Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut palstaa hyvin pitkän aikaa. Enemmistö palstan vakituisista kirjoittelijoista on hyvin vastuullisesti kirjoittavia ja myös vastuullisesti käyttäytyviä. He ovat ihmisiä, jotka eivät tahdo sairastua koronaviruksen vuoksi ja he eivät myöskään tahdo, että muut sairastuisivat heidän kauttaan. He elävät jossakin määrin eristäytyneinä, ainakin välttelevät suurempia ihmisjoukkoja ja tilanteita joissa voi saada koronaviruksen.
Heidän lisäkseen palstalla on muutamia ihmisiä, jotka eivät pidä koronavirusepidemiaa todellisena, eivätkä pidä sitä vaarallisena.
Unohdat täysin enemmistön ihmisistä, he jotka tiedostavat koronan ja sen mahdollisen vaaran, mutta eivät käyttäydy kummankaan äärilaidan mukaisesti, eivät eristäydy tai kiellä epidemiaa. Jatkavat elämää normaalisti pitäen riskit mielessä ja välttäen niitä mahdollisuuksien mukaan.
Niin, olisin voinut mainita tuon ryhmän selvemmin myös kirjoituksessani. Olenhan keskusteluissa kohdannut monia tuon ryhmän ihmisiä. Kaikki eivät voi eristäytyä, kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia ja toisilla ei ole siihen vielä mitään syitä. Tuokin ryhmä käyttäytyy vastuullisesti muita kohtaan, koska huomioivat riskit ja välttelevät niitä mahdollisuuksien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan seuraamisella ja muutenkin median seuraamisella on kyllä vaikutuksia omaan työmotivaatiooni hoitoalalla. En ole ennen siis koronaa lukenut vauva-palstaa tai muutenkaan seurannut ihmisten keskustelua somessa (muuten kuin omassa "kuplassani"). Täällä on hyviä kommentteja välissä ja välillä jotkut jaksaa uutisiakin linkata ja niistä keskustella, mutta suurimmaksi osaksi kyllä nousee esiin ihmisten ilkeys toisiaan kohtaan ja itsekkyys. Ymmärtäväisyyttä ei ole melkein ollenkaan.
Ja nyt kun vielä näkee mediassa ja joka paikassa, miten suomalaisia ei yhtään kiinnosta enää torjua tätä pandemiaa, niin mietin itsekin että vaihdanko alaa (onneksi sekin on mulle mahdollista). Ei nimittäin houkuta enää tällaisten ilkeiden ja itsekkäiden ihmisten hoitaminen sairaalassa, oma terveys riskeeraten. Keväällä oli sellaista joukkuehenkeä työpaikalla ja muutenkin Suomessa näkyvillä, mutta nyt on enää jäljellä ihmisten minäminä-asenne ja ei kiinnosta -asenne.
Eli jonkin aikaa olen tätä miettinyt ja irtisanoudun töistäni kyllä ennen kuin taas tulee poikkeustila päälle. Tiedän muitakin jotka tätä miettii. Ja nyt kun taas tulin tätä palstaa lukemaan, niin vahvistuu vaan se käsitys että en tällaista porukkaa varten kyllä terveyttäni enää riskeeraa.
Minäkin olen sairaalassa töissä ja ajattelen täysin päinvastoin. Itse olen ammattini ja työpaikkani valinnut, myös tietäen sen, että joku päivä voi tulla ns.tosipaikka. Mulla on alaisia, joille näytän esimerkkiä jatkossakin. Toivotaan tietysti, ettemme saa koronaa, mutta mä ajattelen niin, että tämä on meidän työtä ja hommat hoidetaan niin kauan kun siihen kyetään. Jos tartuntatilanne pysyy edes kohtuullisena Suomessa, ei riski ole valtava, kun suojavarusteet ja hoitopaikat riittävät.
Upea ja kunnioitettava asenne, respect. Tällä palstalla tuntuu olevan yhteiskunnallinen vastuu hukassa, ajatellaan vaan omaa perhettä ja sukulaisia, unohdetaan mitä toimivan yhteiskunnan pyörittäminen vaatii. Onneksi on meitä, jotka yrittävät pitää yhteiskunnan käynnissä, jotta tuki- ym. rahoja riittää sitten tälle toiselle puoliskolle.
