Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Suomi on outo poikkeus, muualla Euroopassa tartunnat leviävät koulujen kautta koteihin, Sanna ja Li ja lastenlääkärit ovat tehneet ihmeitä.
Helsinki on poikkeus, muualla tartunnat leviävät kouluista koteihin. Helsinkiläislääkärit ovat tehneet ihmeitä. Edes Vantaalla ja Espoossa ei kyetä samaan.
Tiedättehän että Helsingissä on koronakeiju joka tuo koteihin Koronan.
Vierailija kirjoitti:
Katselin taas Worldometersin tilastoa kuolleista asukasluvun suhteen. Siellä on kakkosaallon myötä tapahtunut merkittäviä muutoksia Euroopan maiden noustessa listalla. Topkymppi näyttää tällä hetkellä tältä: Belgia, San Marino, Peru, Andorra, Espanja, Italia, Iso-Britannia, Argentiina, Pohjois-Makedonia, Bosnia-Hertsegovina. Eli vain kaksi maata Euroopan ulkopuolelta on kymmenen joukossa. Suomen sijoitus on tällä hetkellä 108. ja laskee koko ajan, vaikka kuolemia Suomessa tuleekin aiempaa tiheämpään tahtiin.
Näitä lukuja ei oikein voi verrata erilaisten tilastointitapojen takia. Belgia on ollut kärjessä koko ajan, jopa koko maailman tasolla. Belgiassa kaikkia koronaan kuolleiksi tilastoituja ei ole testattu, vaan lääkäri on todennut koronan kuolinsyyksi oireiden perusteella. Paikoitellen hoitokodeissa kuolleista näitä testaamattomia ja koronaan kuolleiksi tilastoituja on ollut jopa 80 prosenttia. Sitä voi sitten miettiä, onko Belgian kuolleisuusluku kuitenkin lähempänä totuutta. Siellähän vanhuksia kuoli hirvittävät määrät, eikä niitä lukuja selitä mitkään kausiflunssat.
Jos tehohoidossa kuolleiden keski-ikä on 66, ei oikein voi olla että kaikki kuolleet ovat yli 80, niinkuin monet väittävät.
Jotenkin nyt tuntuu, että Suomi tulee mokaamaan rokotuksen. Että tieto ei kulje, viranomaisilla ei ole kokonaiskuvaa tilanteesta eikä edes yhteisymmärrystä siitä, mikä taho on vastuussa mistäkin. Tähän kun vielä yhdistää virkamiesajattelun, jonka mukaan töitä tehdään vain virka-aikana, kaikki pysähtyy jouluviikolla loppiaiseen asti ja juhannuksena Suomi menee kiinni puoleksitoista kuukaudeksi. Enkä nyt tarkoita terveydenhuollon ”kentällä” työtä tekeviä vaan niitä, jotka on vastuussa koordinoinnista ja suunnittelusta. Toivon todella olevani väärässä.
Ihan uskomatonta settiä tuo Levin alppihiihtoviikonlopun toiminta jokaiselta osapuolelta. Baariin ei saa ottaa kuin puolet normimäärästä niin pannaanpa sitten alakerta kiinni jotta se puolet normista ahtautuu puolta normaalia pienempään tilaan. Joku sitten humalaltaan jopa huomaa tämän, että baarihan on kuin tykillä täyteen ammuttu mutta mitäpä siitä, eikun sekaan vaan ja vielä useampana iltana.
Nyt sitten kerrotaan tyytyväisenä omaan toimintaan, kuinka ei ole tullut edes mitään oireita vaikka ensinnäkin itämisaikaakin on vielä jäljellä ja toisekseen monikin sairastaa tämän oireettomana tai pelkällä päänsäryllä/väsymyksellä. Silti tällainenkin tartunnansaanut tartuttaa siinä missä oireilevakin. Tai itseasiassa tehokkaammin koska se oireileva todennäköisesti pysyy kotonaan potemassa kun taas oireettomampi vilistää pitkin pitäjiä linkoamassa virustaan.
