Lue keskustelun säännöt.
Kaikki suhteet epäonnistuu, en halua viettää loppuelämää yksin!
26.01.2020 |
Taas päättyi kahden vuoden parisuhde 😢Mikä siinä on että jotkut eli minä ei onnistu saamaan kestävää parisuhdetta? Olen 40 v nainen, seurustellut aikuisiällä (20_40v) 4 kertaa vakavasti, lisäksi yhdestä suhteesta on 1-luokkalainen lapsi. Kaikki suhteeni päättyvät!
Olen löytänyt seurustelukumppanin usein helposti, yhteisten tuttujen kautta tai netistä, mutta seurustelu (0,5-3v) ei vaan kestä.
Nytkin olin periaatteessa aivan ihanan, kiltin ja älykkään miehen kanssa yhdessä yli 2 vuotta, mutta tuntuu että elämiä on mahdotonta sovittaa yhteen niin että molemmat tekisivät sopivasti kompromisseja. Homma vaan muuttuu kaikissa suhteissani jossain vaiheessa jotenkin toivottomaksi, alkaa tulla kauheaa vääntöä ihan pikkuasioista enkå pysty etenemään. Miten muut selviytyvät ja onnistuvat sovittamaan elämät yhteen aikuisiällä? En halua elää loppuelämääni sinkkuna, haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi mutta en osaa 😢
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi edes aloit suhteeseen tuon työttämän uskis-ukon kanssa, joka haluaa lapsia ja maalle?? Eikö noi asiat ollut tiedossa alusta asti?
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi edes aloit suhteeseen tuon työttämän uskis-ukon kanssa, joka haluaa lapsia ja maalle?? Eikö noi asiat ollut tiedossa alusta asti?
Oli, mutta kai sitä sulki vähän silmiänsä faktoilta, kun oli niin ihastunut. Ja arki olikin enimmäkseen mukavaa yhdessä, kaikki kosahti yhteisen tulevaisuuden suunnitteluun mikä ei onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Juuri tämä. On aika iso kompromissi muuttaa pois omista ympyröistä joissa viihtyy, luopua työstä ja kaikesta muusta vain koska mies sattuu haluamaan. Kyllä on vaikea tehdä kompromisseja jos ne on tätä luokkaa, todella.
Lapsenkin takia haluan pitää elämän vakaana. Ehkä täytyy vain keskittyä lapseen tyytyä sinkkuuteen kunnes lapsi on vähän isompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Juuri tämä. On aika iso kompromissi muuttaa pois omista ympyröistä joissa viihtyy, luopua työstä ja kaikesta muusta vain koska mies sattuu haluamaan. Kyllä on vaikea tehdä kompromisseja jos ne on tätä luokkaa, todella.
Lapsenkin takia haluan pitää elämän vakaana. Ehkä täytyy vain keskittyä lapseen tyytyä sinkkuuteen kunnes lapsi on vähän isompi.
Tämä kuulostaa hyvältä ja järkevältä ajatukselta. Näin päätin itsekin, kun en jaksanut sitä jatkuvaa säätöä ja stressiä kun ei kenenkään tarpeisiin pysty vastaamaan kunnolla, ei lapsen eikä miehen. Etsin poikaystävän heti kun poika täytti 16. Poika lähti sitten iloisena yliopistoon 19-vuotiaana, oli iloinen ettei äiti jäänyt yksikseen. Ollaan yhdessä vieläkin. Kyllä ehdit myöhemminkin vakiintua, ja sitten on eronneita miehiäkin taas enemmän tarjolla kun odotat jonkun vuoden. Toivotan Sinulle onnea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta. Liikaa kompromisseja useille miehille tuntuu vaativan esim aktiviteetit parisuhteessa ( syödäänkö kotona vai ulkona ), matkustetaanko johonkin ja mihin sekä kuinka usein, isommista asioista puhumattakaan. Isommilla tarkoitan vaikkapa päätöstä yhdessä asumisesta, josta tulee mahdotonta koska kompromissia paikasta saati asunnosta ei löydy. Ehkä suhde onnistuisi, jos vaan myötäilisi miestä, ei odottaisi koskaan mitään ja olisi vain positiivinen sekä hymyilevä. Minä en ole vaimomatskua selvästikään, kun en tuohon kykene.
