Lue keskustelun säännöt.
Luin alkoholismista ja tajusin että se on syy kaikkiin parisuhteemme ongelmiin
26.01.2020 |
Esimerkiksi läheisyyden puute, emme voi tehdä mitään yhdessä saatikka perheenä lasten kanssa, minä kannan vastuun taloudesta ja sen toimivuudesta. Mies on myös mustasukkainen kun pelkää minun hänet jättävän. Mies siis itse otti asian esille, hän ei enää haluaisi juoda.
Kysymys kuuluu onko kukaan löytänyt hyvää parannusta alkoholismiin? Pitäisikö katkaista kerrasta, mennä aa-tapaamisiin? Haluaisin auttaa mutta en tiedä mitä tehdä.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voit sitä miestäsi painostaa ja kiristää, mutta halu lopettaa pitää tulla häneltä itseltään. ja jos hän on juomatta, niin se on muuten jatkuvaa ylläpitoa, ei alkoholistilta kohtuukäyttö onnistu, vaikka se alussa voisikin vaikuttaa hyvältä
En ole kiristämässä tai painostamassa, haluaisin tukea kun hän nyt itse päätti että haluaa eroon, en vain tiedä miten.
Ap
AA on vastaus, jos on halua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulosti aloittajan kertomus tutulta itseltäni. Oikein sattui, kun luin. Onneksi pääsin siitä aineesta eroon. En tiedä miten, mutta tein vain päätöksen, että se on loppu nyt.
Yhdessä ollaan edelleen. Tapahtuneesta tulee tänä vuonna 14-vuotta. Onneksi sain pitää perheeni. Välillä vieläkin tulee erittäinkin pahaolo ihan fyysisesti,kun muistelen itseäni ja mitä tein.Haluatko kertoa miten pitkälle alkoholismi sinulla oli edennyt ja miten pääsit eroon?
Olin jo todella pitkällä ”ammatillisella” uralla sen suhteen. Join jo töissäkin salaa, kotiin tultuani lisää viinaa koneeseen. Pakkohan siellä töissäkin oli jonkun haistaa tai huomata. No, ikään sieltä ei minulle seuraamuksia onnekseni sieltä tullut. Oli niitä selviäpäiviä välillä, mutta harvakseltaan . Kokeiltu on lääkitykset, AA-kerhot...ei minun kohdallani vain toimineet. En minä olisi halunnut juoda . Eihän se tuossa vaiheessa kivaa/hauskaa/mieltä ylentävää ole. Ei todellakaan. Tuntuu vain, että joku ”ajoi” minua siihen. Olen koettanut monesti näin lälkeenpäin analysoida, miksi oikein join. En ole oikein päässyt puusta pitkään sen mietinnän kanssa.
Eroon vain pääsin jotenkin...minuutti, tunti, päivä, viikko, kuukausi , vuosi kerrallaan. Mitä pidemmälle se aikajana meni juomattomuuden suhteen sen helpompaa se oli. Sanotaanko niin , että kait minun kohdallani ne ensimmäiset selvät päivät ja vkl olivat se juttu. Suussa ei maistunut enää aiko ja kurkku ei siten sitä lisää pyytänyt.Kiitos kun jaot. Vielä ei olla siinä että tuo joisi töissä. Alkoholittomia päiviä ei taida kuitenkaan olla. Hän ei myöskään minulta salaa tai piilottele juomistaa.
Näin olen ymmärtänyt että addiktion kanssa se on päivä kerrallaan etenemistä.
Meillä on nytkin alkoholia kotona. Pitäisikö se vain kaikki kaataa heti pois vai annanko hänen itse sen tehdä?Ap
Kirjoitin tuon 14 vuotta naimisissa alkoholistinaisen kanssa ja vastauksena kysymykseesi, kaadanko viinat pois vai kaatako juoppo, yksi muisto.
Yritin saada silloista vaimoani lopettamaan juomisen, edes yhteen iltaan ja jos olutta jäi, kaadoin loput viemäriin. Naisen herättyä seuraavana aamuna, etsi pullojaan ja kun kerroin mitä olin tehnyt, sai siitä syyn aloittaa juominen, koska en luottanut häneen.
