Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Mun foliohattu pamahti päähän tänään viimeistään kun hain postin, oli eilen tullut kirje kelalta. Asumistukipäätös. Päätös tehty 10.3, "Myönnämme asumistuen 1.4 lähtien, asumistukenne tarkastetaan vuoden päästä. Asumistukenne tarkistuspäivä on 1.6.2020."
Mitä?? Myönnetään vuodeksi eteenpäin mutta tarkastellaan parin kk päästä kuitenkin uudelleen. Meinaako Kela että tässä ehtii kuolla kupsahtaa kesäkuuhun mennessä? Sori oli vähän OT
Sulle on myönnetty tuki vuodeksi, mutta sen määrä tarkistetaan seuraavan kerran 1.6.
Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola kyllä ihmetteli tänään Ylen klipissä, että miksi tästä on tehty tällainen spektaakkeli.
Hänen mukaansa edelleenkään ei ole tullut ilmi mitään mikä oikeuttaisi tämän hässäkän mikä koronan ympärille on synnytetty.
Juttelin kiinalaiselle ystävälleni, joka palasi kiinasta juuri ennen epidemian alkua siellä. Koronavirus on kiinalaisten lääkärien mukaan täysin verrattavissa tuberculoosiin, sillä se aiheuttaa pysyviä vaurioita keuhkoihin.
korona on keuhkorutto!! ei mikään influenssa
Vierailija kirjoitti:
Lähtikö tämä meidän sisäministeri häämatkalle kun ei ole näkynyt maisemissa ?
Teki poliitikon perinteisen katoamistempun ja jäi saikulle pari viikkoa sitten, kun tilanne töissä alkoi mennä ikävän vaikeaksi. Syynä "flunssa". Muut saa hoitaa.
Palailee varmaan asiaan syssymmällä, kun Kreikan lapsoset ja rajamiesten ohjeistaminen on taas hot topic.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
Sitten sinä ja muut opiskelijat teette niin. Mutta tuleeko oikeasti yllätyksenä että laskut pitää maksaa? Voi tui tui äidin herranterttuja.
On sellainen vanha hyvä sanonta kuin että mieluummin kertarutina kuin ainainen kitinä, jota mielestäni voisi soveltaa tässäkin Corona epidemiassa.
Minä ainakin henkilökohtaisesti suostuisin mieluummin olemaan vaikka kaksi kuukautta täydellisessä ja ankarassa karanteenissa wuhanilaisten tapaan , jos sen jälkeen olisi odotettavissa taudin pikkuhiljaa hiipuvan.
Vaihtoehtona on sitten tämä Suomen malli: rajoitetaan puoleksi vuodeksi , useammaksi kuukaudeksi nyt ainakin, normaalia elämää eikä lopputuloksesta tiedä kuitenkaan kukaan yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi emme noudata WHO:n ohjeistusta???
Hyssyttelijät lakkasivat kuuntelemasta WHO:ta kun WHO lakkasi hyssyttelemästä.
WHO:ta haukuttiin ensimmäiset 500 sivua tässä ketjussa. Yhtäkkiä siitä tulikin pelonlietsojien suosikki :D
Ei haukuttu.
WHO lla oli vaikeuksia päästä Wuhaniin alunperin. WHO varoitti viruksista kansainvälisesti ensi kerran tammikuun lopussa. Ja jo helmikuun alussa kuultiin ensimmäiset ”käyttäkää tämä aika valmistautumiseen” kommentit viruksesta .
Ketjussa on luotettu WHOn asiantuntijuuteen koko ajan joskin odotettu rajumpia toimia alussa.
-ketjukonkari
Kyllä haukuttiin. Olin itsekin mukana. WHO:n väitettiin olevan Kiinan sätkynukke, joka ajattelee vain taloutta. Linkiteltiin vain jotain epämääräisiä dailybeast-sivustoja, joista kuulemma löytyi totuus, kun WHO ja THL valehtelivat tämän palstan tietäjien mukaan.
