Mies ei ole nähnyt vanhempiensa koskaan riitelevän!

Vierailija kirjoitti:

Tähän nyt vaikuttaa sekin miten riitelyn määrittelee. Onko se sitä kun ärsyyntyminen, turhautuminen tai suuttumus kuuluu puheäänestä tai tulee sanottua töykeämmin kuin olisi fiksua vai sitä että huudetaan ja raivotaan?

Mieheni ei ole nähnyt vanhempien harrastavan kumpaakaan, joten hän on täysin kyvytön ilmaisemaan sitä jos jokin häntä ärsyttää eikä hän yhtään pysty ottamaan vastaan sitä jos mulla turhautuminen kuuluu äänestä (siis samalla tasolla kuin voisin purnata työkaverille jumivaa tietokoneohjelmaa, ei siis mitään äänekästä tai aggressiivista), riippumatta siitä liittyykö turhautuminen häneen tai vaikka siihen että manailen Elloksen toimimatonta asiakaspalvelua. Mies ei voi huomauttaa minulle mistään toiminnassani koska on olemassa riski että vastaan muuta kuin "joo", esim. saatan odottaa perusteluja tai avata omaa näkökulmani, mikä on miehen mielestä ahdistavaa riitelyä.

Miehen perheessä nyt ei puhuta muutenkaan, mistään, mitään. Ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, olen nähnyt miehen äidin hautaavan puolisonsa ja tapaavan uuden lapsenlapsensa ja saavan hyviä uutisia, mutta en itkevän, nauravan tai edes hymyilevän vaisua enemmän koskaan. Se kertoo siitä että perheen kulttuuriin ei kuulu tunteiden näyttäminen, eletään viilipyttyinä rinnakkain avaamatta toiselle mitään sisältään.

Se, tarvitaanko "riitelyä" terveeseen parisuhteeseen, riippuu siitä riitelyn määritelmästä. Mun vanhempieni riitely taas ei ollut terve malli sekään (piikittelyä, mökötystä...).

Juuri tällaista tarkoitan! En ole myöskään nähnyt miehen vanhempien ikinä esim. itkevän tai nauravan. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Riitely kuuluu ihmisten elämään. Aina ei voi pysyä tyynenä ja vain keskustella tiukkaan sävyyn. Täytyy ihmisessä sen verran temperamenttia olla, että pitkässä suhteessa tulee ihan riideltyäkin. Enkä tarkoita tietenkään käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä tms. Huutaminenkin on ihan ok, kunhan valitsee sanansa sopivasti. Millaisen mallin antaa lapsilleen, jos aina on viilipytty. Mitä sitten, kun lapsi menee naimisiin sellaisen kanssa, joka riitelee? Pitäähän sitä osata riidellä ja sopiakin. Riidaton liitto on alisteinen tai muuten vain surullinen ja väljähtynyt liitto.

Luulisi viilipytyn viihtyvän toisen samanmoisen kanssa parhaiten?

Miksi ihmeessä rauhallisen temperamentin lapsi tunkisi avioon jonkin keskenkasvuisen kuumakallen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän nyt vaikuttaa sekin miten riitelyn määrittelee. Onko se sitä kun ärsyyntyminen, turhautuminen tai suuttumus kuuluu puheäänestä tai tulee sanottua töykeämmin kuin olisi fiksua vai sitä että huudetaan ja raivotaan?

Mieheni ei ole nähnyt vanhempien harrastavan kumpaakaan, joten hän on täysin kyvytön ilmaisemaan sitä jos jokin häntä ärsyttää eikä hän yhtään pysty ottamaan vastaan sitä jos mulla turhautuminen kuuluu äänestä (siis samalla tasolla kuin voisin purnata työkaverille jumivaa tietokoneohjelmaa, ei siis mitään äänekästä tai aggressiivista), riippumatta siitä liittyykö turhautuminen häneen tai vaikka siihen että manailen Elloksen toimimatonta asiakaspalvelua. Mies ei voi huomauttaa minulle mistään toiminnassani koska on olemassa riski että vastaan muuta kuin "joo", esim. saatan odottaa perusteluja tai avata omaa näkökulmani, mikä on miehen mielestä ahdistavaa riitelyä.