Seuaaravaksi ajattelin sitten jättää oluet ja viina näkyviin illan pämppäämisen jälkeen, herättyään hän ilahtui kuinka paljon viinaa oli jäljellä ja jatkoi juomista.
Nyt tuntuu jo hassulta kertoa omasta sinisilmäisyydestään, mutta aika nopeasti sitä oppi että juoppo juo, oli tilanne mikä tahansa ja etsii juomiselleen monesti syyn toisista ihmisistä.
Millainen teidän suhde muuten oli? Olitte kuitenkin kauan yhdessä, 14 vuotta on suunnilleen puolet siitä mitä minä olen ehtinyt elämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulosti aloittajan kertomus tutulta itseltäni. Oikein sattui, kun luin. Onneksi pääsin siitä aineesta eroon. En tiedä miten, mutta tein vain päätöksen, että se on loppu nyt.
Yhdessä ollaan edelleen. Tapahtuneesta tulee tänä vuonna 14-vuotta. Onneksi sain pitää perheeni. Välillä vieläkin tulee erittäinkin pahaolo ihan fyysisesti,kun muistelen itseäni ja mitä tein.Haluatko kertoa miten pitkälle alkoholismi sinulla oli edennyt ja miten pääsit eroon?
Olin jo todella pitkällä ”ammatillisella” uralla sen suhteen. Join jo töissäkin salaa, kotiin tultuani lisää viinaa koneeseen. Pakkohan siellä töissäkin oli jonkun haistaa tai huomata. No, ikään sieltä ei minulle seuraamuksia onnekseni sieltä tullut. Oli niitä selviäpäiviä välillä, mutta harvakseltaan . Kokeiltu on lääkitykset, AA-kerhot...ei minun kohdallani vain toimineet. En minä olisi halunnut juoda . Eihän se tuossa vaiheessa kivaa/hauskaa/mieltä ylentävää ole. Ei todellakaan. Tuntuu vain, että joku ”ajoi” minua siihen. Olen koettanut monesti näin lälkeenpäin analysoida, miksi oikein join. En ole oikein päässyt puusta pitkään sen mietinnän kanssa.
Eroon vain pääsin jotenkin...minuutti, tunti, päivä, viikko, kuukausi , vuosi kerrallaan. Mitä pidemmälle se aikajana meni juomattomuuden suhteen sen helpompaa se oli. Sanotaanko niin , että kait minun kohdallani ne ensimmäiset selvät päivät ja vkl olivat se juttu. Suussa ei maistunut enää aiko ja kurkku ei siten sitä lisää pyytänyt.Kiitos kun jaot. Vielä ei olla siinä että tuo joisi töissä. Alkoholittomia päiviä ei taida kuitenkaan olla. Hän ei myöskään minulta salaa tai piilottele juomistaa.
Näin olen ymmärtänyt että addiktion kanssa se on päivä kerrallaan etenemistä.
Meillä on nytkin alkoholia kotona. Pitäisikö se vain kaikki kaataa heti pois vai annanko hänen itse sen tehdä?Ap
Kirjoitin tuon 14 vuotta naimisissa alkoholistinaisen kanssa ja vastauksena kysymykseesi, kaadanko viinat pois vai kaatako juoppo, yksi muisto.
Yritin saada silloista vaimoani lopettamaan juomisen, edes yhteen iltaan ja jos olutta jäi, kaadoin loput viemäriin. Naisen herättyä seuraavana aamuna, etsi pullojaan ja kun kerroin mitä olin tehnyt, sai siitä syyn aloittaa juominen, koska en luottanut häneen.
Seuaaravaksi ajattelin sitten jättää oluet ja viina näkyviin illan pämppäämisen jälkeen, herättyään hän ilahtui kuinka paljon viinaa oli jäljellä ja jatkoi juomista.
Nyt tuntuu jo hassulta kertoa omasta sinisilmäisyydestään, mutta aika nopeasti sitä oppi että juoppo juo, oli tilanne mikä tahansa ja etsii juomiselleen monesti syyn toisista ihmisistä.
Millainen teidän suhde muuten oli? Olitte kuitenkin kauan yhdessä, 14 vuotta on suunnilleen puolet siitä mitä minä olen ehtinyt elämään.