Mutta onnea nyt takinkäännöstänne, jos WHO onkin se totuuden lähde.
No tässä ketjussa on nyt sitten varmaan ollut molempia kokoajan. Itse olen kokoajan luottanut WHO:hon.
Kirjoitin alkupuolella WHO-kriittisiä juttuja, ja uskon edelleen, että heillä oli paineita käsitellä Kiinaa silkkihansikkain ja olla kyseenalaistamatta sikäläisiä lukuja.
Se ei kuitenkaan tee mahdottomaksi sitä, että heillä on Euroopan osalta nyt realistinen arvio tilanteesta, etenkin kun on ehditty nähdä, mitkä toimet ovat muualla tehonneet, eikä tarvitse enää arvailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
Minä saan yhdestä yksiöstä vuokratuloja. Olen työtön ja miehenikin jäi juuri työttömäksi (työpaikka meni selvitystilaan)
Eli emme saa sossutukia kun on tuo omaisuus. Mies saa ansiosidonnista ja minä työmarkkinatukea. Ei me kaikki vuokranantajat oll rikkaita. Luulen, että harva meistä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
No älä nyt viitsi. Minkään kämäisen vuokrakämpän vuoksi itseään kannata päiviltä päästää tuossa iässä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset Helsingin koronapotilaat parantuneet
Helsingin terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen kertoo Twitterissä, että ensimmäiset kahdeksan koronaan sairastunutta helsinkiläistä ovat parantuneet.Niin, ja kun hesarin jutun lukee, ovat siis oireettomia. Ei ole testattu, erittävätkö virusta. Että sellainen "parantuminen".
Ai niin, täällä ei saa iloita hyvistä uutisista. Se ei sovi tähän keskusteluun.
No onhan se hienoa, jos joku paranee, mutta kun tähän taudinkuvaan tuntuisi kuuluvan hetkellinen parantuminen jonka jälkeen uudelleen oireiden alkaminen. Eli mielestäni pelkkä soitto onko oireita ei ihan vielä riitä paranemisen määritelmäksi.
Ja jos jollakin käy näin niin tarkoittaa automaattisesti että kaikilla sama juttu?
No kai se parantuminen voidaan edes varmistaa testillä kun kerran kyse on sellaisesta sairaudesta johon on testi.
Kiva, jos tuollainen puhelun perustella terveeksi todettu menee nyt vaikka moikkaamaan mummia hyvällä omatunnolla ja onkin edelleen ihan yhtä tartuttaja kuin kaksi viikkoa sittenkin.
Miksi kaikki tehdään täällä päin vttua?!
Sääntö numero yksi. Nyt ei mennä moikkaamaan mummoa, vaikka tuntisi olevansa täysin terve, eikä edes ajattelisi mitään testauksen tarvetta omalla kohdallaan. STAY at home!
Ohjeistus on epäselvää. Jos tautia ei haluta estää, vaan hidastaa ja , että kaikki sen kuuluu sairastaa, niin miksi pysyä kotona?
Hidastetaan taudin etenemistä jotta kaikki eivät sairastuisi kerralla, koska se romahduttaa terveydenhuoltojärjestelmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
Tämä on muuten synkkä muistutus siitä mitä viime laman aikana tapahtui: nuorten aikuisten itsemurhaluvut suorastaan räjähtivät käsiin. Nyt pitää valtion herätä välittömästi, ihmisiä ei saa jättää täysin tyhjän päälle tai kohta meitä ei täällä ole oikeasti ketään jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Muuttavat vanhemmilleen tai joutuvat kodittomiksi. Enemmän olisin huolissani yksityishenkilöistä, jotka opiskelijoille vuokraavat. Ehdottaisin että peritte vuokraa etukäteen, koska voi olla ettei muutaman kuukauden sisään vuokralaisilla ole varaa maksaa vuokraa.
Miksi olet huolissasi yksityishenkilöstä, joka vuokraa? Hän on kaiken järjen mukaan varakas, jolla on sijoitusasunto. Myyköön asuntonsa pois ensimmäisenä.