Entistäkin selvempää on että oikeasti vastuullisen ihmisen kannattaa mahdollisuuksiensa mukaan vältellä ihan kaikkia ihmisiä, koska moni on just noin vastuullinen kuin nuo levillä eli kun kerran ovi on auki niin kapakassa on ihan täydellisen turvallista hengata vaikka ollaan kuin sillit suolassa.
Vierailija kirjoitti:
Mites muuten Venäjällä on niin paljon tartuntoja ja kuolemia, vaikka yli 90 % tehokas rokote ollut jo kuukausia käytössä?
Jos kyseessä on samantyyppinen rokote kuin esim Oxfordin (?) rokote , joka vain estää vakavan sairastumisen, se todennäköisesti ei estä jatkotartuntoja. Näin ollen rokotteesta on hyötyä vain rokotetulle itselleen, ei muille. Tällainen rokote ei tuota laumasuojaa, kuten perinteiset influessa-rokotteet.
Toinen ongelma taitaa olla rokottaminen - ei sitä saada tehtyä isoille massoille päivässä eikä kahdessa, ei ehkä edes kahdessa vuodessa. Maailman laajuisesti ehkä 5-10 vuodessa - moni tekijä vielä vaikuttaa ja yllätyksiä on odotettavissa, kuten aina kun ollaan tekemisissä uusien ja aiemmin tuntemattomien asioiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HUS:n Asko Järvinen: Suomessa on kuollut koronaan 20-50 henkilöä parikymppisten ikäryhmässä. Sanoi näin hetki sitten Sanna Ukkolan ohjelmassa.
Sinä olit ihan oikeassa, kiva kun kerroit tuosta asiasta.
En yhtään uskonut sua, eikä uskonut moni muukaan, koska sä et esittänyt mitään todisteita sanomasi lisäksi. Meille on koko ajan väitetty, että parikymppisten ikäryhmässä on kuolleita alle 5. Niin sanovat
THL sivujen tilastotkin, toki me luotamme THL:n tilastoihin, enemmän kuin kirjoitukseen vauva palstalla.
Jälkikäteen yritin tarkistaa mitä Sanna Ukkolan ohjelmassa oli sanottu ja kyllä siellä sanottiin se mitä sinä meille kerroit. Jos olisit antanut meille linkin tuohon tietoon, olisimme voineet heti uskoa siihen mitä meille kerroit. En löytänyt tietoa tuosta eilen, vasta tänään sain katsella lähetyksen.
https://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=77370643
Sanna Ukkola Live 30.11.2020
Tänään Sanna Ukkola Livessä HUS:n ylilääkäri Asko Järvinen analysoi koko ajan pahenevaa koronatilannetta.Sanna Ukkola "Kuinka paljon näitä parikymppisiä on ?"
Asko Järvinen "Niitä on ihan joitakin yksittäisiä, sanotaan 20-50 välillä"Tarkoitti varmaan ikähaarukkaa välillä 20-50. Ei tuo lukumäärä ole "joitakin yksittäisiä".
Ilmeisesti niin. Kaikki eivät ole selkeäsanaisia ihmisiä.
Eikö tämäkin saanut jonkun tiedonvälityspalkinnon ansiokkaasta toiminnastaan koronapandemiassa?

Niinpä. Hyvä muistaa nämä kun Euroopassakin alkaa rokotukset.
Vierailija kirjoitti:
Kun koronadenialistit vaahtoaa ja varovaisia haukutaan hysteerikoiksi, niin jäin mietimään, onkohan ruton aikaan ollut sama meno? Että kun joku ei ole lähtenyt torille ja ei ole päästänyt vieraita taloonsa, niin on huudeltu hysteerikkoa.
Ja toisaalta, Afrikassa ne on polttanut ebola-klinikoita, kun ovat uskoneet että sieltä länkkärit levittää tautia tahallaan, jotenkin sama meno näissä rokote-salaliittojutuissa. Surkeaa tajuta, miten alkukantaisia ja taikauskoisia ns. modernit ihmisetkin vielä ovat.
