Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Voiko rokotettu levittää koronavirusta? Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet vastaa näin:
Aiemmin on tiedotettu uusista rokotteista, että ne auttavat oireisiin. Vähän on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi, että estävätkö ne taudin leviämistä. Voiko rokotettu kuitenkin levittää virusta?
– Kun jotain asiaa halutaan selvittää, pitää miettiä, mihin halutaan vastaus, ja näissä rokotetutkimuksissa on haluttu vastaus siihen, suojaako se taudilta. Lisätietona kysyttiin, suojaako se vakavalta taudilta, suojaako se eri ikäisiä ja suojaako se riskiryhmäläisiä. Niihin on saatu eri tutkimuksissa vastaus, mutta niissä ei ole lähdetty erikseen selvittämään sitä, miten rokote vaikuttaa mahdolliseen tartuttavuuteen.
– Tiedetään, että Pfizerin ja Modernan rokotteiden suojateho on 95 prosenttia oireista tautia vastaan. Emme tiedä, miten se vaikuttaa tartuttavuuteen, mutta se ei tarkoita, ettei se vaikuttaisi. 95 prosentin suojateho tarkoittaa sitä, että sadasta ihmisestä, jotka muuten saisivat taudin, sen saakin vain viisi. Ainakin ne viisi, jotka ovat saaneet rokotteesta huolimatta taudin, voivat tartuttaa muita. Esimerkiksi hoivakodin työntekijä ei voi olla täysin varma siitä, että rokote tarjoaisi suojaa, mikä tarkoittaa sitä, että edelleen tarvitsee käyttää hengityssuojainta myös rokotteen jälkeen.
– On hyvin todennäköistä, että rokote vähentää tartuttavuutta, mutta ei ole voitu sulkea pois, etteikö tautia voisi edelleen tartuttaa. Lisäisin vielä, että jos suojateho on 95 prosenttia ja joku sen taudin silti saa, niin se ei tarkoita, että se rokote olisi niiden viiden prosentin osalta epäonnistunut. Voi hyvin olla, että heidän osaltaan rokotteen saaminen on ollut ihan erityisen tärkeää, että ilman rokotetta he olisivat sairastaneet hyvin vaikean taudin. Yhteisötasolla voi spekuloida, että rokote vähentää taudin leviämistä, mutta yksilötasolla ei voi tuudittautua siihen, että ei voisi tartuttaa tautia. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/73c26231-7e91-4ed3-bbf2-a5833b14…
Hallituksen puuhaaman rokotetutkimusyhtiön toiminnaksi mainittiin myös koronarokotetutkimukset, joten niissä sitten varmaan pyritään saamaan tarkempia vastauksia rokotettujenkin tartuttavuuteen. Lakiluonnos yhtiöstä oli kuluneella viikolla eduskunnan esittelyssä lähinnä läpihuutojuttuna, kukaan kansanedustajista ei esittänyt kysymyksiä tai kommentteja siitä.
Olen siivooja ja käytän maskia mielelläni. En käytä viisiiriä, koska se ei suojaa minua itseäni, kuten maski.
Ihme ruikutusta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b2687974-030e-4223-8c6f-1f78e0eb7765
KEVÄÄLLÄ lastensuojeluilmoitusten määrä romahti Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.
Suurin osa lastensuojeluilmoituksista tulee tavallisesti toisilta viranomaisilta sekä etenkin päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista.
Kun kouluissa siirryttiin keväällä etäopetukseen, lasten vaikeat tilanteet saattoivat jäädä näkymättömiin.
”Lastensuojelussa heräsi tällöin huoli, että perheiden tilanteet jäävät huomaamatta”, Paasivirta sanoo.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007269236.html
Juttu oli muuten niin yksipuolisen negatiivinen, etten halua kopioida enempää.
Tällaisten "kyselyjen" perusteella sitten etäkoulua ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Saippua, joka tarvitsisi olla kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/7fd428e2-82aa-4ec6-9427-c05…
Ehkäpä iloinen joulumusiikki tuo iloa koronan ja marraskuun tuomaan harmauteen, ja kannustaa lapsiakin pesemään käsiä useammin, hän pohtii.
Vierailija kirjoitti:
KEVÄÄLLÄ lastensuojeluilmoitusten määrä romahti Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.
Suurin osa lastensuojeluilmoituksista tulee tavallisesti toisilta viranomaisilta sekä etenkin päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista.
Kun kouluissa siirryttiin keväällä etäopetukseen, lasten vaikeat tilanteet saattoivat jäädä näkymättömiin.
