääsi todella helposti töihin. Hakijoita on toki numeraalisesti paljon, mutta suuri osa heistä ilman työkokemusta tai ylioppilastutkintoa kummempaa pohjakoulutusta, joten varsinaista kilpailua ei oikeasti ole, mikäli hieman kielitaitoa löytyy esim. tuon sh-tutkinnon lisäksi.
Haastattelut ja ryhmätehtävät olivat hauskoja. Lisäksi täytyi tehdä pari varsin yksinkertaista päättelytehtävää netissä ja käydä perusteellisessa työhöntulotarkastuksessa. Itse lentoemon koulutus oli intensiivinen, mutta lyhythän se on, vertautui mielestäni lähinnä johonkin harjoittelujaksoon sh:n koulutuksessa. Työ oli varsin miellyttävää ja työkaverit ihania, mutta itse kyllästyin vuodessa ja hain yliopistoon.
Oma koulutuspolku on ollut siis sh->lentoemo->yleinen valtio-oppi. Jos on yhtään sellainen tunne, niin kyllähän hoitoalalta kannattaa poistua, on se niin kannattamatonta henkilökohtaisten resurssien haaskaamista. Ainahan voi palata niihin töihin ja opiskellessa tehdä keikkaa hoitajana.

SH-opinnot eivät ole mikään automaatio päästä lentoemännäksi. Tämänhän sinä toki itsekin tiedät.
Ja unohdit mainita, että lentoemäntänä sinulla ei ole sairaanhoitajan valtuuksia työssäsi.
Olet samalla viivalla kuin kollegasi.

Kuka tässä on sellasta väittänytkään? Opettele lukemaan.

Jos haluaa sh:m töistä pois niin lienee enemmän kuin positiivista ettei seuraavassa työssä ole sh:n työn valtuuksia 🙈 heheh

Mitä ihmettä tarkoitat, että lentoemäntänä ei ole sairaanhoitajan valtuuksia? No varmasti ei voi esim kirjata ihmisistä potilastietoja Kantaan. Mutta onhan se nyt lentoemännän työssä etu, jos pohjalla on sh:n koulutus. Jos joku vaikka lennon aikana sairastuu, niin meinaatko, että entinen sh nykyinen lentoemo vaan seisoo tumput suorina, että nocando, ei ole valtuuksia? Ei, kyllä hän auttaa sen minkä kykenee.
Joo lentoemäntä on hyvä vaihtoehto. Muita hyviä esim. Logopedia tai psykologia yliopistolla, jos vaan yhtään kiinnostaa.

