Ihmissuhdesotku: mitä tämä mies haluaa?
Olimme erään miehen kanssa kavereita: tunsimme työn kautta ja nopeasti parissa kuukaudessa suhteemme syventyi kaveruudeksi: olimme tiiviisti yhteydessä whatsappilla ja näimme työjuttujen yhteydessä ja niiden jälkeen joskus jäimme juttelemaan yms. Puhuimme hyvinkin syvällisiä ja tiedämme molempien elämistä/asioista aika paljon kaikkea.
Nyt mies yhtäkkiä muutama kuukausi sitten ilmoitti ettei halua enää olla kaveri. Haluaa hoitaa duuniasiat yhdessä mutta that’s it.
Oloni oli pitkään kurja, koin menettäneeni sielun kumppanin, ystävän jonka kanssa todella synkkasi.
En tokikaan voi tästä suuttua tai mitään; työasiat on hoidettava edelleen eikä ketään voi ystäväksi pakottaa. Harmittaa tosi paljon vaan.
Juttelimme asioista enkä sen jälkeen ollut häneen yhteydessä. Eikä hän minuun. Näin meni pari kk. Ennen joulua otin yhteyttä työasiassa, kysyin samalla mitä kuuluu. Hän oli lomalla, laittoi lomakuvia ja vastaili samalla työasioihin iloisen oloisesti.
Jouluna toivotimme hyvät joulut.
Uuden vuoden jälkeen kysyin, voimmeko olla kavereita vai pelkästään työtuttuja. Hän vastasi että työtuttuina ”kaikki onnistuu parhaiten”.
Nyt näimme työasioissa ekaa kertaa moneen kuukauteen: kaikki oli kuten ”ennen”. Jäimme tunniksi juttelemaan ja meillä oli tosi kivaa. Mies kertoili lomastaan, omista asioistaan ja kyseli minulta kaikkea kuulumisia ym ja juteltiin siinä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Jäi hyvä fiilis.
Seuraavana päivänä mieleeni tuli yksi asia, josta laitoin viestiä, oli lopussa vielä yksi hauska tapahtuma, mihin mies liittyi. Mies ei kommentoinut mitenkään. Sitten laitoin yhden nopeaa reagoimista vaativan työasian illalla - vastasi heti ja heitti samalla taas juttua. Hyvissä fiiliksissä meni tuo.
Olen ymmälläni. Vastaa ja ei vastaa. Ahdistuuko välillä vai miten pitäisi tulkita?
Onko mitään mitä voin tehdä?
Kommentit (102)
Tässä ei ole ihmissuhdetta ja sotku on apn päässä. Mies on sanonut ,että olette vain työkavereita. Hänen syynsä tähän ei oikeastaan ole sinun ongelmasi. Suck it up ja etsi toinen uhri.
Mieshän ei tässä noudata myöskään omaa ohjettaan, vaan lähettee lomakuviaan ja jää pitkäksi aikaa juttelemaan. Se on varmaan asia, joka hämmentää ap:ta.
Näissä tilanteissa ap:n kannattaa itse lähteä tilanteesta tai jättää vastaamatta, koska mikään heidän välillään ei selkeästi tule muuttumaan miehen epäselvistä signaaleista huolimatta.
Siis onko mies kuitenkin halaillut ja suudellut kanssasi ap?
Miehet on outoja, heidän viestittelynsä vielä kryptisempiä. Itseäni vieläkin ihmetyttää entisen, nyt varatun, pitkäaikaisen seksisuhdekumppanin vastaus kun kysyin onko vielä varattu. Vastaus: "Ainakin toistaiseksi olen"
Mitä tuokin tarkoittaa? Miksi pitää vastata noin eikä vaan myöntää tai kieltää?
Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitti, että "palataan asiaan, jos eroan".
Ei ole sinusta kiinnostunut romattisessa mielessä, arvelee sinun haluavan enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. Kyllä tuon jo miehen käytäytymisen perusteella ymmärtää. Pidä työkaverina ja mukavana tyyppinä, mutta älä roiku.
Jotkut miehet nyt vaan on puheliaampia ja sosiaalisempia ilman mitään sen kummempaa ajatusta olla edes ystävä.
Mullakin on yksi miespuolinen työkaveri, joka soittelee paljon ”tikusta asiaa” juttuja ja kyselee kuulumisia. On vain sen luonteinen. On onnellisesti naimisissa ja perheellinen. Kyllä itsekin alkuun mietin mikä juttu tämä on, koska yleensä miehet ei työpaikalla ole näin tuttavallisia mutta nyt kun olemme tehneet jonkin aikaa töitä yhdessä, on selkeää että tämä tyyppi vain on tällainen. Mitään viestejä tai soittoja ei tosin vapaa-aikana harrasteta, mutta uskoisin että vastailisi kiltisti jos viestittelisin myös vapaa-ajalla.
AP on päästänyt miehen nyt ihon alle kun miettii vielä asiaa. Omassa päässä helposti tulkitsee asiat toisenlaiseksi mitä todellisuus on.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko mies kuitenkin halaillut ja suudellut kanssasi ap?
Lainaus ap:n viestistä:
”Meillä ei ole ollut seksiä, halailua toki.”
Ei tuo mieskään kyllä ihan täysillä käy.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä luulen että ihastusta on ollut ainakin, en tiedä miksi etäisyyttä halusi, en osaa sitä analysoida.
