Lue keskustelun säännöt.
Narsistien "huvittavimmat" tempaukset
24.01.2020 |
Meillä eksä kantoi pesukoneen pihalle lumisateeseen,kun sitä ketutti etten idiootti ollut sitä tyhjentänyt. Päätti ettei tarvita pesukonetta sitten laikaan.
Jälkeenpäin naurattaa,että voi ihminen olla niin pimeä.
Kommentit (1968)
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.
Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!
Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.
Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs psykopatiatyypin kriteerit täyttävä haaveili jo nuorena, että haluaa lääkäriksi jotta voi johtaa ja määrätä ihmisiä ja saa paljon rahaa lääkärin ammatin kautta. Todentotta valmistui. Osaa olla erittäin hurmaava ja viettelevä, joten moni saa hänestä aluksi väärän kuvan. Kukaan potilas ei halua tuollaista lääkärikseen saati sitten johtavaksi lääkäriksi. Empatiakyky puuttuu täysin.
Kuulostaa tutulta tyypiltä, tunnemme varmaan saman lääkärin. Hänelle tärkeintä on raha, materia ja status. Osaa olla kyllä aluksi juuri erittäin hurmaava ja vaikuttaa niin "viattomalta" ja söpöltä nörtiltä. Pinnan alta taas paljastuu kylmä, sydämetön ja laskelmoiva ihminen joka pitää itseään lähes jumalana.
Oulussa?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ole tositarina vaan vitsi, mutta voisi hyvin myös olla tapahtunut.
Mykkäkoulua pitävä narsisti jätti vaimonsa yöpöydälle lapun, jossa pyysi vaimoa herättämään hänet seitsemältä. Narsisti heräsi seuraavana aamuna yhdeksältä ja katsoi omalle yöpöydälleen. Siinä oli lappu, jossa luki: "Kello on seitsemän, herää!"
: D D D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Kyllä itselläni nousi niskavillat heti, kun mielialat heittelivät ihan alusta alkaen. Se mykkäkoulu ja mutiseminen, jos asiat ei menneet, kuten tämä mies halusi. Aika alussa suuttui siitä, kun Lenan piti hakea lapset. Ahdisti myös ne kohdat, kun Lena ihan selkeästi laittoi tämän ukon lastensa edelle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Kyllä itselläni nousi niskavillat heti, kun mielialat heittelivät ihan alusta alkaen. Se mykkäkoulu ja mutiseminen, jos asiat ei menneet, kuten tämä mies halusi. Aika alussa suuttui siitä, kun Lenan piti hakea lapset. Ahdisti myös ne kohdat, kun Lena ihan selkeästi laittoi tämän ukon lastensa edelle...
Ulkopuoleltahan se onkin helpompi nähdä.
Tunnen yhden miehen, joka on ihan lapsesta saakka ollut omahyväinen manipuloija. Hänen isänsä on myös samanlainen yli-itsevarma rehvastelija. Kunnon koulukiusaaja lapsuudessa/nuoruudessa ja nyt aikuisena naiset vaihtuu melko tiuhaan... Suuttuu kavereilleen, jos ei tee kuten hän sanoo. On myös ollut ongelmia työpaikoilla, kun ei siedä sitä, että joku on häntä ylempänä ja määrää työtehtäviä. On olevinaan niin lupsakka kaikkien kaveri, mutta on sitä vaan, jos asiat menee, kuten hän haluaa.
On pettänyt varmaan kaikkia kumppaneitaan ja muistan sellaisen tapauksen, kun oltiin viettämässä iltaa yhden kaverimme kotona, niin tämä rehvakkaasti puhui naisystävänsä (asuivat yhdessä) kanssa puhelimessa samalla, kun hänen kainalossa oli toinen nainen, jota puhelun välissä pusutteli ja kosketteli tätä toista naista. Iski meille muille silmää samalla, kun leperteli sille naisystävälleen, kuinka rakastaa tätä ja tulee kyllä ajoissa kotiin. Ei muuten mennyt kotiin, kuin vasta seuraavana päivänä. Monen mielestä tuo oli vaan niin kingiä menoa ja jotenkin ihailtavaa. Minusta ja muista paikalla olleista naisista todella oksettavaa, muttei kehdannut puuttua, kun ei niin hyvin tunne kumpaakaan osapuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Kyllä itselläni nousi niskavillat heti, kun mielialat heittelivät ihan alusta alkaen. Se mykkäkoulu ja mutiseminen, jos asiat ei menneet, kuten tämä mies halusi. Aika alussa suuttui siitä, kun Lenan piti hakea lapset. Ahdisti myös ne kohdat, kun Lena ihan selkeästi laittoi tämän ukon lastensa edelle...
