Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijatohtori varoittaa mutaatioista: Rokotuksiin saatava vauhtia Suomessa
Israel on rokottanut väestöstään jo kymmenen prosenttia, tutkija muistuttaa.
Suomen on saatava rokotuksiin vauhtia, kehottaa tutkijatohtori ja lääkäri Jukka Koskela. Hän viittaa professori Marjukka Myllärniemen henkilökohtaiseen arvioon, jonka mukaan Suomessa on annettu miljoona rokoteannosta maaliskuun alkuun mennessä. Epidemia myös hiipuisi maaliskuun aikana.Koskelan mukaan parempaan on pyrittävä. Uhkana on etenkin uusien, mahdollisesti entistä tarttuvampien koronamuunnosten leviäminen Suomessa.
– Pakko päästä parempaan. Jos uudet variantit valtaavat Suomen, miljoona rokotetta vie meidät vain takaisin joulukuuhun 2020. Näin suuri on merkitys tarttumisen kiihtymisellä R0~2.5->3.5. Onneksi meillä on Israel kirittämässä, pieni valtio muuten sekin, 10% väestöstä rokotettu, hän kirjoittaa Twitterissä.
Yli yhdeksän miljoonan asukkaan Israelissa väestöstä on rokotettu lähes kymmenen prosenttia. Maan tavoitteena on rokottaa neljäsosa israelilaisista tammikuun loppuun mennessä, uutisoi NPR.
Verkkouutiset
israel, asukkaita lähes 9 milj ja on Uudenmaan kokoinen.
Väestöntiheys Israelissa on vähän eri luokkaa kuin Suomessa, että on ihan syytäkin pitää kiirettä. Israelilaiset on siksi toisekseen tehokkaita kaikessa mihin ryhtyvät.
Missä ne hysteerikoiden mukaan jouluna saadut tartunnat viipyy?! Laskusuuntaa vain tilastot
Englannissa väännetään koulujen kevätlukukauden aloituksesta paikallisen OAJ:n vaatiessa etäopetusta ja oikeusteitse tietoa opetushallituksen lähiopetuksen jatkamispäätöksen syistä
Primary schools reopening: Call for remote learning as Covid cases rise
Vierailija kirjoitti:
Missä ne hysteerikoiden mukaan jouluna saadut tartunnat viipyy?! Laskusuuntaa vain tilastot
Matkalla Lapista kohti etelää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs pesäke Kiteelle on muodostunut kun tänäänkin oli taas 5 uutta ja parin viime viikon aikana tartuntoja on todettu 18? Kokonaismäärä on kaikkinensa kuitenkin "vain" 31 todettua tartuntaa.
Sielläkään tuskin mennään testiin sen hanakammin näin loma-aikana kuin muuallakaan eli tuohan on hurja määrä. Liekö paljon kaksoiskansalaisia? Vaiko kenties kontiolahden mc-viikonloppujen aaltoja..
Lainaan tätä eilistä viestiä, koska tänään Kiteen kohdalle napsahti taas 6 uutta todettua tartuntaa.
Melkoinen tartuntatilanne paikkakunnalla jossa ei asukkaita ole kuin noin 10 000 ja jossa taatusti asutaan väljästi verrattuna vaikka pk-seutuun.
Tästä olisi kyllä mielenkiintoista tietää lisää. Onko jokin yksittäinen rypäs vai irrallisempia tapauksia? Mihin sairaanhoitopiiriin Kitee muuten kuuluu? Tänään HS:n listoilla Etelä-Karjala ja Itä-Savo olivat kääntyneet nousuun...
Kitee on Pohjois-Karjalassa. Eikö tässä ketjussa ole paikallisia tai edes edustusta koko maakunnasta?
Kävin Karjalaisen sivuilla ja selvisi, että suurin osa Kiteen tartunnoista on peräisin kuutostien varrella sijaitsevasta ravintolassa todetusta ryppäästä.
Lehdessä näytti olevan juttua Japanista ja Thaimaasta jota en ole muualla nähnyt.
Japanissa Tokion alueelle asetetaan poikkeustila joka on luonteeltaan suositus. Ilmeisesti japanilaiset noudattavat suosituksia tunnollisemmin kuin suomalaiset?
