Olen NIIN KYLLÄSTYNYT työtä vieroksuviin ystäviini!
Minulla on laaja kaveripiiri ja porukkaan mahtuu aika paljon 20-30 -vuotiaita naisia, jotka eivät ole ikänään tehneet palkkatyötä. Suurimmalta osalta puuttuu myös kunnollinen peruskoulun jälkeinen koulutus ja yhteistä heillä tuntuisi olevan myös ajokortittomuus, sekä puutteellinen osaaminen matematiikassa ja monilla myös englannissa. Myös mt-ongelmat ovat kaveripiirissäni hyvin yleisiä.
En minä vaadi ystäviltäni täydellisyyttä, en ole itsekään. Se, mikä tuntuu kuitenkin erottavan minut lähes kaikista ystävistäni on halu elättää itseni käymällä töissä tekemällä suurin piirtein mitä tahansa hanttihommia puhelinmyynnistä siivoukseen, kaupankassaan, varastohommiin, feissaukseen ja mitä kaikkea tässä nyt on kolmekymppiseksi mennessä ehtinyt tekemään ilman koulutusta. Tätä nykyä minulla on ihan asiallinen vakituinen työpaikka, oma auto ja perhe.
Näin tuossa eilen ikäistäni kaveria, jolla on ollut omat ongelmat elämässä ja ymmärrän, ettei hän ole niitä itselleen valinnut. Kaverini rupesi pohtimaan, josko yrittäisi mennä töihin. Ei kuulemma ole koskaan ollut kuin yhdessä työkokeilussa. Ehdottelin siinä sitten mm. kaupan kassaa ja muita tällaisia perushommia, mutta hän tuumasi, ettei pysty käymään töissä, jotka eivät hänen mielestään ole kivoja ja mistä hän ei nauti. No ei ihme, että ehtinyt kolmekymppiseksi saakka käymättä töissä. Koulujakaan ei ole saanut käytyä loppuun mitään, minkä on aloittanut.
Minulle on ihan ok, että joku on työkyvytön fyysisten tai psyykkisten ongelmiensa takia. Voin ihan mielelläni olla tällaisen ihmisen ystävä. Sen sijaan on alkanut oikeasti veetuttaa tuollaisella diipadaapa-asenteella elävät ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen loisia toisten (esim. minun) tienaamilla verorahoilla vain siksi, ettei heille ole tarjolla jotain KIVAA työtä..!! Eli tuo asenne alkoi ärsyttää ihan sikana, että loisitaan vaikka loppuelämä, jossei päästä suoraan jonnekin unelmaduuniin. Alkoi myös ärsyttää yhteiskunta, mikä mahdollistaisi tällaisen. Mietin tapaamisen jälkeen koko illan, että tuollaisella asenteella oleville ihmisille olisi tervehdyttävää asua muutama vuosi valtiossa, jossa joko käyt töissä tai et saa rahaa.
No.. Jutun pointti oli kuitenkin se, että olen alkanut kunnolla harkitsemaan, että dumppaan tällaiset tyypit suosiolla pois kaveriporukastani. En siis heitä, joilla on asenne kohdillaan, mutta ovat terveytensä vuoksi sairaseläkkeellä, vaan ne, jotka eivtä ...tu VIITSI tehdä mitään perusduunia! Muutenkin todella uuvuttavaa yrittää olla tukena ystävälle, joka vuodesta toiseen feilaa kaiken, eikä mene elämässä eteenpäin ja on asenteella, että toisten pitäisi niinsanotusti heidän pyllynsä pyyhkiä.
Tajusin, että tunnen mm. monta 20-30 -vuotiasta ihmistä, joiden on ylivoimaisen vaikeaa liikkua julkisilla kulkuneuvoilla ilman jonkun kaverin tai vanhemman apua. Ymmärrän vielä pahat paniikki- tai hahmotushäiriöt, mutta monella kaverilla tuo on ihan silkkaa opittua avuttomuutta ja heillä yleensä asenne, ettei heidän tarvitsekaan sitä oppia.
Halusin jakaa tämän tänne, ettei näiden tällä asenteella olevien tarvitse ihmetellä, miksi ystävät kaikkoaa ympäriltä. Itse kaipaan aikuisia ystäviä, jotka osaavat huolehtia itsestään ja haluavat kantaa kortensa kekoon yhteiskunnasa, sekä mennä elämässä eteenpäin. Omissa lapsissa minulla on ihan tarpeeksi holhottavaa, noihin 20-30 -vuotiaisiin aikuisvauvoihin ei enää oma jaksamiseni riitä. Sori.