Miehen perheessä nyt ei puhuta muutenkaan, mistään, mitään. Ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, olen nähnyt miehen äidin hautaavan puolisonsa ja tapaavan uuden lapsenlapsensa ja saavan hyviä uutisia, mutta en itkevän, nauravan tai edes hymyilevän vaisua enemmän koskaan. Se kertoo siitä että perheen kulttuuriin ei kuulu tunteiden näyttäminen, eletään viilipyttyinä rinnakkain avaamatta toiselle mitään sisältään.

Se, tarvitaanko "riitelyä" terveeseen parisuhteeseen, riippuu siitä riitelyn määritelmästä. Mun vanhempieni riitely taas ei ollut terve malli sekään (piikittelyä, mökötystä...).

Juuri tällaista tarkoitan! En ole myöskään nähnyt miehen vanhempien ikinä esim. itkevän tai nauravan. Ap.

Kertoo aika paljon myös sinusta ihmisenä, jos et koskaan saa heitä nauramaan. Tai sitten miehesi vanhemmat ovat robotteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitely kuuluu ihmisten elämään. Aina ei voi pysyä tyynenä ja vain keskustella tiukkaan sävyyn. Täytyy ihmisessä sen verran temperamenttia olla, että pitkässä suhteessa tulee ihan riideltyäkin. Enkä tarkoita tietenkään käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä tms. Huutaminenkin on ihan ok, kunhan valitsee sanansa sopivasti. Millaisen mallin antaa lapsilleen, jos aina on viilipytty. Mitä sitten, kun lapsi menee naimisiin sellaisen kanssa, joka riitelee? Pitäähän sitä osata riidellä ja sopiakin. Riidaton liitto on alisteinen tai muuten vain surullinen ja väljähtynyt liitto.

Jep. Koska sinä huudat ja riitelet, pitää kaikkien muidenkin tehdä niin. Kaikki muu paitsi sinun tapasi on väärin ja huonosti tehty, koska maailma pyörii sinun napasi ympärillä ja sinä määrittelet mikä on oikea tapa olla ihminen. Ikää sinulla ilmeisesti noin 13-vuotta, kun noin ajattelet. 

Minusta tämä puhetapa on riitelyä/riidan haastamista. Sinäkö olet sellainen mielestä ei riitelyn yläpuolella oleva ihminen?

Mielenkiintoista kuinka monen lapsuudenperheessä ei ole riidelty, niin että lapset ainakaan itse olisi sitä huomanneet. Itsellä on vanhemmat, jotka ovat riidelleet raivoisastikin huutamalla ja siitä on jäänyt jonkinlaiset traumat. En voisi ikinä itse pysyä samanlaisessa parisuhteessa kuin mitä vanhemmillani on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitely kuuluu ihmisten elämään. Aina ei voi pysyä tyynenä ja vain keskustella tiukkaan sävyyn. Täytyy ihmisessä sen verran temperamenttia olla, että pitkässä suhteessa tulee ihan riideltyäkin. Enkä tarkoita tietenkään käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä tms. Huutaminenkin on ihan ok, kunhan valitsee sanansa sopivasti. Millaisen mallin antaa lapsilleen, jos aina on viilipytty. Mitä sitten, kun lapsi menee naimisiin sellaisen kanssa, joka riitelee? Pitäähän sitä osata riidellä ja sopiakin. Riidaton liitto on alisteinen tai muuten vain surullinen ja väljähtynyt liitto.