Thaimaassa tilanne on huonontunut ja sinnekin tulee rajoituksia Bangkokiin, marraskuun jälkeen päälle 3000 tartuntaa tullut jotka lähtöisin kala- ja äyriäistorilta ja levinneet koko maahan.
Oikeasti tulee mieleen että onko eläinten syöminen kaiken tämän arvoista?
Vierailija kirjoitti:
Iso-Britanniassa leviää kuin kulovalkea uusi muunnos, joka on brittitutkijoiden mukaan tarttuvampi. Nenä-nielusta osoitettu 10-100-kertaisia annoksia virusta. Kaikki maailman tutkijat, myös suomalaiset, selittävät muutoksen olevan siinä piikkiproteiinissa, jolla virus tarttuu.
Britanniassa tehdään tartuntaennätyksiä joka päivä, vaikka päällä on tiukat rajoitukset. Irlannin pääministeri sanoo leviämisen ylittäneen kaikkein pessimistisimmätkin arviot.Mutta hei, ruotsalaiset tutkijat tietävät paremmin! Kiistävät lähes koko mutaation olemassaolon. Ja yksi suomalainen komppaa.
Täysi toisinto keväältä: virus ei ole vaarallinen, ei tule Suomeen eikä tartu suomalaisiin, ei tartu ilmateitse, käsipesu riittää, ei tartu lapsiin jne.
Menee hermo, kun tätä vähättelyä seuraa.
No kun ei se tämän hetkisen tiedon mukaan ole vaarallinen eikä tartu suomalaisiin saati lapsiin niin HELLUREI antaa mennä vaan!

Thaimaassa myös toimitaan, koulut menevät kiinni muutamaksi viikoksi ja muutenkin tiukkoja rajoituksia, vaikka meikäläisittäin tartuntamäärät ovat pieniä ja väkimäärä yli kymmenkertainen. Näin saisi toimia Suomessakin, aito tukahdutus ja heti jos lisää tapauksia ilmenee, tukahdutus uudelleen.
Norja sulkee osan Ruotsista tulevista teistä samalla kun koronatestausvaatimusta tehostetaan. Testaus pitää tehdä joko heti rajalla tai 1 vrk kuluessa maahan saapumisesta
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/flera-vagar-stangs-mot-norska-gr…
Kiinan keskushallinto vaikeuttaa kaikin tavoin koronaviruksen alkuperän selvittämistä
China clamps down in hidden hunt for coronavirus origins https://apnews.com/article/united-nations-coronavirus-pandemic-china-on…
Vierailija kirjoitti:
Tämä koronavuosi on ainakin paljastanut sen, että Suomessa on ihan jatkuvasti jokin lomakausi.
Ei se kaikilla ole, vaan lähinnä lapsilla. Aikuiset sitten eivät voi kaikkien lasten lomakausi lomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tietoa rokotuksista maailmalla? Se lista, jossa Israel on ykkösenä ja Suomi tuskin missään, on tosi hyvä. Kiitos sinulle, joka jaksat jakaa sitä. Kaikkien tartunta- ja kuolinlistojen joukossa yksi (toivottavasti) positiivinen lista.
Israelissa 75-vuotias mies kuoli rokotteen ottamisen jälkeen. Samoin Ruotsissa oli kuollut vanhus rokotuksen jälkeen seuraavana päivänä. Amerikan tapaus onkin jo kaikkien tiedossa, kun nuori sairaanhoitaja kuoli koronarokotteeseen.
Laitas nyt linkkejä uutisiin esim tästä sairaanhoitajasta.
Kerroin sen jo täällä. Ks. MV-lehdestä. Luen kaikkia medioita. Ennen kuin kiihdyt, totean, etten vieläkään muista MV-lehdestä yhtään todellista valeuutista. Olen seurannut sitäkin hyvin kriittisesti vuosikausia kuten muitakin medioita.
MV on poliittisesti värittynyt, mutta pidän sitä vakavasti otettavana mediana.
Tuo nuori nainen kuoli Pfizerin rokotteeseen.
Siinäkuulemma käytetään jotan samaa ainetta kuin USAssa elinkautisvankien teloitusruiskeissa. Tuon edellisen tiedon voi joku tarkistaa onko se virallisesti oikea, se ei ollut MV-lehdessä.