Kommentit (392)
Vierailija kirjoitti:
Mistä tunnet nämä kaverit? Kuulostaa vaan niin kovin erilaiselta kuin oma. tuttavapiirini, jossa kolmikymppisillä on korkeakoulututkinnot lähes jokaisella, hyvät työpaikat, omistusasunnot tai ainakin säästävät sellaiseen. En kyllä itsekään tajua ihmisiä joiden mielestä työn kuuluu olla kivaa. Mä teen töitä että saan elätettyä itseni.
Tekstissäsi on hieman ristiriitaista se, että ensin kerrot että teillä on hyvät työpaikat mutta työn ei kuitenkaan pitäisi olla kivaa (=pääsee etenemään, hyvä tai kohtalainen palkka, vastaa koulutusta tai edes osaamistasoa, ilmeisesti myös melko pitkät työsuhteet koska teillä omistusasunnot). Eli muiden kuuluu tehdä nuo p...kaduunit mutta ei sinun? Tietenkin ymmärrän aloittajan pointin että jos ei ole käynyt mitään kouluja tai käynyt töissä ikinä niin ei voi vaatia kauheasti. Toisaalta mitä duunia tuollainen ap:n kaveri saakaan? Jotain, mistä saa 200 euroa enemmän kuin makoilusta. Koulusta kieltäytymistä en ymmärrä, silloin voi jopa saada joskus parempaa palkkaa.
Tiia Forsström myy seksipalveluja ja on unelmatyössään: ”Tunnen kylmiä väreitä, kun asiakas uskaltautuu olemaan oma itsensä”
Kun Tiia Forsström alkoi myydä seksiä, hän yllättyi miten paljon asiakkaat hakevat jotain muuta kuin seksiä. Nyt hän haluaa muuttaa kielteistä mielikuvaa seksityöstä.
https://yle.fi/uutiset/3-10794245
Yhteisöverotus on läntisten teollisuusmaiden alhaisimpia,
Suomi 20 %, Saksa 30 %, Ranska 31 %, jopa USA nostamassa 21% sta 28 %.
Kun taas.
Kotitalouksien kokonaisveroaste yksi maailman korkeimmista.
(alv, kiinteistö, ansio, sähkö, sähkönsiirto, auto, ajoneuvo, polttoaine, YLE, varainsiirto, alkoholi, lista lähes loputon) - ostovoima pakkasen puolella, ei varaa ostaa yritysten tuotteita eikä palveluja.
Verorahat lähetetään vastikkeetta ulkomaille EU-paketti 6,6 miljardia,
kehitysapu 1,2 miljardia ja lapioidaan turhuuteen.
Säästyneet rahat voitaisiin köyttä kotitalouksien veroasteen
alentamiseen - positiiviseen kierteeseen.
Minä taas en ole heihin kyllästynyt, koska heitä ei yksinkertaisesti ystäväpiirissäni ole. En tiedä edes ketään, joka olisi ollut työttömänä ainakaan viikoa pitempään.
Olen maanviljelijä ja sitä mieltä että maanviljelystuet on lopetettava. Kuulostaa ehkä provolta mutta ei ole sitä. Tuet on lopetettava koko EU:n alueella ja muissa maailman kauppajärjestön maissa yhtä aikaa.
Tuet pois , EU tarkastajat pois , reilu peli.
Vierailija kirjoitti:
KRP: Koronatukien käytössä ilmennyt väärinkäytösepäilyjä
Keskusrikospoliisin (KRP) rahanpesun selvittelykeskus sai viime vuonna yhteensä 216 koronaviruspandemiaan liittyvää rahanpesuilmoitusta.
Yksi havaituista ilmiöistä oli korona-avustuksiin ja -tukiin liittyvät epäillyt väärinkäytökset.
KRP:n mukaan tukia on mahdollisesti käytetty yritys- tai sijoitustoimintaan vastoin tuen myöntämisen ehtoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp-koronatukien-kaytossa-ilmennyt-…
MENE VIT TUUN SPÄMMÄÄMÄSTÄ RIIVATTU MIELENVIKAINEN.
Eikö tätä tyyppiä saada kuriin? On ihan sama, mikä ketju on kyseessä niin tämä hullu tai ry.säbotti tunkee samoja vih apuhe- , maatalous- ja yritystukiviestejään joka paikkaan.