Kuka näillä markkinoilla ostaa pientä yksiötä, kun kohta kenelläkään ei ole varaa mihinkään? Miksi se opiskelija ei voi muuttaa vanhemmilleen? Itse en ainakaan yhtään vapaamatkustajaa asunnossani siedä. Vuokra maksetaan tai sitten ulos. Minä suojaan toimillani oman perheeni elannon, en ole velvollinen miettimään mitä se Pirkka-Liisa 25v elämäntapaopiskelija tekee kun rahat loppuu.
Mulla ei ole vanhempia, jos mun vuokranantaja alkaisi tälläisessä muutenkin kurjassa tilanteessa vaatimaan usean kuukauden vuokria ennakkoon, niin voin suoraan sanoa että tapan itseni. Mulla ei ole mitään mahiksia maksaa noin isoja summia ennakkoon, itselläni lähti juuri kesätyöt alta enkä todellakaan tiedä mitä tulen tekemään.
Kuulostaa muuten karulta, mutta varmaan 70% tuntemistani opiskelijoista päätyisi samaan ratkaisuun jos tuet katkaistaan eikä ihmisille ole töitä.
No älä nyt viitsi. Minkään kämäisen vuokrakämpän vuoksi itseään kannata päiviltä päästää tuossa iässä :D
No mitä sitten ehdotat? Jos ei ole varaa maksaa vuokraa, ei ole tukiverkkoja eikä tulojakaan?
Vierailija kirjoitti:
Juttelin kiinalaiselle ystävälleni, joka palasi kiinasta juuri ennen epidemian alkua siellä. Koronavirus on kiinalaisten lääkärien mukaan täysin verrattavissa tuberculoosiin, sillä se aiheuttaa pysyviä vaurioita keuhkoihin.
korona on keuhkorutto!! ei mikään influenssa
Eikös rutto ole bakteeriperäinen.
Tää on historiallisen jännä tilanne. Hallituksissa on yleensä ollut vanhempia pitkän linjan politiikantekijöitä. Sitten kun tulee ensimmäinen kerta sodan jälkeen, kun poikkeuslakia edes mietitään käyttöön on juuri saappaisiin astellut historian ensimmäinen verrattain nuori hallitus kokoonpano.
En sano, että se on huono. En sano, että nuoret ei voi johtaa, koska voivat. Mutta ompahan jännä tilanne, historiallista menoa kaikin tavoin. Heillä on enemmän painetta ihan varmasti tästäkin johtuen.
Vaikka oln sitä mieltä, että toimia pitää vahvasti ja enemmän enkä ole kaikesta samaa mieltä, toivon heille sellaista viisautta ja levollista yöunta, että saavat huomenna hyvät ratkaisut aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola kyllä ihmetteli tänään Ylen klipissä, että miksi tästä on tehty tällainen spektaakkeli.
Hänen mukaansa edelleenkään ei ole tullut ilmi mitään mikä oikeuttaisi tämän hässäkän mikä koronan ympärille on synnytetty.
Katsoin saman, ja jotenkin luotan enemmän hänen kokemukseensa ja näkemykseensä kuin yhdenkään tämän palstan tyypeistä.
JATKUU kirjoitti:
[26.02, 18:36] Klimov Jura: Uusi NCP-koronavirus ei ehkä osoita tartunnan merkkejä ennen kuin monien päivien päästä. Kuinka voit selvittää, onko henkilö saanut tartunnan?
Viimeisimpien tietojen mukaan inkubaatioaika voi kestää jopa 28 päivää ennen kuin COVID 19: n oireet ilmenevät.
Siihen mennessä, kun henkilöllä on kuume ja / tai yskä ja hän saapuu sairaalaan, fibroosia ( keuhkojen arpeutumista) on yleensä havaittu jo 50% keuhkoissa, ja on liian myöhäistä!
Taiwanilaiset asiantuntijat tarjoavat yksinkertaisen itsetestin, jonka voimme tehdä joka aamu;
Hengitä syvään ja pidä hengitystäsi yli 10 sekuntia.
