Ihmissuhdesotku: mitä tämä mies haluaa?
Olimme erään miehen kanssa kavereita: tunsimme työn kautta ja nopeasti parissa kuukaudessa suhteemme syventyi kaveruudeksi: olimme tiiviisti yhteydessä whatsappilla ja näimme työjuttujen yhteydessä ja niiden jälkeen joskus jäimme juttelemaan yms. Puhuimme hyvinkin syvällisiä ja tiedämme molempien elämistä/asioista aika paljon kaikkea.
Nyt mies yhtäkkiä muutama kuukausi sitten ilmoitti ettei halua enää olla kaveri. Haluaa hoitaa duuniasiat yhdessä mutta that’s it.
Oloni oli pitkään kurja, koin menettäneeni sielun kumppanin, ystävän jonka kanssa todella synkkasi.
En tokikaan voi tästä suuttua tai mitään; työasiat on hoidettava edelleen eikä ketään voi ystäväksi pakottaa. Harmittaa tosi paljon vaan.
Juttelimme asioista enkä sen jälkeen ollut häneen yhteydessä. Eikä hän minuun. Näin meni pari kk. Ennen joulua otin yhteyttä työasiassa, kysyin samalla mitä kuuluu. Hän oli lomalla, laittoi lomakuvia ja vastaili samalla työasioihin iloisen oloisesti.
Jouluna toivotimme hyvät joulut.
Uuden vuoden jälkeen kysyin, voimmeko olla kavereita vai pelkästään työtuttuja. Hän vastasi että työtuttuina ”kaikki onnistuu parhaiten”.
Nyt näimme työasioissa ekaa kertaa moneen kuukauteen: kaikki oli kuten ”ennen”. Jäimme tunniksi juttelemaan ja meillä oli tosi kivaa. Mies kertoili lomastaan, omista asioistaan ja kyseli minulta kaikkea kuulumisia ym ja juteltiin siinä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Jäi hyvä fiilis.
Seuraavana päivänä mieleeni tuli yksi asia, josta laitoin viestiä, oli lopussa vielä yksi hauska tapahtuma, mihin mies liittyi. Mies ei kommentoinut mitenkään. Sitten laitoin yhden nopeaa reagoimista vaativan työasian illalla - vastasi heti ja heitti samalla taas juttua. Hyvissä fiiliksissä meni tuo.
Olen ymmälläni. Vastaa ja ei vastaa. Ahdistuuko välillä vai miten pitäisi tulkita?
Onko mitään mitä voin tehdä?
Kommentit (102)
Ap päivittää:
Olen työasioissa joutunut olemaan yhteydessä. Ihan asiassa pysytään ja ystävällisesti mies vastaa, mutta kun näemme, puhumme kaikesta muusta sitten kun työasiat on ensin saatu hoidettua. Viesteillä puhumme vain työstä. Jotenkin hämmentää, että viestillä ei voi mitään muuta puhua kuin työasiaa, mutta nähdessämme tuntuu kuin emme olisi olleet hetkeäkään erossa ja juttu jatkuu siitä mihin jäimme viimeksi nähdessämme.
Ap
Up, onko mitään uutta tähän tapahtunut