Rokotteissa on prot ainesta joka muuttaa ihmisen omaa DNAta. Nanohiukkasia voi olla. Jos etsisitte itse niitä asioita,joita jotkut tänne linkittää tai kertoo voisitte ihan itse todeta ja arvioida haluatteko vaarantaa itsenne terveyden aineilla joiden vaikutusta ette tiedä. Jo se PCR testi on voinut sisältää hiukkasia tai kaivelu rikkoa limakalvoja jonka takia tulee outoja oireita päähän tai sairastuu muuhun.
Luotatte lapsellisesti mitä sanotaan tv ym. Teidät on jo media ohjelmointu käyttäytymään laumana. Media on suuri vaikuttaja kaikkeen,musiikki,videot,elokuvat. Koulussa otetaan asioita totena joilla halutaan tuhota ihmisen oma ajattelu ja muuttaa tapoja vahingolliseen rappio suuntaan. Halveksimaan omaa kansaa ja kannattamalla vasemmisto vihreiden totalitaarisia valheita. Uskomaan lääkkeisiin ja rokotteisiin sokeasti.RNA-rokote EI muuta ihmisen DNA:ta.
Miten voit olla siitä niin kovin varma?
Ihmiset tietävät edelleen vain vähän DNA:sta. Silti sitä ollaan innolla sörkkimässä ja väitetään että RNA-rokote on ihan turvallisin rokotevaihtoehto.
Ei ole montaakaan vuotta siitä kun tutkijat luulivat, että jopa 97% ihmisen DNA:sta on tarpeetonta roska-DNA:ta, pelkkää tilkemateriaalia. Merkityksettömiä RNA-pätkiä.
Nykyään on huomattu, että tuo roska-DNA vaikuttaa mm. siihen miten tietyt syövät kasvavat ja leviävät elimistössä. Niiden sanotaan myös vaikuttavan kasvonpiirteisiin. Tämä tilke-DNA vaikuttaa nykytietämyksen mukaan myös perinnöllisiin sairauksiin, esim autismiin, joka on perinnöllinen ominaisuus, ei rokotereaktio.
On toki hyvä että näitäkin rokotteita nyt tutkitaan. Se on varmasti hyvä että rokotukset aloitetaan vanhusväestöstä. Heille se todennäköisesti on turvallisempi kuin lapsille tai nuorille.
Tässä yksi "roska-DNA"-tutkimus
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/roska-dna-olikin-tarkea-genomin-pime…
Okei, nyt on tässä ketjussa väärää tietoa ja pakko oikaista. Ensinnäkin, RNA:ta sisältävä rokote ei vaikuta millään tavalla ihmisen DNA:han. Selitän vähän tarkemmin: DNA on suuri ketjuuntunut molekyyli, joka sisältää ihmisen geeniperimän, ja tämä molekyyli löytyy solun tumasta, joka on erillinen osa solun sisällä, kun taas RNA on tuman ulkopuolella ja se on viestimolekyyli, jonka perusteella solussa rakentuvat erilaiset proteiinit. DNA on lyhenne sanoista "deoxyribonycleic acid" ja RNA taas lyhenne sanoista "ribonucleic acid". DNA ja RNA ovat siis eri molekyylejä, ja ne ovat rakenteeltaan erilaisia, ja ne myös sijaitsevat eri kohdissa solua. Silloin kun solun sisällä luetaan jotain geeniä, siitä tehdään RNA:n pätkä, joka kulkeutuu solun proteiininrakennuskoneistoon ohjeeksi siitä, millainen proteiini rakennetaan. Virukset sisältävät RNA:n pätkiä, joita ne syöttävät isäntäsolun proteiininrakennuskoneiston luettavaksi. Näin saadaan isäntäsolu rakentamaan viruksen proteiineja ja uusia viruksia. Tällä tavalla toimivat lähes kaikki virukset. Näin toimii myös koronavirus.
Jotkin nyt saatavilla olevat rokotteet toimivat hieman samalla tavalla kuin koronavirus, mutta heikennetysti. Rokotteessa on osa koronaviruksen RNA:sta, mutta ei kokonaista koronaviruksen RNA:ta. Näin saadaan ihmissolu valmistamaan tietty pieni osa koronaviruksesta, joka sitten laukaisee ihmisessä immuunipuolustusreaktion koronavirusta vastaan. Yleensäkin ottaen rokotuksen periaatteena on saada ihmiselimistön immuunipuolustus toimimaan viemällä elimistöön viruksen osia, joita vastaan elimistö hyökkää. Tämä on aika turvallista, koska viruksen osaset eivät toimi elimistössä samoin kuin kokonainen virus, eli ne osaset eivät ole vaarallisia.terveisin yliopistossa biologiaa opiskellut
Juu en väitä vastaan, näinhän oppikirjoissa kerrotaan.
