Olen järkyttävän ahdistunut ja tarvitsen nyt oikeasti apua enkä tiedä mitä teen.

Kriisipuhelimeen voi soittaa eikä ole pakko kertoa nimeä .

googlella löytyy.

Soita.

Niin ja siis tiedän kyllä, että minun kannattaisi puhua tästä mt-toimistossa, ihan siksikin että saisin tämän uuden trauman purettua ja tästä olisi jo tieto, jos tämä vielä tulevaisuudessa tulisi esille. Olen vaan melkein vainoharhainen sen suhteen, ettei kukaan ulkopuolinen vain pääsisi lukemaan kirjauksia :(

Pelkään myös sitä, että entä jos hoitaja ei näe sitä, mistä ne ajatukset ovat johtuneet vaan pitää minua ihan sairaana :( Pelkään sitäkin, että haluaisin joskus lapsia ja minulle sanottaisi että olisin ihan epäkelpo vanhempi ja ettei minun kannata edes miettiä lapsien hankintaa tai ne otettaisi tyyliin huostaan heti tjsp. -ap

Ap ❤️, älä ota itsellesi taakkaa menneisyyden ajatuksistasi, jos et ole tehnyt mitään pahaa silloin!! Muista, että ajatukset eivät ole tekoja! Älä ole liian tuomitseva itsellesi. Mene rohkeasti juttelemaan ammattilaiselle, jotta saat turvallisen kuuntelijan. Me täällä voimme kannustaa sinua ja tuoda empatiaa, mutta emme voi olla muuten apuna. Jos tämä keskustelu ja asian purkaminen täällä sinua helpottaa, se on jo hyväksi. Kyllä täällä on kuule meitä monenlaisia enemmän ja vähemmän rikkinäisiä ja vajavaisia ihmisiä 🌻

Tsemppiä.

Menee jo yksinpuheluksi, mutta "normaalisti" minä siis tiedän millainen oikeasti olen, mutta pelkään melkein kuollakseni, että muut eivät ja että minut leimattaisi sairaaksi.

Olen itsekin mm. PTSD- diagnosoitu ihminen. Ns. selviytyjä. Korkealle kouluttautunut perheellinen ja keski-ikäinen erityisasiantuntija. Nämä asiat eivät näy ulospäin meistä kaikista.

Haluan rohkaista sinua hakemaan oikeaa apua. Tukipuhelimet akuutisti toki voivat kannatella hetken. Mutta rakas ystävä, ammattilaiset ovat sinun puolellasi ja sinua varten. Voit puhua myös peloistasi. Valoa ja voimaa parantumisen poluillesi!

Hae apua. Myös minusta oli vaikeaa soittaa ja pyytää apua. Minun piti lopulta kerralla kirjoittaa asiat paperille että lääkäri ymmärsi mistä on kyse. Monilla on näitä vaivoja eikä tarvitse hävetä. Mielenterveysammattilaiset ovat nähneet kaiken. Monilla älykkäillä ihmisillä kuten kuuluisilla taiteilijoilla on ollut mielenterveysongelmia, niitä ei kannata hävetä.

Olen soittanut kerran mm. paikkakuntani akuuttiin mielenterveyspalvelujen numeroon joka toimi ympäri vuorokauden. Pääsin hoidon piiriin.

Terapiaan, sinun tapauksessasi varmaankin traumaterapiaan pääsee kun tapaa ensin joitakin kertoja psykiatrin ja hoitosuhde piti olla muistaakseni 3 kk.

Terapia ja lääkitys kannattaa, itse syön nyt venlafaksiinia ja oxaminia ja elämäni on nyt ihan erilaista kuin se pahimmillaan oli. Pystyn normaaliin arkeen eikä ahdistus enää hallitse. Minulla on useita traumoja takana ja elämäni oli hirveää useita vuosia ennen lääkitystä, en esim. pystynyt paljoa nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana isolla osalla ihmisistä on mielenterveysongelman diagnoosi. Se ei ole enää mikään valtava häpeä. Sen ei myöskään tarvitse olla asia, joka määrittelee sinut. Monilla mt-ongelmat myös paranevat tai helpottavat ajan mittaan.

Ahdistukseen löytyy terapia- ja lääkeapua, ei kannata jäädä ongelman kanssa yksin. Ammattilaiset ovat kuulleet kaiken jo ennen, eivätkä tuomitse sinua "pahoista" ajatuksista.

Rohkeasti vain apua hakemaan.