Jep. Koska sinä huudat ja riitelet, pitää kaikkien muidenkin tehdä niin. Kaikki muu paitsi sinun tapasi on väärin ja huonosti tehty, koska maailma pyörii sinun napasi ympärillä ja sinä määrittelet mikä on oikea tapa olla ihminen. Ikää sinulla ilmeisesti noin 13-vuotta, kun noin ajattelet. 

Minusta tämä puhetapa on riitelyä/riidan haastamista. Sinäkö olet sellainen mielestä ei riitelyn yläpuolella oleva ihminen?

Minusta ei. Se oli puhdasta v'ttuilua tuolle, joka väitti, että jos ei riitele, ei suhde ole terve. En ole riitelyn yläpuolella, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan niin rauhallisia, että eivät koskaan riitele/korota ääntään. Tunnen ja siksi tiedän, että riitelemättäkin voi olla täysin tasapainoinen ihminen ja jopa onnellisesti parisuhteessa. En kuvittele, että minun tapani olla on ainut ja oikea tapa olla. Toisin kuin lainaamani henkilö kuvitteli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitely kuuluu ihmisten elämään. Aina ei voi pysyä tyynenä ja vain keskustella tiukkaan sävyyn. Täytyy ihmisessä sen verran temperamenttia olla, että pitkässä suhteessa tulee ihan riideltyäkin. Enkä tarkoita tietenkään käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä tms. Huutaminenkin on ihan ok, kunhan valitsee sanansa sopivasti. Millaisen mallin antaa lapsilleen, jos aina on viilipytty. Mitä sitten, kun lapsi menee naimisiin sellaisen kanssa, joka riitelee? Pitäähän sitä osata riidellä ja sopiakin. Riidaton liitto on alisteinen tai muuten vain surullinen ja väljähtynyt liitto.

Jep. Koska sinä huudat ja riitelet, pitää kaikkien muidenkin tehdä niin. Kaikki muu paitsi sinun tapasi on väärin ja huonosti tehty, koska maailma pyörii sinun napasi ympärillä ja sinä määrittelet mikä on oikea tapa olla ihminen. Ikää sinulla ilmeisesti noin 13-vuotta, kun noin ajattelet. 

Minusta tämä puhetapa on riitelyä/riidan haastamista. Sinäkö olet sellainen mielestä ei riitelyn yläpuolella oleva ihminen?

Minusta ei. Se oli puhdasta v'ttuilua tuolle, joka väitti, että jos ei riitele, ei suhde ole terve. En ole riitelyn yläpuolella, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan niin rauhallisia, että eivät koskaan riitele/korota ääntään. Tunnen ja siksi tiedän, että riitelemättäkin voi olla täysin tasapainoinen ihminen ja jopa onnellisesti parisuhteessa. En kuvittele, että minun tapani olla on ainut ja oikea tapa olla. Toisin kuin lainaamani henkilö kuvitteli. 

Haa. Onko sinun määritelmäsi riitelylle ainoa oikea? Vai voisiko olla, että ne jotka väittävät riitelyn kuuluvan terveeseen parisuhteeseen, määrittelevät sen laveammin? Riitelyä on myös rauhallista ja rakentavaa. Ja jos ei puhdas v'ttuilu ole riidan haastamista niin mikä sitten?

Nyt en yhtään ihmettele, miksi kaikki ympärillä eroavat. Kun mitta tulee täyteen erotaan? Ei siis osata päästellä höyryjä riitelemällä? Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä tasan 30 vuotta. Alussa riideltiin paljonkin, kun haettiin yhteistä tapaa elää elämää. Nykyään enää harvoin, mutta kyllä välillä vieläkin. Olemme ystäväpiiristämme ainoita, jotka emme ole eronneet. Pidän yhtenä vahvuutenamme juuri sitä, että osaamme riidellä rakentavasti. Ihan oikeasti, mikä ihmissuhde on sellainen, että ei koskaan tunteet kiehahda? Minusta sellainen ihminen on platku. Hajuton ja mauton. Tylsä lapatossu.

