Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.
Ihan kukujen valossa niitä tartuntoja kouluista ei ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Just sen takia tilanne on hemmetin huono. Ei mitään rajoituksia. Jengi pyörii kaupoissa ilman maskia.
Hemmetin huono? Tilanne on kuitenkin yksi Euroopan parhaista. On täällä ihme porukkaa.
Koska meillä on parempi tilanne kuin parissa muussa maassa, niin meidän ei tarvitse katsoa nenäämme pidemmälle? Sitäkö yrität sanoa?
Vaikka muualla on saatu korona leviämään rajusti pitämällä koulut lähiopetuksessa, on meidän täysin turvallista pitää koulut lähiopetuksessa?
Oletko huolissasi siitä että korona ei etene riittävän tehokkaasti? Tämä huolihan oli osalla porukkaa jo keväällä kun näytti että korona tukahtuu ihan kokonaan. Silloin mm. HUSsin Laumasuoja-Asko valitteli lehtien palstoilla että tartuntoja pitäisi saada enemmän nuorten keskuuteen.
Vähänhän niitä jo saatiin, mutta Vaasa pirulainen meni tukahduttamaan hyvän koronapesäkkeen.
Nyt on taas Asko ja tekir marinisteineen vauhdissa levittämässä pro-korona-propagandaansa. Tälläkin palstalla ovat ihmeellisen aktiivisia vaikka ei täällä mitään päätöksiä eikä todellista mielipidevaikuttamista tehdä.
Millaiset koronatoimet Belgiassa on olleet käytössä? Onko samat kuin mitä Suomessa nyt? Virus on sama.
Nyt on ongelmana että korona etenee liian hitaasti Suomessa. Tällä vauhdilla siitä ei päästä koskaan eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.Ihan kukujen valossa niitä tartuntoja kouluista ei ole tullut.
Niin. Kodeistahan ne tartunnat tulevat. Se onkin suuri mysteeri mistä tartunnat koteihin ovat tulleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Just sen takia tilanne on hemmetin huono. Ei mitään rajoituksia. Jengi pyörii kaupoissa ilman maskia.
Hemmetin huono? Tilanne on kuitenkin yksi Euroopan parhaista. On täällä ihme porukkaa.
Koska meillä on parempi tilanne kuin parissa muussa maassa, niin meidän ei tarvitse katsoa nenäämme pidemmälle? Sitäkö yrität sanoa?
Vaikka muualla on saatu korona leviämään rajusti pitämällä koulut lähiopetuksessa, on meidän täysin turvallista pitää koulut lähiopetuksessa?
Oletko huolissasi siitä että korona ei etene riittävän tehokkaasti? Tämä huolihan oli osalla porukkaa jo keväällä kun näytti että korona tukahtuu ihan kokonaan. Silloin mm. HUSsin Laumasuoja-Asko valitteli lehtien palstoilla että tartuntoja pitäisi saada enemmän nuorten keskuuteen.
Vähänhän niitä jo saatiin, mutta Vaasa pirulainen meni tukahduttamaan hyvän koronapesäkkeen.Nyt on taas Asko ja tekir marinisteineen vauhdissa levittämässä pro-korona-propagandaansa. Tälläkin palstalla ovat ihmeellisen aktiivisia vaikka ei täällä mitään päätöksiä eikä todellista mielipidevaikuttamista tehdä.
Tässä on hyvä esimerkki hysteerikosta, jolla on vahva usko eikä yhtään tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.
Niinpä. Täällä Alankomaissakin oli kesällä hyvä tilanne. On tosiaankin eri asia mennä vaikka sinne hammaslääkäriin kun tartuntoja on suurkaupunkialueella luokkaa 4 päivässä ja testaus jne. toimii, kuin silloin kun tartuntoja on toista tuhatta ja jäljitys on lähinnä kaunis ajatus. Olisi ihanaa jos "päivän luku" Alankomaissa olisi yhä kaksi- eikä viisinumeroinen. Luulen, että myös muiden viisinumeroisten liigan maiden asukkaat jakavat tämän ajatuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.Ihan kukujen valossa niitä tartuntoja kouluista ei ole tullut.
Niin. Kodeistahan ne tartunnat tulevat. Se onkin suuri mysteeri mistä tartunnat koteihin ovat tulleet.
Ei mikään mysteeri. Äika pitkälti tiedetään tartuntaketjut.
Kouluista niitä ei ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri nyt Aimo Surakka, toimittaja
THL: Suomessa 178 uutta tartuntaa
Viikon positiivisin uutinen. Missä peukkuvyöry ja iloitsevat palstalaiset?
Tehtaalla ei tykätä näin hyvistä luvuista?
Veikkaan että Korona tartuntoja on ollut keväällä ja syksyllä paljon tiedettyä enemmän. Tauti vaan on huhuttua lievempi.
Nythän on jäänyt testauksissa koko ajan kiinni oireettomia tai hyvin lieväoireisia tartuntoja.
Eli jos ei testattaisi niin meillä ei olisi montaakaan tartuntaa tällä hetkellä tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kyllä niitä jotka valittaa ettei nyt voi elää normaalisti. Minusta Suomessa eletään ihan normaalisti.
Minä en ainakaan elä. Vien kerran viikossa roskat muuten en juuri ulos mene. Ennen kävin kaupoissa lähes päivittäin plus sählyt ja muut harrastukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Enpä tiedä kuka täällä on paniikissa. Suomessa tosiaan on vielä ok tilanne ja tällä palstalla nimenomaan halutaan pitää tilanne hallinnassa, mieluiten vieläkin paremmin kuin nyt.