Mutta... ihmisen immuunijärjestelmän toimintaa ei tunneta vielä aivan tarkasti. Ei esim. osata selittää tarkasti, miksi dengue-rokotteiden kanssa tuli ongelmia ts. miksi vasta-aineiden valmistuksessa tapahtui häikkää ja rokotteet kääntyivätkin joissain tapauksissa itseään vastaan.
Tällaisia outoja asioita voi siis tapahtua ja on tapahtunutkin, vaikka ei paperilla olisi pitänyt. En nyt siis väitä että RNA menisi suoraan osaksi DNA:ta, mutta proteiinisynteesissä ja antigeenin esittelyssä tai vasta-aineiden muodostuksessa voi jotain mennä vikaan elävässä elämässä, joka huomataan vasta myöhemmin. Kannattaa olla siis nöyrällä mielellä, koska ihmiskunnalla ei ihan hirveästi ole kokemusta loppujen lopuksi näistä vielä ja monia epäselviä asioita on olemassa immuunijärjestelmänkin toiminnassa, joita tiede ei vielä osaa selittää.
Tottakai voi tapahtua odottamattomia asioita, tiede ei ole vielä valmis ja kaikkea ei voi etukäteen tietää. Silti voidaan aika selkeästi ampua alas tuo yleisesti esiintyvä väite, että RNA-rokotteessa olisi jonkinlainen riski DNA:n muuttumisesta. Ei ole tiedossa mitään mekanismia jolla sellainen voisi tapahtua, ja se että ihmisille tulee tällainen edes mieleen, johtuu vain siitä että lyhenteet ovat samankaltaisia, ei mistään tunnetusta edes hypoteettisesta riskistä. Tutkijat ovat ymmärrettävästi kovin varovaisia sanomaan että jokin asia olisi mahdotonta, mutta siitä ei pidä päätellä että se olisi kovinkaan paljon todennäköisempi asia kuin lentävän yksisarvisen ilmestyminen omalle takapihalle. Kun viestitään suurelle yleisölle, niin mielestäni olisi kuitenkin jotenkin hyvä pystyä erottelemaan, mitkä riskit ovat sellaisia asioita joita ei oikeasti vielä tiedetä mutta olisivat tunnettujen mekanismien perusteella mahdollisia, ja mitkä ovat enemmän lentävän yksisarvisen tasoa.
Talidomidikin oli täysin turvallinen ja riskit yksisarvisen tasoa kunnes alkoi syntymään kädettömiä vauvoja.
Vaikka en usko, että RNA-rokote muuttaisi DNA:ta, en silti usko että rokote on niin riskitön kuin meille väitetään.
Tämä koko rokoteprojekti tuntuu todella suurelta riskiltä. Mutta yhtälailla koronan leviäminen on suuri riski. Tukahduttamiseen ei valitettavasti näytä löytyvän poliittista tahtoa, ja siksi saamme nyt tehdä valintaa kahden ison riskin välillä.
Vierailija kirjoitti:
Englannissa väännetään koulujen kevätlukukauden aloituksesta paikallisen OAJ:n vaatiessa etäopetusta ja oikeusteitse tietoa opetushallituksen lähiopetuksen jatkamispäätöksen syistä
Primary schools reopening: Call for remote learning as Covid cases rise
Uskomatonta, että tuollaisessa tilanteessa pitää vääntää tuosta asiasta! Ei lupaa hyvää, jos tuo mutaatio alkaa leviämään Suomessakin, jos Briteissä terveydenhuolto on ylikuormittunut ja tauti leviää lasten ja nuorten keskuudessa ja aiheuttaa heille verisuonimuutoksia ja silti kouluja ei suljeta.
Vierailija kirjoitti:
Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan sairaanhoitopiirin henkilöstölle ei olla annettu virallisia matkustussuosituksia.