Minä tai sisarukseni ei koskaan nähty vanhempiemme riitelevän. Varmaankin niillä oli riitoja mutta hoitivat asian niin ettei me lapset oltu niistä tietoisia.

Toinen juttu oli se ettei heistä kumpikaan ikinä kävellyt toisen päätöksen yli meitä lapsia koskevissa asioissa. Varmaankin selvittelivät nekin sitten salassa meiltä lapsilta.

Koin lapsuuteni olleen turvallinen :)

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset vanhemmat?

Miehen vanhemmilla ihan työläistausta, 20-luvulla syntyneitä. Eivät koskaan ainakaan lasten nähden / kuullen tapelleet.

Minulla on ollut 2 miestä. Kummankaan kanssa en riidellyt korottamalla ääntä. Erimielisyydet selvitettiin puhumalla sivistyneesti. En ole myöskään huutanut lapselleni.

Opin jo nuorena, että riitatilanteessa voittaja on se joka pysyy rauhallisena ja perustelee mielipiteensä rauhallisesti. Huutaminen on häviö.

Meilläkään ei lapsuudenkodissa koskaan vanhemmat riidelleet. En ole toisaalta omassakaan neljän vuoden parisuhteessa, josta kaksi vuotta avoliittoa, riidellyt. Toki ollaan oltu eri mieltä joistain asioista, mutta ei riidelty.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut 2 miestä. Kummankaan kanssa en riidellyt korottamalla ääntä. Erimielisyydet selvitettiin puhumalla sivistyneesti. En ole myöskään huutanut lapselleni.

Opin jo nuorena, että riitatilanteessa voittaja on se joka pysyy rauhallisena ja perustelee mielipiteensä rauhallisesti. Huutaminen on häviö.

Ei kaikille tunteiden näyttäminen ole valtapeliä. Huutamista ei tietenkään tarvita mihinkään, mutta kyllä ihminen saa olla sekä puolisona että vanhempana hetkittäin heikko ja keskeneräinen kunhan ei ole sitä vahingollisella tavalla (ja se vahingollisuus ei ole subjektiivista, ihmiset haavoittuvat erilaisista asioista).

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut 2 miestä. Kummankaan kanssa en riidellyt korottamalla ääntä. Erimielisyydet selvitettiin puhumalla sivistyneesti. En ole myöskään huutanut lapselleni.

Opin jo nuorena, että riitatilanteessa voittaja on se joka pysyy rauhallisena ja perustelee mielipiteensä rauhallisesti. Huutaminen on häviö.

Eihän parisuhteen riidoissa ole kyse voittamisesta tai häviämisestä?! Siinähän yritetään opetella ymmärtämään toisen näkökulmia.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut 2 miestä. Kummankaan kanssa en riidellyt korottamalla ääntä. Erimielisyydet selvitettiin puhumalla sivistyneesti. En ole myöskään huutanut lapselleni.

Opin jo nuorena, että riitatilanteessa voittaja on se joka pysyy rauhallisena ja perustelee mielipiteensä rauhallisesti. Huutaminen on häviö.

Mun isäni voisi kuvailla itseään noin. Hän on manipuloiva, v*ttumainen narsku jonka mielestä muiden alentaminen ja halveksunta on "rakentavaa palautteenantoa". Ei tarvitse huutaa jos kokee olevansa muiden yläpuolella. HUOMHUOMHUOM! En väitä että tämä pätisi lainaamaani kirjoittajaan, mutta minusta se, selvittääkö ihminen asiansa hillitysti ja tyynesti vai tuiskahdellen ja purkautuen ei kerro vielä mitään siitä onko hän turvallinen ja muita kunnioittava. Lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa avoraivari on joskus parempi kuin kuin manipulointi, syyllistäminen tai uhkailu, jotka taas varsinkin suhteessa lapsiin on Suomessa olleet ihan hyväksyttäviä tapoja toimia.

