Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kokoajan mennään sitä kohti mitä täällä ketjussa muutama viikko sitten manasin.
SUOSITUS ei riitä.
Alueellinen toimijuus ei riitä.
Suomalaiset on vöpelöä kansaa. Vöpelö on savoa ja tarkoittaa hitaasti toimiin tarttuvaa, kykenemättömän oloista henkilöä joka ei osaa tarttua toimeen. Vöpelöyden syy on yleensä se ettei henkilö tiedosta omaa asemaansa tilanteen aktiivisena toimijana, vaan kokee tilanteen ratkaisun ja hallinnan sekä siihen liittyvän vastuun olevan jonkun muun käsissä.
Vuosisatoja suurvaltojen vallan alla on tehnyt meistä vöpelöitä. Herraa pelkääviä, määräyksiä odottavia.
Suositukset ei toimi.
STM anelukirjeet ei toimi.
Mikään päätöksenteko mikä vyöryy valtiovallalta alaspäin ei toimi. Paitsi Kuhmossa näytti toimivan. Siellä ei ollut vöpelö puikoissa.
Sulkutoimiin mennään ja ne tehdään vasta kun tilanne on äärimmäinen. Siihen asti mennään sillä että suositus kun on voimassa, se pelkkä suositus riittää niin asiat näyttää paperilla hyvältä - tosin kukaan ei suositusta noudata.
Kalliiksi tulee karanteenit valtiolle, mutta valittu linja on valittu linja.
Nyt kaikki kävelemään ja/tai pyöräilemään niin ei tarvitse itkeä kun vieruskaveri ei käytä maskia bussissa. Ja tekee lisäksi hyvää kun suomessakin joka kolmas aikuinen on ylipainoinen.
Ylipaino ja rasvamaksa on paljon pahempi terveys uhka mutta ei kiinnosta. Corona panikoijat taas vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kaikki kävelemään ja/tai pyöräilemään niin ei tarvitse itkeä kun vieruskaveri ei käytä maskia bussissa. Ja tekee lisäksi hyvää kun suomessakin joka kolmas aikuinen on ylipainoinen.
Jaa että munkin pitäis polkea joka aamu n. 45km kampukselle ja iltapäivästä sama takas?
Ok.
Rajoituksia lievennettiin, nyt rajoitukset poistuvat San Marinosta Suomeen saapuvasta liikenteestä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006646712.html
Hallitus antoi uudet matkustusrajoitukset – Ruotsiin, Norjaan ja Viroon sallitaan vain työmatkaliikenne
Matkustusrajoituksia tiukennetaan Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Slovakian ja Viron rajoilla.
IS
13:53
Maahantulon rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön Suomen ja Islannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Slovakian ja Viron välisessä liikenteessä.
Edelleen mahdollista on päivittäinen liikenne Suomen, Ruotsin ja Norjan välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä. Lisäksi torstaista 1.10. alkaen Suomessa voi käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista 14 vuorokauden karanteenia tai testauksia.
EU:n ulkopuolisista maista rajoituksia asetetaan Georgian, Kanadan ja Tunisian asukkaille, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen.
Rajoitukset poistuvat San Marinosta Suomeen saapuvasta liikenteestä.
Vierailija kirjoitti:
Kokoajan mennään sitä kohti mitä täällä ketjussa muutama viikko sitten manasin.
SUOSITUS ei riitä.
Alueellinen toimijuus ei riitä.Suomalaiset on vöpelöä kansaa. Vöpelö on savoa ja tarkoittaa hitaasti toimiin tarttuvaa, kykenemättömän oloista henkilöä joka ei osaa tarttua toimeen. Vöpelöyden syy on yleensä se ettei henkilö tiedosta omaa asemaansa tilanteen aktiivisena toimijana, vaan kokee tilanteen ratkaisun ja hallinnan sekä siihen liittyvän vastuun olevan jonkun muun käsissä.
Vuosisatoja suurvaltojen vallan alla on tehnyt meistä vöpelöitä. Herraa pelkääviä, määräyksiä odottavia.
Suositukset ei toimi.
STM anelukirjeet ei toimi.
Mikään päätöksenteko mikä vyöryy valtiovallalta alaspäin ei toimi. Paitsi Kuhmossa näytti toimivan. Siellä ei ollut vöpelö puikoissa.
Sulkutoimiin mennään ja ne tehdään vasta kun tilanne on äärimmäinen. Siihen asti mennään sillä että suositus kun on voimassa, se pelkkä suositus riittää niin asiat näyttää paperilla hyvältä - tosin kukaan ei suositusta noudata.
Kalliiksi tulee karanteenit valtiolle, mutta valittu linja on valittu linja.
Niin totta tämä! Vöpelöyden maailmanmestaruus on tautipesäke Jyväskylällä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka huolellinen, jopa etätyö mahdollisuus, saa hallitusti ja vaiheittain koronan lapseltaan tai nuoreltaan, lapsenlapseltaan, työharjoittelijalta, bussissa jne. koska altistumisen annetaan kouluissa (puoli miljoonaa suomalaista altistetaan järjestelmällisesti) jatkua.
