Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kiinassa keski-ikä 38, Italiassa 47 ja Suomessa 42. Vaikuttaako mihinkään?
Joku täällä kyseli, miten pitkän karanteenin sain Tampereella. Ohje oli, että niin pitkään, että on vähintään yksi oireeton päivä. Lapsen voi kuulemma laittaa kouluun, jos ei ole oireita. Ajattelin soittaa opettajille maanantaina ja ehdottaa, että ehkä ei kuitenkaan. Virushan tarttuu oireettomiltakin vastoin THL:n ohjeistusta.
Mikähän olisi tosiaan oikea taho tehdä valitus tuosta THL:ään sokeasti uskovan hallituksen toimista? Kansalaisaloite kuulostaisi oikein hyvältä, jos joku vain osaisi ja jaksaisi sellaisen laatia. Katsoin myös jo oikeuskanslerin sivuja: http://www.okv.fi/fi/ Saisikohan tuota kautta valituksen perille?
Ennen kaikkea THL:n ja WHO:n ohjeistukset ovat nyt räikeän erilaiset. Pitäisi varmasti alkaa joukolla muistuttaa päättäjille, ettei ole oikein tehdä päätöksiä pelkästään THL:n mukaisesti, vaan päättäjien olisi osattava itsekin arvioida, mihin tietoon ja torjuntatoimiin tässä pandemian hetkellä kannattaa uskoa. Esimerkiksi laajamittaisen testaamisen täytyisi ykkösprioriteetti.
WHO:n pääjohtajan puheet tekstimuodossa löytyvät tuolta: https://www.who.int/dg/speeches/detail
Valituksia tehdessä tuolta olisi helppo poimia tärkeimpiä pointteja.
Myös tuosta tietojen pimittämisestä täytyisi valittaa. Suomen kohdalla tilastoihin ei ole päivittynyt parantuneetkaan (sitä ensimmäistä lukuun ottamatta), ja muistaakseni jokin taho sanoikin, etteivät yksityisyydensuojaan vedoten tule parantuneista eivätkä kuolleista ilmoittamaan. (Muistaako joku, missä tuo mainittiin?) Eihän noiden asioiden ilmottaminen pelkkinä lukuina ilman tarkempia paikkatietoja kuitenkaan sitä suojaa missään nimessä rikkoisi! Tuo taitaakin vain olla yksi THL:n keinoista peitellä sitä, kuinka pahasti tämän viruksen leviämisen ehkäisyssä ollaankaan epäonnistuttu. Minusta meidän pitäisi nousta vaatimaan avoimuutta! Peruste tuolle avoimuusvaatimukselle on myös se, etteivät ihmiset tule luopumaan tästä "eihän tämä Suomeen voi iskeä samalla tavalla" -uskostaan, elleivät näe mahdollisimman realistisesti tilanteen etenemistä. Vain avoimen tilanneraportoinnin kautta ihmiset motivoituisivat varomaan ja estämään tilanteen pahentumisen.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa keski-ikä 38, Italiassa 47 ja Suomessa 42. Vaikuttaako mihinkään?
Eiköhän, kun on tauti joka arpeuttaa keuhkoja. Mitä vanhempi ihminen on, sitä heikompi hapenottokyky ja solujen uusiutuminen.
Italian viimeisimmät luvut (https://www.worldometers.info/coronavirus/country/italy/):
17,750 Currently Infected Patients
16,232 (91%) in Mild Condition
1,518 (9%) Serious or Critical
Cases which had an outcome: 3,407
1,966 (58%) Recovered / Discharged
1,441 (42%) Deaths
Aika hurja luvut noissa ns.ratkenneissa keisseissä.... Toivottavasti hallitus tajuaisi mitä AJOISSA tehdyillä ratkaisuilla voisi saavuttaa sen sijasta että odotetaan kunnes on pakko tehdä jotain.