Eihän tämä enää ole trollikaan, vaan pakko olla kyseessä jokin automaattibotti joka sylkee näitä samoja viestejä. Tai sitten tällä hapentuhlaajalla on mania päällä.
Maataloustukien poistaminen on kannatettava ehdotus.
Sen verran vielä tarkentaen, että myös luonnonhaittakorvaus,
satovahinkokorvaus ja viljelijäin lomaraha kuuluvat olla
poistettavien tukien joukossa, kuten myös kaiken maailman
investointituet, nuoren viljelijän tuet sekä
ehdottomasti myös luopumistuet.
Samassa yhteydessä tulee ajankohtaiseksi
myös valtion osuuden (yli 650 M€) poistaminen
viljelijäin työeläkekorvauksesta.
Operaation vaikutusta ruuan kuluttajahintaan on
vaikea arvioida. Linsenssiaatti Perttu Pyykönen
Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta
epäili taannoin, että kansallisen tuen poistaminen nostaisi
hintoja korkeintaan viidellä (5) prosentilla.
Kaikkien maataloustukien poistaminen EU-alueella
tuskin nostaisi hintoja juuri lainkaan. Suomessa
saattaisi käydä niin, että osittain kuluttajahinnat
jopa laskisivat, kun tuotanto väkisin järkevöityisi
taloudellisemmaksi siten, että esimerkiksi ylikoneellistaminen
lakkaisi ja kannattamattomien kasvilajien viljely loppuisi.
Myös tukien aiheuttaman tyhjäkäynnin, kuten vasikkaralli,
poisjäänti pikemminkin olisi kuluttajahintoja alentava
tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Joka iikasta ei ole puhelinmyyjäksi tai feissariksi. Ei sinne päinkään.
Eikä todellakaan siivoojaksi.
Moni heistä vaihtaisi mielellään osua kanssasi. Työnhaku prosessi jo on tehty nykyään sellaiseksi, ettei se houkuta. Niissä vain munaa itsensä, kun joutuu lähettämään paperit ja tietonsa muiden luettaviksi ja naureskeltaviksi pöydille pyörimään, jopa satoihin paikkoihin. Eipä siinä paljon ole sitä yksityisyyden suojaa, mitä niin korostetaan muutoin. Jos edes löytää mihin voisi hakea. Piilotyöpaikkoj ainakaan ei löydä.
Eivät he kiusaksesi niin elä, eivätkä nauti.
Ajetaan alas eläintuotannon tuet. Eläintuotantoon tukeminen julkisista varoistapitää esimerkiksi lihan keinotekoisesti halvempana kuin kasvisproteiinit, jolloinlihan kuluttaminen on helpompaa. Eläintuotannon tukeminen on lopetettava jamaataloustuet suunnattava vähäpäästöiseen ja ympäristön monimuotoisuuttatukevaan ruuantuotantoon niin EU-tukien kuin kansallisten tukien osalta.Edistetään vertikaaliviljelyä ja muita tulevaisuuden vähän tilaavieviäruoantuotannon muotoja.
Otetaan käyttöön eläintuotevero. Pelkkä eläintuotannon tukien laskeminen ei riitä.Eläintuotteiden hintaa tulee nostaa myös verotuksella. Haluamme ottaa käyttöönkaikkiin eläintuotteisiin osuvan haittaveron, joka kohdistuu tuotannon negatiivisiinympäristövaikutuksiin●Loppu eläinten hyväksikäytölle! Eläintuotannosta on luovuttava ja eläinperäisistätuotteista on pyrittävä kokonaan eroon niin pitkälle kuin se on mahdollista.Kielletään turkistarhaus ja turkisten myynti.
https://www.vihreatnuoret.fi/wp-content/uploads/2019/01/Vaaliohjelma_20…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KRP: Koronatukien käytössä ilmennyt väärinkäytösepäilyjä
Keskusrikospoliisin (KRP) rahanpesun selvittelykeskus sai viime vuonna yhteensä 216 koronaviruspandemiaan liittyvää rahanpesuilmoitusta.
Yksi havaituista ilmiöistä oli korona-avustuksiin ja -tukiin liittyvät epäillyt väärinkäytökset.
KRP:n mukaan tukia on mahdollisesti käytetty yritys- tai sijoitustoimintaan vastoin tuen myöntämisen ehtoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp-koronatukien-kaytossa-ilmennyt-…MENE VIT TUUN SPÄMMÄÄMÄSTÄ RIIVATTU MIELENVIKAINEN.