Minä olen ymmärtänyt, että jokainen kontakti on riski ja tulisi olla vain perhepiirin kesken.
On se jännä,kun nämä kohtajat suosittelevat muille ihmisille eri asioita kuin itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso-Britanniassa leviää kuin kulovalkea uusi muunnos, joka on brittitutkijoiden mukaan tarttuvampi. Nenä-nielusta osoitettu 10-100-kertaisia annoksia virusta. Kaikki maailman tutkijat, myös suomalaiset, selittävät muutoksen olevan siinä piikkiproteiinissa, jolla virus tarttuu.
Britanniassa tehdään tartuntaennätyksiä joka päivä, vaikka päällä on tiukat rajoitukset. Irlannin pääministeri sanoo leviämisen ylittäneen kaikkein pessimistisimmätkin arviot.Mutta hei, ruotsalaiset tutkijat tietävät paremmin! Kiistävät lähes koko mutaation olemassaolon. Ja yksi suomalainen komppaa.
Täysi toisinto keväältä: virus ei ole vaarallinen, ei tule Suomeen eikä tartu suomalaisiin, ei tartu ilmateitse, käsipesu riittää, ei tartu lapsiin jne.
Menee hermo, kun tätä vähättelyä seuraa.
No kun ei se tämän hetkisen tiedon mukaan ole vaarallinen eikä tartu suomalaisiin saati lapsiin niin HELLUREI antaa mennä vaan!
Jee, mahtavaa.
Mihin me sitä roketattakaan tarvitaan jos korona ei ole flunssaa vaarallisempi.
Terveysviranomaisten lausunnot ovat kyllä aika hämmentäviä.
Ensin korona ei ole yhtään vaarallinen. Matkustelu ja ihmisten tapaaminen on ok, sillä muuten mielenterveys kärsii.
Sitten tulee rokote, ja samalla korona muuttuu vaaralliseksi. Paitsi ne uudet mutaatiot, joiden ei ole osoitettu leviävän Suomessa erityisen tehokkaasti. Mutta rokote pitää ottaa, sillä korona on vaarallinen. Paitsi kouluissa se ei ole vaarallinen, eivätkä ne uudet mutaatiot varsinkaan ole vaarallisia.
Ulkomailla vaan on jotain spektaakkeleita kun ei ne muutakaan osaa. Ota tuosta sitten jotain selvää. 🤯
Onkohan oulussa uutta muunnosta?
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tama-kaupunki-pitaisi-nyt-herattaa-oul…
Vierailija kirjoitti:
Englannissa väännetään koulujen kevätlukukauden aloituksesta paikallisen OAJ:n vaatiessa etäopetusta ja oikeusteitse tietoa opetushallituksen lähiopetuksen jatkamispäätöksen syistä
Primary schools reopening: Call for remote learning as Covid cases rise
I'm honestly fed up of scientists quoting deeply flawed data on symptom-based testing/research in children, when we know there's much more asymptomatic infection. There is so much evidence now that doesn't rely on this that clearly supports the role of children in transmission.
The most recent ONS infection survey, which randomly samples people irrespective on symptoms shows prevalence of COVID-19 of 1 in 33 in secondary school children & 1 in 50 in primary school children- higher than in all age groups >25 years. https://twitter.com/dgurdasani1/status/1345272051729379328
Eiköhän sieltä Leviltä, Rukalta sun muista paikoista aleta tulla viimeistään huomenna, työt alkaa varmaan maanantaina ja perheellisten viimeistään ke tulla koska koulu alkaa torstaina peruskoululaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tietoa rokotuksista maailmalla? Se lista, jossa Israel on ykkösenä ja Suomi tuskin missään, on tosi hyvä. Kiitos sinulle, joka jaksat jakaa sitä. Kaikkien tartunta- ja kuolinlistojen joukossa yksi (toivottavasti) positiivinen lista.
Israelissa 75-vuotias mies kuoli rokotteen ottamisen jälkeen. Samoin Ruotsissa oli kuollut vanhus rokotuksen jälkeen seuraavana päivänä. Amerikan tapaus onkin jo kaikkien tiedossa, kun nuori sairaanhoitaja kuoli koronarokotteeseen.
Laitas nyt linkkejä uutisiin esim tästä sairaanhoitajasta.