Ja höpsis. Harva mies oikeasti haluaa että nainen on vaan kiltti jä hymyilevä äiti jolla ei ole omia mielipiteitä. Narsistit ehkä, mutta ei paljon muut. Ehkä osa ihmisistä vaan odottaa että toinen pistää kunnolla vastaan jos haluaa oman mielipiteensä käytäntöön. Eli mies päättää, koska annat miehen päättää ja luultavasti pitää sinua vain nössykkänä joka ei uskalla pistää kunnolla vastaan.
Kumppanin valinnassa olisi tuon takia tärkeää katsoa että toinen ei ole erittäin voimakastahtoinen jos itse ei ole, ja päinvastoin. Sitten säilyy sellainen tasapaino, että toinen ei jää liikaa jalkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta. Liikaa kompromisseja useille miehille tuntuu vaativan esim aktiviteetit parisuhteessa ( syödäänkö kotona vai ulkona ), matkustetaanko johonkin ja mihin sekä kuinka usein, isommista asioista puhumattakaan. Isommilla tarkoitan vaikkapa päätöstä yhdessä asumisesta, josta tulee mahdotonta koska kompromissia paikasta saati asunnosta ei löydy. Ehkä suhde onnistuisi, jos vaan myötäilisi miestä, ei odottaisi koskaan mitään ja olisi vain positiivinen sekä hymyilevä. Minä en ole vaimomatskua selvästikään, kun en tuohon kykene.
Ja höpsis. Harva mies oikeasti haluaa että nainen on vaan kiltti jä hymyilevä äiti jolla ei ole omia mielipiteitä. Narsistit ehkä, mutta ei paljon muut. Ehkä osa ihmisistä vaan odottaa että toinen pistää kunnolla vastaan jos haluaa oman mielipiteensä käytäntöön. Eli mies päättää, koska annat miehen päättää ja luultavasti pitää sinua vain nössykkänä joka ei uskalla pistää kunnolla vastaan.
Kumppanin valinnassa olisi tuon takia tärkeää katsoa että toinen ei ole erittäin voimakastahtoinen jos itse ei ole, ja päinvastoin. Sitten säilyy sellainen tasapaino, että toinen ei jää liikaa jalkoihin.
Olen kyllä varsin vahva luonne ja osaan ilmaista omat rajani. Suhde kaatui juuri siihen, kun en voinut mukautua miehen mieltymyksiin mm asuinpaikasta. Syynä oli muutakin kuin oma tahtoni, pienet lapset. Ja joo, miehellä paljon narsistista piirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PLS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Juuri tämä. On aika iso kompromissi muuttaa pois omista ympyröistä joissa viihtyy, luopua työstä ja kaikesta muusta vain koska mies sattuu haluamaan. Kyllä on vaikea tehdä kompromisseja jos ne on tätä luokkaa, todella.
Lapsenkin takia haluan pitää elämän vakaana. Ehkä täytyy vain keskittyä lapseen tyytyä sinkkuuteen kunnes lapsi on vähän isompi.
Tämä kuulostaa hyvältä ja järkevältä ajatukselta. Näin päätin itsekin, kun en jaksanut sitä jatkuvaa säätöä ja stressiä kun ei kenenkään tarpeisiin pysty vastaamaan kunnolla, ei lapsen eikä miehen. Etsin poikaystävän heti kun poika täytti 16. Poika lähti sitten iloisena yliopistoon 19-vuotiaana, oli iloinen ettei äiti jäänyt yksikseen. Ollaan yhdessä vieläkin. Kyllä ehdit myöhemminkin vakiintua, ja sitten on eronneita miehiäkin taas enemmän tarjolla kun odotat jonkun vuoden. Toivotan Sinulle onnea!