Eikö tätä tyyppiä saalla on mania päällä.
MENEITE VIT TUUN SPÄMMÄÄMÄSTÄ RIIVATTU MIELENVIKAINEN. OTTAAKO PÄÄHÄN ETTÄ ET SAAKKAAN VAPAASTI SPÄMMÄTÄ TOTA TYÖTÖNSAASTAASI!
SITÄHÄN SÄ VAJA KKI TEHTAILET TÄÄLLÄ JOKA PÄIVÄ! JA VASTAKOMMENTTEJA ON VAIN NÄISSÄ SUN ALOITTAMISSA TYÄTÄN-KÖYHÄ KETJUSSA. NYT JA JATKOSSA.
0-tunti sopimukset pitää kieltää ja oikea työaika ja
oikea työ kohtaamaan toisensa ei mitään tempputyöllistämistä.
Palkalla pitää elää ja tulla toimeen.
Kun palkkaa ei saa niin ei voi kuluttaa ja täten ei ole kysyntää
Miksi muka yritysjohto ei tätä bonjaa ?
Orjamarkkinoilla ei rikastuta eikä voida hyvin ja eliitillä
alkaa oleen turvatonta.
Vierailija kirjoitti:
väsynyt ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tunnet nämä kaverit? Kuulostaa vaan niin kovin erilaiselta kuin oma. tuttavapiirini, jossa kolmikymppisillä on korkeakoulututkinnot lähes jokaisella, hyvät työpaikat, omistusasunnot tai ainakin säästävät sellaiseen. En kyllä itsekään tajua ihmisiä joiden mielestä työn kuuluu olla kivaa. Mä teen töitä että saan elätettyä itseni.
Riippuu missä piireissä liikkuu. Jos asuu jossain nukkumalähiössä niin kaiketi ovat tietynlaisia ihmisiä. Ja seura tekee kaltaisekseen.
Olen harrastusten kautta näihin arjen sankareihin tutustunut ja sympaattisena ihmisenä koittanut auttaa, mutta joku raja minullakin.
Mitä sä siis harrastat? Aika erikoinen tuttavapiiri. En mä tunne kuin ehkä 1-3 sellaista elämäntapalusmua, eikä ne ole edes oikeastaan mun kavereita, esimerkkinä yhden kaverin exä on tällainen, päihteet vei mennessään.
Samaa ihmettelen. Olen itse mielenterveysongelmainen autisti, eikä yksikään ystäväni todellakaan ole ap:n kuvaileman kaltainen. Kaikenlaisissa vertaistukiryhmissä ja kuntouttavassa työtoiminnassa olen tuohon ihmistyyppiin törmännyt, mutta eivät ne minun ystäväpiiriini kuulu.
Ja tosiaan, ennen kuin sairastuin henkisesti, ei keskiluokkaisessa elämässäni ollut MITÄÄN kosketuspintaa tuollaisiin ihmisiin. Ainoat tuntemani juopotkin oli töissäkäyviä sellaisia. Harrastukset -no, niitä ei paljon Kelan rahoilla harrastettu...
Mutta ap, on ihan okei valita ystävänsä. Ei tarvitse kaveerata kenenkään sellaisen kanssa, josta ei erityisesti pidä. Minulla esimerkiksi ei ole yhtään ystäviä, koska kaikki alkavat käydä hermoilleni vähän ajan päästä. Aviomies poislukien.
Ystäviä ei myöskään ole mikään pakko auttaa, vaan tuttavuuden voi pitää sellaisella kepeällä pidetään hauskaa -asteella. Nämä ovat kaikki ihan omia valintoja.
Itse asiassa kyvyttömyys säädellä omaa sosiaalista elämäänsä on melkein yhtä paha luonnevika kuin työhaluttomuus.
väsynyt ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity omaan elämääsi.
Se olisi tarkoitus.
Kuten sanoin, tein tämän avauksen, etiarahoista, kun ovat köyhiä sossupummeja. Tai läimiäkään ei noiden hoidettavaksi uskalla jättää.
Miksi Ei vihapuheelle -liike?
Ei vihapuheelle -liikkeen nuoret ihmisoikeusaktivistit haluavat puuttua vihapuheeseen ja edistää yhdenvertaisuutta verkossa ja yhteiskunnassa.
