Kerro yliarvostetumpi bändi kuin The Beatles
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Beatlesin arvostusta voi kysyä keneltä tahansa pitkän linjan ammattimuusikolta. Soittajilta, kitaristeilta säveltäjiltä kautta koko rock scenen.
Ja takuuvarmasti The Beatles on top vitosessa.
Sgt.Peppers on vuositolkulla valittu maailman parhaimmaksi levyksi,
Beatles on vaikuttanut rock musiikkiin enemmän kuin mikään toinen bändi.
Heidän biisinsä kestävät kuuntelua tänäkin päivänä.
Jokainen jätkä bändissä oli pätevä muusikko ja osasi oman instumenttinsa hyvin.
Levyt tuotti George Martin (viidesBeatle). Hänen sovituksensa olivat idearikkaita. Esim. Yesterday biisiin lisättiin taustoihin jousikvartetto.
Tämän päivän kertakäyttömusiikkia ei mitenkään voi verrata The Beatlesin musiikkiin.
Sama kuin vertaisi Beethovenia karaokeen.
Ja Beatlesin lumovoimaa korostaa sekin tosiseikka, että jokaisessa sukupolvessa on paljon niitä, jotka löytävät bändin vanhempien tai isovanhempien levyhyllystä tai esim. Spotifyta selatessaan tai Facebookin kautta ja innostuvat kuulemastaan, koska jokainen vuosikymmen on tuonut Beatles-musiikin takaisin eniten maailmalla myyneiden levyjen joukkoon. Vai meinataanko, että samat ihmiset ostavat samat biisit aina uudelleen ja uudelleen eri paketeissa? No, keräiljöitä on aina, mutta ei niin paljon, että se selittäisi miljoonamyynnit joka uusi vuosikymmen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla logiikalla voit sanoa moniakin saman aikakauden bändiä yliarvostetuksi.
Itse varmaan sanoisin the Who, mutta silloin syyllistyisin vain samaan kuin ap.Selitä ihan omia sanoja käyttäen, että mitä logiikkaa tarkoitat.
No mielestäni bändi ja sen tuotanto kannattaa suhteuttaa myös omaan aikaansa.
Ymmärrän Beatlesin kritisoinnin sikäli että se ei välttämättä avaudu, miksi oli omana aikanaan erityinen ja jotkut jutut tuntuvat vanhentuneilta.
Usein vaan nämä Beatlesin kritisoijat eivät tunnu tuntevan Beatlesin tuotantoa.Beatlesin suurin merkitys on siinä, että se uudisti musiikkia, joka oli polkenut paikoillaan muutaman vuosikymmenen. Beatles avasi tien muille "uutta musiikkia" soittaville bändeille.
Hienosti rakennettuja biisejä, vaikka ne eivät avaudu nykykuuntelijoille, joiden musiikkimaku on tuhottu monikansallisten levy-yhtiöiden toimesta tuuttamalla silkkaa peetä joka torvesta.
Nyikyiset bändit ja biisit eivät tule jäämään elämään, kuten jäi suuri osa 60-luvun ja 70-luvun tuotannosta.
Voitko selittää millä tavalla he sinusta uudistivat musiikkia?

Nyt sä oletat, että myynti on osoitus musiikillisista ansioista. Onko näin oikeasti? Vai voisikohan myynti johtua siitä maailman suurimmasta yliarvostuksesta?
Kotimaisista ainakin Klamydia, Popeda ja Apulanta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla logiikalla voit sanoa moniakin saman aikakauden bändiä yliarvostetuksi.
Itse varmaan sanoisin the Who, mutta silloin syyllistyisin vain samaan kuin ap.Selitä ihan omia sanoja käyttäen, että mitä logiikkaa tarkoitat.
No mielestäni bändi ja sen tuotanto kannattaa suhteuttaa myös omaan aikaansa.
Ymmärrän Beatlesin kritisoinnin sikäli että se ei välttämättä avaudu, miksi oli omana aikanaan erityinen ja jotkut jutut tuntuvat vanhentuneilta.
Usein vaan nämä Beatlesin kritisoijat eivät tunnu tuntevan Beatlesin tuotantoa.Beatlesin suurin merkitys on siinä, että se uudisti musiikkia, joka oli polkenut paikoillaan muutaman vuosikymmenen. Beatles avasi tien muille "uutta musiikkia" soittaville bändeille.
Hienosti rakennettuja biisejä, vaikka ne eivät avaudu nykykuuntelijoille, joiden musiikkimaku on tuhottu monikansallisten levy-yhtiöiden toimesta tuuttamalla silkkaa peetä joka torvesta.
Nyikyiset bändit ja biisit eivät tule jäämään elämään, kuten jäi suuri osa 60-luvun ja 70-luvun tuotannosta.