Kiitos, tuntuu vain vaikealta ajatukselta viettää seuraavat 10 vuotta yksin. Ehkä se on kuitenkin parempi kuin jatkuvat pettymykset. Enkä halua tuoda lapsenkaan elämään yhä uusia ihmisiä.
Työtön erakko uskis mies??
Onko sillä iso kulli?
Vai onko naiset epätoivoisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta. Liikaa kompromisseja useille miehille tuntuu vaativan esim aktiviteetit parisuhteessa ( syödäänkö kotona vai ulkona ), matkustetaanko johonkin ja mihin sekä kuinka usein, isommista asioista puhumattakaan. Isommilla tarkoitan vaikkapa päätöstä yhdessä asumisesta, josta tulee mahdotonta koska kompromissia paikasta saati asunnosta ei löydy. Ehkä suhde onnistuisi, jos vaan myötäilisi miestä, ei odottaisi koskaan mitään ja olisi vain positiivinen sekä hymyilevä. Minä en ole vaimomatskua selvästikään, kun en tuohon kykene.
Tässä juuri päättyneessä suhteessa asuinpaikka ja lapsiasia osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi. Asutaan molemmat pk-seudulla, mutta mies on ollut täällä koko ajan sillä ajatuksella että kun löytää vaimon, vie hänet kotiseudulleen maalle. Minä taas olen määrätietoisesti rakentanut elämääni tänne. On työt ja omistusasunnot, ystävät ja muut sosiaaliset kuviot, harrastukset, koulu ja lapsen isä jne. En voi vaan lähteä, on tosi raskasta rakentaa kaikki nollasta jossain perähikiällä. Mies on työtön ja vuokralla joten lähtemisen kynnys paljon matalampi. Minä olisin joutunut luopumaan koko elämästäni ja mylläämään lapsenkin elämän miehen vuoksi, enkä vaan pysty.
Toinen on lapsiasia. Mies on 43, ja kaipaa epätoivoisen paljon omaa lasta, mieluiten oikein montaa. Sehän ei 4-kymppisen naisen kanssa oikein ole realistista enää. Mutta eipä hän ole pystynyt sitoutumaan kenenkään muuhunkaan.
Kolmas on uskonnollisuus. Mies on vielä Päivi Räsästäkin fanaattisempi uskova, ja häntä häiritsevät ihan tavallisetkin asiat. Esim "jestas" on kielletty kirosana. Minä olen paljon vapaamielisempi ja miehen uskonnollisuus tuntuu tosi ahdistavalta.
Eli joo, olisimme voineet jatkaa yhdessä, jos olisi luopunut työstä, kodista, omista ja lapsen kaveripiiristä ja harrastuksista sekä tutusta asuinympäristöstä ja suostunut muuttamaan maalle elämään metsän reunassa työttömänä harrasriksettomana kaverittomana. En oo valmis tällaisiin kompromisseihin. Arki meillä sujui kivasti mutta yhteistä tulevaisuutta oli em seikkojen takia mahdotonta suunnitella.
No tämähän on ihan selkeä kuvio. Te olitte vaan liian erilaisia. Eikä suhde voi toimia, jos noin perustavanlaatuisissa asioissa ollaan täysin eri linjoilla. Oikeastaan hassua tämän kohdalla ihmetellä, että miksi suhde ei kestä ja miksi se päättyi (oletan siis nyt, että olet ap), kun syyt ovat noin itsestäänselvät.
Vierailija kirjoitti:
Työtön erakko uskis mies??
Onko sillä iso kulli?
Vai onko naiset epätoivoisia?