Löytyy löytyy. Mutta vain osa ihmisistä on niihin oikeutettu. Terveydenhuollon ei tarvitse antaa toimivia keinoja, jos ei halua. Kaikkeen löytyy vastalause ja tekosyy, joita toistetaan niin monta kertaa, että potilas tai asiakas ne sisäistää. Vaikka yrittäisit vuosia selvittää omaa kantaasi ja viittaisit aiemman elämäsi tapahtumiin todisteina keinojen toimivuudesta.

Hei ap.

Moni vastaaja on tsempannut sinua hakemaan apua. Niin minäkin. Se, että kertoo ammattilaiselle, miten voi, ei huononna oloasi, mutta se voi huonontaa, jos et kerro. Itsetuhoisuus on voimakas signaali ylikuormittumisesta, ja se tulee ottaa tosissaan. Jos ahdistuksesi on nyt päällä, voit ihan mennä terveyskeskuksen akuuttipäivystykseenkin.  

Lyhyellä tähtäimellä on tärkeää, että saat ahdistuskohtaukset lievennettyä, voit omilla toimillasi helpottaa oloasi ja keksit niihin jotain helpottavaa. Eli voit hoitaa oiretta. 

Pidemmällä tähtäimellä pelkkä oireen lievittäminen ei ole riittävää. On tärkeä työstää ahdistuksen syytä.  Voit mahdollisesti saada Kelan tukeman psykoterapian. 

Vierailija kirjoitti:

Niin ja siis tiedän kyllä, että minun kannattaisi puhua tästä mt-toimistossa, ihan siksikin että saisin tämän uuden trauman purettua ja tästä olisi jo tieto, jos tämä vielä tulevaisuudessa tulisi esille. Olen vaan melkein vainoharhainen sen suhteen, ettei kukaan ulkopuolinen vain pääsisi lukemaan kirjauksia :(

Pelkään myös sitä, että entä jos hoitaja ei näe sitä, mistä ne ajatukset ovat johtuneet vaan pitää minua ihan sairaana :( Pelkään sitäkin, että haluaisin joskus lapsia ja minulle sanottaisi että olisin ihan epäkelpo vanhempi ja ettei minun kannata edes miettiä lapsien hankintaa tai ne otettaisi tyyliin huostaan heti tjsp. -ap

Pelkosi on aivan aiheellinen. Itsellä kirjauksia on höpötetty julkisella paikalla (nimiä, tarkkoja sitaatteja jne.). Et ole penaalin tylsin kynä, kun osaat ajatella realistisia seurauksia valinnoillesi.

Myös muut pelkosi voisivat toteutua. Osa ammattilaisista sanoo tuollaisia ilkeitä asioita asiakkailleen. Kaikki eivät kykene töissä pitämään omaa pahaa oloaan kurissa, vaan se näkyy työelämässä.

Oon itsekin joutunut elämässäni huomaamaan, että mussa on pimeä puoli joka voi tietyissä tilanteissa nostaa pintaan todella inhottavia ajatuksia toisia ihmisiä kohtaan. Uskon että sellainen on kaikilla, se ei vaan aina tule samalla tavalla esiin. Yksi tärkeä asia muistaa on tässä se, että ajatukset ja teot ei ole sama asia ja suurin osa ihmisistä ei etene niistä ajatuksista tekoihin. Ajatuksista ei tässä yhteiskunnassa myöskään rangaista eikä kenenkään lapsia oteta huostaan niiden takia. Mutta kun on päätynyt tilanteeseen jossa pimeä puoli aktivoituu, joutuu jollain tavalla oppimaan elää sen kanssa. Mun kokemus ja näkemys on se, että kristinuskon käsitys synnistä ja armosta on ainoa maailmanselitys, joka sekä tunnustaa pimeän puolen olemassaolon että tarjoaa asiaan ratkaisua. En sano tätä sillä että yrittäisin tässä hypätä käännyttämään ketään, mutta näin olen itse asian kokenut. Toki tuollaisessa traumoihin liittyvässä tilanteessa tarvitaan myös psykiatrista apua.

Kiitoksia viesteistänne. Ahdistus on nyt hetkeksi rauhoittunut ja mieli hiukan kirkkaampi. En siis ole missään nimessä masentunut tai itsetuhoinen normaalisti, nyt vaan unettomuutta ja stressiä sen verran taustalla, mikä laukaisi ahdistuksen näin pahana.

