Mua ärsyttää itsessäni piirre, kun löydän kaikista ihmisistä jotain vikaa

Otsikossa se tulikin. Haluaisin muuttua ja kehittyä tässä. Kaikki ihmiset, läheisetkin alkavat ärsyttää. Kaikki muut ärsyttävät, paitsi oma mies.

Esimerkkejä: hyvä ystävä ärsyttää kun ei ole korkeakoulututkintoa, eikä mielestäni tajua jotain asioita. Joudun selittämään, ja selittämään. Aikaa menee. Hän hukkaa aikaansa mielestäni ei tieteellisten höpö-🤥höpö-perusteluiden parissa - oli kyse mistä tahansa asiasta ja päätyy kuitenkin siihen mitä olen päiviä sitten asiasta jo sanonut. Ärsyttävää!! Erilainen maailmankatsomus/ koulutustaso ärsyttää.

Käly ärsyttää kun ystävyys ei ole molemminpuolista. Muistamme heidän lapsiaan puheluin, lahjoin, tykkäämme somessa yms olemme lämpimiä, teemme, huomioimme. Hän/he ottavat kaiken annettuina, ja ärsyttää ihan hirveästi, kun eivät voi edes jostain typerästä päivityksestäni tykätä - vastavuoroisesti. Tämä ystävyyden epätasapaino ärsyttää ihan hirveästi. Suren sitä ja ajattelen että miksi eivät tajua, ovatpa huonokäytöksisiä ym ym ym. Ärsyttää heidän käytös, sekä oma ärsyyntyminen.

Toinen käly ärsyttää kun ei osaa mm. kirjoittaa juhlapyhiä pienellä alkukirjaimella. Lisäksi käytös on miesmäistä, ei osaa pitää yhteyttä ja kommentit mihin tahansa asiaan on todella töksähteleviä. Ei koskaan ehdota mitään yhteistä tekemistä, silti lähellä asuu. Joskus jopa jättää ulkopuolelle. Tämä myös mielestäni häneltä tosi huonoa käytöstä, ja yllätys yllätys ärsyttää ihan hirveästi.

Itse muistan hyvät käytöstavat, ystävälliset sanat ja teot.

Painin mielessäni tämän ongelman kanssa, ja kysyn onko kenelläkään samanlaisia tunteita? Vai ovatko sittenkin tunteiden sijasta kokemuksia?

Miten kehittää heidän käytöstään ja omaa ärsyyntymistä tai vuorovaikutusta?

Suositelkaa mielellään apua ja vaikka kirjoja. Haluan kehittyä ja saada apua tähän. Toisaalta vaikeaa, jos vika ei olekaan itsessä. Tuntuu, että teemme kaikkien muiden puolesta aina enemmän ☹️ Ja he ”kaikki” käyttäytyvät jotenkin yliolkaisesti 🙁