Hän on myös lempeä, ystävällinen, avulias, älykäs, hellä, ahkera, hyvän uran tehnyt ja hyvä rahatilanne vaikkei juuri nyt ole töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Juuri tämä. On aika iso kompromissi muuttaa pois omista ympyröistä joissa viihtyy, luopua työstä ja kaikesta muusta vain koska mies sattuu haluamaan. Kyllä on vaikea tehdä kompromisseja jos ne on tätä luokkaa, todella.
Lapsenkin takia haluan pitää elämän vakaana. Ehkä täytyy vain keskittyä lapseen tyytyä sinkkuuteen kunnes lapsi on vähän isompi.
Kirjoitukseni ei kohdistunut kehenkään tiettyyn ihmiseen, eikä tarkoituksenani ollut syyllistää. Teidän suhteessa näyttäisi olevan ongelmana nimenomaan se, että vain toinen kykenee kompromisseihin kun sen pitäisi olla tasapuolista.
Vierailija kirjoitti:
PLS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa elää yhdessä, niin kummankin on kyettävä tekemään kompromisseja. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa se on. Sitten ihmetellään, kun ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Kukaan ei voi olla samaa mieltä ihan kaikesta. Parisuhteessa muovaudutaan toisilleen sopiviksi.
Juuri tämä. On aika iso kompromissi muuttaa pois omista ympyröistä joissa viihtyy, luopua työstä ja kaikesta muusta vain koska mies sattuu haluamaan. Kyllä on vaikea tehdä kompromisseja jos ne on tätä luokkaa, todella.
Lapsenkin takia haluan pitää elämän vakaana. Ehkä täytyy vain keskittyä lapseen tyytyä sinkkuuteen kunnes lapsi on vähän isompi.
Tämä kuulostaa hyvältä ja järkevältä ajatukselta. Näin päätin itsekin, kun en jaksanut sitä jatkuvaa säätöä ja stressiä kun ei kenenkään tarpeisiin pysty vastaamaan kunnolla, ei lapsen eikä miehen. Etsin poikaystävän heti kun poika täytti 16. Poika lähti sitten iloisena yliopistoon 19-vuotiaana, oli iloinen ettei äiti jäänyt yksikseen. Ollaan yhdessä vieläkin. Kyllä ehdit myöhemminkin vakiintua, ja sitten on eronneita miehiäkin taas enemmän tarjolla kun odotat jonkun vuoden. Toivotan Sinulle onnea!
Kiitos, tuntuu vain vaikealta ajatukselta viettää seuraavat 10 vuotta yksin. Ehkä se on kuitenkin parempi kuin jatkuvat pettymykset. Enkä halua tuoda lapsenkaan elämään yhä uusia ihmisiä.
Olen itse 40+ nainen, minulla on kaksi lasta. Itse olen taas ajatellut, etten halua olla yksin, mutta en halua parisuhdetta yhdessä asumisineen ja kovin tiiviine yhdessäoloineen. Minusta on ihanaa, että minulla on myös oma elämä lasteni kanssa, enkä edes haluaisi toista aikuista vaikkapa kaikille lomille meidän kanssa. Haen suhteelta seksiä, romantiikkaa, yhdessäoloa (hyvää seuraa, hauskoja hetkiä, syvällisiä keskusteluja, läheisyyttä)... Mutta en sekoita lasten elämää seurusteluillani, ja jos tulee ero ja myöhemmin uusi kumppani, se ei vaikuta heidän arkeensa.