Kerroin sen jo täällä. Ks. MV-lehdestä. Luen kaikkia medioita. Ennen kuin kiihdyt, totean, etten vieläkään muista MV-lehdestä yhtään todellista valeuutista. Olen seurannut sitäkin hyvin kriittisesti vuosikausia kuten muitakin medioita.
MV on poliittisesti värittynyt, mutta pidän sitä vakavasti otettavana mediana.
Tuo nuori nainen kuoli Pfizerin rokotteeseen.
Siinäkuulemma käytetään jotan samaa ainetta kuin USAssa elinkautisvankien teloitusruiskeissa. Tuon edellisen tiedon voi joku tarkistaa onko se virallisesti oikea, se ei ollut MV-lehdessä.
Rokotteissa on prot ainesta joka muuttaa ihmisen omaa DNAta. Nanohiukkasia voi olla. Jos etsisitte itse niitä asioita,joita jotkut tänne linkittää tai kertoo voisitte ihan itse todeta ja arvioida haluatteko vaarantaa itsenne terveyden aineilla joiden vaikutusta ette tiedä. Jo se PCR testi on voinut sisältää hiukkasia tai kaivelu rikkoa limakalvoja jonka takia tulee outoja oireita päähän tai sairastuu muuhun.
Luotatte lapsellisesti mitä sanotaan tv ym. Teidät on jo media ohjelmointu käyttäytymään laumana. Media on suuri vaikuttaja kaikkeen,musiikki,videot,elokuvat. Koulussa otetaan asioita totena joilla halutaan tuhota ihmisen oma ajattelu ja muuttaa tapoja vahingolliseen rappio suuntaan. Halveksimaan omaa kansaa ja kannattamalla vasemmisto vihreiden totalitaarisia valheita. Uskomaan lääkkeisiin ja rokotteisiin sokeasti.RNA-rokote EI muuta ihmisen DNA:ta.
Miten voit olla siitä niin kovin varma?
Ihmiset tietävät edelleen vain vähän DNA:sta. Silti sitä ollaan innolla sörkkimässä ja väitetään että RNA-rokote on ihan turvallisin rokotevaihtoehto.
Ei ole montaakaan vuotta siitä kun tutkijat luulivat, että jopa 97% ihmisen DNA:sta on tarpeetonta roska-DNA:ta, pelkkää tilkemateriaalia. Merkityksettömiä RNA-pätkiä.
Nykyään on huomattu, että tuo roska-DNA vaikuttaa mm. siihen miten tietyt syövät kasvavat ja leviävät elimistössä. Niiden sanotaan myös vaikuttavan kasvonpiirteisiin. Tämä tilke-DNA vaikuttaa nykytietämyksen mukaan myös perinnöllisiin sairauksiin, esim autismiin, joka on perinnöllinen ominaisuus, ei rokotereaktio.
On toki hyvä että näitäkin rokotteita nyt tutkitaan. Se on varmasti hyvä että rokotukset aloitetaan vanhusväestöstä. Heille se todennäköisesti on turvallisempi kuin lapsille tai nuorille.
Tässä yksi "roska-DNA"-tutkimus
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/roska-dna-olikin-tarkea-genomin-pime…
Okei, nyt on tässä ketjussa väärää tietoa ja pakko oikaista. Ensinnäkin, RNA:ta sisältävä rokote ei vaikuta millään tavalla ihmisen DNA:han. Selitän vähän tarkemmin: DNA on suuri ketjuuntunut molekyyli, joka sisältää ihmisen geeniperimän, ja tämä molekyyli löytyy solun tumasta, joka on erillinen osa solun sisällä, kun taas RNA on tuman ulkopuolella ja se on viestimolekyyli, jonka perusteella solussa rakentuvat erilaiset proteiinit. DNA on lyhenne sanoista "deoxyribonycleic acid" ja RNA taas lyhenne sanoista "ribonucleic acid". DNA ja RNA ovat siis eri molekyylejä, ja ne ovat rakenteeltaan erilaisia, ja ne myös sijaitsevat eri kohdissa solua. Silloin kun solun sisällä luetaan jotain geeniä, siitä tehdään RNA:n pätkä, joka kulkeutuu solun proteiininrakennuskoneistoon ohjeeksi siitä, millainen proteiini rakennetaan. Virukset sisältävät RNA:n pätkiä, joita ne syöttävät isäntäsolun proteiininrakennuskoneiston luettavaksi. Näin saadaan isäntäsolu rakentamaan viruksen proteiineja ja uusia viruksia. Tällä tavalla toimivat lähes kaikki virukset. Näin toimii myös koronavirus.