Ulkopuoleltahan se onkin helpompi nähdä.
Nimenomaan. Samoin ihmiset, joilla on hyvä itsetunto ja osaa laittaa rajat ei sietäisi missään tilanteessa sitä, että joku pyrkii tulemaan lasten edelle. Surullista ja niin raivostuttavaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa, jotka tahtovat tehdä toisen elämästä täyttä h*lvettiä vain siksi, että saa siitä itselleen jotain egon pönkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Näissä tapauksissa mistä kerroin, kyllä pidettiin yhteyttä ja tavattiin, mutta hankalat asiat lakaistiin maton alle. Kyllä joku keskustelu aiheesta olisi ollut mahdollinen.
Näille lapsuuden traumoille olisi kannattanut yrittää tehdä jotenkin jotain, vaikka käydä ammattilaisella keskustelemassa tai kirjoittamalla vaikka ajatuksia ylös.
Yhteiselomme oli jatkuvasti sitä, että nyt vihdoinkin elämässä on se "äiti" ja äiti tekee nyt vihdoinkin mitä mä haluun.
Niin ei voi kumppanin kanssa parisuhteessa elää.
Toinen näistä vaan totesi kaikkeen, että toimii näin, kun kotona oli sellaista. Tästä seuraavassa huomasin samoja piirteitä ja epäilinkin myös, koska ei koskaan kertonut oma-aloitteisesti taustoistaan mitään. Kysäisin asiasta hienovaraisesti, niin raivostui että älä sä rupee mun mutsia haukkumaan.
Kyllä tuolle olisi kannattanut tehdä jotain. Molemmat suhteet päättyivät tämän takia. Ja en itse lähtenyt, koska koin jotain pelastajan vikaa ja halusin näyttää että kyllä sinäkin saat ehdotonta rakkautta! Kumppanin tehtävä vaan ei ole rakastaa samalla tavalla kuin vanhemman. Siinä toimin itsekin väärin ja lienee sanomattakin selvää että en saanut itse suhteesta mitä tarvitsin.
Ymmärrän, että joskus katkeruus omaa vanhempaa kohtaan on niin suurta, ettei asiaa voi keskustella, mutta vaihtoehto ei ole se, että puoliso on sitten se varamamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Näissä tapauksissa mistä kerroin, kyllä pidettiin yhteyttä ja tavattiin, mutta hankalat asiat lakaistiin maton alle. Kyllä joku keskustelu aiheesta olisi ollut mahdollinen.
Näille lapsuuden traumoille olisi kannattanut yrittää tehdä jotenkin jotain, vaikka käydä ammattilaisella keskustelemassa tai kirjoittamalla vaikka ajatuksia ylös.
Yhteiselomme oli jatkuvasti sitä, että nyt vihdoinkin elämässä on se "äiti" ja äiti tekee nyt vihdoinkin mitä mä haluun.
Niin ei voi kumppanin kanssa parisuhteessa elää.Toinen näistä vaan totesi kaikkeen, että toimii näin, kun kotona oli sellaista. Tästä seuraavassa huomasin samoja piirteitä ja epäilinkin myös, koska ei koskaan kertonut oma-aloitteisesti taustoistaan mitään. Kysäisin asiasta hienovaraisesti, niin raivostui että älä sä rupee mun mutsia haukkumaan.
Kyllä tuolle olisi kannattanut tehdä jotain. Molemmat suhteet päättyivät tämän takia. Ja en itse lähtenyt, koska koin jotain pelastajan vikaa ja halusin näyttää että kyllä sinäkin saat ehdotonta rakkautta! Kumppanin tehtävä vaan ei ole rakastaa samalla tavalla kuin vanhemman. Siinä toimin itsekin väärin ja lienee sanomattakin selvää että en saanut itse suhteesta mitä tarvitsin.