Olen siis käynyt kelan tukeman psykoterapian, joka loppui toissa vuonna, mikä on auttanut minua selviämään tämän pakko-oireisen häiriön kanssa, niin että se ei rajoita enää arkeani ja olen voinut muutenkin oikein hyvin henkisesti. Olen myös saanut käsiteltyjä asioita hyvin itsenäisesti, mutta eilen vaan kaikki kaatui päälle, ja tuntui että yritän vain puolustella itseäni, eli ikään kuin keksisin tekosyitä miksi olen ajatellut niin kuin olen, että jotenkin olisin vain kuvitellut olleeni niin kauheassa tilassa, vaikka se on totisinta totta. Tiedostan, että pakko-oireinen häiriö saa minut ajattelemaan näin, mutta tuntuu että nyt en oikein pääse yli siitä, millainen olen joskus ollut. Että olen ollut ihan hirveä, eivätkä muut tajua sitä ollenkaan. Aiemmin siis olen pystynyt puhumaan läheisilleni ahdistuksestani, mutta nyt tuntuu vaan väärältä puhua heille, kun nämä muinaiset ajatukseni liittyvät heihin :(

Kai minä haluaisin vaan saada ulkopuoliselta vahvistuksen että olen oikeilla jäljillä, että ihminen voi muuttua, eikä menneisyyden ajatuksille kannata laittaa liikaa painoarvoa, vaikka ajatukset kammottavia ja sairaita olivatkin. Kun kuitenkaan en todellakaan olisi missään nimessä koskaan toteuttanut ajatuksiani. Ja tämän takia minua pelottaa puhua kenellekään, koska pelkään saavani jonkun psykopaatti-diagnoosin ja joutuvani jonnekin lukkojen taakse :(

-ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitoksia viesteistänne. Ahdistus on nyt hetkeksi rauhoittunut ja mieli hiukan kirkkaampi. En siis ole missään nimessä masentunut tai itsetuhoinen normaalisti, nyt vaan unettomuutta ja stressiä sen verran taustalla, mikä laukaisi ahdistuksen näin pahana.

Olen siis käynyt kelan tukeman psykoterapian, joka loppui toissa vuonna, mikä on auttanut minua selviämään tämän pakko-oireisen häiriön kanssa, niin että se ei rajoita enää arkeani ja olen voinut muutenkin oikein hyvin henkisesti. Olen myös saanut käsiteltyjä asioita hyvin itsenäisesti, mutta eilen vaan kaikki kaatui päälle, ja tuntui että yritän vain puolustella itseäni, eli ikään kuin keksisin tekosyitä miksi olen ajatellut niin kuin olen, että jotenkin olisin vain kuvitellut olleeni niin kauheassa tilassa, vaikka se on totisinta totta. Tiedostan, että pakko-oireinen häiriö saa minut ajattelemaan näin, mutta tuntuu että nyt en oikein pääse yli siitä, millainen olen joskus ollut. Että olen ollut ihan hirveä, eivätkä muut tajua sitä ollenkaan. Aiemmin siis olen pystynyt puhumaan läheisilleni ahdistuksestani, mutta nyt tuntuu vaan väärältä puhua heille, kun nämä muinaiset ajatukseni liittyvät heihin :(

Kai minä haluaisin vaan saada ulkopuoliselta vahvistuksen että olen oikeilla jäljillä, että ihminen voi muuttua, eikä menneisyyden ajatuksille kannata laittaa liikaa painoarvoa, vaikka ajatukset kammottavia ja sairaita olivatkin. Kun kuitenkaan en todellakaan olisi missään nimessä koskaan toteuttanut ajatuksiani. Ja tämän takia minua pelottaa puhua kenellekään, koska pelkään saavani jonkun psykopaatti-diagnoosin ja joutuvani jonnekin lukkojen taakse :(

-ap

Ja siis sen verran vielä, että näitä nyt kyseessä olevia ajatuksia en ehtinyt terapiassa käsitellä, kun pinnalla oli muitakin asioita, joihin tosin nämä ko. ajatukset liittyvät.

Tämä on vanha ketju jo, enkä tiedä lukeeko Ap enää kommentteja ja mikä tilanne on hänellä nyt, mutta laitan silti, mitä minulle tuli mieleen, jos siitä voisi olla apua. Minulle tuli sellainen ajatus, että Ap pelkää omaa aggressiotaan ja on tukahduttanut sen niin syvästi, että se oireilee sekä pakko-ajatuksina, muunlaisina aggressiivina ajatuksina ja sellaisena, ettei hyväksy tätä ns toista puolta itsessään. Ja tämä aggressio aiheuttaa ahdistuksen, pelon ym. 