Jotkin nyt saatavilla olevat rokotteet toimivat hieman samalla tavalla kuin koronavirus, mutta heikennetysti. Rokotteessa on osa koronaviruksen RNA:sta, mutta ei kokonaista koronaviruksen RNA:ta. Näin saadaan ihmissolu valmistamaan tietty pieni osa koronaviruksesta, joka sitten laukaisee ihmisessä immuunipuolustusreaktion koronavirusta vastaan. Yleensäkin ottaen rokotuksen periaatteena on saada ihmiselimistön immuunipuolustus toimimaan viemällä elimistöön viruksen osia, joita vastaan elimistö hyökkää. Tämä on aika turvallista, koska viruksen osaset eivät toimi elimistössä samoin kuin kokonainen virus, eli ne osaset eivät ole vaarallisia.terveisin yliopistossa biologiaa opiskellut
Juu en väitä vastaan, näinhän oppikirjoissa kerrotaan.
Mutta... ihmisen immuunijärjestelmän toimintaa ei tunneta vielä aivan tarkasti. Ei esim. osata selittää tarkasti, miksi dengue-rokotteiden kanssa tuli ongelmia ts. miksi vasta-aineiden valmistuksessa tapahtui häikkää ja rokotteet kääntyivätkin joissain tapauksissa itseään vastaan.
Tällaisia outoja asioita voi siis tapahtua ja on tapahtunutkin, vaikka ei paperilla olisi pitänyt. En nyt siis väitä että RNA menisi suoraan osaksi DNA:ta, mutta proteiinisynteesissä ja antigeenin esittelyssä tai vasta-aineiden muodostuksessa voi jotain mennä vikaan elävässä elämässä, joka huomataan vasta myöhemmin. Kannattaa olla siis nöyrällä mielellä, koska ihmiskunnalla ei ihan hirveästi ole kokemusta loppujen lopuksi näistä vielä ja monia epäselviä asioita on olemassa immuunijärjestelmänkin toiminnassa, joita tiede ei vielä osaa selittää.
Tottakai voi tapahtua odottamattomia asioita, tiede ei ole vielä valmis ja kaikkea ei voi etukäteen tietää. Silti voidaan aika selkeästi ampua alas tuo yleisesti esiintyvä väite, että RNA-rokotteessa olisi jonkinlainen riski DNA:n muuttumisesta. Ei ole tiedossa mitään mekanismia jolla sellainen voisi tapahtua, ja se että ihmisille tulee tällainen edes mieleen, johtuu vain siitä että lyhenteet ovat samankaltaisia, ei mistään tunnetusta edes hypoteettisesta riskistä. Tutkijat ovat ymmärrettävästi kovin varovaisia sanomaan että jokin asia olisi mahdotonta, mutta siitä ei pidä päätellä että se olisi kovinkaan paljon todennäköisempi asia kuin lentävän yksisarvisen ilmestyminen omalle takapihalle. Kun viestitään suurelle yleisölle, niin mielestäni olisi kuitenkin jotenkin hyvä pystyä erottelemaan, mitkä riskit ovat sellaisia asioita joita ei oikeasti vielä tiedetä mutta olisivat tunnettujen mekanismien perusteella mahdollisia, ja mitkä ovat enemmän lentävän yksisarvisen tasoa.
Talidomidikin oli täysin turvallinen ja riskit yksisarvisen tasoa kunnes alkoi syntymään kädettömiä vauvoja.
Vaikka en usko, että RNA-rokote muuttaisi DNA:ta, en silti usko että rokote on niin riskitön kuin meille väitetään.
Tämä koko rokoteprojekti tuntuu todella suurelta riskiltä. Mutta yhtälailla koronan leviäminen on suuri riski. Tukahduttamiseen ei valitettavasti näytä löytyvän poliittista tahtoa, ja siksi saamme nyt tehdä valintaa kahden ison riskin välillä.