Musiikin uudistamisesta ihan siinä omassakin tuotannossa käy esimerkiksi biisit Love Me Do ja Tomorrow Never Knows. Noiden kahden biisin välillä oli peräti neljä(!) vuotta, 1962-66. Maailman yksinkertaisimmasta renkutuksesta todella monipolviseen ja -mutkaiseen sävelteokseen vain neljä vuotta. Muutoksen voima ja nopeus ol todella huimaa. Ketkä ovat viimeksi tehneet moista ja ihan pienessä ajassa? Esimerkiksi vuonna 2019 uusia levyjä julkaisseet, miten niiden musiikki oli muttunut vuodesta 2015?
Jokaisen yhtyeen musiikillinen arvo ja merkitys on loppujen lopuksi suhteessa vain omaan aikaansa ja ne on nähtävä ja niitä kuunneltava siihen kuulijana eläytyen .
Eli esim. se niiden slloinen , siis oman aikansa uutuus on suhteessa tetenkin vain siihen musiikkielämään joka sitä edelsi.
Rick Astley. Erittäin kuuluisa ihan väärästä syystä.
Queen. Sori jos tämä tuli jo. Niillä on yksi hyvä biisi eli I want to break free ja muu on yliteatraalista tilulilua.
Solisteista esim. Leonard Cohen. Ja lukuisat muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Beatlesin arvostusta voi kysyä keneltä tahansa pitkän linjan ammattimuusikolta. Soittajilta, kitaristeilta säveltäjiltä kautta koko rock scenen.
Ja takuuvarmasti The Beatles on top vitosessa.
Sgt.Peppers on vuositolkulla valittu maailman parhaimmaksi levyksi,
Beatles on vaikuttanut rock musiikkiin enemmän kuin mikään toinen bändi.
Heidän biisinsä kestävät kuuntelua tänäkin päivänä.
Jokainen jätkä bändissä oli pätevä muusikko ja osasi oman instumenttinsa hyvin.
Levyt tuotti George Martin (viidesBeatle). Hänen sovituksensa olivat idearikkaita. Esim. Yesterday biisiin lisättiin taustoihin jousikvartetto.
Tämän päivän kertakäyttömusiikkia ei mitenkään voi verrata The Beatlesin musiikkiin.
Sama kuin vertaisi Beethovenia karaokeen.
Ja Beatlesin lumovoimaa korostaa sekin tosiseikka, että jokaisessa sukupolvessa on paljon niitä, jotka löytävät bändin vanhempien tai isovanhempien levyhyllystä tai esim. Spotifyta selatessaan tai Facebookin kautta ja innostuvat kuulemastaan, koska jokainen vuosikymmen on tuonut Beatles-musiikin takaisin eniten maailmalla myyneiden levyjen joukkoon. Vai meinataanko, että samat ihmiset ostavat samat biisit aina uudelleen ja uudelleen eri paketeissa? No, keräiljöitä on aina, mutta ei niin paljon, että se selittäisi miljoonamyynnit joka uusi vuosikymmen.
Nyt sä oletat, että myynti on osoitus musiikillisista ansioista. Onko näin oikeasti? Vai voisikohan myynti johtua siitä maailman suurimmasta yliarvostuksesta?
Meinaat, että ihmiset ostavat levyjä - tai kuuntelevat Spotifysta - siksi, että "tämä Beatles täytyy ostaa, koska se on nin yliarvostettu, kaikki kaverit arvostavat minua, koska minulla on Beatles-levy"? Tunnetko ihan oikeasti tuollaisia ihmisiä? Minä en ainakaan. Eivätköhän ihmiset osta ja kuuntele sitä musiikkia, mitä haluvat kuunnella. Niin ainakin luulisi - tai sitten maailma on masokisteja pullollaan.
Et sitten millään malta myöntää, että olet täysin väärässä. Se tietysti vaatisi kanttia, mitä sinulla ei ole. :D
Elvis on ehkä joskus ollut yliarvostettu, vaikka osa arvostuksesta on ansaittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rollarit ja U2.
U2 teki alkuaikoinaan (1980-luku) kyllä tosi hyvä musaa. Uudemmista levyistä en ole tykännyt.
Sunday Bloody Sunday on edelleen U2:n paras biisi ja War se paras levy. Joshua Treestä alkaen menetti parhaan teränsä, kun piti mennä flirttailemaan amerikkalaisten kanssa ja tehdä itsestään sitä maailman suurinta ja eniten tienaavaa bändiä.
Vierailija kirjoitti:
Aloin kuuntelemaan "retro-musiikkia" 90-luvun taitteessa, ja silloin tulin siihen tulokseen, että yliarvostetuimmat bändit ovat The Doors, Led Zeppelin ja Queen. Sen jälkeen Doorsin arvostus on selvästi laskenut, mutta Queenilla se näyttää vaan nousseen; Mikä ihme siinä bändissä vetoaa ihmisiin? Led Zeppeliniä arvostan jonkin verran itsekin, mutta en ole ikinä käsittänyt, miksi se luetaan rockin suurimpien nimien joukkoon; Mikä siitä tekee esimerkiksi paremman bändin kuin Deep Purple tai Uriah Heep, jotka olivat sen aikalaisia?