Ei sinunkaan tarvitse ikuisesti olla sinkku, mutta rankkaa jo tapailuvaiheessa pois esim. uskokset ja muut, joiden kanssa ei maailmankatsomukset ja elämänasenteet vaan sovi yhteen, samoin kaikki yli nelikymppiset lapsilaumaa toivovat myöhäisheränneet isäkandidaatit, maallemuuttajat yms. Kerroit aiemmin, että olet aina löytänyt uuden kumppanin helposti - ja ehkä se onkin se ongelma. Kun valikoit huomattavasti tarkemmin, ei kumppani ehkä löydy niin nopeasti ja helposti, mutta silloin löytyy todennäköisemmin sopiva kumppani ja suhdekin voi olla kestävämpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta. Liikaa kompromisseja useille miehille tuntuu vaativan esim aktiviteetit parisuhteessa ( syödäänkö kotona vai ulkona ), matkustetaanko johonkin ja mihin sekä kuinka usein, isommista asioista puhumattakaan. Isommilla tarkoitan vaikkapa päätöstä yhdessä asumisesta, josta tulee mahdotonta koska kompromissia paikasta saati asunnosta ei löydy. Ehkä suhde onnistuisi, jos vaan myötäilisi miestä, ei odottaisi koskaan mitään ja olisi vain positiivinen sekä hymyilevä. Minä en ole vaimomatskua selvästikään, kun en tuohon kykene.
Tässä juuri päättyneessä suhteessa asuinpaikka ja lapsiasia osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi. Asutaan molemmat pk-seudulla, mutta mies on ollut täällä koko ajan sillä ajatuksella että kun löytää vaimon, vie hänet kotiseudulleen maalle. Minä taas olen määrätietoisesti rakentanut elämääni tänne. On työt ja omistusasunnot, ystävät ja muut sosiaaliset kuviot, harrastukset, koulu ja lapsen isä jne. En voi vaan lähteä, on tosi raskasta rakentaa kaikki nollasta jossain perähikiällä. Mies on työtön ja vuokralla joten lähtemisen kynnys paljon matalampi. Minä olisin joutunut luopumaan koko elämästäni ja mylläämään lapsenkin elämän miehen vuoksi, enkä vaan pysty.
Toinen on lapsiasia. Mies on 43, ja kaipaa epätoivoisen paljon omaa lasta, mieluiten oikein montaa. Sehän ei 4-kymppisen naisen kanssa oikein ole realistista enää. Mutta eipä hän ole pystynyt sitoutumaan kenenkään muuhunkaan.
Kolmas on uskonnollisuus. Mies on vielä Päivi Räsästäkin fanaattisempi uskova, ja häntä häiritsevät ihan tavallisetkin asiat. Esim "jestas" on kielletty kirosana. Minä olen paljon vapaamielisempi ja miehen uskonnollisuus tuntuu tosi ahdistavalta.
Eli joo, olisimme voineet jatkaa yhdessä, jos olisi luopunut työstä, kodista, omista ja lapsen kaveripiiristä ja harrastuksista sekä tutusta asuinympäristöstä ja suostunut muuttamaan maalle elämään metsän reunassa työttömänä harrasriksettomana kaverittomana. En oo valmis tällaisiin kompromisseihin. Arki meillä sujui kivasti mutta yhteistä tulevaisuutta oli em seikkojen takia mahdotonta suunnitella.
miksi edes olit kyseisessä suhteessa jos ajattelette kaikesta täysin eri tavalla? Oliko kovinkin jännä mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka nuo suhteet on lopettanut?
Enimmäkseen minä tai yhdessä (silloinkin minun aloitteesta) kun en ole kestänyt vääntöä ja toivottomia tulevaisuuden näkymiä. Yhden suhteen lopetti mies, täysin yllättäen osaamatta kertoa tarkkaa syytä. Ei kuulemma ollut enää fiilis kohdallaan. Ap
mies ei siis ole tossuuntunut allesi ja lähet lätkimään. Ota vaikka koira sitä voi kouluttaa.
Aika paljon tuon sun miesystäväsi olisi pitänyt muuttua, jotta olisi mahtunut sun elämään. Samoin kuin sun olis pitänyt muuttua mahtuaksesi hänen elämään, jo ikäsikin on ihan väärä monilapsisen perheen perustamiseen.
Aikuisena voi jo ihastua vähän vähemmän epätoivoisesti ja vimmaisesti. On ihan ok tutustua rauhassa.