Tampereella ja Sipossa on uutisoitu olevan ruuhkaa koronavirustesteissä. Eilen iltalehdessä kerrottiin siitä, että "Meillä on yhä kaikki mahdollisuudet päätyä samaan tilanteeseen, kuin missä pahimmat koronamaat ovat."
Varovaisuuteen on siis ihan hyviä syitä.
Nämä ihmiset pitäisi jo päästää laivoista maihin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006576209.html
Jotkut laivoilla työskentelevät eivät ole päässeet maihin useisiin kuukausiin.
Yli 200 000 merenkulkijaa on jumissa laivoillaan koronaviruksesta johtuvien rajoitusten takia. Osa laivoilla työskentelevistä ei ole päässyt maihin useisiin kuukausiin.
YK on varoittanut pahenevasta humanitaarisesta kriisistä, jonka kerrotaan johtaneen useisiin itsemurhiin.
Merenkulkualan järjestöt ovat esittäneet huolensa merenkulkijoiden itsemurhista YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille, joka sanoi viime kuussa joidenkin merenkävijöiden olleen eristyksessä merellä yli vuoden.
Jos käyttää maskia, sitä ei saisi koskaan laskea suun edestä kaulalle, kun tahtoo keskustella
tai syödä. Jos niin tekee, altistaa itsensä koronavirukselle.
Floridalainen lehti Miami Herald:
"Two teenagers died from COVID-19-related complications in Florida last month and more than 7,000 other children under 18 have tested positive for the disease since the pandemic began in March, according to Florida’s Department of Health."
7000 alaikäisen tartuntaa, kaksi teini-ikäisen kuolemaa.
Tästä voidaan päätellä, että jos alaikäisten tartunnat nousevat tuhansiin, kuolemiakin alkaa tilastollisesti tulla.
Nyt THL:n tilastojen mukaan Suomessa on ollut n. 650 alle 19-vuotiaiden tartuntaa.
Suomessa on ollut "muutama" alaikäinen, joka on saanut jälkitautina sen Kawasaki-tyyppisen oireiston. Se vaatii sairaalahoitoa. Tämä kävi ilmi jonkun lääkärin haastattelusta viime viikolla, en muista missä lehdessä. Olisiko ollut joku Etelä-Pohjanmaan lehti, josta joku laittoi tänne lainauksen.
Kirsikkana kakun päällä on se tuore tieto, että yli 10-vuotiaat tartuttavat tautia siinä missä aikuisetkin. Tämä selvisi etelä-korealaisessa tutkimuksessa, johon osallistui 65 000 ihmistä. Saa nähdä, milloin (jos milloinkaan) THL:llä on pokkaa tuoda tämä tieto esiin.
THL muuten, kun on tuollainen tiedotus- ja tutkimusorganisaatio, voisi tutkia, miten hyvin heidän tiedotuksensa on mennyt perille. Eli millaiset tiedot suomalaisilla on koronaviruksesta ja sen vaarallisuudesta ja leviämisestä. Veikkaan että yllättyisivät, kuinka huonot. Ja se on heidän vika osittain. Hesari on tehnyt hyvää työtä ja MTV3, iltalehdetkin, mutta STM, THL ja YLE:n uutiset.......... todella huonosti hoitaneet asian.
Oikeastaan tuollaisen tutkimuksen voisi kyllä ennemmin tehdä joku ulkopuolinen tutkimuslaitos, ei THL saa siitä asiallista millään :)
Vierailija kirjoitti:
Floridalainen lehti Miami Herald:
"Two teenagers died from COVID-19-related complications in Florida last month and more than 7,000 other children under 18 have tested positive for the disease since the pandemic began in March, according to Florida’s Department of Health."
7000 alaikäisen tartuntaa, kaksi teini-ikäisen kuolemaa.
Tästä voidaan päätellä, että jos alaikäisten tartunnat nousevat tuhansiin, kuolemiakin alkaa tilastollisesti tulla.
Nyt THL:n tilastojen mukaan Suomessa on ollut n. 650 alle 19-vuotiaiden tartuntaa.
Suomessa on ollut "muutama" alaikäinen, joka on saanut jälkitautina sen Kawasaki-tyyppisen oireiston. Se vaatii sairaalahoitoa. Tämä kävi ilmi jonkun lääkärin haastattelusta viime viikolla, en muista missä lehdessä. Olisiko ollut joku Etelä-Pohjanmaan lehti, josta joku laittoi tänne lainauksen.