Rokotteen hyväksynyt viranomainenkin (USA:ssa FDA) oli kahtiajakautunut. Siellä asiantuntijat väittelivät ihan samoista asioista kuin me täällä ketjussa ja mielipiteet jakautuivat. Oltiin huolissaan nopeutetusta aikataulusta Pfizerin rokotteen kehittelyssä ja riskeistä mm. tuntemattomat pitkäaikaisvaikutukset, mutta toisaalta osa ei halunnut estää epätoivoisia ihmisiä saamasta rokotetta joka ehkä pelastaa henkiä. Kahden vaiheilla siis olivat lääkärit ja asiantuntijatkin, ja kaikki FDA:n edustajat eivät puoltaneet Pfizerin rokotteen markkinoille päättämistä. 17 ihmistä puolsi ja 4 vastusti, yksi äänesti tyhjää. Yhden asiantuntijan haastattelua missä hän kritisoi päätöstä ja kertoo huolistaan liittyen rokotteen kiirehtimiseen nopeasti markkinoille voi katsoa tältä uutiskanavalta:
https://kstp.com/coronavirus/minneapolis-woman-worries-covid-19-vaccine…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vain harvat flunssaoireista kärsivät lapset käyvät testeissä,
...
Nyt olen kääntymässä jo sille kannalle, että ainakaan yläkoulua käyvä lapseni ei palaa vielä ensi viikolla kouluun.Et taida olla opettaja, jos et sitä tiedä, että opettajille ei tule tieto kenenkään koronatesteistä.
Tää nyt menee ohi aiheesta, mutta paikkakunnallani yhdessä yläkoulussa oppilas meni kouluun saatuaan positiivisen koronatuloksen. En tiedä miksi meni kouluun. Ehkä ei ollut ymmärtänyt mitä tulos tarkoittaa.
...
Rehtori oli asiasta kuultuaan sulkenut koulun loppupäiväksi ja käskenyt kaikki kotiin.Ei nämä tilanteet aina mene selkeästi ja hallitusti niinkuin oppikirjoissa.
Entäs tämä?
Rehtori saa viikonloppuna tietää kotonarartunnasta koulussaan.
Salaa tartunnan ja järjestää seuraavana tiistaina joulunäytelmäesityksen, jossa ovat mukana kaikki tartunnan saaneen kanssa läheisissä tekemisissä olleet ja paljastaa tartunnan vasta keskiviikkona koululaisille ja vanhemmille.
Eli tieto tartunnasta kerrotaan vasta, kun on esitetty joulunäytelmä, ilman turvavälejä ja maskeja tottakai.
Tässä nähdään hyvin, miten eri tavoin kotonatartuntaan eri kouluissa suhtaudutaan. Jälkimmäisessä tapauksessa ottaisin myös takuulla lapseni kotiin ekoiksi koulupäiviksi tammikuussa. Varsinkin jos tiedossa Lapissa lomailleita perheitä samassa koulussa.
Luottamus rehtoriin myös lähellä nollaa. Ikävä juttu, mutta näin se luottamus kouluun rapisee.
Skoppen lennot entisestä Titon valtakunnasta, Virosta tulee koululaisia.
Toki tuo kaikki on totta.
Mutta niin on sekin, että perimässä tapahtuu mutaatioita. Osa tuntemattomista syistä, osa tunnetuista syistä. Esim autismi on yleensä perinnöllinen. Kuitenkin 17% tapauksista johtuu uusista mutaatioista.
Niitä mutaatioita tapahtuu paljon, eikä niiden syitä tiedetä läheskään kaikissa tapauksissa. Kun syitä ei tiedetä, on mahdotonta sanoa, että joku tietty solujen proteiinituotantoon sekaantuminen ei voisi vaikuttaa näihin mutaatioihin millään tavalla.
Nämä ovat asioita, jotka tulevat ilmi hyvin pitkän ajan kuluessa.
Jos suun kautta nautittavat lääkkeet voivat aiheuttaa vaikutuksia, niin miksi solutasolla vaikuttava rokote nimenomaan ei aiheuttaisi mitään vaikutuksia.
Raskaana olevillehan näitä rokotteita ei suositella. Mutta näkisin että riski voi realusoitua silloinkin jos raskautuu joskus rokotuksen jälkeen. Emme tiedä kuinka pitkään rokotteen vaikutus säilyy elimistössä. Ehkä siksi näitä rokotteita ei suositella lapsille.