Jos suoritat sen onnistuneesti ilman yskää, ilman epämukavuutta, nenän tukkoisuutta jne., Tämä osoittaa, että keuhkoissa ei ole fibroosia, mikä tarkoittaa pohjimmiltaan infektion puuttumista.
Tee tämä testi joka aamu!COVID-19: tä hoitavien japanilaisten lääkäreiden mukaan kaikkien tulee varmistaa, että suu ja kurkku ovat kosteita, eivät kuivia koko ajan.
Ota muutama kulaus vettä 15 minuutin välein.
MIKSI?
Vaikka virus pääsisi suuhusi ... juomavesi tai muut nesteet pesevät ne ruokatorven läpi ja vatsaan.
Siellä ollessaan mahassa olevat hapot tappavat koko viruksen.
Jos et juo tarpeeksi vettä säännöllisemmin ... virus voi päästä hengitysteihin ja keuhkoihin.
Tämä on erittäin vaarallista.
Ole hyvä ja lähetä ja jaa nämä ohjeet perheen, ystävien ja kaikkien kanssa!
Älkää levittäkö väärää tietoa!
Epidemia loppuu, kun tarpeeksi moni on sairastanut sen, eikä koronalla ole enää kotia. Mutta jos tapahtuu liian nopeasti, ihmisiä kuolee, kun lääkäreiltä loppuvat kädet.
Jos olisi heti Wuhanin katastrofin aikoihin Euroopassa laitettu rajat kiinni kiinalaisilta, Suomi olisi ehkä kokonaan välttänyt tämän.
Vierailija kirjoitti:
On sellainen vanha hyvä sanonta kuin että mieluummin kertarutina kuin ainainen kitinä, jota mielestäni voisi soveltaa tässäkin Corona epidemiassa.
Minä ainakin henkilökohtaisesti suostuisin mieluummin olemaan vaikka kaksi kuukautta täydellisessä ja ankarassa karanteenissa wuhanilaisten tapaan , jos sen jälkeen olisi odotettavissa taudin pikkuhiljaa hiipuvan.
Vaihtoehtona on sitten tämä Suomen malli: rajoitetaan puoleksi vuodeksi , useammaksi kuukaudeksi nyt ainakin, normaalia elämää eikä lopputuloksesta tiedä kuitenkaan kukaan yhtään mitään.
Olen samaa mieltä. 2 kuukaudeksi kunnollinen valvottu karanteeni koko Suomeen. Ja jokainen oireinen testataan.
Vain näin saamme alun hidastumaan riittävästi, jotta hoitopaikkoja riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Mutta kun Suomi ei ole mikään erityisen vauras maa. Joo, elintaso ja palvelut on ihan ok, mutta niitä pyöritetään velkarahalla. Suomi on kuin se palstalla paljon haukuttu yli varojensa elävä pintaliitäjä, joka on korviaan myöden veloissa, koska elää kuin olisi rikas.
Suomalaiset kotitaloudet ovat köyhiä kuin kirkonrotat verrattuna tanskalaisiin, ruotsalaisiin ja norjalaisiin kotitalouksiin.
Tosi juttu. Työpaikalla suurin osa on kauhuissaan tulevista lomautuksista (1kk?), koska minkäänlaista taloudellista kestokykyä tai puskuria ei heillä tunnu olevan, vaan sen kaatamiseen riittää jo tuo muutaman viikon päivärahalle jääminen...
Suomessa kotitalouksien varallisuus on kiinni ylihintaisen kaupunkiasunnon seinissä, hiljalleen arvottomiksi jäävissä kesämökeissä ja velaksi ostetussa autossa.
Tuo on kamalaa. Miksei altistuneita jäljitetä.
Ei ole missään virallisesti sanottu, että on löytynyt tapauksia, joita ei pysty jäljittämään.
Tampere aloitti tuon toiminnan liian aikaisin.
Hyi Tampere.