Ruton riehuessa Euroopan kaupungeissa pelokkaat jäivät koteihinsa ja kuolivat sinne. Rohkeat lähtivät pois saastaisista kaupungeista.
Rutossa ja koronassa on kuitenkin se ero, että rutto oli oikeasti hengenvaarallinen kaikille. Korona on vain hengitystieinfektio, ja sen aiheuttaja kuuluu flunssaviruksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylän kaupunginsairaalassa leviää korona
https://www.ksml.fi/paikalliset/3176913
Yksi ihminen on kuollut koronaan Kyllössä – tartunnat levinneet jo 26 henkilöön
Yksi ihminen on kuollut Kyllössä Covid-19-tautiin osasto 5:llä alkaneen tartuntaketjun seurauksena. Tiedon vahvistaa Keskisuomalaiselle sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva tiistaina.
Keski-Suomen koronakuolemien luku on noussut marraskuussa aikaisempaan nähden. Vielä lokakuussa koronakuolemia oli maakunnassa vain kaksi. Nyt Kyllön yhden menehtyneen lisäksi Uuraisilla kerrottiin sikäläisessä Kuukankodissa sattuneesta kahdesta kuolemantapauksesta. Keljon pitkäaikaishoidossa kuoli lisäksi aiemmin marraskuussa yksi henkilö.
Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä on aiemmin kertonut, että tartunta tuli Kyllöön todennäköisesti potilaan mukana ja levisi osastolla tavanomaisen potilaiden välisen kanssakäymisen seurauksena. Tilanne ei ole Käsmän mukaan ohitse vieläkään, vaan osastolla on todettu yhteensä 26 tartuntaa. Osa sairastuneista on henkilökunnan jäseniä, mikä on myös laajojen karanteenien takia vaikeuttanut Käsmän mukaan hoitohenkilökunnan saatavuutta.
MUUTOIN JYVÄSKYLÄN koronatilanne on Käsmän mukaan aavistuksen rauhallisempi kuin vielä viime viikon lopulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi tiistaina 33 uudesta tartunnasta Jyväskylässä, tosiasiassa joukossa on viimeviikkoisia tapauksia. Tällä viikolla on Käsmän mukaan positiivisten osuus ollut Jyväskylän omissa testeissä hiipumaan päin, maanantaina todettiin seitsemän ja tiistaina kuusi tartuntaa.
Tartunnat leviävät Käsmän mukaan nyt hoitohenkilöstössä ja ikäihmisten joukossa Jyväskylässä. – Leviäminen ei kuitenkaan ole hallitsematonta, vaan suuri osa on jatkotartuntoja, Käsmä sanoo.
Tartuntaketjut ovat tällä hetkellä Jyväskylässä selvillä peräti 89-prosenttisesti.
Käsmä ja Kyllö =)
Mutta joo, kyllähän vanhat ihmiset kuolee. Niin se on ollut ennen ja niin se on etenkin tällaisten pandemioiden myötä, kun on jo ihan kausi-influenssienkin myötä.
Jokainen elämä on arvokas, mutta jokaisen elämä päättyy joskus, ja se on luonnollista. Se että koko maa pöyrii yhden jyväskyläläisen vanhuksen kuolemaa koronaan kertoo jotain tästä ajasta ja meistä. Se kertoo myös, miten näistä ei ole ennen puhuttu. On vain pidetty itsestään selvänä, että ihmisiä kuolee.
Yhden ihmisen kuolemaa olennaisempaa tuossa on se että tartunnat on levinneet laajalti henkilökuntaan, mikä on aiheuttanut joukkokaranteenit ja valtavan henkilökuntavajeen. Ko. osastolle on jouduttu siirtämään käytännössä koko talon varahenkilöstö, mikä taas aiheuttaa sen, että muilla osastoilla on myös henkilökuntavajetta, mikä taas kuormittaa henkilöstöä entisestään ja vaikuttaa hoidon laatuun.