Vihapuhe on loukkaavaa puhetta tai ilmaisua, joka rajoittaa kohteensa oikeutta olla, tulla kuulluksi ja kuulla sellaisena kuin on. Vihapuheella hyökätään yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan etnisen taustan, äidinkielen tai ihonvärin, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, maailmankatsomuksen tai mielipiteen, vamman tai jonkin muun ominaisuuden perusteella(Esim.työttömyys,köyhyys).
Vihapuheessa ei ole kyse pelkästä vihasta tai puheesta vaan yhteiskunnan rakenteista ja ilmapiiristä. Vihapuhe on ihmisoikeusloukkaus, joka saa voimansa yhteiskunnan eriarvoisuudesta ja siitä kumpuavasta syrjinnästä.
https://eivihapuheelle.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka iikasta ei ole puhelinmyyjäksi tai feissariksi. Ei sinne päinkään.
Eikä todellakaan siivoojaksi.
Miljardien maataloustuet pois:
Suomalainen säästäisi 180 euroa,
ruokalaskuun tulisi 50 euroa lisää
Tänä vuonna Suomen 50 000 maatilaa nostavat 1,7 miljardia euroa tukea.
Somerolainen kananmunantuottaja Mikko Välttilä luopui tänä vuonna tilansa maataloustuista, noin 25 000 eurosta. Hän kehottaa EU:ta seuraamaan esimerkkiään: irti kaikista maataloustuista kymmenen vuoden siirtymäajalla.
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/maatalouden-miljardituki-pois-suomal…
Puhelinmyynti ja feissaus nyt on ainakin moraalisesti arveluttavampaa kuin pitkäaikaistyöttömyys. Ihan turhia pilipalitöitä, myydään turhaa paskaa viattomille ihmisille jotka ei osaa/uskalla sanoa ei.
Kaverisi ovat varmaan oikeasti työkyvyttömiä, eihän kukaan pysy normaalisti työkkärin listoilla vuodesta toiseen kun terveillekin työttömille pakotetaan kaiken maailman kuntouttavaa työtoimintaa ja kuntakokeilua sun muuta velvoittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap, kun kerroit totuuden.
.
Kaikki kasvatus ja mielikuvat lähtevät kotoa.
Jos vanhemmat tai vanhempi vain makaa rahallisten tai muunlaisten tukien varassa sohvalla, hyvä, jos saa einesmaksalaatikon lämmitettyä, mitä lapsi tekee? Aika oletettavasti saman.
Hän näkee pienestä pitäen kuinka paistettu kana lentää pureskeltuna suuhun, kun vain makaa.
Ei lapsi ymmärrä, jos ei häntä opasteta muuhun.
.
ADD/ADHD eivät ole välttämättömia eläkesyitä.
Minulla oli adhd-työkaveri, joka teki ihan täysillä töitä siinä missä minäkin ilman adhd:ta.
Add-tyyppi tässä taas. En minäkään eläkkeellä ole, enkä ajatellut hakeutuakaan. Olen ihan normaalisti työttömänä työnhakijana ja minulla on pari-kolme kertaa vuodessa tapaamisia TE-toimistossa.
Minua ei kuitenkaan ole enää vuosiin yritetty pakottaa aktivoitumaan, sillä olen tehnyt selväksi, että silloin menen tutun päälääkärin hoiviin ja hommaan itselleni masennus-saikkua.
Masennus on minulla tosin pelkkä oire tai oireen oire, miten sen nyt ajatteleekaan ja saan tuon oireen tai oireen oireen pois tekemällä itselleni kiinnostavia asioita. Olenkin tehnyt TE-toimistossa selväksi, että minun "ajaminen" saikkua hakemaan on typerää yhteiskunnan resurssien haaskausta. Lisäksi joku muu jäisi ilman lääkäriaikaa tuon vuoksi.
Välillä "joudun" hakemaan työpaikkoja sääntöjen vuoksi, mutta tykkään väsäillä niitä ei-niin houkuttelevia hupihakemuksia ja TE-toimistossa tiedetään, että teen niistä tietoisesti sellaisia.
Moni ei voisi koskaan elää näin, ikään kuin omien sääntöjen mukaan - yhteiskuntaa kyykyttäen.
Tämä ärsyttää monia, tiedän.
Mikä on syysi olla hakeutumatta eläkkeelle?
Yhteiskunta pitää nykyään toivottomia tapauksia mieluummin työttömänä työnhakijana kuin eläkkeellä. Tulee halvemmaksi.
