Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Ministeriön keskiviikkona lähettämien ohjeiden mukaan kaikki Suomeen saapuvat tulee jatkossa ohjata tartuntatautilain 14. pykälän mukaisesti henkilökohtaiseen terveysneuvontaan ja covid-19-testiin rajanylityspaikoilla, mikäli henkilöillä ei ole esittää luotettavaa ja voimassa olevaa negatiivista testitodistusta tai todistusta sairastetusta covid-19-infektiosta.
Jos henkilö kieltäytyy testistä, hänet pitää ohjata terveydenhuollon arvioon. Tarvittaessa aluehallintovirasto voi myös määrätä henkilön pakolliseen terveystarkastukseen tartuntatautilain 16. pykälän tarkoittamalla tavalla.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d1a33962-6f05-4ff9-b156-97713ec9…

Eiköhän näillä vierastyöläisillä ole "luotettavat" (itse tein ja säästin) todistukset tästä etiäpäin matkassa jokaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Mielestäni lukioita ei saisi avata helsingissä. Kiitos.
Onneksi hallitus on tästä samaa mieltä, 2. Aste etänä kuuluu leviämisvaiheen sairaanhoito piireihin.
Mikäli 2. Asteita avataan, tarvittaisiin asuntolat lukiolaisille. Niin voisivat asua niissä, eikä perheissä, joissa on yli 50 v vanhempia.
Perheissä ei tartuntoja voida mielestäni estää.
Juuri nyt Aimo Surakka Toimittaja
Torstain iloksi uudet, entistä pienemmät lukemat pamahtamassa jälleen kohtsillään nähtäville. Sormet notkeiksi jotta kopiontitehtävät sujuisivat suit sait sukkelaan!
Nyt juuri.
Monet tartunnat kouluissa eivät koskaan päädy julkisuuteen. Joissakin kouluissa on päätetty, ettei niitä kerrota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Mielestäni lukioita ei saisi avata helsingissä. Kiitos.
Onneksi hallitus on tästä samaa mieltä, 2. Aste etänä kuuluu leviämisvaiheen sairaanhoito piireihin.Mikäli 2. Asteita avataan, tarvittaisiin asuntolat lukiolaisille. Niin voisivat asua niissä, eikä perheissä, joissa on yli 50 v vanhempia.
Perheissä ei tartuntoja voida mielestäni estää.
Eikä koko ajatuksessa ole mitään järkeä ennen kuin kirjoitukset on paketissa. Sitten harkintaan uudelleen.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007759719.html
Juuri nyt Essi Sutinen, toimittaja
THL: Suomessa on todettu 444 uutta koronavirustartuntaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu 444 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 46 493 koronavirustartuntaa.
Yhteensä ainakin 80 kunnassa raportoitiin uusia tartuntoja. Kuntien tarkka määrä ei ole tiedossa, koska THL ei kerro tietoja kunnista, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi.
Ainakin seuraavissa kunnissa raportoitiin tänään uusia tartuntoja:
- Helsinki: 115 tartuntaa
- Jyväskylä: 80 tartuntaa
- Vantaa: 69 tartuntaa
- Espoo: 45 tartuntaa
- Turku: 26 tartuntaa
- Savonlinna: 8 tartuntaa
- Kerava: 8 tartuntaa
- Paimio: 7 tartuntaa
- Oulu: 7 tartuntaa
- Järvenpää: 5 tartuntaa
- Kalajoki: 4 tartuntaa
- Vaasa: 4 tartuntaa
- Pyhtää: 4 tartuntaa
- Lohja: 4 tartuntaa
- Pöytyä: 3 tartuntaa
- Kuopio: 3 tartuntaa
- Kaarina: 3 tartuntaa
- Karkkila: 3 tartuntaa
- Hämeenlinna: 3 tartuntaa
- Uusikaarlepyy: 3 tartuntaa
- Sipoo: 3 tartuntaa
- Lahti: 3 tartuntaa
- Lieto: 3 tartuntaa
- Tuusula: 3 tartuntaa
- Jämsä: 2 tartuntaa
- Pyhäranta: 2 tartuntaa
- Rauma: 2 tartuntaa
- Vieremä: 2 tartuntaa
- Hämeenkyrö: 2 tartuntaa
- Pori: 2 tartuntaa
- Tornio: 2 tartuntaa
- Nurmijärvi: 2 tartuntaa
- Närpiö: 2 tartuntaa
- Masku: 2 tartuntaa
- Rovaniemi: 2 tartuntaa
- Kotka: 2 tartuntaa
- Raasepori: 2 tartuntaa
- Muhos: 1 tartunta
- Janakkala: 1 tartunta
- Korsnäs: 1 tartunta
- Kauhajoki: 1 tartunta
- Vöyri: 1 tartunta
- Sievi: 1 tartunta
- Vihti: 1 tartunta
- Nokia: 1 tartunta
- Siuntio: 1 tartunta
- Salo: 1 tartunta
- Ylivieska: 1 tartunta
- Lappajärvi: 1 tartunta
- Pietarsaari: 1 tartunta
- Imatra: 1 tartunta
- Parikkala: 1 tartunta
- Loimaa: 1 tartunta
- Ii: 1 tartunta
- Ylöjärvi: 1 tartunta
- Hollola: 1 tartunta
- Kirkkonummi: 1 tartunta
- Kouvola: 1 tartunta
- Sauvo: 1 tartunta
- Mäntsälä: 1 tartunta
- Kauhava: 1 tartunta
- Marttila: 1 tartunta
- Pirkkala: 1 tartunta
- Siilinjärvi: 1 tartunta
- Salla: 1 tartunta
- Hamina: 1 tartunta
- Porvoo: 1 tartunta
- Aura: 1 tartunta
- Uusikaupunki: 1 tartunta
- Luoto: 1 tartunta
- Pornainen: 1 tartunta
- Kemiönsaari: 1 tartunta
- Kristiinankaupunki: 1 tartunta
- Laukaa: 1 tartunta
- Ruokolahti: 1 tartunta
- Kankaanpää: 1 tartunta
- Luumäki: 1 tartunta
- Keminmaa: 1 tartunta
- Maalahti: 1 tartunta
- Rantasalmi: 1 tartunta
Kahjommaksi menee pk seudulla puheet...
