Olla yrittäjän lapsi

Onko muita kohtalontovereita, joka on joutunut elämään pienyrittäjä perheessä? Näin lähes 50 vuotiaana olen ruvennut miettimään lapsuutta ja nuoruutta, siinä yrittäjäperheessä. Minulla ei ollut mitään ammattihaavetta, koska tottakai sä jatkat yrityksessä. Koulumenestyksellä ei ollut mitään merkitystä, eikä siihen voinut panostaa koska viikonloppuna saattoi olli töitä ja viikollakin iltaisin. Joskus perjantaina noin 15v saattoi sammua jo seitsemältä illalla väsymyksestä. Muuta teinit touhasi keskenään viikonloppuisin kun itse lähti lauantai aamuna töihin, jäi se lapsuus ja nuoruus etenki nuoruus täysin elämättä. En ruvennut yrittäjäksi sain ammattikoulupaikan ja toisen ammatin, koulutustani ja ammattia ei arvostettu tippaakaan vaan vähäteltiin. Sisko kun valmistui sairaanhoitajsksi järjestettiin isot juhlat ihan koko suku juhlimaan ja ne kesti aamupäivästä myöhäiseen iltaan. Minulle kuului kaikki talon ulkotyöt, nurmikko, lumityöt, talon maalaus jne jne siskon ei tarvinnut tehdä mitään. Epäkohdista kun silloin puhuin, minulle huudettiin ja haukuttiin ja jos meni pyytämään palkkaa siitähän vasta sota syttyi. Minut luvattiin kesäisin vielä pitkin kylää ilmaiseksi kökkätöihin. Nyt kun olen vieläkerran ottanut asiat kaikkienkanssa puheeksi, meni kaikkien kanssa välit poikki. Mitään ei saanut harrastaa paitsi siskot sai. Siskot ja äiti kävi silloin tällöin kesälomilla ulkomailla, luonnollisestikkaan minä en päässyt. Pitkälle aikuisuuteen jouduin isälle näittä kökkiä tekemään kunnes rohkaistuin joskus kolmikymppisenä ja sanoin EI!!!!? No nyt sitten viimein melkein 5kymppisenä kroppa prakaa kaikista niistä vammoista mitä raskas fyysinen työ toi mukanaan. Polvet rikki, toinen akillesjänne rikki, olkapäät rikki ja selässä jotain kulumaa ja silmälasitkin olisin aikoinaan tarvinnut niitä saamatta. Kiitos isä ja kiitos äiti.