Ymmärrän, että joskus katkeruus omaa vanhempaa kohtaan on niin suurta, ettei asiaa voi keskustella, mutta vaihtoehto ei ole se, että puoliso on sitten se varamamma.
Kyllä. Pitää tehdä, kehittää itseään ja mennä vaikka terapiaan. Mutta in täysin harhainen ajatus, että hän olisi voinut korjata asiat äitinsä kanssa. Narsisti Lee Hammockin sanoin, et tervehdy siellä, missä sairastuit.
Tuo ajatus asioiden selvittämisestä äidin kanssa on yhtä hattaraa kuin se, että narsisti lopettaisi vahingollisen käytöksensä. Luultavasti se äitikin on itsekin narsisti tai muuten tunnevammainen ja näin täysin työkaluton ja ehkä myös haluton korjaamaan lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Näissä tapauksissa mistä kerroin, kyllä pidettiin yhteyttä ja tavattiin, mutta hankalat asiat lakaistiin maton alle. Kyllä joku keskustelu aiheesta olisi ollut mahdollinen.
Näille lapsuuden traumoille olisi kannattanut yrittää tehdä jotenkin jotain, vaikka käydä ammattilaisella keskustelemassa tai kirjoittamalla vaikka ajatuksia ylös.
Yhteiselomme oli jatkuvasti sitä, että nyt vihdoinkin elämässä on se "äiti" ja äiti tekee nyt vihdoinkin mitä mä haluun.
Niin ei voi kumppanin kanssa parisuhteessa elää.Toinen näistä vaan totesi kaikkeen, että toimii näin, kun kotona oli sellaista. Tästä seuraavassa huomasin samoja piirteitä ja epäilinkin myös, koska ei koskaan kertonut oma-aloitteisesti taustoistaan mitään. Kysäisin asiasta hienovaraisesti, niin raivostui että älä sä rupee mun mutsia haukkumaan.
Kyllä tuolle olisi kannattanut tehdä jotain. Molemmat suhteet päättyivät tämän takia. Ja en itse lähtenyt, koska koin jotain pelastajan vikaa ja halusin näyttää että kyllä sinäkin saat ehdotonta rakkautta! Kumppanin tehtävä vaan ei ole rakastaa samalla tavalla kuin vanhemman. Siinä toimin itsekin väärin ja lienee sanomattakin selvää että en saanut itse suhteesta mitä tarvitsin.
Ymmärrän, että joskus katkeruus omaa vanhempaa kohtaan on niin suurta, ettei asiaa voi keskustella, mutta vaihtoehto ei ole se, että puoliso on sitten se varamamma.Kyllä. Pitää tehdä, kehittää itseään ja mennä vaikka terapiaan. Mutta in täysin harhainen ajatus, että hän olisi voinut korjata asiat äitinsä kanssa. Narsisti Lee Hammockin sanoin, et tervehdy siellä, missä sairastuit.
Tuo ajatus asioiden selvittämisestä äidin kanssa on yhtä hattaraa kuin se, että narsisti lopettaisi vahingollisen käytöksensä. Luultavasti se äitikin on itsekin narsisti tai muuten tunnevammainen ja näin täysin työkaluton ja ehkä myös haluton korjaamaan lastaan.
Olet varmasti täysin oikeassa siinä, että asiat olisi täysin voinut korjata.
Minulla oli myös käsitys, että näitä lapsia ei edes tähän maailmaan olisi haluttu. Taisivat poikaparat sen itsekin tietää ja tätäkin surua purkivat minuun.
Vaikea selittää tuota, mikä oli minun roolini sellaisen ihmisen elämässä, jota äiti ei ole rakastanut. Jotenkin odotettiin ehdotonta rakkautta ja sitä että kokeillaan nyt niitä rakkauden rajoja. Rakastaako tuo minua ehdoitta, kun lapsena ei rakastettu.
Ei asioita voi korjata tai enää muuttaa, mutta aikuisena tulisi homma ottaa sen verran omiin käsiin, että miettisi mikä nyt itseä auttaisi eniten. Auttaisiko sekään, että kertoisi äidilleen tuntemuksistaan, vaikka sekään ei tuota haavaa paranna.