Kirsikkana kakun päällä on se tuore tieto, että yli 10-vuotiaat tartuttavat tautia siinä missä aikuisetkin. Tämä selvisi etelä-korealaisessa tutkimuksessa, johon osallistui 65 000 ihmistä. Saa nähdä, milloin (jos milloinkaan) THL:llä on pokkaa tuoda tämä tieto esiin.
Ei ne siellä THL:ssä tuollaisia ulkomaan tutkimuksia edes lue.
Mulle kyllä lohtua tuo tämän kaiken keskellä E. Kalmanen. Hän kertoo meille suomalaisille selkeästi ja ymmärrettävästi, että miten asiat ovat ja miten ne eivät ole.
Podcastit ja ohjelmat joita seuraan ja suosittelen. Postasin muutama päivä sitten, mutta laitan uudestaan, jos joku jota kiinnostaa ei silloin huomannut.
Kaikkia näitä voi seurata Youtubesta. Samalla kun teen kotitöitä tai olen kävelyllä, ymmärrys pandemiasta lisääntyy. Tai vaakatasossa sohvalla silmät kiinni. Samalla tulee opittua paljon luonnontieteistä ja englannista. Tykkään! Todella harmi, että suomeksi ei löydy mitään, niille, jotka eivät englanniksi pysty kuuntelemaan.
https://www.youtube.com/channel/UCyFgCoP4ovsHbt92vM4zN2A
Virologien viikoittainen keskusteluohjelma. Leppoisaa keskustelua, ja ainakin yrittävät selvittää asioita suurelle yleisölle.
https://www.youtube.com/channel/UCI7n04W1HWAPMrI4_41StSg
Minnesotan yliopiston viikottainen ohjelma. Kokenut virologi Osterholm vastaa toimittajan kysymyksiin. Tekninen toteutus vähän kökkö toimittajan osalta, mutta Osterholm juttelee erittäin kivasti ja suorapuheisesti. Lämmin ihminen: aluksi aina omistaa lähetyksen jollekin tai joillekin ihmisille, ja lopuksi valitsee viikon kappaleen tms. joka sopii tilanteeseen. Vähän sellainen ”pastorimainen” tai ”terapeuttimainen” ote hyvällä tavalla.
https://www.youtube.com/user/Campbellteaching
Terveystieteen tohtori John Campbellin kanava. Hän tekee lähes joka päivä lähetyksen, joskus useammankin. On seurannut pandemiaa tiiviisti tammikuusta lähtien. Erittäin asiantunteva ja selkeäsanainen mies. Ja lämminhenkinen myös.
https://www.youtube.com/user/MEDCRAMvideos
Kalifornialainen keuhkolääkäri Rogert Seheult tekee videoita pari kertaa viikossa. Myös hän haluaa puhua suurelle yleisölle, ei vain toisille lääkäreille, ja tekee sen taitavasti. Kertoo myös omasta työstään, kun hoitaa koronapotilaita. Seuraa uusia tutkimuksia jne. Näiden kuuntele vaatii usein vähän enemmän keskittymistä, sillä asiaa tulee tiiviisti.
https://www.youtube.com/user/NBCNews
NBC Nightly News, jenkkien iltauutiset. Tuoretta korona-asiaa Jenkeistä. Seuraavat USA:n tilannetta tietysti tarkasti. Raportteja ”pelipaikoilta”, eli sairaaloista ym.
Lisäksi:
New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomon tiedotustilaisuudet (loistava kommunikoimaan ja motivoimaan ihmisiä noudattamaan koronaohjeita). Löytyy usealta Youtube-kanavalta.
Myös USA:n CDC:n ykkösasiantuntija Anthony Faucin haastattelut – löytyy hänen nimellään eri kanavilta.
https://www.youtube.com/user/who
WHO:n tiedotustilaisuudet, näiden kuuntelussa olen laiskempi, mutta menee silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan seuraamisella ja muutenkin median seuraamisella on kyllä vaikutuksia omaan työmotivaatiooni hoitoalalla. En ole ennen siis koronaa lukenut vauva-palstaa tai muutenkaan seurannut ihmisten keskustelua somessa (muuten kuin omassa "kuplassani"). Täällä on hyviä kommentteja välissä ja välillä jotkut jaksaa uutisiakin linkata ja niistä keskustella, mutta suurimmaksi osaksi kyllä nousee esiin ihmisten ilkeys toisiaan kohtaan ja itsekkyys. Ymmärtäväisyyttä ei ole melkein ollenkaan.