Kah, ovat viimein ehtineet aloittaa tartuntojen kirjailun rekisteriin Jyväskylässäkin.
Eikö yo kirjoitukset pitäisi peruttaa hus alueella???
Miksi helsingin luvut eivät laske???
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Allekirjoittajista ainakin Saxen vähätellyt koronaa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Mielestäni lukioita ei saisi avata helsingissä. Kiitos.
Onneksi hallitus on tästä samaa mieltä, 2. Aste etänä kuuluu leviämisvaiheen sairaanhoito piireihin.Mikäli 2. Asteita avataan, tarvittaisiin asuntolat lukiolaisille. Niin voisivat asua niissä, eikä perheissä, joissa on yli 50 v vanhempia.
Perheissä ei tartuntoja voida mielestäni estää.
Mielipiteesi on tietenkin enemmän oikea kuin lastenlääkäreiden.
Ja asuntolat??? Sinun hysteriasi vuoksi...
Vierailija kirjoitti:
Kah, ovat viimein ehtineet aloittaa tartuntojen kirjailun rekisteriin Jyväskylässäkin.
Kauheaa ettei ole ollut aikasemmin. Katastrofihan tämä on!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Mielestäni lukioita ei saisi avata helsingissä. Kiitos.
Onneksi hallitus on tästä samaa mieltä, 2. Aste etänä kuuluu leviämisvaiheen sairaanhoito piireihin.Mikäli 2. Asteita avataan, tarvittaisiin asuntolat lukiolaisille. Niin voisivat asua niissä, eikä perheissä, joissa on yli 50 v vanhempia.
Perheissä ei tartuntoja voida mielestäni estää.
Mielipiteesi on tietenkin enemmän oikea kuin lastenlääkäreiden.
Ja asuntolat??? Sinun hysteriasi vuoksi...
No, onneksi meillä suomessa tulee täys lockdown huhtikuussa viimeistään..... Niin kaikki saavat ulkonaliikkumiskiellon.
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaislapseni Helsingistä ei tiedä, alkaako ensi jakso (8.2) etänä vai lähiopetuksessa. Päätöksiä ei kuulemma ole vielä!!!
Miksi minun lukiolaislapseni Vantaalta tietää, että etäopetus jatkuu -> 28.2?
Skandaali
Ruotsissa joukko hoivakodeissa olleita vanhuksia kuoli koronapandemian alkuvaiheissa yksin, koska henkilökuntaa ja omaisia kiellettiin olemasta samassa tilassa koronasairaan kanssa. Tieto paljastuu tarkastusviranomainen Ivon (Inspektionen för vård och omsorg) selvityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenlääkäreiltä vahva vetoomus HS:ssa: Lukiolaiset kouluun ja lasten harrastukset auki.
Hyväksyttävä sulkujen syy voisi olla lasten vakavien koronainfektioiden määrän lisääntyminen. Tästä ei ole näyttöä. Syynä voisi myös olla koulujen henkilökunnan vakavien infektioiden lisääntyminen. Tästäkään ei ole näyttöä. Koulut voisivat myös toimia virushautomoina. Siitäkään ei ole näyttöä. Altistustilanteita on ilmennyt, mutta jatkotartuntojen määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Viruksen tai sen uuden variantin leviäminen Suomen tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole kiinni lähiopetuksesta tai nuorten harrastustoiminnasta.
Mielestäni lukioita ei saisi avata helsingissä. Kiitos.
Onneksi hallitus on tästä samaa mieltä, 2. Aste etänä kuuluu leviämisvaiheen sairaanhoito piireihin.Mikäli 2. Asteita avataan, tarvittaisiin asuntolat lukiolaisille. Niin voisivat asua niissä, eikä perheissä, joissa on yli 50 v vanhempia.
Perheissä ei tartuntoja voida mielestäni estää.
Eli sinusta nuoret voidaan laittaa maksamaan lasku siitä, että vanhemmat turvataan.
Meidän perheessä me yli 50v vanhemmat todellakin toivomme, että lukiolaiset pääsevät lähiopetukseen!
näin pitkä kestoinen, ei sem itään jos muutamia kuukausia mutta tää jatkuu ja jatkuu. Yritän elää tätä päivää, ei sitä mutku sitku elämää vaikka monesti tuntuu siltä. En vaivu epätoivoon, aurinko paistaa ja mahis lähteä ulkoilemaan ja laitan maskin koska pakkasta - 14 Hgissä.