Tämä järjetön uutistulva ja ihmisten panikoiminen ahdistaa oikeasti monia lapsia. Kaksi alakouluikäistä lastani on ilmeisesti lukenut tätä tai jotakin muuta keskustelupalstaa itsekseen/kavereiden kanssa. Nyt heitä pitää ihan tosissaan rauhoitella, kun joka toisessa lauseessa puhutaan viruksesta. Yöunet ovat häiriintyneet ja painajaiset lisääntyneet. He lukevat totena jokaisen ohjeen ja vinkin ja kaikki huhupuheet. Ärsyttää vietävästi tämä some/internetaika. Meillä kyllä saa puhua asiasta jos huolettaa, mutta on vaikeaa rauhoitella lasta joka on jatkuvan uutistulvan keskellä eikä kriittistä medianlukutaitoa vielä ole vaan uskoo liki kaiken informaation totena ketjukirjeineen mitä nytkin somekanavissa kulkee. Pitänee 12v:n netti katkaista pian kokonaan puhelimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Tälläisessä tilanteessa katsotaan maan todellinen kehityksen taso.
Koronaan kuolleiden määrä ollaan onnistuttu pitämään Suomessa aika pienenä.
Tähän kuollaan vasta, jos on ensin sairastettu 2 viikkoa ja sitten oltu 2 viikkoa sairaalassa. Meillä tartunnat alkoivat levitä vasta viikko sitten.
Miten luulette Koronan tarttuneen kun ihmiset hamstrasivat kaikki samaan aikaan ruokia kaupoissa?
Oikeuskansleri tai oikeusasiamies.
Ekaksi hyvät uutiset. Helsingin terveysasemien ylilääkäri Timo Lukkarinen kertoo tänään lauantaina että ensimmäiset kahdeksan helsinkiläistä koronavirukseen sairastunutta ovat jo parantuneet. Levitä sinäkin tätä viestiä lähipiiriisi!
Olen koulutukseltani epidemiologi, työskentelen professorina Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen osastolla. Työkaverit New Yorkissa ovat taistelleet jo kuukausia kiinalaisten kanssa taudin leviämisen etulinjassa. En ole infektioepidemiologi, mutta seuraan maailman tiedeuutisia vuoden jokaisena päivänä. Ajattelen että minun tapani auttaa on hyödyntää verkostojani maailmalla ja jäsentää joskus vaikeasti hahmottuvaa tietotulvaa ja tieteen kieltä ymmärrettävämmäksi ja keskittää tietoa yhteen paikkaan. Sitä teen työkseni muutenkin. Tässä huhuamisen sijaan järkevää tietoa.
Mitä pitäisi tehdä juuri nyt lauantaina? Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa sairaus leviää itsekseen: 225 tapausta Suomessa ja sairastuneita ammattilaisten keskuudessa pääsairaaloissamme. HUS ilmoitti perjantaina että kaikkia oire-epäilyjä ei enää testata, testaus keskitetään riskiryhmiin. Nyt tehtävämme on kiireesti rakentaa valmiiksi hoitopaikat, informaatioreitit ja vara- ja eristysjärjestelyt että olemme valmiita kun infektion iso aalto osuu meihin. Jotta aallosta ei tulisi hallitsemattoman iso, lisäämme etäopetusta ja otamme välimatkaa toisiimme.
Koronaviruksen tyyppioireet (varmennettujen tapausten pohjalta): kuume, kuiva yskä, väsymys - oirekuva vaihtelee paljon
https://focustaiwan.tw/society/202003025001
Nyt on kiivaasti rakenteilla maanantaina toimintansa aloittava Laakson sairaalaan avattava Helsingin kaupungin koronavirusinfektioiden keskitetty hoitopaikka. Siellä hoidettavien ylähengitystieinfektioiden oireita ovat yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Koska tavallisen ihmisen on vaikea tietää onko oman oireilun aiheuttaja influenssa, koronavirus vai joku muu flunssatyyppisiä oireita aiheuttava virus, kaikkia hengitystieinfektioon apua tarvitsevia pyydetään hakeutumaan Laaksoon. Muilla Helsingin terveysasemilla ei hoideta ylähengitystieoirepotilaita ma 16.3. alkaen.
Korona on valtaosalle ihan kuin tavallinen flunssa. Lieväoireisena jää kotiin. Et tarvitse testiä, hoitoa etkä lääkettä. Jos sairastat nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta rauhassa kotona. Pysyttele kotona, kunnes oireet loppuvat. Sairasta mielellään kotona omassa huoneessasi ja hoida oiretasi juuri siten kuin hoitaisit tavallista flunssaa. Helsingin terveysasemien ylilääkäri Timo Lukkarisen mukaan apua terveydenhuollolta tarvitsevat vain ne muutamat hyvin harvat joilla on vaikea hengittää tai yleistila laskee. Terveydenhuollon kantokyky on nyt koetuksella, auta meitä auttamaan tehokkaasti kaikkein sairaimpia.