”Lastensuojelussa heräsi tällöin huoli, että perheiden tilanteet jäävät huomaamatta”, Paasivirta sanoo.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007269236.html
Juttu oli muuten niin yksipuolisen negatiivinen, etten halua kopioida enempää.
Tällaisten "kyselyjen" perusteella sitten etäkoulua ei tule.
Keväällä oli juttua, että lastensuojelusta oli lomautettuna ja he eivät toimineet täydellä kapasiteetilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kotiopetukseen ottaneet:
Olis sitten mielenkiintoista kuulla, miten nopeasti lasu ottaa yhteyttä. Nythän jo 100 tunnin poissaolo koulusta riittää automaattisen lasu-ilmoituksen tekoon.
Tuo tulee täyteen kahta vierasta kieltä lukevalle yläkoulussa jo kolmessa viikossa.
Ihan älytön systeemi, mikä kuormittaa ihan turhaan lasua.
Toivottavasti olisi nyt järkeä, että huomioivat koronan.
Kotiopetuksessahan lapsi ei ole enää koulun oppilas, joten ei ole mitään poissaolojakaan.
Lasun näkökulmasta tuolla ei ole eroa. Lapsi on poissa koulusta vanhempien "armoilla". Sillähän tätä lähiopetusta perusteltiin jo keväällä, kun syntyy niiiin huolta lapsista, kun eivät ole opettajan valvovan silmän alla.
Sä nyt ymmärrät jotain väärin. Se, kun lapsi vaan jää koulusta pois ja häneen ei saa yhteyttä on yksi juttu ja se, kun kotiopetus hoidetaan vastuullisesti ja tehdään yhteistyötä koulun kanssa - se on toinen juttu. Meillä lapsi kotiopetuksessa jo melkein vuoden.
Niinhän se pitäisi mennä, että koulu/opetusvirasto/joku viranomainen vain selvittää, että oppivelvollisuus toteutuu, jos lapsi on kotiopetuksessa. Kuulostaa siltä, ettei teillä ole ollut ongelmia lasun kanssa.
Älytön on tuo 100 tunnin poissaoloraja, josta tulee automaattisesti lasu-ilmoitus. Sehän koskee nimenomaan tilannetta, jossa vanhemmat pyytää lapselle vapaata koulusta koronan takia. Olkoon se sitten kotiopetuksessa kokonaan tai koulun kirjoilla, mutta kotona opettaen.
Eli tilannetta, jossa lapsi on ollut jo suuren osan esim. syyslukukaudesta koulussa, mutta jääkin koronan takia kotiin. Sairaus ei ole peruste olla tekemättä lasu-ilmoitus, kun siihen on määräys koulun ohjeissa.
Vastaava tilanne on, jos lapsi ei tule koulun terveystarkastukseen. Siitäkin lähtee automaattisesti lasu-ilmoitus, jos lapsi on koulussa läsnäolevana siis lähiopetuksessa.
Ei tule lasua jos lapsi ei mene koulun tarkastukseen. Meille tuli kutsu ja ilmoitin ettei lapseni tule. Se siitä enkä selitellyt enempää. Terkka kiitti viestista ja toivotti hyvää syksyä.
Syy oli se, että kaikki mitä tutkitaan, oli jo tutkittu lasta hoitavalta taholta.
Älkää viekö lapsia kouluun joulun jälkeen, jos ei ole aivan pakko
Hyvä Vantaa!
Vantaalaisen yläkoulun kaikki oppilaat seulotaan
Vantaan Myyrmäessä sijaitsevan Kilterin koulun 7.–9. luokkien oppilaat sekä opettajat seulotaan koronaviruksen varalta. Syynä ovat Kilterin koulussa todetut 13 koronavirustartuntaa. Tartunnat ovat löytyneet parin viikon aikana.
Kaikki pyritään testaamaan riippumatta siitä, onko heillä oireita. Testiin menemistä suositellaan, mutta se ei ole pakollinen. Koronavirustestiä ei kuitenkaan oteta niiltä, jotka ovat todetusti sairastaneet taudin viimeisen kolmen kuukauden aikana. Päätöksen seulonnasta teki Vantaan tartuntatautiviranomainen.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007661801.html?share=b5a4dd0049cb370…

Maaliskuussa opetusministeri Li Anderssonilta voimakas vetoomus vanhemmille: Älkää viekö lapsianne kouluun, ellei ole pakko. Ja nyt pitää kynsin hampain kiinni lähiopetuksesta. Mikähän takin käänsi kesän aikana?