Ap
Myrskyisä :-)
Tapasin hänet siinä vaiheessa kun oli aloittelemassa huu meiden käyttöä. Muutaman pikkulapsen äiti, amma ttirikol lisen kanssa naimisissa. Alussa juhlimme yhdessä ja sain hänet lopettamaan amfe tamiinin käytön.
Olin siihen aikaan perjantaijuoppo itsekin, eli perjantaina viinaa ja sitten stoppi, maanantaina taas pirteänä työhön, mutta vaimolleni se tarkoitti myöhemmin kännäyksen jatkamista koko viikonlopun ja sitä rataa.
Suurin ongelma minulle oli persoonallisuuden muutos humalatilan myötä.
Selvinpäin mitä ihanin ihminen, kaunis ja seksuaalisesti vetävä (suuri syy niinkin pitkään liittoon :-), mutta humalassa hramainen, ilkeä, tyystin eri ihminen, jopa hänen kasvojensa piirteet muuttuivat koviksi ja armottomiksi.
Koko elämä keskittyi viinaan ja viinan juomisen estämiseen, mutta kun selviäkin kausia oli ja yhteiselämä muuten miellyttävää, annoin anteeksi hetkittäiset retkahdukset ja tein itsestäni pellen hakien hänet a seen kanssa kapakoiden ryyppyremmeistä ja krimi naalien seasta joihin oli tutustunut entisen avioliittonsa aikoina.
En ole pyhäkoulupoika itsekään, en ainakaan silloin ollut, nyt taidan olla (uskoon tullut :-).
Tätä se oli vuodesta toiseen, kunnes paloin loppuun niin työelämässä kuin kodissakin ja putosin pohjalle.
Vaimoni taisi alkaa pelkäämään minua siinä vaiheessa sillä menetin kaikki tunteeni kaikkia ihmisiä kohtaan ja taisin olla suurimman osan ajasta kuin zombi. Vaimoni sanoi että katsoin hänen lävitseen.
Loppuaika oli myrskyisin kaikista. ên käyttänyt alkoholia enää ollenkaan ja vaimoni käyttäminen riistäytyi käsistä, ehkä siksi että hän ymmärsi etten rakastanut häntä enää. Alkoi myös väkivaltaiseksi ja jouduin puolustamaan itseäni. Yritti am pua minua, puu kottaa ja lyödä rikotulla olutpullolla.
Kun vaimoni alkoi juomaan, vetäydyin nukkumaan matkailuautooni ja vietin siellä suuren osan ajasta.
Muistan vieläkin sen sunnuntaipäivän kun vaimoni soitti ja kertoi olleensa uskoton.
Menin yhteiseen kotiimme ja katselin sitä kuin ennenäkemätöntä paikkaa, vilkaisin makkariin jossa naiseni makasi humalassa meikit levinneinä, enkä enää tuntenut häntä kohtaan muutakuin sääliä.
Keräsin muutamaan kassiin henkiklökohtaisen omaisuuteni, halasin lapsia, jätin avaimeni pöydälle, enkä enää senjälkeen katsonut taakseni.
Niin olen toiminut siitä lähtien.
Kirjoitin tuon 14 vuotta naimisissa alkoholistinaisen kanssa ja vastauksena kysymykseesi, kaadanko viinat pois vai kaatako juoppo, yksi muisto.
Yritin saada silloista vaimoani lopettamaan juomisen, edes yhteen iltaan ja jos olutta jäi, kaadoin loput viemäriin. Naisen herättyä seuraavana aamuna, etsi pullojaan ja kun kerroin mitä olin tehnyt, sai siitä syyn aloittaa juominen, koska en luottanut häneen.
Seuaaravaksi ajattelin sitten jättää oluet ja viina näkyviin illan pämppäämisen jälkeen, herättyään hän ilahtui kuinka paljon viinaa oli jäljellä ja jatkoi juomista.
Nyt tuntuu jo hassulta kertoa omasta sinisilmäisyydestään, mutta aika nopeasti sitä oppi että juoppo juo, oli tilanne mikä tahansa ja etsii juomiselleen monesti syyn toisista ihmisistä.