Koronaneuvontapuhelin Helsingissä 09 310 10024
Nyt ei saa repsahtaa hygienian ja eristyksen suhteen. Koronavirus on tuoreimpien tutkimusten mukaan päiviä oireeton eli ihan terveen näköinen ihminen voi olla jo tartuttava. Keskeisiä tapoja vaikuttaa että sairastuneiden määrä vähenee - ollaan näistä tiukkoja niin sairastuneita tulee paljon vähemmän ja selviämme tästä:
Sairastuneiden eristys, arkielämän eristystoimet, tarpeettoman liikkumisen vähentäminen, koulujen ja oppilaitosten sulkeminen, tartuttavien alueiden eristäminen, ammattilaisten koulutus ja sairaaloiden valmiudesta huolehtiminen keskeistä juuri nyt, koska jos epidemia noudattaa samaa ennakoitavaa kaavaa kuin muualla, sairastuneiden määrä jatkaa kasvuaan ja meillekin tulee väistämättä myös tehohoitoa tarvitsevia ja kuolemia. Voimme yhteistoimin pitää haitat mahdollisimman vähäisinä.
https://www.facebook.com/anna.zen.3939/posts/629347851235783
THL mokasi ja hallitus sen mukana todella pahasti. Nyt yritetään peitellä jälkiä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa keski-ikä 38, Italiassa 47 ja Suomessa 42. Vaikuttaako mihinkään?
Puhutko koronaan kuolleiden keski-iästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Mihin kaikki rahat ovat menneet? Maksan järkyttäviä summia veroja vuodessa, olisi niille rahoille muutakin käyttöä kun on monta lasta ja vanha omakotitalo, jota pitää jatkuvasti remontoida.
Todella mielenkiintoinen kysymys, mihin ovat rahat menneet? Maailman paras terveydenhuolto taitaa olla pelkkä kupla vaan.
Kyllä se on maailman parhaita. Ei tälläiseen kukaan muukaan ole osannut varautua. Sote-menot ovat viemässä muutenkin jo kuntia konkurssiin, olisi ollut mahdotonta pitää tuplamäärää sairaaloita ja henkillökunta koronan varalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
Älä sano noin. Ihmiset juuri tällaisissa tilanteissa osoittavat inhimillisyyttä. Minulla on lapset maailmalla että tarjoaisin nuorelle kodin. Meitä on oikeasti paljon ja pystymme yhteiskuntana järjestäytymään. Voimia. Älä luovuta. Katsotaan tämä läpi ja pysykää nuoret turvassa. Pysykää kaikki. 💜
Vierailija kirjoitti:
Tämä järjetön uutistulva ja ihmisten panikoiminen ahdistaa oikeasti monia lapsia. Kaksi alakouluikäistä lastani on ilmeisesti lukenut tätä tai jotakin muuta keskustelupalstaa itsekseen/kavereiden kanssa. Nyt heitä pitää ihan tosissaan rauhoitella, kun joka toisessa lauseessa puhutaan viruksesta. Yöunet ovat häiriintyneet ja painajaiset lisääntyneet. He lukevat totena jokaisen ohjeen ja vinkin ja kaikki huhupuheet. Ärsyttää vietävästi tämä some/internetaika. Meillä kyllä saa puhua asiasta jos huolettaa, mutta on vaikeaa rauhoitella lasta joka on jatkuvan uutistulvan keskellä eikä kriittistä medianlukutaitoa vielä ole vaan uskoo liki kaiken informaation totena ketjukirjeineen mitä nytkin somekanavissa kulkee. Pitänee 12v:n netti katkaista pian kokonaan puhelimesta.
Lapsilla ei ole mitään asiaa mihinkään av-palstalle. Tai vastaavalle.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän olisi tosiaan oikea taho tehdä valitus tuosta THL:ään sokeasti uskovan hallituksen toimista? Kansalaisaloite kuulostaisi oikein hyvältä, jos joku vain osaisi ja jaksaisi sellaisen laatia. Katsoin myös jo oikeuskanslerin sivuja: http://www.okv.fi/fi/ Saisikohan tuota kautta valituksen perille?
