Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Pyydän anteeksi spämmäämistäni Corona-viruksen suhteen. Yritimme lietsoa kansaa pelkoon mutta epäonnistuimme siinä surkeasti.
Pelko pois.
Syön hattuni jos ei tämän kuun lopussa ole Euroopassa täys paniikki päällä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa, poislukien Hubei, on uusien tartuntojen määrä on tippunut viikossa 57%.
Hubeissa, poislukien Wuhan, on uusien tartuntojen määrä tippunut kuudessa päivässä 55%.
Tuota noin. Ampukaa viestintuoja.
Mutta luin jostain, että koska on tullut ilmi, että testi ei anna aina luotettavaa tulosta, tilastointikriteerejä on kiristetty siten, että tartuntoja näyttää olevan vähemmän kuin aiemmilla kriteereillä.
Toisekseen tilastoissa on murto-osa todellisuudesta. Kukaan ei tiedä miten pieni osa.
Vrt. Krematorion työntekijä, jolta yritettiin saada lausuntoa työnmäärästä, suostui lopulta sanomaan että poltettavaa on jotain 4-5x normaalia enemmän. Tilanne on jatkunut pari kk, työntekijät ovat peloissaan ja uupuneita. Työnantajan pelossa mitään tarkkoja määriä hän ei uskaltanut sanoa, mutta ääni oli kovin hermostunut ja tuskastunut.
Meillä Sanomassa päätoimittaja käskee lietsomaan pelkoa, jolle ei ole mitään aihetta.
Ei niitä horinoita netti- ja lehtiversiossa kannata kuunnella. Ne on täyttä peetä lähes kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Syön hattuni jos ei tämän kuun lopussa ole Euroopassa täys paniikki päällä.
Samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
World must consider coronavirus 'public enemy number one': WHO
The World Health Organization asked countries to be “as aggressive as possible” in fighting the newly named COVID-19 coronavirus on Tuesday.
“If the world doesn’t want to wake up and consider the virus as public enemy number one, I don’t think we will learn from our lessons,” WHO chief Tedros Adhanom Ghebreyesus said in Geneva.
“...We are still in containment strategy and should not allow the virus to have a space to have local transmission.”
https://www.reuters.com/article/us-china-health-who-containment/world-m…
WHO:n pääjohtaja sanoi tänään: "Jos maailma ei halua herätä ja pitää tätä virusta pahimpana vihollisena, en usko meidän oppivan tästä mitään." Pyydettiin myös maita mahdollisimman aggressiivisesti torjumaan virusta. Eilen tuo pääjohtaja sanoi, että kaikkien maiden pitää heti alkaa torjua virusta, joten tässä ei nyt puhuta siis pelkästään Kiinasta.
Missä on siis Suomen mahdollisimman aggressiivinen viruksentorjunta?
Pysäyttävää tiedotustilaisuuden aikana oli juuri tuo pääjohtajan kehotus toimia, ei ollut mikään harjoiteltu fraasi vaan hänestä näki, kuinka vakavana hän tilannetta pitää. Kova paikka, ei käy kateeksi, mutta erityisen ihailtavaa minusta on pääjohtajan vilpitön ulosanti, rivissä istuu myös enemmän harjoitellun perusilmeen ylläpitämiseen pyrkiviä asiantuntijoita.
Vierailija kirjoitti:
Syön hattuni jos ei tämän kuun lopussa ole Euroopassa täys paniikki päällä.
Mul ois HP-kastiketta...
Vierailija kirjoitti:
Siinä viedään kolmea lasta ruumispuussiin. Mahtuvat yhteen. THL:n mukaan vaarassa vain vanhukset ja perussairaat:
SARS:iin ei kuollut yhtäkään lasta. Toivoin jo, ettei tämäkään koskisi lapsia. Lastenhan puolesta tässä pelkää, ei niinkään itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä viedään kolmea lasta ruumispuussiin. Mahtuvat yhteen. THL:n mukaan vaarassa vain vanhukset ja perussairaat:
Näin pienen lapsen äitinä, on tämä surullista.. surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä töissä pidetään WHO väkeä foliohattuina ja ihmiset tulee kipeänä töihin kuin ei mitään. Heidän mielestään mitään uhkaa ei koronassa ole ja esim Japanissa sairastuminen johtuu siitä, että siellä ei ole länsimaalaisen tason sairaaloita. Kiva olla töissä älykkäässä seurassa.
Huikeeta, YK:n alaiset järjestöt toki on tunnetusti niitä pahimpien foliohattulausuntojen antajia ja Japani on varsinainen kehitysmaa. Missä ihmeessä olet töissä, Perussuomalaisten puoluetoimistolla?
Asiakaspalvelussa :D Ahdistaa välillä, kun aihe kuin aihe niin kanalauma tietää kaiken muita paremmin.
Chicken Talk 🐤
Onks toi brittien Jope?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa, poislukien Hubei, on uusien tartuntojen määrä on tippunut viikossa 57%.
Hubeissa, poislukien Wuhan, on uusien tartuntojen määrä tippunut kuudessa päivässä 55%.Tuota noin. Ampukaa viestintuoja.