Uskallan väittää, että Robert Plant. Heepillä tai Purplella ei ollut yhtä valovoimaista keulahahmoa, joka olisi vienyt homman vielä nextille levelille. Omassa musamaussa kumpikin menee Zepujen edelle, en ole itsekään heidän hypeä ihan ymmärtänyt, kuitenkin sinä aikana oli kuitenkin niin paljon muitakin hyviä bändejä. Mutta musamaustahan tässä ei ollut kyse, ketjussa parjatusta The Doorsista pidän paljon ja se oli myös aikansa tuote ja musiikki kestää kuuntelua ja vertailua edelleen.
Mitä tulee biisien varastamiseen ja kopioimiseen, niin kyllähän musiikkimaailmassa lainataan ja varastetaan vaikka kuinka. Osa myöntää, osa ei. On kuitenkin aika vaikea tehdä musiikkia, mitä joku ei olisi jo tehnyt, ilman, että siitä kuulee mitään vaikutteita muihin tai lainauksia muualta.
Edelleen odottelen siihen vastausta, että kuka ne Dingon biisit teki? Kun ovat kaikki san./säv. Neumann ja sov. Dingo/Maijanen. Niin millä perusteella eivät olisi omia? Ja kyllä, meni tunteisiin :D
Tässä karua faktaa miksi Beatles haluttiin saada huipulle, Beatlesien taustalla oli väärät tahot. En ymmärrä miksi tuollaista bändiä pitäisi arvostaa ja fanittaa, ymmärrän jos joistain kappaleista moni tykkää, mutta bändin hehkutusta en ymmärrä.
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2019/02/the-beatles-maxw…
Vierailija kirjoitti:
Elvis on ehkä joskus ollut yliarvostettu, vaikka osa arvostuksesta on ansaittu.
Arvostaisin enemmän Elvistä jos se olisi a) tehnyt omat kappaleensa ja b) heivannut sen "colonelin" takavasemmalle viimeistään sen '68 comeback specialin jälkeen. Olisi saattanut olla viettämässä 85-vuotispäiviään tässä pari viikkoa sitten, jos olisi niin tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla logiikalla voit sanoa moniakin saman aikakauden bändiä yliarvostetuksi.
Itse varmaan sanoisin the Who, mutta silloin syyllistyisin vain samaan kuin ap.Selitä ihan omia sanoja käyttäen, että mitä logiikkaa tarkoitat.
No mielestäni bändi ja sen tuotanto kannattaa suhteuttaa myös omaan aikaansa.
Ymmärrän Beatlesin kritisoinnin sikäli että se ei välttämättä avaudu, miksi oli omana aikanaan erityinen ja jotkut jutut tuntuvat vanhentuneilta.
Usein vaan nämä Beatlesin kritisoijat eivät tunnu tuntevan Beatlesin tuotantoa.Beatlesin suurin merkitys on siinä, että se uudisti musiikkia, joka oli polkenut paikoillaan muutaman vuosikymmenen. Beatles avasi tien muille "uutta musiikkia" soittaville bändeille.
Hienosti rakennettuja biisejä, vaikka ne eivät avaudu nykykuuntelijoille, joiden musiikkimaku on tuhottu monikansallisten levy-yhtiöiden toimesta tuuttamalla silkkaa peetä joka torvesta.
Nyikyiset bändit ja biisit eivät tule jäämään elämään, kuten jäi suuri osa 60-luvun ja 70-luvun tuotannosta.
Musiikin uudistamisesta ihan siinä omassakin tuotannossa käy esimerkiksi biisit Love Me Do ja Tomorrow Never Knows. Noiden kahden biisin välillä oli peräti neljä(!) vuotta, 1962-66. Maailman yksinkertaisimmasta renkutuksesta todella monipolviseen ja -mutkaiseen sävelteokseen vain neljä vuotta. Muutoksen voima ja nopeus ol todella huimaa. Ketkä ovat viimeksi tehneet moista ja ihan pienessä ajassa?
Ei ehkä ihan vertailukelpoinen tapaus, mutta Hassisen Kone kulki lyhyen elinkaarensa aikana melkoisen musiikillisen matkan. Täältä tullaan Venäjä -albumi ja Harsoinen teräs ovat kuin eri artistien tuotantoa.
Niin ja Queenin suosio perustuu tietysti valovoimaiseen ja nykyään traagisesta kohtalosta tunnettuun keulahahmoon. Olihan Mercury ihan omaa luokkaansa, ilman sitä Queen ei olisi ollut mitään. En itsekään juurikaan pidä Queenistä (No ok, Innuendo on hieno ja Show Must Go On on upea biisi, kun tietää missä tilanteessa se on kirjoitettu), mutta ymmärrän, miksi se oli niin suosittu.
Vierailija kirjoitti:
The Police oli aikanaan "maailman paras bändi". Vaikea ymmärtää sitä nyt.
No, onhan ne ensimmäiset kaksi levyä sekä Ghost in the Machine helvetin hyviä.
Beatlesin suurin merkitys on siinä, että se uudisti musiikkia, joka oli polkenut paikoillaan muutaman vuosikymmenen. Beatles avasi tien muille "uutta musiikkia" soittaville bändeille.