Mistä se kemia ja kipinä kahden ihmisen välillä syntyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuun se on ehkä tunne että voi olla rennosti, jutella kaikenlaista. Sitten kun kosketus tulee oikeaan aikaan, paikkaan ja oikealla intensiteetillä, ihmiseen hullaantuu, vaikka ulkonäkö ei olisikaan viimeisenpäälle.

Minusta juuri päinvastoin. Kun on krmiaa, sitä on ensikatseesta lähtien ja toisen läheisyys saa olon todella epävarmaksi ja hermostuneeksi. Siinä ei tosiaan jutella rentoina yhtään mistään.

Itse olen tuollainen väärien tyyppien kanssa, tai voi olla ihan kiva tyyppi mutta sen oikean kemian tunnistan siitä että voin olla oma itseni. Ja siihen kun lisätään juuri oikeanlainen kosketus, mitä ei usein tapaa, ei pysty pitämään enää näppejä irti toisesta :)

Minulla sama kuin sinulla. On ollut tyyppejä, jotka ovat vieneet jalat alta ja saaneet hermostuneiksi, mutta esim keskusteluyhteys ei ole toiminut. Sitten tapasin nykyisen, jonka kanssa fiilis oli alusta asti rauhallinen ja turvallinen, ja sai nimenomaan olla oma itsensä. Sähkön sijaan mun tunteet oli lempeitä ja helliä, mitään sekoilua tai tunnevuoristorataa ei tullut. Minusta tässä jälkimmäisessä vasta oli sitä oikeaa kemiaa.

Samanlainen kokemus mullakin.

Voisi melkein sanoa, että noissa aikaisemmissa hermostuttavissa jutuissa kyse on ollut "vain" seksistä (vaikka olisi päätynyt avoliittoon asti) ja itsekin on jollain tasolla tiedostanut sen ja sen vuoksi hermoillut yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuun se on ehkä tunne että voi olla rennosti, jutella kaikenlaista. Sitten kun kosketus tulee oikeaan aikaan, paikkaan ja oikealla intensiteetillä, ihmiseen hullaantuu, vaikka ulkonäkö ei olisikaan viimeisenpäälle.

Minusta juuri päinvastoin. Kun on krmiaa, sitä on ensikatseesta lähtien ja toisen läheisyys saa olon todella epävarmaksi ja hermostuneeksi. Siinä ei tosiaan jutella rentoina yhtään mistään.

Minusta tuollainen olo olisi epämiellyttävää ja pyrkisin pois noista tilanteista. Hermostuneisuus olisi itselleni merkki, että jokin on "väärin".

-eri

Hermostuneisuus ei ole merkki "väärästä" vaan siitä tunteesta ettei toisesta saa tarpeeksi. Ei pääse tarpeeksi lähelle, ei saa/voi katsoa tarpeeksi toista silmiin, suudella, koskettaa. Olo on kuin salaman iskemä. Hullaantunut.

Joidenkin ihmisten olemus on sellainen mitä kunnioittaa, aitous ja läsnäolo ym. Mielenkiintoista on ajatella tapahtuisiko tuota jos sinulla olisi ollut huono päivä. Minusta tuollaisille kokemuksille pitää olla edes jotenkin avoin että ne ovat mahdollisia. Viimeksi kun tämänkaltaista tapahtui, olimme tavanneet jo muutaman kerran aikaisemmin, mutta keskustelut olivat olleet niin pintapuolisia, että rationaalisuus (olen varovainen naisten kanssa) vei vielä voiton.

Sitten kun keskustelimme syvällisemmin elämästä yleensä, tavoitteista ja peloista, tuli sellainen olo että tämä olikin sitten tässä, en voi yhtään mitään ja minua viedään kuin pässiä narussa. Kyse ei ollut niinkään keskustelun sisällössä, vaan tajusin, että tämän ihmisen kanssa minulla on äärettömän hyvä ja turvallinen olla oma itseni.

Kyllä se voi muutenkin syttyä kuin heti ensitapaamisella. En osaa järkeillä, mistä tuo johtuu, oikeat elämäntilanteet, mielialat, vastaanottavaisuus, eleet, ehkä tämä on monen osasen summa jotka harvoin loksahtavat kaikki paikoilleen. M

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuun se on ehkä tunne että voi olla rennosti, jutella kaikenlaista. Sitten kun kosketus tulee oikeaan aikaan, paikkaan ja oikealla intensiteetillä, ihmiseen hullaantuu, vaikka ulkonäkö ei olisikaan viimeisenpäälle.