Jos ei ole saanut näyttää aggressiivisuutta, niin se alkaa pelottaa. Sitä pelkää sekä itsessään, koska se on niin voimakasta ja hallitsematonta ja ns vihamielistä, kun sitä voi olla niin paljon, jonka takia se on voimistunut. Ja toisaalta se pelottaa ja ahdistaa, että miten muut vastaavat aggressioon. JOs on aggressori, aggressiivinen tai hyökkäävä, niin yleensähän muut vastaavat tähän aggressioon aggressiolla, suuttumalla, antamalla takaisin samalla mitalla, kääntymällä vastaan, jne. Ja tää voi viedä mielessä sellaiseen ns kauhun tilaan, jossa kaikki kääntyy vastaan ja jää yksin. 

Eli olisi hyväksyttävä se, että tuntee vihaa, vihaisuutta, aggressiota tms, eikä yrittää kiistää sitä tai kaunistella asioita mielessään. Ja itselleen selvittää, mikä on se asia josta on vihainen. Jos se on sellaista, että on vaan vihainen tai täynnä vihaa, niin mistä tää johtuu. Onko pohjalla esim jonkinlainen epäoikeudenmukaisuuden kokemus, kun ei ole saanut näyttää tunteitaan, ja nyt niiden sijaan nousee paljon muutakin, kuten pelkoa, pelkoja, uhkan tunnetta, ahdistusta, häpeää ja sitä aggressiota, vihaakin ehkä. Ja valtavaa syyllisyyttä tästä aggressiosta, etenkin jos se kohdistuu ihmisiin, joita rakastaa ja jotka ovat tärkeitä, ja joille ei oikeasti halua mitään pahaa.

Tämä ristiriita, että sekä rakastaa ja on vihainen tai tuntee vihaa tms, on tän ahdistuksen mahdollinen syy. Myös tämä seurausten pelko on sellainen, että kokee pelkoa muiden aggressiivisuudesta. Koska tavallaan sekin on aggressiivisuutta, jos toiseen ei voi luottaa, eli on silloin jollain tasolla aggressiivinen. Sanoisin siis, että aggressiivisuuden pelko itsessä ja muissa aiheuttaa ahdistuksen, syyllisyyden, häpeän, pelon, ym ongelmat. 

Siis niin, että jos toiseen ei voi luottaa, on tämä toinen joko jollain tasolla aggressiivinen, eli ei solidaarinen, tai sitten ei vaan luota ihmisiin ja ihmisten solidaarisuuteen, eli pitää ihmisiä aggressiivisina tai pelkää muiden olevan aggressiivisia. 

Ja se vielä, että jos on tehnyt jotain väärin tai väärää, tai pelkää muiden ajattelevan niin, että siitä tulee tällainen voimakas pelko ja ahdistus, ja syyllisyys ja häpeäkin mahdollisesti. Niin se mielestäni liittyy tähän pelko, aggressio, ahdistus-kuvioon myös, pelkää että on tehnyt väärin, toiminut väärin, ja jos onkin todella, niin se pelko ja ahdistus voi olla todella voimakasta, pelkää miten muut reagoi, pelkää miten muut suhtautuu, pelkää mitä tunteita muissa herää ja miten muut sitten toimivat sen seurauksena. Eli taas, pelkää aggressiota. 

Tähän mielestäni voisi auttaa oman aggression haltuunotto sekä sen kestäminen, että mitä muut tuntevat ja miten muut toimivat tunteidensa seurauksena, muiden reaktiot ja suhtautuminen ym seuraukset, eli seurausten pelko ja aggressio pelottaa ja ahdistaa. 

Tämä saattaa johtua tästä Ap:n mainitsemasta traumasta, että seuraukset ja pelko, häpeä tms on ollut niin voimakasta, että siitä on tullut trauma, Tai siitä, että aggression tunteen kanssa on ongelmia, jolloin aggressio aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta.

Vältä kaikkia ahdistavia paikkoja, pysy kotona ja sano itsellesi, että olet turvassa. Sitten ala soittelemaan apuja.

Lähde metsään lenkille ja mieti mitä voisit tehdä käsilläsi tai muuten joka veisi ajatukset pois.

Älä etsi ihmisiä jotka vinkuvat samoja asioita omasta elämästään. Etsi niitä jotka eivät valita vaan ovat

tasapainossa.