Mutta luin jostain, että koska on tullut ilmi, että testi ei anna aina luotettavaa tulosta, tilastointikriteerejä on kiristetty siten, että tartuntoja näyttää olevan vähemmän kuin aiemmilla kriteereillä.Toisekseen tilastoissa on murto-osa todellisuudesta. Kukaan ei tiedä miten pieni osa.
Vrt. Krematorion työntekijä, jolta yritettiin saada lausuntoa työnmäärästä, suostui lopulta sanomaan että poltettavaa on jotain 4-5x normaalia enemmän. Tilanne on jatkunut pari kk, työntekijät ovat peloissaan ja uupuneita. Työnantajan pelossa mitään tarkkoja määriä hän ei uskaltanut sanoa, mutta ääni oli kovin hermostunut ja tuskastunut.
Tämäkin on moneen kertaan täällä tuotu esiin, jos joku vielä kuvittelee että tilastoissa on kaikki tapaukset niin ei ole järjenkäytön skippaamisen lisäksi seurannut yhtään uutisointia, kun lähipäivinä jopa Suomen valtamedioissa asiaa on käsitelty, muualla jo aikaisemmin.
The Thai government estimates around 22,000 tourists from Wuhan visited the country in January, possibly exposing vast numbers of people to the virus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä viedään kolmea lasta ruumispuussiin. Mahtuvat yhteen. THL:n mukaan vaarassa vain vanhukset ja perussairaat:
Näin pienen lapsen äitinä, on tämä surullista.. surullista.
Ei sen pitäisi olla yhtään vähemmän surullista vaikka itsellä ei olisikaan yhtään pientä lasta.
Sitä en kyllä ymmärrä, miksi näitä mässäilyvideoita pitää tänne jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta hoksasin yhden asian. Olen koko ajan verrannut kuolleiden määrää tartunnan saaneiden määrään, mutta eihän siinä ole mitään mieltä? Eikö niin , että pitää verrata niin sanottuja päättyneitä tapauksia keskenään, siis parantuneita ja kuolleita. Aika synkkä suhdeluku!
No hyvä kun hoksasit.
Lisää hoksattavaa: osa sairastuneista tulee paranemaan.
Aivan! Samoin kuin osa sairastuneista tulee myös kuolemaan. Tarkoitin vain suhdelukua niissä tiedossa olevissa tapauksissa, jotka ovat sairauden läpikäyneet. Siinä vain kaksi lopputulosta, paraneminen tai kuolema. Tiedossa olevia parantuneita tällä hetkellä noin 4000, tiedossa olleita kuolleita tällä hetkellä noin 1000.
Vierailija kirjoitti:
Syön hattuni jos ei tämän kuun lopussa ole Euroopassa täys paniikki päällä.
Kuusi päivää sitten sanoi Harvardin epidemiologian professori Marc Lipsitch näin:
"I would be really shocked if in 2 or 3 weeks there wasn’t ongoing transmission with hundreds of cases in several countries on several continents."
.
Suomeksi: Tulen olemaan hyvin yllättynyt jos monissa maissa useilla mantereilla ei 2-3 viikossa ole jatkuvaa tarttumista ja satoja tartuntoja.
.
https://www.sciencemag.org/news/2020/02/beast-moving-very-fast-will-new…
https://mobile.twitter.com/terhikoulumies/status/1223190065893072897
On löytynyt kansanedustaja, joka on kiinnostunut koronaviruksesta ja miten valtio aikoo estää sen leviämisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä viedään kolmea lasta ruumispuussiin. Mahtuvat yhteen. THL:n mukaan vaarassa vain vanhukset ja perussairaat:
SARS:iin ei kuollut yhtäkään lasta. Toivoin jo, ettei tämäkään koskisi lapsia. Lastenhan puolesta tässä pelkää, ei niinkään itsensä.
😇 Just!😒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta hoksasin yhden asian. Olen koko ajan verrannut kuolleiden määrää tartunnan saaneiden määrään, mutta eihän siinä ole mitään mieltä? Eikö niin , että pitää verrata niin sanottuja päättyneitä tapauksia keskenään, siis parantuneita ja kuolleita. Aika synkkä suhdeluku!
No hyvä kun hoksasit.
Lisää hoksattavaa: osa sairastuneista tulee paranemaan.
Aivan! Samoin kuin osa sairastuneista tulee myös kuolemaan. Tarkoitin vain suhdelukua niissä tiedossa olevissa tapauksissa, jotka ovat sairauden läpikäyneet. Siinä vain kaksi lopputulosta, paraneminen tai kuolema. Tiedossa olevia parantuneita tällä hetkellä noin 4000, tiedossa olleita kuolleita tällä hetkellä noin 1000.
Tämä on hyvin lähellä sen yhden yliopiston arvioimaa kuolleisuutta (18%).

Tähän pohdintaasi myös vastattiin kohdennetusti lisätietoa antaen muutama sivu sitten, jos haluat vastauksenkin. Siis että miksi esimerkiksi tuosta kuolleisuusosuutta ei voi arvioida 1000 / 4000. Ketjun sivu 524.
"Jos maailma ei halua herätä" tosiaan... tässä siis kohdistetaan puhetta maille, jotka eivät tee mitään...
Hmm kolahtiko, Sanna Marin?