Tai että tässä käytännössä näkyy se, miten alunperin yksikin tartunta voi terveydenhuollon toimintaan vaikuttaa.
Ok, tulkitsin väärin, kiitos selvennyksestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HUS:n Asko Järvinen: Suomessa on kuollut koronaan 20-50 henkilöä parikymppisten ikäryhmässä. Sanoi näin hetki sitten Sanna Ukkolan ohjelmassa.
Sinä olit ihan oikeassa, kiva kun kerroit tuosta asiasta.
En yhtään uskonut sua, eikä uskonut moni muukaan, koska sä et esittänyt mitään todisteita sanomasi lisäksi. Meille on koko ajan väitetty, että parikymppisten ikäryhmässä on kuolleita alle 5. Niin sanovat
THL sivujen tilastotkin, toki me luotamme THL:n tilastoihin, enemmän kuin kirjoitukseen vauva palstalla.
Jälkikäteen yritin tarkistaa mitä Sanna Ukkolan ohjelmassa oli sanottu ja kyllä siellä sanottiin se mitä sinä meille kerroit. Jos olisit antanut meille linkin tuohon tietoon, olisimme voineet heti uskoa siihen mitä meille kerroit. En löytänyt tietoa tuosta eilen, vasta tänään sain katsella lähetyksen.
https://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=77370643
Sanna Ukkola Live 30.11.2020
Tänään Sanna Ukkola Livessä HUS:n ylilääkäri Asko Järvinen analysoi koko ajan pahenevaa koronatilannetta.Sanna Ukkola "Kuinka paljon näitä parikymppisiä on ?"
Asko Järvinen "Niitä on ihan joitakin yksittäisiä, sanotaan 20-50 välillä"Tarkoitti varmaan ikähaarukkaa välillä 20-50. Ei tuo lukumäärä ole "joitakin yksittäisiä".
Ilmeisesti niin. Kaikki eivät ole selkeäsanaisia ihmisiä.
Eikö tämäkin saanut jonkun tiedonvälityspalkinnon ansiokkaasta toiminnastaan koronapandemiassa?
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Tiedottajapalkinnon ylilääkäri Asko Järviselle helposti ymmärrettävästä COVID-19-pandemiaa käsittelevästä viestinnästä. Koronakevään aikana Järvinen vastasi julkisuudessa lukemattomiin koronavirusta käsitteleviin kysymyksiin rauhallisesti ja luottamusta herättävästi.
Ylilääkäri Asko Järvinen on ollut tuttu näky mediassa koronavirusta käsittelevien aiheiden yhteydessä. Kevään 2020 pandemiatilanteessa Järvinen kommentoi julkisuudessa johdonmukaisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi asiasta, joka oli kaikille uusi ja josta liikkui ristiriitaista informaatiota.
Koronavirus muutti infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä kymmenen vuotta toimineen Järvisen työnkuvan täysin ja vaati henkilökohtaisia uhrauksia ja kokonaisvaltaista heittäytymistä tilanteeseen.
https://www.duodecim.fi/2020/11/20/tiedottajapalkinto-asko-jarviselle-k…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun koronadenialistit vaahtoaa ja varovaisia haukutaan hysteerikoiksi, niin jäin mietimään, onkohan ruton aikaan ollut sama meno? Että kun joku ei ole lähtenyt torille ja ei ole päästänyt vieraita taloonsa, niin on huudeltu hysteerikkoa.
Ja toisaalta, Afrikassa ne on polttanut ebola-klinikoita, kun ovat uskoneet että sieltä länkkärit levittää tautia tahallaan, jotenkin sama meno näissä rokote-salaliittojutuissa. Surkeaa tajuta, miten alkukantaisia ja taikauskoisia ns. modernit ihmisetkin vielä ovat.
Ruton riehuessa Euroopan kaupungeissa pelokkaat jäivät koteihinsa ja kuolivat sinne. Rohkeat lähtivät pois saastaisista kaupungeista.