Ennen kaikkea THL:n ja WHO:n ohjeistukset ovat nyt räikeän erilaiset. Pitäisi varmasti alkaa joukolla muistuttaa päättäjille, ettei ole oikein tehdä päätöksiä pelkästään THL:n mukaisesti, vaan päättäjien olisi osattava itsekin arvioida, mihin tietoon ja torjuntatoimiin tässä pandemian hetkellä kannattaa uskoa. Esimerkiksi laajamittaisen testaamisen täytyisi ykkösprioriteetti.
WHO:n pääjohtajan puheet tekstimuodossa löytyvät tuolta: https://www.who.int/dg/speeches/detail
Valituksia tehdessä tuolta olisi helppo poimia tärkeimpiä pointteja.
Myös tuosta tietojen pimittämisestä täytyisi valittaa. Suomen kohdalla tilastoihin ei ole päivittynyt parantuneetkaan (sitä ensimmäistä lukuun ottamatta), ja muistaakseni jokin taho sanoikin, etteivät yksityisyydensuojaan vedoten tule parantuneista eivätkä kuolleista ilmoittamaan. (Muistaako joku, missä tuo mainittiin?) Eihän noiden asioiden ilmottaminen pelkkinä lukuina ilman tarkempia paikkatietoja kuitenkaan sitä suojaa missään nimessä rikkoisi! Tuo taitaakin vain olla yksi THL:n keinoista peitellä sitä, kuinka pahasti tämän viruksen leviämisen ehkäisyssä ollaankaan epäonnistuttu. Minusta meidän pitäisi nousta vaatimaan avoimuutta! Peruste tuolle avoimuusvaatimukselle on myös se, etteivät ihmiset tule luopumaan tästä "eihän tämä Suomeen voi iskeä samalla tavalla" -uskostaan, elleivät näe mahdollisimman realistisesti tilanteen etenemistä. Vain avoimen tilanneraportoinnin kautta ihmiset motivoituisivat varomaan ja estämään tilanteen pahentumisen.
Selkeää pettymystä havaittavissa tämänpäiväisten uutisten johdosta, jotka kertoivat 8 sairastuneen parantuneen. Monelle muulle tuo uutinen oli ilon lähde.
Onko Suomen suunnitelma tosiaan olla tekemättä mitään, ja uhrata kansa? Ne kuolee ketkä kuolee. Ei yritetä kaikilla tavoin hidastaa leviämistä, vaan kaikki sairastuu kerrallaan ja osa kuolee jo sen takia, ettei sairaalaan mahdu enempää. Tämä suunnitelma on halvin, ei mene rahaa testailuun eikä ihmisille tarvitse maksaa mitään kun käyvät töissä normaalisti.
EU:n tavoite on että rajat pysyisivät auki! Näin sanottiin uutisissa.
On nää sairaita paukapäitä. Ja Suomi tottelee.
Vierailija kirjoitti:
Tämä järjetön uutistulva ja ihmisten panikoiminen ahdistaa oikeasti monia lapsia. Kaksi alakouluikäistä lastani on ilmeisesti lukenut tätä tai jotakin muuta keskustelupalstaa itsekseen/kavereiden kanssa. Nyt heitä pitää ihan tosissaan rauhoitella, kun joka toisessa lauseessa puhutaan viruksesta. Yöunet ovat häiriintyneet ja painajaiset lisääntyneet. He lukevat totena jokaisen ohjeen ja vinkin ja kaikki huhupuheet. Ärsyttää vietävästi tämä some/internetaika. Meillä kyllä saa puhua asiasta jos huolettaa, mutta on vaikeaa rauhoitella lasta joka on jatkuvan uutistulvan keskellä eikä kriittistä medianlukutaitoa vielä ole vaan uskoo liki kaiken informaation totena ketjukirjeineen mitä nytkin somekanavissa kulkee. Pitänee 12v:n netti katkaista pian kokonaan puhelimesta.
Sellasta se on. Lapselle voi valehdella tai sitten sanoa asiat niin kuin ne on. Silmät ja korvat voi peittää mutta ei se totuutta muuta. Lapsille voi sanoa että jos korona pelottaa niin kannattaa pysytellä kotona ja huolehtia hygieniasta. Ne kaverit ei tule häviämään minnekkään.
Klimov Jura julkaissut yhden punkkijutun, että se siitä.