Jos oppilaista edes kuolisi mahdollisimman moni koronaan, olisi hyvä herätys!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää viekö lapsia kouluun joulun jälkeen, jos ei ole aivan pakko
Maaliskuussa opetusministeri Li Anderssonilta voimakas vetoomus vanhemmille: Älkää viekö lapsianne kouluun, ellei ole pakko. Ja nyt pitää kynsin hampain kiinni lähiopetuksesta. Mikähän takin käänsi kesän aikana?
Keskusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kotiopetukseen ottaneet:
Olis sitten mielenkiintoista kuulla, miten nopeasti lasu ottaa yhteyttä. Nythän jo 100 tunnin poissaolo koulusta riittää automaattisen lasu-ilmoituksen tekoon.
Tuo tulee täyteen kahta vierasta kieltä lukevalle yläkoulussa jo kolmessa viikossa.
Ihan älytön systeemi, mikä kuormittaa ihan turhaan lasua.
Toivottavasti olisi nyt järkeä, että huomioivat koronan.
Kotiopetuksessahan lapsi ei ole enää koulun oppilas, joten ei ole mitään poissaolojakaan.
Lasun näkökulmasta tuolla ei ole eroa. Lapsi on poissa koulusta vanhempien "armoilla". Sillähän tätä lähiopetusta perusteltiin jo keväällä, kun syntyy niiiin huolta lapsista, kun eivät ole opettajan valvovan silmän alla.
Sä nyt ymmärrät jotain väärin. Se, kun lapsi vaan jää koulusta pois ja häneen ei saa yhteyttä on yksi juttu ja se, kun kotiopetus hoidetaan vastuullisesti ja tehdään yhteistyötä koulun kanssa - se on toinen juttu. Meillä lapsi kotiopetuksessa jo melkein vuoden.
Niinhän se pitäisi mennä, että koulu/opetusvirasto/joku viranomainen vain selvittää, että oppivelvollisuus toteutuu, jos lapsi on kotiopetuksessa. Kuulostaa siltä, ettei teillä ole ollut ongelmia lasun kanssa.
Älytön on tuo 100 tunnin poissaoloraja, josta tulee automaattisesti lasu-ilmoitus. Sehän koskee nimenomaan tilannetta, jossa vanhemmat pyytää lapselle vapaata koulusta koronan takia. Olkoon se sitten kotiopetuksessa kokonaan tai koulun kirjoilla, mutta kotona opettaen.
Eli tilannetta, jossa lapsi on ollut jo suuren osan esim. syyslukukaudesta koulussa, mutta jääkin koronan takia kotiin. Sairaus ei ole peruste olla tekemättä lasu-ilmoitus, kun siihen on määräys koulun ohjeissa.
Vastaava tilanne on, jos lapsi ei tule koulun terveystarkastukseen. Siitäkin lähtee automaattisesti lasu-ilmoitus, jos lapsi on koulussa läsnäolevana siis lähiopetuksessa.
Mä kuulen sellaista ensimmäistä kertaa, mutta uskon kyllä. Voiko olla, että se koulun reagointi riippuu myös siitä, millainen on vanhempien asenne? Että jos vanhemmat on tietoisia omista oikeuksista ja varmoja siitä, että kotiopetus on oikea ratkaisu, se tavallaan heijastuu myös koulun puolelle ja sitten taas kun vanhemmat vaikuttavat epävarmoilta ja pelokkailta, sitten koulussa herää huoli? Tai onko se oikeasti niin, että jossain koulussa tulee automaattisesti lasu? Ei se voi näin olla, jos vanhemmat vaativat juuri kotiopetusta, ei poissaoloa koronan takia, koska kotiopetukseen on lain mukaan jokaisella oikeus ja siihen ei tarvii edes syyksi tuoda koronaa jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Älkää viekö lapsia kouluun joulun jälkeen, jos ei ole aivan pakko
Ei niitä tartte viedä, menevät innolla ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Älkää viekö lapsia kouluun joulun jälkeen, jos ei ole aivan pakko
Takinkääntäjien aatelia. Jutun päivämäärä oli jo keväällä,
22.3. 01:48.
Tiedän miltä läheisen kuolema tuntuu saattohoidossa kun kaikki eritteet tulee ulos kuolinhetkellä.
Jos joku haluaa samaa niin pidän sairaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kotiopetukseen ottaneet:
Olis sitten mielenkiintoista kuulla, miten nopeasti lasu ottaa yhteyttä. Nythän jo 100 tunnin poissaolo koulusta riittää automaattisen lasu-ilmoituksen tekoon.
Tuo tulee täyteen kahta vierasta kieltä lukevalle yläkoulussa jo kolmessa viikossa.
Ihan älytön systeemi, mikä kuormittaa ihan turhaan lasua.
Toivottavasti olisi nyt järkeä, että huomioivat koronan.