Ennen koronaa ei ollut hoitojonoja, velkaa, yt neuvotteluja, kukaan ei lintsannut koulusta, kouluterveydenhuoltoa ei oltu karsittu
ja kaikki sai koulusta pelkkiä kymppejä.
Näin olisi vieläkin, jos ei olisi ollut etäkoulua keväällä. Ja jos koronan olisi annettu keväällä levitä vapaasti meillä olisi jo hoitojonot purettu koska sairaaloissa oisi ollut tilaa. velat olisi saatavia. Ihmiset haluaisi bailata vaikka tartuntatauti tulisi, eläkeläiset tuhlaisi rahojaan ja puumat hikoilisi mummitunnelissa eikä eristäytyisi kotiin kutomaan sukkaa.Sitä halutaan nyt painottaa, että tilannetta seurataan eikä sairaalassa ole montaakaan vielä. On meidän jokaisen vastuulla olla joutumatta sinne.
Kuka järjevä ihminen nyt korona aikana käyttää hsl joukkoliikennettä?
Ai sanon mun lukiolaiselle että mene ja kävele Hiekkaharjusta Helsinkiin keskustaan? Hienoa.
Fillarikin on keksitty ja tuosta pääsee mainiosti polkien keskustaan.
Juuri sopiva matka fillaroida teinille. Kroppa pysyy hyvässä kunnossa.
Joo. Kannustan heräämään teinin noin aamuviidelta, että hän polkeisi astmaattikkona (syksyn aikana usein mahdollisesti vesisateessa) kouluun, painava reppu selässä (läppäri, kirjat ... ja kyllä...laukku on erittäin painava ja kirjat ovat jokaisessa oppiaineessa). On kyllä pieni juttu 50 km pyöräilymatka 5x viikossa. Näiden fillarokommenttien kirjoittajien on pakko olla lievästi (ainakin) kehitysvammaisia.
Tuhoisat maanjäristykset ja tulivuoren purkaukset ovat nurkan takana,
toivottavasti koronavirus ehtii kadota, ennen kuin näiden aika koittaa.

Oi ja anteeksi, unohdin, treenikassikin roikkumaan kaulaan. Toivottavasti teillä ei ole lapsia.
Lukion voi suorittaa neljässä vuodessa. Terveys edellä. Mikään pakko ei nyt pahimman epidemian aikana ole siis lukioon mennä...

En kyllä astmalasta uskaltaisi päästää lukioon. Ja joukkoliikenne välineillä, pk seudulla. Valitsisin välivuoden, neljä vuotta. Lukiota siis. Juuri nuorten keskuudessa se Viirus leviää...
Tuon maskisuosituksesta puhumisen voisi unohtaa. THL yrittää tuolla VAIN kääntää huomion pois siitä että mitään ei tehdä. Mitään rajoituksia ei aseteta.
Hallitus, THL, STM on niin pulassa, kunhan alkaa joukkokanteet paukkua. Siinä on turha selitellä ettei tiedetty viruksen vakavuutta. Ne tiesi.
Marinin hallituksen kannattaisi jo ymmärtää että valta tuo vastuuta, josta voi joutua vastuuseen.
Kaksi helsinkiläistä ravintolaa kokeilee erikoista keinoa hillitä mahdollisia koronatartuntoja: Järeä kone tappaa sähkövirralla baarin huoneilmasta kaiken vartin välein
Rymy-Eetuun ja Storyvilleen asennettiin tiistaina sairaaloiden erityiskäyttöön tarkoitettu ilmanpuhdistuslaitteisto. VTT:n asiantuntija ei ole täysin varma, voivatko koneet estää koronavirustartuntoja. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006646761.html
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006646772.html
IS:n tiedot: Eduskuntaan ehdotetaan maskisuositusta – astuisi voimaan jo kyselytunnilla
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/f5752da0-eced-4ab4-a3f3-f5595bc8…
Rajuimpiin maskisuosituksiin ei syytä Helsingin seudulla – HUS: ”Kriteerit ovat suhteellisen kaukana”
Onks se Marinin oma lapsi enää päivähoidossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa.
Tämä selvensi.
Te ette käytä kasvomaskia, kun poistutte asunnostanne.Voiko olla tekopyhempää, kun metelöitte viruksesta?
Ettekä itse käytä kasvomaskia....Huoh, pakko sitten tahallaan ymmärtää väärin... Jos tämä on älykkyyden taso, niin ihmekään, että virus leviää. Iloa sinunkin päivääsi.
Haha...heikkoa on , heikkoa kun argumentaatio on tuota luokkaa.
Peruskysymys oli KÄYTÄTKÖ KASVOMASKIA, KUN POISTUT ASUNNOSTASI?Tähän pitäisi tulla roppakaupalla kyllä vastauksia.