Ja nyt kun vielä näkee mediassa ja joka paikassa, miten suomalaisia ei yhtään kiinnosta enää torjua tätä pandemiaa, niin mietin itsekin että vaihdanko alaa (onneksi sekin on mulle mahdollista). Ei nimittäin houkuta enää tällaisten ilkeiden ja itsekkäiden ihmisten hoitaminen sairaalassa, oma terveys riskeeraten. Keväällä oli sellaista joukkuehenkeä työpaikalla ja muutenkin Suomessa näkyvillä, mutta nyt on enää jäljellä ihmisten minäminä-asenne ja ei kiinnosta -asenne.
Eli jonkin aikaa olen tätä miettinyt ja irtisanoudun töistäni kyllä ennen kuin taas tulee poikkeustila päälle. Tiedän muitakin jotka tätä miettii. Ja nyt kun taas tulin tätä palstaa lukemaan, niin vahvistuu vaan se käsitys että en tällaista porukkaa varten kyllä terveyttäni enää riskeeraa.
Minäkin olen sairaalassa töissä ja ajattelen täysin päinvastoin. Itse olen ammattini ja työpaikkani valinnut, myös tietäen sen, että joku päivä voi tulla ns.tosipaikka. Mulla on alaisia, joille näytän esimerkkiä jatkossakin. Toivotaan tietysti, ettemme saa koronaa, mutta mä ajattelen niin, että tämä on meidän työtä ja hommat hoidetaan niin kauan kun siihen kyetään. Jos tartuntatilanne pysyy edes kohtuullisena Suomessa, ei riski ole valtava, kun suojavarusteet ja hoitopaikat riittävät.
Hyvä, että osa vielä jaksaa, mutta aika monella meistä alkaa olla jo kyllästynyt tähän jatkuvaan venymiseen. Eri asia, jos kaikki hoitaisivat vastuullisesti oman tonttinsa, mutta kun ihmiset käyttäytyy kuin mitään pandemiaa ei olisi olemassakaan. Ei enää jaksa siivota jälkiä vajavaisilla resursseilla oman jaksamisen ja terveyden kustannuksella. Olen itse töissä labrassa ja meillä ylimääräinen kuormitus on ollut suurta koko epidemian ajan ja osa alkaa jo oireilla uupumuksella ja sairaslomilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos käyttää maskia, sitä ei saisi koskaan laskea suun edestä kaulalle, kun tahtoo keskustella
tai syödä. Jos niin tekee, altistaa itsensä koronavirukselle.
Tämä keskustelun ajaksi pois ottaminen on ihan älytöntä kyllä. Maskin käytöstä on hyötyä nimenomaan puhuessa, koska silloin niitä pisaroita tulee. Jossain kauppareissulla, jossa ei sanota muuta kuin kassalle kiitos ja hei, pisaraongelma on paljon pienempi jos ei satu aivastuttamaan. Mulla ei tällä hetkellä rauhallisen paikallisen koronatilanteen takia ole maski päivittäisessä käytössä, mutta sellaisissa tilaisuuksissa kyllä, joissa oletettavasti jutellaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kymmenen yleisesti tunnettua syytä miksi maskien käyttämistä ei voi suositella
1. Maskia käyttävä jännä komitus, ei erotu harmaasta kilttimiesten massasta.
2. Maskin naruihin voi kompastua.
3. Nopeasti hengittäessä imu voi vetäistä maskin keuhkoihin ja siitä seuraa hengen tai maskin menetys.
4. Hampaiden harjaaminen sähköhammasharjalla on mahdotonta, maskin ollessa tiellä.
5. Liian ylös kiskottu maski voi aiheuttaa onnettomuuden, kun ei näe eteensä.
6. Maskin ylikireät narut voivat vaikeuttaa hengitystä ja sitten pyörtyy.
7. Kostunut maski voi homehtua ja allergisoida ihmisen.
8. Maski voi pelottaa pieniä lapsia, luulevat maskin käyttäjiä kriminaaleiksi tai hammaslääkäreiksi.
9. Maski voi sotkea meikit.
10. Pitkään käytettynä kireä maski voi vääntää nenän kieroon.
Ahahahaha, kiitos tästä! Loistava!