Kirjoittaisi kirjeen.
Jotain muuta kuin sitä, että kumppani on nyt se "hyvittäjä" tälle tarpeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Näissä tapauksissa mistä kerroin, kyllä pidettiin yhteyttä ja tavattiin, mutta hankalat asiat lakaistiin maton alle. Kyllä joku keskustelu aiheesta olisi ollut mahdollinen.
Näille lapsuuden traumoille olisi kannattanut yrittää tehdä jotenkin jotain, vaikka käydä ammattilaisella keskustelemassa tai kirjoittamalla vaikka ajatuksia ylös.
Yhteiselomme oli jatkuvasti sitä, että nyt vihdoinkin elämässä on se "äiti" ja äiti tekee nyt vihdoinkin mitä mä haluun.
Niin ei voi kumppanin kanssa parisuhteessa elää.Toinen näistä vaan totesi kaikkeen, että toimii näin, kun kotona oli sellaista. Tästä seuraavassa huomasin samoja piirteitä ja epäilinkin myös, koska ei koskaan kertonut oma-aloitteisesti taustoistaan mitään. Kysäisin asiasta hienovaraisesti, niin raivostui että älä sä rupee mun mutsia haukkumaan.
Kyllä tuolle olisi kannattanut tehdä jotain. Molemmat suhteet päättyivät tämän takia. Ja en itse lähtenyt, koska koin jotain pelastajan vikaa ja halusin näyttää että kyllä sinäkin saat ehdotonta rakkautta! Kumppanin tehtävä vaan ei ole rakastaa samalla tavalla kuin vanhemman. Siinä toimin itsekin väärin ja lienee sanomattakin selvää että en saanut itse suhteesta mitä tarvitsin.
Ymmärrän, että joskus katkeruus omaa vanhempaa kohtaan on niin suurta, ettei asiaa voi keskustella, mutta vaihtoehto ei ole se, että puoliso on sitten se varamamma.Kyllä. Pitää tehdä, kehittää itseään ja mennä vaikka terapiaan. Mutta in täysin harhainen ajatus, että hän olisi voinut korjata asiat äitinsä kanssa. Narsisti Lee Hammockin sanoin, et tervehdy siellä, missä sairastuit.
Tuo ajatus asioiden selvittämisestä äidin kanssa on yhtä hattaraa kuin se, että narsisti lopettaisi vahingollisen käytöksensä. Luultavasti se äitikin on itsekin narsisti tai muuten tunnevammainen ja näin täysin työkaluton ja ehkä myös haluton korjaamaan lastaan.
Olet varmasti täysin oikeassa siinä, että asiat olisi täysin voinut korjata.
Minulla oli myös käsitys, että näitä lapsia ei edes tähän maailmaan olisi haluttu. Taisivat poikaparat sen itsekin tietää ja tätäkin surua purkivat minuun.
Vaikea selittää tuota, mikä oli minun roolini sellaisen ihmisen elämässä, jota äiti ei ole rakastanut. Jotenkin odotettiin ehdotonta rakkautta ja sitä että kokeillaan nyt niitä rakkauden rajoja. Rakastaako tuo minua ehdoitta, kun lapsena ei rakastettu.
Ei asioita voi korjata tai enää muuttaa, mutta aikuisena tulisi homma ottaa sen verran omiin käsiin, että miettisi mikä nyt itseä auttaisi eniten. Auttaisiko sekään, että kertoisi äidilleen tuntemuksistaan, vaikka sekään ei tuota haavaa paranna.
Kirjoittaisi kirjeen.
Jotain muuta kuin sitä, että kumppani on nyt se "hyvittäjä" tälle tarpeelle.
Ei. Älä ikinä yritä korjata asioita persoonallisuushäiriöisen kanssa.
Pojan ei tule yrittää hoitaa itseään äitinsä kanssa. Eikä sinun tule yrittää korjata poikaa tai kannustaa häntä mihinkään.