Sen sijaan, jos korona päästetään leviämään – ja kyllä, kyseessä on tämän taudin kohdalla valinta – tilanne aiheuttaa siinä vaiheessa muutakin kuin paniikkia. On järkevää torjua uhkat ennalta.
Terveiset jälleen Alankomaista (en tosin ole paniikissa, vaikka tilanne huono täällä onkin, mutta pettynyt ja turhautunut olen tehtyjen virheiden ja hidastelun vuoksi). Haluaisin myös ensi kesänä Suomeen käymään ja se ei onnistu, jos tätä spektaakkelia vain pyöritetään loputtomiin. Ei tämä koronaepidemia ole niin kiva, että sen kannattaisi antaa jyllätä. Myös esim. hammaslääkäriin olisi kivempaa mennä jos korona ei olisi kuin ikävä muisto enää.
Käsitin, että viestini voi tulkita niinkin, että olisin matkustanut tänä kesänä Suomeen. Näin en siis tietenkään tehnyt. En halua osallistua koronan levittämiseen.
Toivottavasti pääset taas pian Suomeen:) Meilläkin lähisukua toisessa maassa ja kesän vierailut jäi tekemättä, samoin jouluna he eivät tule tänne. Surettaa mutta koko maailma on samassa tilanteessa. Nautitaan täysin siemauksin sitten taas kun on mahdollista matkustaa ja nähdä rakkaita
Kylä alkaa huhut olla nyt levittyneempiä kuin Korona Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kyllä niitä jotka valittaa ettei nyt voi elää normaalisti. Minusta Suomessa eletään ihan normaalisti.
No en kyl sanoisi, että se on ihan normaalia, että lapseni ei saa lähiopetusta ja joutuu yksin pärjäämään ja että mieheni on etätöissä. Sama tilanne usealla tutulla.
Miksi lapsesi ei saa lähiopetusta?
Onko hänet erotettu koulusta vai etkö halua päästää häntä kouluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.Ihan kukujen valossa niitä tartuntoja kouluista ei ole tullut.
Ihan lukujen valossa 40% tartunnoista tulee kotoa.
On erikoista, ettei muuta tartunnanlähdettä useimmiten löydy, vain sieltä kotoa. Mistähän ne sinne kotiin tarttuvat? Lapsia ei yleensä testata kuin poikkeustapauksissa, baarit, työpaikat ja tapahtumapaikat tuottaa yleensä useampia tartuntoja ja ne on silloin yleensä jäljitettävissä. Mistä ne tartunnat kotiin tulevat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kyllä niitä jotka valittaa ettei nyt voi elää normaalisti. Minusta Suomessa eletään ihan normaalisti.
Minä en ainakaan elä. Vien kerran viikossa roskat muuten en juuri ulos mene. Ennen kävin kaupoissa lähes päivittäin plus sählyt ja muut harrastukset.
Aivot tarvitsee happea.

Miksi? Tiedätkö, että suurin osa suomalaisista käy edelleenkin ihan normaalisti töissä, kaupoissa jne? Ja mitä ihmeen pelottavaa ulkoilussa on? Pidän itseäni varsin "koronahysteerisenä", mutta kyllä mä joka päivä käyn ulkoilemassa jo pelkästään koirankin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääs nyt taas panikoiko. Suomen tilanne on hemmetin hyvä. Edelleen. Kaikki kaupat ja paikat ovat auki, ja elämä on lähes normaalia. Tartuntaluvut ovat Suomessa edelleen mitättömän pieniä. Vrt esim Belgia. Aika lailla 2 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa eli noin 11 miljoonaa. Ja Belgian päivän luku on 17000..mitäs te silloin tekisitte jos Suomessa tulee sellaiset 8000 uutta tartuntaa päivässä, kun tuntuu että jo nyt on osa aivan paniikissa.
Mikäs Belgian päivän luku oli kuukausi sitten, tai kaksi kuukautta sitten?
Ei sielläkään aina ole tuommoisia lukuja ollut, vaan ihan puhtaasti sössimällä korinatoimet niihin on päästy. Ei koronaan liity mitään mystiikkaa tai eri maille ominaisia omia koronalukuja.Suomessa toki ollaan eristäytyvämpiä kuin monessa muussa maassa. Mutta ei se eristäytyminen mitään auta kun lapset levittävät koronaa kouluissa ja tuovat sitä koteihin. Siksi etäopetus voisi meillä olla yksinäänkin erittäin tehokas keino tukahduttaa korona. Sen sijaan meillä tehdään ihmeellisiä spektaakkeleita joista ei ole kovin suurta apua koronan torjunnassa.
Viimeisin "rajoitus" on vahva suositus miettiä rajoituksia pahimmilla korona-alueilla.Ihan kukujen valossa niitä tartuntoja kouluista ei ole tullut.
Ihan lukujen valossa 40% tartunnoista tulee kotoa.
On erikoista, ettei muuta tartunnanlähdettä useimmiten löydy, vain sieltä kotoa. Mistähän ne sinne kotiin tarttuvat? Lapsia ei yleensä testata kuin poikkeustapauksissa, baarit, työpaikat ja tapahtumapaikat tuottaa yleensä useampia tartuntoja ja ne on silloin yleensä jäljitettävissä. Mistä ne tartunnat kotiin tulevat?
Ilmanvahtokanavista?
En ymmärrä mikä hinku Marinilla ja sillä askolla on sairastuttaa kaikki suomalaiset. Haluavatko nyysiä meidän rahat sitten kun ollaan haudassa, vai mikä on motiivi?