Minusta juuri päinvastoin. Kun on krmiaa, sitä on ensikatseesta lähtien ja toisen läheisyys saa olon todella epävarmaksi ja hermostuneeksi. Siinä ei tosiaan jutella rentoina yhtään mistään.

Itse olen tuollainen väärien tyyppien kanssa, tai voi olla ihan kiva tyyppi mutta sen oikean kemian tunnistan siitä että voin olla oma itseni. Ja siihen kun lisätään juuri oikeanlainen kosketus, mitä ei usein tapaa, ei pysty pitämään enää näppejä irti toisesta :)

Minulla sama kuin sinulla. On ollut tyyppejä, jotka ovat vieneet jalat alta ja saaneet hermostuneiksi, mutta esim keskusteluyhteys ei ole toiminut. Sitten tapasin nykyisen, jonka kanssa fiilis oli alusta asti rauhallinen ja turvallinen, ja sai nimenomaan olla oma itsensä. Sähkön sijaan mun tunteet oli lempeitä ja helliä, mitään sekoilua tai tunnevuoristorataa ei tullut. Minusta tässä jälkimmäisessä vasta oli sitä oikeaa kemiaa.

Minulla taas on tullut usein juuri hyvissä kaverisihtessa tuollainen alusta asti rauhallinen ja turvallinen fiilis, mutta ei niitä voi verrata oikeaan kemiaan. Siksi ne jäävätkin kaverisuhteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuun se on ehkä tunne että voi olla rennosti, jutella kaikenlaista. Sitten kun kosketus tulee oikeaan aikaan, paikkaan ja oikealla intensiteetillä, ihmiseen hullaantuu, vaikka ulkonäkö ei olisikaan viimeisenpäälle.

Minusta juuri päinvastoin. Kun on krmiaa, sitä on ensikatseesta lähtien ja toisen läheisyys saa olon todella epävarmaksi ja hermostuneeksi. Siinä ei tosiaan jutella rentoina yhtään mistään.

Itse olen tuollainen väärien tyyppien kanssa, tai voi olla ihan kiva tyyppi mutta sen oikean kemian tunnistan siitä että voin olla oma itseni. Ja siihen kun lisätään juuri oikeanlainen kosketus, mitä ei usein tapaa, ei pysty pitämään enää näppejä irti toisesta :)

Minulla sama kuin sinulla. On ollut tyyppejä, jotka ovat vieneet jalat alta ja saaneet hermostuneiksi, mutta esim keskusteluyhteys ei ole toiminut. Sitten tapasin nykyisen, jonka kanssa fiilis oli alusta asti rauhallinen ja turvallinen, ja sai nimenomaan olla oma itsensä. Sähkön sijaan mun tunteet oli lempeitä ja helliä, mitään sekoilua tai tunnevuoristorataa ei tullut. Minusta tässä jälkimmäisessä vasta oli sitä oikeaa kemiaa.

Minulla taas on tullut usein juuri hyvissä kaverisihtessa tuollainen alusta asti rauhallinen ja turvallinen fiilis, mutta ei niitä voi verrata oikeaan kemiaan. Siksi ne jäävätkin kaverisuhteiksi.

Kaverisuhteissa minulla taas harvemmin tulee mitään erityisen lempeitä ja helliä tunteita, en oikeastaan halua iholle ollenkaan. Puhutaan siis täysin eri asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuun se on ehkä tunne että voi olla rennosti, jutella kaikenlaista. Sitten kun kosketus tulee oikeaan aikaan, paikkaan ja oikealla intensiteetillä, ihmiseen hullaantuu, vaikka ulkonäkö ei olisikaan viimeisenpäälle.

Minusta juuri päinvastoin. Kun on krmiaa, sitä on ensikatseesta lähtien ja toisen läheisyys saa olon todella epävarmaksi ja hermostuneeksi. Siinä ei tosiaan jutella rentoina yhtään mistään.