Sinä olet vastuussa siitä, että lähdet, koska et halua pojan ongelmia sotkemaan omaa elämääsi. Jos poika motivoituu korjaamaan itseään (todennäköisyys, että kirje/keskustelu tms. äidin kanssa auttaisi mitään, on lähellä nollaa ja saattaa jopa pahentaa tilannetta) terapiassa ja onnistuu, sitten voit tietyin ehdoin ottaa hänet takaisin.
Valitettavasti jos narsistinen persoonallisuushäiriö on päässyt syntymään, toivo on aika vähissä, koska ongelma ei ole pinnalla (käytös) vaan rakenteissa (persoona).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No eihän niitä asioita voi selvittää, kun vastapuoli ei ole kykeneväinen. Minullekin jotkut puolitutut aina ihmettelevät, että kai nyt voisit ottaa yhteyttä vanhempaasi ja korjata välinne. No en voi, koska minä en voi korjata jotain minä persoonallisuushäiriöinen on rikkonut ja minkä korjaamiseen hänellä ei ole osaamista eikä tarvetta.
Näissä tapauksissa mistä kerroin, kyllä pidettiin yhteyttä ja tavattiin, mutta hankalat asiat lakaistiin maton alle. Kyllä joku keskustelu aiheesta olisi ollut mahdollinen.
Näille lapsuuden traumoille olisi kannattanut yrittää tehdä jotenkin jotain, vaikka käydä ammattilaisella keskustelemassa tai kirjoittamalla vaikka ajatuksia ylös.
Yhteiselomme oli jatkuvasti sitä, että nyt vihdoinkin elämässä on se "äiti" ja äiti tekee nyt vihdoinkin mitä mä haluun.
Niin ei voi kumppanin kanssa parisuhteessa elää.Toinen näistä vaan totesi kaikkeen, että toimii näin, kun kotona oli sellaista. Tästä seuraavassa huomasin samoja piirteitä ja epäilinkin myös, koska ei koskaan kertonut oma-aloitteisesti taustoistaan mitään. Kysäisin asiasta hienovaraisesti, niin raivostui että älä sä rupee mun mutsia haukkumaan.
Kyllä tuolle olisi kannattanut tehdä jotain. Molemmat suhteet päättyivät tämän takia. Ja en itse lähtenyt, koska koin jotain pelastajan vikaa ja halusin näyttää että kyllä sinäkin saat ehdotonta rakkautta! Kumppanin tehtävä vaan ei ole rakastaa samalla tavalla kuin vanhemman. Siinä toimin itsekin väärin ja lienee sanomattakin selvää että en saanut itse suhteesta mitä tarvitsin.
Ymmärrän, että joskus katkeruus omaa vanhempaa kohtaan on niin suurta, ettei asiaa voi keskustella, mutta vaihtoehto ei ole se, että puoliso on sitten se varamamma.Kyllä. Pitää tehdä, kehittää itseään ja mennä vaikka terapiaan. Mutta in täysin harhainen ajatus, että hän olisi voinut korjata asiat äitinsä kanssa. Narsisti Lee Hammockin sanoin, et tervehdy siellä, missä sairastuit.
Tuo ajatus asioiden selvittämisestä äidin kanssa on yhtä hattaraa kuin se, että narsisti lopettaisi vahingollisen käytöksensä. Luultavasti se äitikin on itsekin narsisti tai muuten tunnevammainen ja näin täysin työkaluton ja ehkä myös haluton korjaamaan lastaan.
Olet varmasti täysin oikeassa siinä, että asiat olisi täysin voinut korjata.
Minulla oli myös käsitys, että näitä lapsia ei edes tähän maailmaan olisi haluttu. Taisivat poikaparat sen itsekin tietää ja tätäkin surua purkivat minuun.
Vaikea selittää tuota, mikä oli minun roolini sellaisen ihmisen elämässä, jota äiti ei ole rakastanut. Jotenkin odotettiin ehdotonta rakkautta ja sitä että kokeillaan nyt niitä rakkauden rajoja. Rakastaako tuo minua ehdoitta, kun lapsena ei rakastettu.
Ei asioita voi korjata tai enää muuttaa, mutta aikuisena tulisi homma ottaa sen verran omiin käsiin, että miettisi mikä nyt itseä auttaisi eniten. Auttaisiko sekään, että kertoisi äidilleen tuntemuksistaan, vaikka sekään ei tuota haavaa paranna.