Älä pelkää, vaan hae apua itsellesi. Tilanteesi ei vaikuta kertomasi perusteella kovin pahalta, mutta tarvitset kyllä keskusteluapua jotta opit näkemään itsesi vähemmän kriittisesti ja erottamaan paremmin toisistaan tunteet, ajtukset ja teot. Kun nämä osaa tietoisesti hyvin erottaa toisistaan, voi opetella myös ohjaamaan omia ajatuksiaan ja sitä kautta vaikuttaa tunteisiinsa. Ajatukset ja tunteet eivät vahingoita sinua. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita, ja menevät ohi. Toimintaasi voititse hallita, eikä sinun tarvitse toimia ajatusten ja tunteiden ohjaamana. Pätevä ja ammattitaitoinen psykiatriaan erikoistunut hoitaja tai psykologi voi myös opettaa sinulle erilaisia keinoja hallita ahdistusta. Kun löydät itsellesi sopivia keinoja hallita ahdistusta, ja opit säätelemään ja hallitsemaan ajatuksiasi voit paljon paremmin.

Kuitenkin voi olla tarpeen käyttää jonkin aikaa myös lääkitystä. Jos sinulla on ollut aiemminkin pakkoajatuksia, voi olla että sertraliini on sinulle jo entuudestaan tuttu lääke? Sama lääke auttaa myös ahdistuksen hallintaan ja mahdollisiiin paniikkioireisiinkin. Sitä käytetään melko pitkään, ja vaikutus alkaa vähitellen viikkojen kuluessa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus että käytät lääkettä loppuikääsi, vaan tosiaan lääkityksen ohessa on tärkeää saada myös keskusteluapua. Jos ahdistus tulee voimakkaina hallitsemattomina kohtauksina, voit tarvita lisäksi myös tarvittaessa käytettävää täsmälääkettä. Monilla ahdistus nousee iltaisin kun pitäisi rauhoittua nukkumaan. Ketapiini on lääke joka pienellä annoksella helpottaa monia, ja sillä on myös hieman väsyttävä vaikutus. Se ei aiheuta riippuvuutta, mutta joillekin siitä tulee huono ja tokkurainen olo. Jos se ei sinulle sovi, niin myös esimerkiksi opamox tai diapam harkitusti voisivat olla vaihtoehtoja voimakkaaseen ahdistukseen. Näiden kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen koska ne aiheuttavat pitkään jatkuvassa käytössä helposti riippuvuuden. Satunnaisesti todelliseen tarpeeseen auttavat kuitenkin monia tehokkaasti.

Jokaisen hoito kuitenkin räätälöidään henkilökohtaisesti, joten voi olla että sinulle ehdotetaan jotain ihan muutakin. Tärkeää on kuitenkin että haet apua. Kertomasi ei viittaa millään tavalla vakavaan mielenterveydenhäiriöön eikä persoonallisuushäiriöön. Sinun ei siis tarvitse pelätä että oireidesi vuoksi esimerkiksi joutuisit osastohoitoon, saisit lääkityksen loppuelämäksi, et pystyisi normaaliin elämään tms. Tilanteesi on sinulle tuskainen, mutta kohtalaisen helposti hoidettavissa, joten älä pelkää avun hakemista. Älä jää omien tunteidesi ja ajatustesi vangiksi. T. Psyk sh

Mullakin oli nuoruusiässä että olin ahdistunut, masentunut ja yksinäinen ja olin paljon eräällä suositulla keskustelupalstalla, jonne jotkut postasivat häiriintyneitä juttuja. Ja ne vaikutti negatiivisesti itseeni. Myöhemmin sitten tuli morkkista noista ajoista. Mutta silloin oli iässä jossa oli altis jutuille + huonossa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Katso eteesi silmät auki niin että katsot koko näkökentän laajuudelta. Samalla tunne kehosi paine tuolia tai sänkyä vasten. Sano itsellesi "minä olen täällä". Täällä, tässä hetkessä, turvassa, jossa mikään ei uhkaa minua.

Ei toimi kuin normaalinäköisille ja sellaisille, joilla epätodellinen olo ei aiheuta somaattisia oireita. Mä näen tässä monesti kahtena osan näkökentästä ja sumuisena osan. Ahdistuneena mulle on erityisen tärkeää, että jos käytän aisteja, niiden on toimittava lähes täydellisesti. Kuulokin on epäluotettava, tunto samaten, jos on epätodellinen olo.