Mutta ei tule kuin parilta.Tässä näen myös alapeukutukset!!
Kangasmaskien käyttäjät käyttävät maskejaan myös väärin elleivät keitä joka ikisen bussimatkan, metromatkan, ja kauppareissu välissä. Myös työpäivän aikana pitäisi kangasmaski pystyä keittämään muutamaan kertaan että toimii oikein. Esimerkiksi, jos päätät S marketista mennä suoraan Lidliin ja käytät kangasmaskia, tulisi sinun ennen Lidliin menoa käydä kehittämässä maski jossakin. Tämänkin varmaan moni toteuttaa? En usko. Silloin kangasmaskia käytetään väärin, ja sen koko tehoa ei saada hyödynnettyä. Eri asia jos kannat useita kangasmaskeja mukana. Mutta pointti niissä on se että niitä tulisi vaihtaa aivan koko ajan. Ei pelkästään keittää illalla töistä tullessa.
Pesetkö myös kätesi kiehuvalla vedellä? Korona-virus tuhoutuu saippualla eli pesuaineella. Maskia ei tarvitse keittää eikä edes pestä 90 asteessa. 60 astetta muun pyykin seassa on ok. Pesukonetta ei tarvitse käsitellä mitenkään pesun jälkeen (vai desinfioitko myös lavuaarin käsien pesun jälkeen?). Olen käyttänyt maskia pian puoli vuotta aina kotoa poistuessani, mutta en tosin asu Suomessa. Olen säilynyt terveenä, vaikka olen tämän vuoden aikana asunut kahdessa länsimaiden pahimmassa korona-pesäkkeessä. Ihmisten välttely viimeiseen asti sekä maskit silloin kun käy esim. kaupassa on hyvä perusta viruksen välttelylle.
Juu pesen käteni kiehuvassa vedessä...järki käteen nyt. Eikä muuten ole tarpeeksi tehokas 60 pesu. Todistit juuri kommentillasi että et käytä maskia oikein. Onhan totta ettei se minuun vaikuta, mutta uskon että yksikään joka käyttää maskia ei tautia itselleen halua. Plus jos sairastuvat ovat mahdollisia tartuttajia. Väärin käytettynä maski on haitallisempaa ja pahempi koronan levittäjä kuin se ettei käyttäisi ollenkaan. Turha alkaa moralisoimaan ja neuvomaan muiden tekemisiä jos ei itse vaivaudu noudattamaan ohjeita.
Miksi korona lähtee käsistä saippuapesulla alle 60 asteisella vedellä, mutta ei maskista?
Tuleeko mieleen, että jompi kumpi noista tiedoista voisi olla mahdollisesti väärä ?
Itse pesen kädet saippualla, mutta käytän sen jälkeen myös käsidesiä.
Jos saippuan vaikutus on se, että saippua hajoittaa koronaviruksen, kunhan käsiä hingataan yhdessä, eli tarvitaan myös muuta kuin pelkästään käsien upottaminen saippuaveteen.
Saippua on aina ykkösvaihtoehto viruksia vastaan taistellessa. Ei kannata tuhlata käsidesiä silloin kun käytät saippuaa. Käsidesiä tulisi käyttää vain silloin kun vettä ja saippuaa ei ole saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa.
Tämä selvensi.
Te ette käytä kasvomaskia, kun poistutte asunnostanne.Voiko olla tekopyhempää, kun metelöitte viruksesta?
Ettekä itse käytä kasvomaskia....Huoh, pakko sitten tahallaan ymmärtää väärin... Jos tämä on älykkyyden taso, niin ihmekään, että virus leviää. Iloa sinunkin päivääsi.
Haha...heikkoa on , heikkoa kun argumentaatio on tuota luokkaa.
Peruskysymys oli KÄYTÄTKÖ KASVOMASKIA, KUN POISTUT ASUNNOSTASI?Tähän pitäisi tulla roppakaupalla kyllä vastauksia.
Mutta ei tule kuin parilta.Tässä näen myös alapeukutukset!!
Idiootti. Asun omakotitalossa ja astun omaan autooni tai menen metsään lenkille, en kohtaa ihmisiä lainkaan. Kauppaan mennessä on ekat ihmiset joten sinne laitan maskin. Muutoin en edes poistu kotoa, koska etätyöt. Lopeta tuo spämmäys.
Vierailija kirjoitti:
Lukion voi suorittaa neljässä vuodessa. Terveys edellä. Mikään pakko ei nyt pahimman epidemian aikana ole siis lukioon mennä...
En väitä vastaan. Hän jää kotiin syyslomasta alkaen. Terveys on tärkein.
Koronaa aiotaan levittää Tahkolla tulevanakin viikonloppuna!
Bileisiin on tulossa ainakin yksi kuumeinen nuori, joka ei mene koronatestiin ettei vaan jäisi bileet välistä.
(lähde: Savon Sanomat tänään)