Vierailija kirjoitti:
Floridalainen lehti Miami Herald:
"Two teenagers died from COVID-19-related complications in Florida last month and more than 7,000 other children under 18 have tested positive for the disease since the pandemic began in March, according to Florida’s Department of Health."
7000 alaikäisen tartuntaa, kaksi teini-ikäisen kuolemaa.
Tästä voidaan päätellä, että jos alaikäisten tartunnat nousevat tuhansiin, kuolemiakin alkaa tilastollisesti tulla.
Nyt THL:n tilastojen mukaan Suomessa on ollut n. 650 alle 19-vuotiaiden tartuntaa.
Suomessa on ollut "muutama" alaikäinen, joka on saanut jälkitautina sen Kawasaki-tyyppisen oireiston. Se vaatii sairaalahoitoa. Tämä kävi ilmi jonkun lääkärin haastattelusta viime viikolla, en muista missä lehdessä. Olisiko ollut joku Etelä-Pohjanmaan lehti, josta joku laittoi tänne lainauksen.
Kirsikkana kakun päällä on se tuore tieto, että yli 10-vuotiaat tartuttavat tautia siinä missä aikuisetkin. Tämä selvisi etelä-korealaisessa tutkimuksessa, johon osallistui 65 000 ihmistä. Saa nähdä, milloin (jos milloinkaan) THL:llä on pokkaa tuoda tämä tieto esiin.
Rep kuvernöörin Floridassa 20milj asukasta paljon vanhuksia mutta koronaan sairastuneita,kuolleita oli hyvin vähän. talvella ja keväällä. Sinne tulee muista osavaltioista lomalaisia ja nuoria jotka tartuttavat nyt koronaa. Tai on tarkoituksella dem. levitetty.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen sairaalassa töissä ja ajattelen täysin päinvastoin. Itse olen ammattini ja työpaikkani valinnut, myös tietäen sen, että joku päivä voi tulla ns.tosipaikka. Mulla on alaisia, joille näytän esimerkkiä jatkossakin. Toivotaan tietysti, ettemme saa koronaa, mutta mä ajattelen niin, että tämä on meidän työtä ja hommat hoidetaan niin kauan kun siihen kyetään. Jos tartuntatilanne pysyy edes kohtuullisena Suomessa, ei riski ole valtava, kun suojavarusteet ja hoitopaikat riittävät.
Hyvä, että osa vielä jaksaa, mutta aika monella meistä alkaa olla jo kyllästynyt tähän jatkuvaan venymiseen. Eri asia, jos kaikki hoitaisivat vastuullisesti oman tonttinsa, mutta kun ihmiset käyttäytyy kuin mitään pandemiaa ei olisi olemassakaan. Ei enää jaksa siivota jälkiä vajavaisilla resursseilla oman jaksamisen ja terveyden kustannuksella. Olen itse töissä labrassa ja meillä ylimääräinen kuormitus on ollut suurta koko epidemian ajan ja osa alkaa jo oireilla uupumuksella ja sairaslomilla.
Resurssien vajaus ei ole meidän tavallisten ihmisten syytä, vaan ko. laitoksen hallinnon päätettävissä. Joten ole hyvä ja lopeta tavisten syyttely siitä, että elämme normaalia elämää tiedostaen koronan olemassaolon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan seuraamisella ja muutenkin median seuraamisella on kyllä vaikutuksia omaan työmotivaatiooni hoitoalalla. En ole ennen siis koronaa lukenut vauva-palstaa tai muutenkaan seurannut ihmisten keskustelua somessa (muuten kuin omassa "kuplassani"). Täällä on hyviä kommentteja välissä ja välillä jotkut jaksaa uutisiakin linkata ja niistä keskustella, mutta suurimmaksi osaksi kyllä nousee esiin ihmisten ilkeys toisiaan kohtaan ja itsekkyys. Ymmärtäväisyyttä ei ole melkein ollenkaan.
Ja nyt kun vielä näkee mediassa ja joka paikassa, miten suomalaisia ei yhtään kiinnosta enää torjua tätä pandemiaa, niin mietin itsekin että vaihdanko alaa (onneksi sekin on mulle mahdollista). Ei nimittäin houkuta enää tällaisten ilkeiden ja itsekkäiden ihmisten hoitaminen sairaalassa, oma terveys riskeeraten. Keväällä oli sellaista joukkuehenkeä työpaikalla ja muutenkin Suomessa näkyvillä, mutta nyt on enää jäljellä ihmisten minäminä-asenne ja ei kiinnosta -asenne.