Kotiopetuksessahan lapsi ei ole enää koulun oppilas, joten ei ole mitään poissaolojakaan.
Lasun näkökulmasta tuolla ei ole eroa. Lapsi on poissa koulusta vanhempien "armoilla". Sillähän tätä lähiopetusta perusteltiin jo keväällä, kun syntyy niiiin huolta lapsista, kun eivät ole opettajan valvovan silmän alla.
Sä nyt ymmärrät jotain väärin. Se, kun lapsi vaan jää koulusta pois ja häneen ei saa yhteyttä on yksi juttu ja se, kun kotiopetus hoidetaan vastuullisesti ja tehdään yhteistyötä koulun kanssa - se on toinen juttu. Meillä lapsi kotiopetuksessa jo melkein vuoden.
Niinhän se pitäisi mennä, että koulu/opetusvirasto/joku viranomainen vain selvittää, että oppivelvollisuus toteutuu, jos lapsi on kotiopetuksessa. Kuulostaa siltä, ettei teillä ole ollut ongelmia lasun kanssa.
Älytön on tuo 100 tunnin poissaoloraja, josta tulee automaattisesti lasu-ilmoitus. Sehän koskee nimenomaan tilannetta, jossa vanhemmat pyytää lapselle vapaata koulusta koronan takia. Olkoon se sitten kotiopetuksessa kokonaan tai koulun kirjoilla, mutta kotona opettaen.
Eli tilannetta, jossa lapsi on ollut jo suuren osan esim. syyslukukaudesta koulussa, mutta jääkin koronan takia kotiin. Sairaus ei ole peruste olla tekemättä lasu-ilmoitus, kun siihen on määräys koulun ohjeissa.
Vastaava tilanne on, jos lapsi ei tule koulun terveystarkastukseen. Siitäkin lähtee automaattisesti lasu-ilmoitus, jos lapsi on koulussa läsnäolevana siis lähiopetuksessa.
Mä kuulen sellaista ensimmäistä kertaa, mutta uskon kyllä. Voiko olla, että se koulun reagointi riippuu myös siitä, millainen on vanhempien asenne? Että jos vanhemmat on tietoisia omista oikeuksista ja varmoja siitä, että kotiopetus on oikea ratkaisu, se tavallaan heijastuu myös koulun puolelle ja sitten taas kun vanhemmat vaikuttavat epävarmoilta ja pelokkailta, sitten koulussa herää huoli? Tai onko se oikeasti niin, että jossain koulussa tulee automaattisesti lasu? Ei se voi näin olla, jos vanhemmat vaativat juuri kotiopetusta, ei poissaoloa koronan takia, koska kotiopetukseen on lain mukaan jokaisella oikeus ja siihen ei tarvii edes syyksi tuoda koronaa jos ei halua.
En siis tarkoita, että kaikki, kenestä lasu tehdään olisivat epävarmoja tai pelokkaita, mutta...kyllä keskelläkin vuotta on oikeus jäädä kotiopetukseen. Se ei ole mikään pitkän suunnitelun juttu. Esim jos joku jätetään keskellä vuotta kotiopetukseen ja sovitaan kotiopetus koulun kanssa, ei sille lapselle voi laittaa poissaolomerkintöjä. Musta tuntuu, että sellainen on koulun puolelta vallankäyttöä ja mä kirjoittaisin heti, että otan yhteyttä asianajajaan. Ei se voi olla näin, että koulu tekee jotain ihme sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
MikaK:lle kysymys: tuleeko sulle mieleen mitään, mikä pitäisi ottaa huomioon, vaikka teknologian puolesta mRNA/RNA-rokotteita voisikin nykyään kehittää nopeasti?
Vihje: tämä liittyy turvallisuusnäkökohtiin, jotka ovat osa rokotteiden kehittämistä.
P.S. Influenssarokotteita ei "kehitetä" joka vuosi uudestaan, vaan kyseessä on perusteellisesti tutkittu ja ajan saatossa paljon kliinistä kokemusta kartuttanut teknologia, ja prosessissa vuosittain on kyse vain rokotekantojen vaihtamisesta. Tämän vuoksi et voi verrata influenssarokotteita nyt tähän uuteen koronavirukseen kehitettäviin rokotteisiin. Samoin hoidot ovat eri asia lääketieteessä kuin tautien ennaltaehkäisy, johon rokotteet kuuluvat.