Ei tietenkään ole mikään automaatio missään tapauksessa, mutta etua siitä kyllä on.
Miks koneessa sitte kuulutetaan sairaanhoitajaa tai lääkäriä jos he eivät kerta mitään pysty koneessa tekemään? Kerroppa meille tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni Finnairille nimenomaan pääsi todella helposti töihin. Hakijoita on toki numeraalisesti paljon, mutta suuri osa heistä ilman työkokemusta tai ylioppilastutkintoa kummempaa pohjakoulutusta, joten varsinaista kilpailua ei oikeasti ole, mikäli hieman kielitaitoa löytyy esim. tuon sh-tutkinnon lisäksi.
Haastattelut ja ryhmätehtävät olivat hauskoja. Lisäksi täytyi tehdä pari varsin yksinkertaista päättelytehtävää netissä ja käydä perusteellisessa työhöntulotarkastuksessa. Itse lentoemon koulutus oli intensiivinen, mutta lyhythän se on, vertautui mielestäni lähinnä johonkin harjoittelujaksoon sh:n koulutuksessa. Työ oli varsin miellyttävää ja työkaverit ihania, mutta itse kyllästyin vuodessa ja hain yliopistoon.
Oma koulutuspolku on ollut siis sh->lentoemo->yleinen valtio-oppi. Jos on yhtään sellainen tunne, niin kyllähän hoitoalalta kannattaa poistua, on se niin kannattamatonta henkilökohtaisten resurssien haaskaamista. Ainahan voi palata niihin töihin ja opiskellessa tehdä keikkaa hoitajana.
SH-opinnot eivät ole mikään automaatio päästä lentoemännäksi. Tämänhän sinä toki itsekin tiedät.
Ja unohdit mainita, että lentoemäntänä sinulla ei ole sairaanhoitajan valtuuksia työssäsi.
Olet samalla viivalla kuin kollegasi.
Mitä ihmettä tarkoitat, että lentoemäntänä ei ole sairaanhoitajan valtuuksia? No varmasti ei voi esim kirjata ihmisistä potilastietoja Kantaan. Mutta onhan se nyt lentoemännän työssä etu, jos pohjalla on sh:n koulutus. Jos joku vaikka lennon aikana sairastuu, niin meinaatko, että entinen sh nykyinen lentoemo vaan seisoo tumput suorina, että nocando, ei ole valtuuksia? Ei, kyllä hän auttaa sen minkä kykenee.
Lentoemännällä on lentoemännän valtuudet. Eli buranan antaminen.
Työnantaja on kusessa, jos buranan antaja tekee hoitovirheen. Koneessa kuulutettavat hoitoalan henkilöt eivät ole työsuhteessa lentoyhtiöön, ja toimivat kansainvälisen samarialais-lain alla.
Eli vaikka olisit aivokirugina lentoemäntä, ei sinulla ole muita oikeuksia kuin se buranan jakaminen.
Tämä ei tunnu teillä menevän jakeluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni Finnairille nimenomaan pääsi todella helposti töihin. Hakijoita on toki numeraalisesti paljon, mutta suuri osa heistä ilman työkokemusta tai ylioppilastutkintoa kummempaa pohjakoulutusta, joten varsinaista kilpailua ei oikeasti ole, mikäli hieman kielitaitoa löytyy esim. tuon sh-tutkinnon lisäksi.
Haastattelut ja ryhmätehtävät olivat hauskoja. Lisäksi täytyi tehdä pari varsin yksinkertaista päättelytehtävää netissä ja käydä perusteellisessa työhöntulotarkastuksessa. Itse lentoemon koulutus oli intensiivinen, mutta lyhythän se on, vertautui mielestäni lähinnä johonkin harjoittelujaksoon sh:n koulutuksessa. Työ oli varsin miellyttävää ja työkaverit ihania, mutta itse kyllästyin vuodessa ja hain yliopistoon.
Oma koulutuspolku on ollut siis sh->lentoemo->yleinen valtio-oppi. Jos on yhtään sellainen tunne, niin kyllähän hoitoalalta kannattaa poistua, on se niin kannattamatonta henkilökohtaisten resurssien haaskaamista. Ainahan voi palata niihin töihin ja opiskellessa tehdä keikkaa hoitajana.
SH-opinnot eivät ole mikään automaatio päästä lentoemännäksi. Tämänhän sinä toki itsekin tiedät.
Ja unohdit mainita, että lentoemäntänä sinulla ei ole sairaanhoitajan valtuuksia työssäsi.
Olet samalla viivalla kuin kollegasi.
Ei tietenkään ole mikään automaatio missään tapauksessa, mutta etua siitä kyllä on.
Mikähän tämä harhaisen väittämän mukainen etu oikein on?
Kurssillani oli mm. entinen lentokentän virkailija, yliopisto-opiskelijoita, kotiäiti ja Siwan kassa. Ei ensimmäistäkään sairaanhoitajaa.