Voin kuvitella, ettei ihmiset riitele. Suurin osa on täysin vahakasvoisia, hajuttomia ja mauttomia, hyväksytyt mielipiteet, ei suuria tunteita. Argh. Ei näistä saa mitään otetta.

Riitely ei ole välttämättä negatiivinen asia, se voi olla myös rakentavaa. Elämään kuuluu tunteet, kaikenlaiset. Meillä kyllä välillä riidellään. En kestäisi edes elää flegmaattisen vahakasvon kanssa. Myös lasten kanssa on joskus riitoja. Meillä myös nauretaan paljon ja ilmapiiri on vapautunut, kun tunteita on sallittua näyttää.

Lapsuudenkodissani riideltiin myös. Opin, että riidat ovat osa elämää, ei sen kummempia. Tunteita voi näyttää kotona turvallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella, ettei ihmiset riitele. Suurin osa on täysin vahakasvoisia, hajuttomia ja mauttomia, hyväksytyt mielipiteet, ei suuria tunteita. Argh. Ei näistä saa mitään otetta.

Riitely ei ole välttämättä negatiivinen asia, se voi olla myös rakentavaa. Elämään kuuluu tunteet, kaikenlaiset. Meillä kyllä välillä riidellään. En kestäisi edes elää flegmaattisen vahakasvon kanssa. Myös lasten kanssa on joskus riitoja. Meillä myös nauretaan paljon ja ilmapiiri on vapautunut, kun tunteita on sallittua näyttää.

Lapsuudenkodissani riideltiin myös. Opin, että riidat ovat osa elämää, ei sen kummempia. Tunteita voi näyttää kotona turvallisesti.

Tämä! Meilläkin juuri näin :) Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset vanhemmat?

Miehen vanhemmilla ihan työläistausta, 20-luvulla syntyneitä. Eivät koskaan ainakaan lasten nähden / kuullen tapelleet.

Ohis: siis he ovat jo 90+ ?

Varmaan tavallaan jo kokonaan "eri sukupolvea" kuin suurin osa sv-palstalaiset vanhemmista ?

Monet palstalaiset vanhemmista taitaa olla teitäkin nuorempia - tai minkäikäisiä itse siis olette?

Ehkä siinä selitystä myös tuohon 'tunteiden näyttämisen' vähyyteen?

Vierailija kirjoitti:

Eivät siis ole olleet ikinä erimielisiä. Eikö olisi lapsellekin hyvä nähdä ihmisten olevan erimielisiä ja sopivan/tekevän kompromisseja? Ap.

Jos eri mieltä oleminen on riitelyä, mä riitelen työkavereideni kanssa puolet työpäivästä :D 

Ensin pitäisi varmaan määritellä riita. Minulle erimielisyys, jossa äänensävy tiukkenee, mutta kumpikin osaa vuorollaan keventää tilannetta ja pitää tuohtumuksen aisoissa, on riitelyä. On myös äärimmäisen turvallista väitellä niin, että kumpikaan ei haavoita toista ja toisaalta vuorotellen kannetaan vastuuta siitä, jonka tunteet meinaavat kuohua. Jos tilanne meinaa äityä rääkymiseksi tai tekee mieli nälviä tai nimitellä toista, niin osaa poistua tilasta ennen kuin sivaltaa kielellään. "Kukaan ei voi valita muistojaan" ja toista kohdellaan sillä arvokkuudella. Koen suhteemme rakastavaksi ja turvalliseksi.

Joidenkin mielestä turvallista on se, että saa olla hillitön, vapautunut ja raivoisa eikä puoliso silti pelkää tai jätä. Mahdollisuus antaa ja saada anteeksi on tärkeämpää kuin se, että ei haavoittaisi toista. Tasapaino tulee siitä, että kumpikin saa olla villi.

Tärkeintä on, että löytää itselleen sopivan parin. Lapsien sijoittaminen näiden riitelytapojen katsomoksi on vielä asia erikseen.