Kirjoittaisi kirjeen.
Jotain muuta kuin sitä, että kumppani on nyt se "hyvittäjä" tälle tarpeelle.
Tuollaisen ajattelun pohjalta olen hukannut elämästäni monta vuotta. Viisi vuotta parisuhteessa narsistin kanssa ja neljäkymmentä vuotta omaa vanhempaani yliymmärtäen.
Jotkut vaan ovat pahoja ja lopullisesti pilalla. Ja jos joskus paranevat, se on täysin kiinni heistä itsestään, heidän oma tekonsa ja oma motivaationsa, kukaan ei pysty heitä siihen tuuppaamaan tai kehoittamaan.
Lainattua tekstiä kutsutaan termillä emotional thinking ja mitä kiltimpi ja empaattisempi ihminen, sitä enemmän sitä löytyy eikä se johda kuin pitkittyneeseen kärsimykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Kyllä itselläni nousi niskavillat heti, kun mielialat heittelivät ihan alusta alkaen. Se mykkäkoulu ja mutiseminen, jos asiat ei menneet, kuten tämä mies halusi. Aika alussa suuttui siitä, kun Lenan piti hakea lapset. Ahdisti myös ne kohdat, kun Lena ihan selkeästi laittoi tämän ukon lastensa edelle...
Ulkopuoleltahan se onkin helpompi nähdä.
Kysyn ihan vilpittömästi, että etkö oikeasti huomannut mitään epäilyttävää tuon miehen käytöksessä tuossa kirjassa alusta alkaen? Koit käytöksen jotenkin normaalina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.
Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.
Totta.
Yleensä narsistin pitkäaikaiseksi uhriksi jää kiltti, itseään syyllistävä, itsestään enemmän kuin toisista vikaa etsivä yksilö.
Se ei oikeuta huonoa kohtelua, siis kommentit, että "mitä antaa kohdella huonosti itseään" ovat syvältä.
Se, onko ihminen kasvanut (kasvatettu) liian kiltiksi tai esim. hyvin puolensapitäväksi, ei ole ihmisen itsensä syytä eikä ansiota.
Ja monest narsistit ovat alussa kuin ketä tahansa ihmisiä. Jos heti laittaisi suhteen poikki, kun mitään mieltä,askarruttavaa ilmenee, ei mikään suhde jatkuisi alkua pidemmälle.
Suosittelen kirjaa "Helvetti jota kutsuin rakkaudeksi". Siinä yritetään selittää sitä, että sitä narsistia on alussa rakastanut, hänen kanssaan voi olla loistavaa seksiä ja häneen todella on kiintynyt. Kyseessä on valtavan monimutkainen ja ristiriitainen vuorovaikutussuhde.
Kuuntelin äänikirjana tuon "Helvetti, jotka kutsuin rakkaudeksi" ja ai että, kuinka ärsytti miten ihmeessä tämä Lena antoi sen tapahtua itselleen ja lapsilleen kerta toisensa jälkeen! Kirjassa oli muutama kohta, jossa itse olisin saanut totaalisen raivokohtauksen sille lapselliselle ja itsekkäälle kumppanille enkä todellakaan olisi ollut sovittelija ja myötäilijä. Se on sairasta, niin sen manipuloijan osalta, kuin myös uhrin. Niinhän se on, että tuollaiset ihmishirviöt valitsevat uhreikseen niitä ylikilttejä, jotka eivät osaa pistää omia rajojaan. Suosittelen kyllä ko. kirjaa, oli melkoisen tunteita herättävä. Itselleni aiheutti ärtymystä, vihaa, inhoa...
Olen kuunnellut kirjaa nyt yli puoliväliin, mutta ainakaan vielä siinä ei selitetä mitenkään syitä jäämiselle.
Toki sen itse tiedän. Oma kompassi on mennyt täysin sekaisin väkivallan ja kontrolloinnin myötä. Eikä Lena ainakaan vielä tiedä, että mies on persoonallisuushäiriöinen.