Pointti olikin se, että on typerää väittää hoitajien pääsevan automaattisesti lentoemänniksi.
Mutta se ei ihmetytä , että jumaluusharhaiset narsistit kuvittelevat itsestään liikoja.
Vaikka jo lääkelaskutkin tekee tiukkaa
Kuka muu on mistään automaatiosta puhunut kuin sinä itse? Ja kuka tässä on mistään lääkelaskuista puhunut? Mitä sä horiset?
Ap kysyi uusia alaehdotuksia ja niitä täällä annetaan. En ymmärrä miksi päivystät tässä keskustelussa ja jankutat samoja asioita, joku levy jääny ilmeisesti päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitaja -> koodari on mun vaihdos (koulutus tietojenkäsittelytieteen maisteri). Tajusin jo hoitoalaa opiskellessani että olen tähän hommaan turhan introvertti, että en itse asiassa haluaisi tehdä työtä ihmisten parissa. Mutta opiskelin loppuun ja pääsin yliopistolliseen keskussairaalaan töihin. Siellä riitti vuosi ja tajusin että ei, minä en halua tehdä tätä. Hain yliopistoon ja pääsin, valmistuin 4 vuodessa. Enpä ole päivääkään vaihtoa katunut, kun nyt on siisti sisätyö josta saa tuplasti palkkaa kuin hoitajana, eikä tarvi olla juurikaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Mielenkiintoinen tapaus, että selkeästi koodaushommiin sopiva lahjakas (valmistui neljässä vuodessa, ei voi olla ihan tyhmä) introvertti on ylipäätään hakeutunut hoiva-alalalle. Miten tämä on voinut edes tapahtua, en pysty ymmärtämään? Mutta onnea sinulle että löysit parempien hommien äärelle! Uskon kyllä ettei monestakaan sairaanhoitajasta olisi softa-alalle.
Ensimmäisestä virhe-alanvalinnasta voi kiittää TE-keskuksen ammatinvalintapsykologia. En oikein yhtään tiennyt, mitä lähtisin opiskelemaan. Ei ollut kiinnostusta oikein mihinkään erityisesti. Eipä toisaalta mitään sellaistakaan että "ei ainakaan tuota". En ollut erityisen lahjakas missään, enkä erityisen lahjaton missään. En harrastanut mitään mistä voisi ajatella uraa. Tehtyäni pari vuotta duunia tehtaalla, päätin että haluan sittenkin opiskella jotain, koska koneistuminen todennäköisesti vie sinänsä mukavat tehtaantyöt tulevaisuudessa.
Menin ammatinvalintapsykologille työkkäriin. Koska olin kirjoittanut 5 L:ää (ruotsista C) ylioppilaskirjoituksista, psykologi oli sitä mieltä että sinänsä kapasiteetin puolesta voin valita mitä vaan. Mutta aika äkkiä alkoi kääntää juttua siihen, että kun olen jo välivuosiakin pitänyt ja ikää tulee, niin onko pitkä akateeminen koulutus välttämättä motivoiva ja järkevä valiinta. Koska olin itsekin epävarma mitä haluan, käännyin ajattelemaan niin että eihän se ole, järkevämpi hankkia joku lyhyempi koulutus. Siinä sitten selattiin listaa ammattinimikkeistä ja piti pisteyttää mikä tuntuu vastenmieliseltä, mikä kivalta ja mikä siltä väliltä. Kaikki suunnilleen oli siltä väliltä. Lopulta jotenkin keskustelu päätyi siihen että hoitoalalla on ainakin aina töitä joten sinne kannattaa suuntautua.
En koe olevani erityisen lahjakas it-hommiin. Sisukas ja kovapäinen vain :D Olen tosiaan sellainen ei lahjakas missään, ei lahjaton missään keskivertotyyppi. Yleinen matematiikkakin oli vain lukiosta pohjana. Mutta nopeasti pystyi valmistumaan koska ei enää kiinnostanut nuorten biletykset sun muut vaan keskityin täysillä opiskeluun ja valmistumiseen nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni Finnairille nimenomaan pääsi todella helposti töihin. Hakijoita on toki numeraalisesti paljon, mutta suuri osa heistä ilman työkokemusta tai ylioppilastutkintoa kummempaa pohjakoulutusta, joten varsinaista kilpailua ei oikeasti ole, mikäli hieman kielitaitoa löytyy esim. tuon sh-tutkinnon lisäksi.
Haastattelut ja ryhmätehtävät olivat hauskoja. Lisäksi täytyi tehdä pari varsin yksinkertaista päättelytehtävää netissä ja käydä perusteellisessa työhöntulotarkastuksessa. Itse lentoemon koulutus oli intensiivinen, mutta lyhythän se on, vertautui mielestäni lähinnä johonkin harjoittelujaksoon sh:n koulutuksessa. Työ oli varsin miellyttävää ja työkaverit ihania, mutta itse kyllästyin vuodessa ja hain yliopistoon.
Oma koulutuspolku on ollut siis sh->lentoemo->yleinen valtio-oppi. Jos on yhtään sellainen tunne, niin kyllähän hoitoalalta kannattaa poistua, on se niin kannattamatonta henkilökohtaisten resurssien haaskaamista. Ainahan voi palata niihin töihin ja opiskellessa tehdä keikkaa hoitajana.
SH-opinnot eivät ole mikään automaatio päästä lentoemännäksi. Tämänhän sinä toki itsekin tiedät.
Ja unohdit mainita, että lentoemäntänä sinulla ei ole sairaanhoitajan valtuuksia työssäsi.
Olet samalla viivalla kuin kollegasi.
Ei tietenkään ole mikään automaatio missään tapauksessa, mutta etua siitä kyllä on.
Mikähän tämä harhaisen väittämän mukainen etu oikein on?
Kurssillani oli mm. entinen lentokentän virkailija, yliopisto-opiskelijoita, kotiäiti ja Siwan kassa. Ei ensimmäistäkään sairaanhoitajaa.
Älä viitsi olla täällä pilaamassa lentoemäntien mainetta.
Kuka tää lentoemäntää esittävä jankuttaja on? Tulee kaikkiin vastaavanlaisiin ketjuihin laittamaan ihan samanlaisia kommentteja!! Tällä on joku pakkomielle hoitajiin. Ei herranjestas hae apua itsellesi! Kukaan muu ei täällä jankkaa jostain lentoemännistä paitsi SINÄ itse! Ja miksi tulet keskusteluun jonka otsikko on "Onko täällä alaa vaihtaneita sairaanhoitajia?" ???? Oletko sinä alaa vaihtanut sh vai onko sulla joku pakkomielle hoitajiin? Ja mitä sä jankutat jostain buranan kantamisesta ja lääkelaskuista joka ikisessä keskustelussa?
Aivan huuhaata tuo alan vaihto.Suurimmalle osalle tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia vaihtaa edes osastoa talon sisällä!
Siinä alan vaihtamisessa on vaan se, että vaikka sitä kuinka haluaisi (esim minä joka päivä), se ei vaikkapa kolmen lapsen yyhoona ole ihan helppoa. Mistä rahat elämiseen? Aikuiskoulutustuki ei kata koko opintoja lähellekään, lisäksi harjoittelut palkattomia... vai onko muilla aloilla kuin hoitoalalla?
T. Sh