Minulle on haettu eläkettä kolme kertaa. Joka kerta evättiin, kaikissa valitusasteissa. Sosiaalityöntekijä sitten sanoi, että on aivan turha hakea, koska minun tilanteessa ei eläkkeelle pääse. Tietää kuulemma kymmeniä samanlaisia tapauksia: ihminen on täysin työkyvytön, mutta kun ei niin ei. Turha siis rääkätä itseään.
Minulla kun on vain: Aspergerin oireyhtymä, toistuva vakava masennus (viimeisin masennusjakso "vain" 7 vuotta) ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö.
Kuviot muuttui joskus vuonna 2015 ihan täysin. Sitä ennen sain kuntoutustukea, sitten yhtäkkiä vakuutusyhtiö ja Kela päättivät että koska olen joskus ollut töissä, olen terve. Ei riittäneet mitkään jatkoselvitykset.
Mt-ongelmaisilla ei ole nykyään juurikaan oikeusturvaa.
Itse yritän nyt uudelleenkouluttautua. Jos pystyisin tekemään edes pikkuisen töitä, ei olisi niin nöyryytetty olo. Onneksi olen fiksu, niin opinnot etenevät vaikka joudun jatkuvasti lähtemään kesken päivän uupumuksen takia. (Opiskelen käytännöllistä alaa, joten lähiopetusta on koronasta huolimatta jonkin verran.)
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä työkkäri ei ole pakottanut heitä töihin vai ottavatko karenssin?
Sitä mäkään en tajua, miten jotkut voivat loisia vuodesta toiseen sossun/Kelan (veronmaksajien) rahoilla. Joskärrä!!!
Netti(Esim.tämä foorumi) kuitenkin tekee vihapuheen näkyvämmäksi ja tarjoaa sille uusia kanavia.
Verkossa vihan lietsominen ja levittäminen sekä kasvoton häirintä on helppoa,(esim.köyhiä tai työttömiä kohtaan).
ja sen vaikutukset ulottuvat myös laajemmalle elämään.
Usein vihataan sellaista, mitä ei tunneta. Tietämättömyys lisää pelkoa ja ennakkoluuloja, jotka purkautuvat vihaviesteinä. Siksi haluamme kannustaa ihmisiä kunnioittavaan ja avoimeen keskusteluun sekä rohkeisiin kohtaamisiin. Jos hyväksymme vihapuheen, hyväksymme ihmisten eriarvoisen kohtelun.
siksi jokaisella on oikeus ja velvollisuus sanoa ei vihapuheelle.
https://eivihapuheelle.fi/
Maataloustukien poistaminen on kannatettava ehdotus.
Sen verran vielä tarkentaen, että myös luonnonhaittakorvaus,
satovahinkokorvaus ja viljelijäin lomaraha kuuluvat olla
poistettavien tukien joukossa, kuten myös kaiken maailman
investointituet, nuoren viljelijän tuet sekä
ehdottomasti myös luopumistuet.
Samassa yhteydessä tulee ajankohtaiseksi
myös valtion osuuden (yli 650 M€) poistaminen
viljelijäin työeläkekorvauksesta.
Operaation vaikutusta ruuan kuluttajahintaan on
vaikea arvioida. Linsenssiaatti Perttu Pyykönen
Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta
epäili taannoin, että kansallisen tuen poistaminen nostaisi
hintoja korkeintaan viidellä (5) prosentilla.
Kaikkien maataloustukien poistaminen EU-alueella
tuskin nostaisi hintoja juuri lainkaan. Suomessa
saattaisi käydä niin, että osittain kuluttajahinnat
jopa laskisivat, kun tuotanto väkisin järkevöityisi
taloudellisemmaksi siten, että esimerkiksi ylikoneellistaminen
lakkaisi ja kannattamattomien kasvilajien viljely loppuisi.
Myös tukien aiheuttaman tyhjäkäynnin, kuten vasikkaralli,
poisjäänti pikemminkin olisi kuluttajahintoja alentava
tekijä.
Ihan näin sivuhuomautuksena, olen ihminen jonka suunnistuskyvyttömyys on melkeinpä "vamman" asteella: pystyn eksymään ihan omilla kotikulmillanikin, karttojen luku on todella haastavaa. Ehkäpä jollain kavereistasi on samanlaisia ongelmia? Sinänsä kehotan ehdottomasti katkomaan välit näihin kavereihin, ajatuskin siitä että joku "kaverini" ajattelisi minusta noin saa pahoinvoivaksi...