Stalkkeri en ole enkä ahdistelija. Työasiat hoidan, samalla olen jotain kuulumisia kysellyt jos hänkin minulta. Mietin, onko tämä ok, jos olemme kerran tekemisissä? Sitten tunnen oloni taas tyhmäksi, jos vastaa vain työasiaan eikä muuhun kuulumisiin - vaikka itse olisi kysynyt.
En oikein ymmärrä miksi minut leimataan tässä, siksihän täällä kyselen etten tee virhettä.
Täällä on ollut muitakin varmaan samankaltaisia tilanteita tai avauksia mutta en tunnista niistä itseäni.
Ap
Tunnen yhden miehen, joka tekee tuota, että kysyy, muttei itse oikein vastaa, jos häneltä kysyy. En tiedä onko se tietynlaista pidättyväisyyttä vai mistä johtuu. Ei nyt silti selitä tätä sinun juttuasi isommin muuten kuin että semmoisiakin on. Ja juuri samaisen henkilön kanssa oli joskus säätöä ja hyvin ristiriitaista käytöstä hänen taholtaan. Erilaista kuin tuo teidän, mutta jonkinlaista päättämättömyyttäkin voi olla mukana. Ei siitä sen enempää. Tuo sinun ihastuksesi taitaa olla varattu ja puoliso mustasukkainen. En olisi yhteydessä työajan ulkopuolella, mutta töissä voisin olla kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko mies kuitenkin halaillut ja suudellut kanssasi ap?
Lainaus ap:n viestistä:
”Meillä ei ole ollut seksiä, halailua toki.”
Ei tuo mieskään kyllä ihan täysillä käy.
Olen minäkin halannut miespuolista työkaveriani ihan puhtain ajatuksin kun oli saanut väitöksensä valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Miehet on outoja, heidän viestittelynsä vielä kryptisempiä. Itseäni vieläkin ihmetyttää entisen, nyt varatun, pitkäaikaisen seksisuhdekumppanin vastaus kun kysyin onko vielä varattu. Vastaus: "Ainakin toistaiseksi olen"
Mitä tuokin tarkoittaa? Miksi pitää vastata noin eikä vaan myöntää tai kieltää?
Oli varattu... mitä epäselvää tuossa oli?

"ainakin toistaiseksi"
Jos itse olisin haluamani/rakastamani tyypin kanssa niin en olisi noin epämääräinen.
Vierailija kirjoitti:
Mieshän ei tässä noudata myöskään omaa ohjettaan, vaan lähettee lomakuviaan ja jää pitkäksi aikaa juttelemaan. Se on varmaan asia, joka hämmentää ap:ta.
.
Tämä! Minun mielestäni mies antaa ap:lle ihmeellisiä täkyjä, sitten vetää maton jalkojen alta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko mies kuitenkin halaillut ja suudellut kanssasi ap?
Lainaus ap:n viestistä:
”Meillä ei ole ollut seksiä, halailua toki.”
Ei tuo mieskään kyllä ihan täysillä käy.
Olen minäkin halannut miespuolista työkaveriani ihan puhtain ajatuksin kun oli saanut väitöksensä valmiiksi.
Tuo on halaus. Halailu on toistuvaa.
Muuttaisiko mielipidettänne, jos kuulisitte esimerkiksi että sekä ap että mies on varattu? Ja muuten kaikki tiedot samat?
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun aloin pohtimaan tätä heidän kuviotaan...
-ohis

Vastauksista päätellään miehen olevan varattu. Jokainen mamma vahtii mustasukkaisena omaa miestään ja kuvittelee ap:n puhuvan tästä...
Minkä takia ap sössöttää kaveruudesta kun ilmeisesti kiinnostaisi enemmän kuin kaveruus.
Minäkin vittuuntuisin moisesta. Jos nainen tulee ehdottelemaan kaveruutta niin oletan ettei hän halua muuta, ja jos itse haluaisin niin toteaisin myös että juu kiitos ei, en halua esittää kaveria sellaiselle jonka kanssa haluaisin muutakin.
Jos ap on myös varattu? Silloinhan on outoa, jos mies kuvittelee hänen lähentelevän?
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on myös varattu? Silloinhan on outoa, jos mies kuvittelee hänen lähentelevän?
Jep
Siksi, että siinä vaiheessa kun toinen selvästi sanoo, että haluaa olla vain ja ainoastaan työkaveri niin ei tarvitse sinun enää kysyä kuulumisia yms. ja hirveän vaikea uskoa, että tarvitsisi ”kiireellisiä työasioita” viestitellä vapaa-ajalla. Minäkin olen puhelias ja avoin ihminen ja puhun töissä paljon iloisesti kaikille tai ainakin niille, jotka pitävät siitä. Pidän selvän linjan kuitenkin, että vapaa-ajalla en viestittele niille työkavereille, jotka ovat vain työkavereita, koska en halua ongelmia. Tulkitset nyt miestä väärin, hän ei ole kiinnostunut sinusta, ln vain puhelias ja mukava luonteeltaan. Älä etsi hänestä kiinnostumisen oireita, kun niitä ei ole. Kuinka selvästi sen miehen pitäisi sanoa, että ei halua sinua kaverikseen työpaikan ulkopuolella?
Joku tuolla jo sanoikin, että jos sinä olisit mies ja työkaverisi nainen, niin joku voisi jo pitää vastenmielisenä ahdisteluna, kun et tunnu uskovan.