Eli jonkin aikaa olen tätä miettinyt ja irtisanoudun töistäni kyllä ennen kuin taas tulee poikkeustila päälle. Tiedän muitakin jotka tätä miettii. Ja nyt kun taas tulin tätä palstaa lukemaan, niin vahvistuu vaan se käsitys että en tällaista porukkaa varten kyllä terveyttäni enää riskeeraa.
Minäkin olen sairaalassa töissä ja ajattelen täysin päinvastoin. Itse olen ammattini ja työpaikkani valinnut, myös tietäen sen, että joku päivä voi tulla ns.tosipaikka. Mulla on alaisia, joille näytän esimerkkiä jatkossakin. Toivotaan tietysti, ettemme saa koronaa, mutta mä ajattelen niin, että tämä on meidän työtä ja hommat hoidetaan niin kauan kun siihen kyetään. Jos tartuntatilanne pysyy edes kohtuullisena Suomessa, ei riski ole valtava, kun suojavarusteet ja hoitopaikat riittävät.
Upea ja kunnioitettava asenne, respect. Tällä palstalla tuntuu olevan yhteiskunnallinen vastuu hukassa, ajatellaan vaan omaa perhettä ja sukulaisia, unohdetaan mitä toimivan yhteiskunnan pyörittäminen vaatii. Onneksi on meitä, jotka yrittävät pitää yhteiskunnan käynnissä, jotta tuki- ym. rahoja riittää sitten tälle toiselle puoliskolle.
Suomalainen yhteiskunta on psykopaattinen köyhien ja heikkojen nöyryttämisen alttari, kts. leipäjonot.
Pankkiireille on jaetaan korona biljoonat, yrittäjille korona miljoona ja nyt on aika leikata toimeentulotuista ja nostaa eläkeikiä. Oikeuslaitoskin ajaa velkojien asioita velallisten kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Yli 40 000 uutta Intiassa :(
Sinä se jaksat tätä Intian tilannetta itkeä. Siellä pitäis tulla lähes 300 000 päivässä, jotta tulis saman verran kuin Jenkeissä. Verrattuna asukaslukuun siis.
Det statliga spelbolaget Svenska Spels vinst före skatt sjönk till 469 miljoner kronor för årets andra kvartal, jämfört med 531 miljoner i vinst motsvarande period i fjol
Casino pyörii ruottissa melkein kuin ennen coronaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 40 000 uutta Intiassa :(
Sinä se jaksat tätä Intian tilannetta itkeä. Siellä pitäis tulla lähes 300 000 päivässä, jotta tulis saman verran kuin Jenkeissä. Verrattuna asukaslukuun siis.
Intiassa on enemmän väkeä kuin koko Euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käyttää maskia, sitä ei saisi koskaan laskea suun edestä kaulalle, kun tahtoo keskustella
tai syödä. Jos niin tekee, altistaa itsensä koronavirukselle.
Tämä keskustelun ajaksi pois ottaminen on ihan älytöntä kyllä. Maskin käytöstä on hyötyä nimenomaan puhuessa, koska silloin niitä pisaroita tulee. Jossain kauppareissulla, jossa ei sanota muuta kuin kassalle kiitos ja hei, pisaraongelma on paljon pienempi jos ei satu aivastuttamaan. Mulla ei tällä hetkellä rauhallisen paikallisen koronatilanteen takia ole maski päivittäisessä käytössä, mutta sellaisissa tilaisuuksissa kyllä, joissa oletettavasti jutellaan enemmän.
Onhan se ihan arkijärjelläkin jo naurettavaa, että maskipakkomaissa menevät sisään huonon ilmanvaihdon omaavaan ravintolaan jossa sitten aterioidaan 30 min ainakin ilman maskia. Sitten sama turistikohteiden baareissa ja yökerhoissa. Tällöin maskeista saatava hyöty on pandemian suhteen pyöreä nolla. Maskinvalmistajat saa vähän taskurahaa, pandemia jatkuu ja Albatrossien mahaan päätyy maskimuovisaaste.
Mutta minkäs teet jos ylilääkärit ja proffat uskoo skifi ja por no kirjoittajien tiedeartikkelit ja muut neandertaalilaishuijaukset. Siinä on sitten sen koulutetun väestön keskimääräinen "taso"
Miten ihmeessä Vietnam kontrolloi rajaansa ja sai pandemian kuriin?