Ensin pitää hyväksyä oma elämä ja se, että kenties elän ilman pitkää ja vakaata parisuhdetta. Ja kun on elämäntilanteensa kanssa sinut ja tasapainossa, tulee paremmin harkittua kenet kannattaa päästää omaan elämään ja kenen kanssa haluaa jakaa jo ihan hyvää arkea ja elää.
Nyt kuvaus miehestä on enemmän provotasoa, ja oletan, että sellainen on tekstikin.
Vastasin silti kun kysymys on tullut eteeni ystäväpiirissäni saman ihmisen kohdalla jo usemman vuoden.
Epätoivo ajaa ihmisen lähes aina huonoihin ja vääriin päätöksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta. Liikaa kompromisseja useille miehille tuntuu vaativan esim aktiviteetit parisuhteessa ( syödäänkö kotona vai ulkona ), matkustetaanko johonkin ja mihin sekä kuinka usein, isommista asioista puhumattakaan. Isommilla tarkoitan vaikkapa päätöstä yhdessä asumisesta, josta tulee mahdotonta koska kompromissia paikasta saati asunnosta ei löydy. Ehkä suhde onnistuisi, jos vaan myötäilisi miestä, ei odottaisi koskaan mitään ja olisi vain positiivinen sekä hymyilevä. Minä en ole vaimomatskua selvästikään, kun en tuohon kykene.
Tässä juuri päättyneessä suhteessa asuinpaikka ja lapsiasia osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi. Asutaan molemmat pk-seudulla, mutta mies on ollut täällä koko ajan sillä ajatuksella että kun löytää vaimon, vie hänet kotiseudulleen maalle. Minä taas olen määrätietoisesti rakentanut elämääni tänne. On työt ja omistusasunnot, ystävät ja muut sosiaaliset kuviot, harrastukset, koulu ja lapsen isä jne. En voi vaan lähteä, on tosi raskasta rakentaa kaikki nollasta jossain perähikiällä. Mies on työtön ja vuokralla joten lähtemisen kynnys paljon matalampi. Minä olisin joutunut luopumaan koko elämästäni ja mylläämään lapsenkin elämän miehen vuoksi, enkä vaan pysty.
Toinen on lapsiasia. Mies on 43, ja kaipaa epätoivoisen paljon omaa lasta, mieluiten oikein montaa. Sehän ei 4-kymppisen naisen kanssa oikein ole realistista enää. Mutta eipä hän ole pystynyt sitoutumaan kenenkään muuhunkaan.
Kolmas on uskonnollisuus. Mies on vielä Päivi Räsästäkin fanaattisempi uskova, ja häntä häiritsevät ihan tavallisetkin asiat. Esim "jestas" on kielletty kirosana. Minä olen paljon vapaamielisempi ja miehen uskonnollisuus tuntuu tosi ahdistavalta.
Eli joo, olisimme voineet jatkaa yhdessä, jos olisi luopunut työstä, kodista, omista ja lapsen kaveripiiristä ja harrastuksista sekä tutusta asuinympäristöstä ja suostunut muuttamaan maalle elämään metsän reunassa työttömänä harrasriksettomana kaverittomana. En oo valmis tällaisiin kompromisseihin. Arki meillä sujui kivasti mutta yhteistä tulevaisuutta oli em seikkojen takia mahdotonta suunnitella.
miksi edes olit kyseisessä suhteessa jos ajattelette kaikesta täysin eri tavalla? Oliko kovinkin jännä mies?
Uskis ei minusta kuulosta kauhean jännältä...
Enimmäkseen minä tai yhdessä (silloinkin minun aloitteesta) kun en ole kestänyt vääntöä ja toivottomia tulevaisuuden näkymiä. Yhden suhteen lopetti mies, täysin yllättäen osaamatta kertoa tarkkaa syytä. Ei kuulemma ollut enää fiilis kohdallaan. Ap