Rutossa ja koronassa on kuitenkin se ero, että rutto oli oikeasti hengenvaarallinen kaikille. Korona on vain hengitystieinfektio, ja sen aiheuttaja kuuluu flunssaviruksiin.
Tällä kertaa rohkeat lähti Kiinasta levittämään tautia ympäri maailman.
Korona on hengitystieinfektiona alkava verisuoni- ja monielinsairaus.
Vierailija kirjoitti:
Jos tehohoidossa kuolleiden keski-ikä on 66, ei oikein voi olla että kaikki kuolleet ovat yli 80, niinkuin monet väittävät.
Totta. Toisaalta niille yli 80-vuotiaille ei taideta antaa tehohoitoa ollenkaan, sikäli ei korreloi täysin.
WHO:n varoittaa viimeisimmässä raportissaan koronan pitkäkestoisten, jopa pysyviksi jäävien oireiden voivan koskettaa kaikenikäisiä ja myös taudin lievänä sairastavia. https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/risk-comms-updates…
Miksi meillä ollaan hiljaa asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuu suorastaan janoavan kuolemia 😢
Denialisteille ei tosiaan koko koronapandemiaa ole olemassakaan ilman ruumiskasoja. Sen sijaan muut tässä(kin) ketjussa peräänkuuluttaa rehellisyyttä ja avoimuutta ihan kaikessa mikä liittyy koronavirukseen. Mikään kun ei ikinä muutu vähättelyllä/valehtelulla/salailulla/vääristelyllä paremmaksi vaan päinvastoin ja jos/kun jotain ei tiedetä niin silloin sekin pitää rehellisesti myöntää eikä alkaa mutuilla ja arpoa jotain, että ajatellaanpa näin ja katsotaan asia noin. Etenkin muiden maiden kokemuksesta ja asiantuntijoiden näkemyksestä pitäisi kyetä ottamaan oppia ja ottaa tieto jopa kiitollisena vastaan eikä olla automaattisesti kieltämässä tätä ja vänkäämässä ylimielisenä kuinka tällaisesta (esim aerosolitartunta) ei ole mitään näyttöä täällä joten ei tuo kyllä pidä paikkaansa ja uskomattomalta kuulostaa..
Vierailija kirjoitti:
WHO:n varoittaa viimeisimmässä raportissaan koronan pitkäkestoisten, jopa pysyviksi jäävien oireiden voivan koskettaa kaikenikäisiä ja myös taudin lievänä sairastavia. https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/risk-comms-updates…
Miksi meillä ollaan hiljaa asiasta?
Mikäs kiire hallituksella/asiantuntijoilla tuonkaan myöntämisessä olisi. Siitä voidaan puhua sitten joskus ensi vuonna kun ollaan siinä tilanteessa ettei enää voida vaietakaan kun vahinko on jo tapahtunut..
https://thecrowhouse.community/viewtopic.php?f=15&t=2090 Eri maiden johtajat myy korona tarinaansa, Rokotus ja terveys seuranta asiaa jota tekee iphone ja Australian tilanteesta,miten paljon tuhoa tullut ihmisille Victorian lockdown aikana, elämät tuhoutuu kun terveitä pakotetaan,itsemurhia,pienyritykset nurin.Aussi aksenttia. MIETTIKÄÄS nyt korona pelkoiset ja rokotehullut miksi näin isoa väkivalta ihmisille covidin avulla? Syy on joku muu. Kaksiko rokotetta? Jos 1 kaada niin 2 menee. Kieroa. Rokotteessa on nano siru partikkelit. Missä sirua seurataan? Terveystiedot kännykän kautta minne ja mitä varten?
Rokotteen kuljetuslämpötila on outo 70*-C se siis täytyy sisältää elövää tartuttavaa RNA kautta siirtää ihmiseen. Depopulaatio. Että piti tälläinen uhka. YK ja pahojen globalistien tavoitteet ja teot ovat todella sairaita.