Näitä rokotteita kehittävät suurimmat alansa asiantuntija ympäri maapalloa. Minä en ala miettimään jotain yksittäistä turvallisuusnäkökohtaa. Minulla ei ole siihen asiantuntemusta. Minä luotan siihen että nämä koulutetut huippuasiantuntijat tietävät mitä tekevät. Niin minäkin teen omalla alallani. Ei sitä vauvan analyytikot paremmin tee. Toivon että muutkin ajattelisivat yhtä järkevästi jotta tästä pandemiasta päästäisiin pikimmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kotiopetukseen ottaneet:
Olis sitten mielenkiintoista kuulla, miten nopeasti lasu ottaa yhteyttä. Nythän jo 100 tunnin poissaolo koulusta riittää automaattisen lasu-ilmoituksen tekoon.
Tuo tulee täyteen kahta vierasta kieltä lukevalle yläkoulussa jo kolmessa viikossa.
Ihan älytön systeemi, mikä kuormittaa ihan turhaan lasua.
Toivottavasti olisi nyt järkeä, että huomioivat koronan.
Kotiopetuksessahan lapsi ei ole enää koulun oppilas, joten ei ole mitään poissaolojakaan.
Lasun näkökulmasta tuolla ei ole eroa. Lapsi on poissa koulusta vanhempien "armoilla". Sillähän tätä lähiopetusta perusteltiin jo keväällä, kun syntyy niiiin huolta lapsista, kun eivät ole opettajan valvovan silmän alla.
Sä nyt ymmärrät jotain väärin. Se, kun lapsi vaan jää koulusta pois ja häneen ei saa yhteyttä on yksi juttu ja se, kun kotiopetus hoidetaan vastuullisesti ja tehdään yhteistyötä koulun kanssa - se on toinen juttu. Meillä lapsi kotiopetuksessa jo melkein vuoden.
Niinhän se pitäisi mennä, että koulu/opetusvirasto/joku viranomainen vain selvittää, että oppivelvollisuus toteutuu, jos lapsi on kotiopetuksessa. Kuulostaa siltä, ettei teillä ole ollut ongelmia lasun kanssa.
Älytön on tuo 100 tunnin poissaoloraja, josta tulee automaattisesti lasu-ilmoitus. Sehän koskee nimenomaan tilannetta, jossa vanhemmat pyytää lapselle vapaata koulusta koronan takia. Olkoon se sitten kotiopetuksessa kokonaan tai koulun kirjoilla, mutta kotona opettaen.
Eli tilannetta, jossa lapsi on ollut jo suuren osan esim. syyslukukaudesta koulussa, mutta jääkin koronan takia kotiin. Sairaus ei ole peruste olla tekemättä lasu-ilmoitus, kun siihen on määräys koulun ohjeissa.
Vastaava tilanne on, jos lapsi ei tule koulun terveystarkastukseen. Siitäkin lähtee automaattisesti lasu-ilmoitus, jos lapsi on koulussa läsnäolevana siis lähiopetuksessa.
Ei tule lasua jos lapsi ei mene koulun tarkastukseen. Meille tuli kutsu ja ilmoitin ettei lapseni tule. Se siitä enkä selitellyt enempää. Terkka kiitti viestista ja toivotti hyvää syksyä.
Syy oli se, että kaikki mitä tutkitaan, oli jo tutkittu lasta hoitavalta taholta.
Mun lapsi ei käynyt myös tarkastuksessa ja mitään lasua ei tullut. Ihme koulu jossa tehdään lasu sellaisesta ja yli 100 poissaolosta. Mä laittaisin heti lapsen toiseen kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin sanottu Hesarin kommenttiosiossa:
”Kukaan ei halua koronaa jouluvieraaksi”, Niinistö sanoi."
Olen pahoillani, mutta se on nyt tulossa jouluvieraaksi. Ihmisten hyvä tahto ja ymmärrys ei riitä sen torjumiseen ilman pakkotoimia. Olen pahoillani että demokratia ei nyt toimi. Ihmisluonnon muuttamiseen ei riitä kehoitukset, ainoastaan pakkotoimet, joilla taataan lopputulos. Ja vielä kerran. Olen pahoillani, että olen todennut todellisuuden olevan tällainen.
Poliitikot ja päättäjät ovat vieraantuneet arkitodellisuudesta, Marinkin kertoi nähneensä ihmisiä ministeriautostaan käsin. Eivät he ymmärrä että kaikki ihmiset eivät vain välitä vapaaehtoisesti toimia yhteiseksi hyväksi ja että kaikki ihmiset eivät ole fiksuja. Aina kun heiltä kysytään eikö nyt pitäisi pakkokeinoja käyttää niin vastaus on aina sama: "kyllä minä näkisin että jokaisen tulee itse miettiä omaa käytöstään". Esim. Tuija Kumpulainen on tällainen niin että itse en enää kestä kuunnella.