Itse olen tuollainen väärien tyyppien kanssa, tai voi olla ihan kiva tyyppi mutta sen oikean kemian tunnistan siitä että voin olla oma itseni. Ja siihen kun lisätään juuri oikeanlainen kosketus, mitä ei usein tapaa, ei pysty pitämään enää näppejä irti toisesta :)

Minulla sama kuin sinulla. On ollut tyyppejä, jotka ovat vieneet jalat alta ja saaneet hermostuneiksi, mutta esim keskusteluyhteys ei ole toiminut. Sitten tapasin nykyisen, jonka kanssa fiilis oli alusta asti rauhallinen ja turvallinen, ja sai nimenomaan olla oma itsensä. Sähkön sijaan mun tunteet oli lempeitä ja helliä, mitään sekoilua tai tunnevuoristorataa ei tullut. Minusta tässä jälkimmäisessä vasta oli sitä oikeaa kemiaa.

Minulla taas on tullut usein juuri hyvissä kaverisihtessa tuollainen alusta asti rauhallinen ja turvallinen fiilis, mutta ei niitä voi verrata oikeaan kemiaan. Siksi ne jäävätkin kaverisuhteiksi.

Kaverisuhteissa minulla taas harvemmin tulee mitään erityisen lempeitä ja helliä tunteita, en oikeastaan halua iholle ollenkaan. Puhutaan siis täysin eri asiasta.

Kirjoitin ekan ja kolmannen lainauksen. Suurin vetovoima minulla on ollut mieheen jonka kanssa törmättiin elämäntilanteessa jossa kumpikin oli sinkku muttei hakenut parisuhdetta (pitkät päättyneet suhteet takana), yhteisellä yöllä se alkoi ja sen jälkeen kumpikaan ei voinut olla samassa tilassa toisiimme koskematta. Vietettiin pitkiä aamuja sängyssä ja juteltiin vaikka mistä, yöt oltiin toisiimme kietoutuneina.

Oltiin kuin magneetit, mielet ja kehot toisiinsa kietoutuneet.

Toinenkin kipinöivä kohtaaminen on ollut, mutta mies osoittautui varatuksi. Ei ole edelleenkään päässyt yli tapailustamme, kukaan ei kuulemma ole koskettanut niinkuin minä. Ikävää kuulla tällaista naimisissa olevalta.

Aikuisena tajusin, että mulle kemia tarkoitti sitä, että mies on viileä, välinpitämätön, seksi on suorituskeskeistä, keskusteluyhteys ei toimi, on vaikka ja mitä probleemaa alusta lähtien...No, heräsin tähän yksillä huonoilla treffeillä, mistä lähdinkin kesken kaiken pois, koska tajusin että eihän tää näin voi olla mitenkään. Että viehätyn näistä jutuista, missä sitten yliymmärrän, matelen ja elän niillä huomionrippeillä enkä kuitenkaan itse tule ymmärretyksi ja kohdatuksi ym. uskomatonta sontaa.

Ja kuinkas nyt on käynytkään...mulla on ihana kumppani, joka alusta lähtien oli avoin, hellä, keskusteleva, huomioi seksissä, siis aivan mahtava tyyppi ja vaikka aluksi en voinut uskoa, että hän minusta OIKEASTI voisi pitää, niin lopulta rakastuin aivan kunnolla ja saan jopa vastarakkautta enkä vain jotain tähteitä. Lisäksi kaikki on vaan niin helppoa ettei meinaa tajutakaan, että ihmissuhde voi olla näin helppo, kun on oikeanlaisen kumppanin kanssa. Mutta mun pään sisällä piti napsahtaa toi homma paikoilleen, että mun tuntema kemia oli vääränlaista ja tämä oikea mies meinasi sen takia jäädä huomaamatta. Koska alitajuisesti koin hänen olevan aivan liian hyvä minulle ja siksi en tuntenut kemiaa. Toki tunsin jotain, mutta en osannut sitä määritellä. Mulla syynä tähän on varmasti lapsuuden ja nuoruuden kaltoinkohtelut, että koen turvattoman ilmapiirin omakseni ja siihen hakeudun automaattisesti. Tai hakeuduin. Nykyään osaan jo määritellä rajani ja tajuan oman arvoni ihmisenä ja naisena.