Kyllä itselläni nousi niskavillat heti, kun mielialat heittelivät ihan alusta alkaen. Se mykkäkoulu ja mutiseminen, jos asiat ei menneet, kuten tämä mies halusi. Aika alussa suuttui siitä, kun Lenan piti hakea lapset. Ahdisti myös ne kohdat, kun Lena ihan selkeästi laittoi tämän ukon lastensa edelle...
Ulkopuoleltahan se onkin helpompi nähdä.
Kysyn ihan vilpittömästi, että etkö oikeasti huomannut mitään epäilyttävää tuon miehen käytöksessä tuossa kirjassa alusta alkaen? Koit käytöksen jotenkin normaalina?
Kyllähän minä näin. Minähän olen ulkopuolella kuten sinäkin. Ei meistä kumpikaan ollut traumasiteessä tuohon mieheen. Tuo mies ei ole meidän kummankaan heroiiniannos.
Jotkut äidit tai isät ovat pahoja ihmisiä, eikä mikään voi heitä korjata. Turhaa edes yrittää tällaisten kanssa keskustella ja pyydellä selityksiä. Lapsella tulisi aikuisena olla ymmärrystä ja voimia katkaista välit täysin. No contact. Ja hoitaa muuta kautta omaa itseä kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi eksää oli kasvanut ongelmaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti ja epäluotettava.
Siinä joutui sitten näin myöhemmin kumppani "maksumieheksi" hyvittämään tätä, kun ilman äitiä joutui kasvamaan.Ihan samansuuntaiset käytösmallit oli molemmilla.
Kun huomasivat kanssani olevan turvassa ja saavan sitä ehdotonta rakkautta vihdoinkin, niin homma oikein riistäytyi käsistä. Alkoi kaikenmaailman kontrollointi, vahtiminen ja arvostelu.
Kaikessa "piti voida luottaa", toinen sai raivokohtauksen jo siitä, kun sanoin tehneeni vaikka lihakeittoa, enkä kalakeittoa. Minun piti nyt olla se, joka antoi sen jatkuvuuden tunteen. Tällä "mom-zonella" myös minua, sanomisiani ja vaikka pukeutumistani häpeiltiin.
Toinen oli vielä pahemmin kiinni äidin tekemissä ruuissa, aina jos olin tehnyt ruokaa, niin nyppi ja tökki sitä haarukalla ja määki että äiti teki paremmin!!Voi olla, että on aikamoista keittiöpsykologiaa, mutta kyllä tuo ilman äitiä kasvaminen on jotain vaikuttanut ja aiheuttanut häiriökäyttäytymistä.
Molemmilla eksillä nämä äidit olivat ainakin silloin elossa ja pitivät yhteyttäkin. Kysyin, että voisko tän mamman kanssa nyt aikuisena voinut selvittää asioita.
Ei tietenkään ja tästäkin vaan suututtiin.Oli hieman OT aiheeseen, mutta tuollainen narsistiselta vaikuttava käytös voi olla tätäkin. Ja omia haasteitaan ei halua selvittää ja vaan tökkii sitä kumppania.
No oletko miettinyt sitä, että narsistiselta vaikuttava käytös voi olla ihan vaan narsismia ja siksi juuri hän ei halua selvittää omia haasteitaan vaan tökkii kumppania. Ne haasteet toki ovat varmaan syy sille, että narsismi on syntynyt ja jos näin on, niin mitään välienselvittelyä niiden aiheuttaneiden ihmisten kanssa on turha edes ajatella ihan yhtä turha kuin sinun kuvitella voivasi korjata sitä omaa narsistiasi.
Multa meni parhaat nuoruusvuodet tuossa sinun kuvitelmassasi ja lopulta jäi lapset saamatta kokonaan enkä ole uskaltanut koskaan uudelleen muuttaa kenenkään muun kanssa yhteen. Toki olen iloinen siitä, ettei minulla ole lapsia narsistin kanssa. Se vasta olisi ollut raskas tie ja valtava huoli lapsista.
Raivosi taloyhtiön kokouksessa, muut katsoi ihmeissään. Halusi jonkun tukemaan omaa näkemystä, kukaan ei lähtenyt samaan kelkkaan. Tästä tuli sitten isompikin juttu, kun tilanne eskaloitui ja tästä jouduttiin tekemään rikosilmoitus. Ei osannut tässäkään vaiheessa pysähtyä.