Harrastusrumba ja lämpimät ateriat
"Koutaniemillä vanhemmat tekivät töitä, kuskasivat kuutta lastaan harrastuksiin ja huushollasivat, mutta ruokahetkiin ei satsattu.
– Meillä syötiin lämmin ateria kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin. Äiti kyllä omisti elämänsä meille lapsille, mutta kokkaaminen ei häntä kiinnostanut, Meeri kertoo."
Lähde:https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/valokuvaaja…
Miten te yhdistötte harrastuksiin kuskaamiset, harrastukset ja yhdessä lämpimän syömisen siten, että perhe rauhoittuu syömään yhdessä lämpimän aterian pöydän ääreen? Kuinka monta kertaa viikossa te muut syötte lämpimän aterian (päivällinen arkisin ja viikonloppuisin lounas /päivällinen) yhdessä jos kuskaatte lapsia harrastukseen monta kertaa viikossa vai teettekö viikon ruuat pakkaseen ja jokainen lämmittää niitä itselleen kun kerkiää ja syötte sitten iltapalan yhdessä.
Kommentit (16)
Meillä pyritään syömään yhdessä. Jos se ei ole jostain syystä aikataulujen vuoksi mahdollista, pyritään kuitenkin näille päiville varaamaan "lämmin ruoka" siten, että sen saa kukin lämmitettyä omaan aikaansa.
Meillä pari kertaa viikossa on se tilanne, että tyttären on syötävä päivällinen siihen aikaan, kun me vanhemmat ollaan vasta kotimatkalla töistä. Yleensä on ruokapöydässä vielä, kun jompi kumpi vanhemmista tulee kotiin. Siinä ehtii sitten kuulumiset vaihtaa tarvittaessa ja autossa voi sitten jatkaa sen kuskaavan vanemman kanssa.
Meillä siis yksi aktiivisesti urheileva teini.
Meillä on yksi tai kaksi lämmintä ateriaa arkisin per päivä, viikonloppuisin aina kaksi.
Aina kaikki ei ole yhtä aikaa syömässä.
Meillä yhteinen ruokahetki on iltapala. Koska silloin on ainoa ruoka-aika kun ollaan kaikki yhtäaikaa kotona. Silti laitan lämpimän ruoan niin, että jokainen syö itselleen soveliaaseen aikaan joskus iltapäivän aikana. Minä ennen kuin menen töihin, lapset sitten kun tulevat kouluista kotiin, mies sitten kun pääsee töistä.
Yhteinen ruokailu on sivistystä ja rakentaa yhteisyyden tunnetta.
Joka päivä.
Älkää tinkikö siitä.
Meillä yhteissyyden tunne syntyy autossa, jossa keskustellaan paljon, käydään läpi päivää, jne. Lämminruoka on 2-3 kertaa päivässä, koska siitä vastaa koko perhe sen mukaan kenellä sitä aikaa on.
Auto ei ole hyvä ympäristö, se on liikkeessä ja liikenteessä.
Mutta parempi kuin ei mitään.
Ruuasta ei ole tehty mitään isoa numeroa meidän perheessä. Se on vain polttoainetta, jonka avulla jaksaa. Me pyrimme ja onnistummekin ottamaan yhteisiä hetkiä joka päivä ja silloin keskitytään ihmisiin, eikä ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen ruokailu on sivistystä ja rakentaa yhteisyyden tunnetta.
Joka päivä.
Älkää tinkikö siitä.
Siitä on pakko tinkiä päivinä, jolloin urheilijalla on oltava ruoka lautasella klo 16 ja vanhemmat saapuvat kotiin n. 16.15.
Vierailija kirjoitti:
Auto ei ole hyvä ympäristö, se on liikkeessä ja liikenteessä.
Mutta parempi kuin ei mitään.
Niin ja ruokapöydässä tungetaan sitä ruokaa suuhun.
Meillä yhteisiä ruokailuja olivat aamupala ja iltaruoka joka syötiin sitten, kun tultiin illalla kotiin treeneistä. Olen elänyt aina lapseni kanssa kaksin, joten harjoituskuskaaminen oli vain minun vastuulla ja pitkän matkan vuoksi sinne lähdettiin yleensä heti, kun pääsin töistä.
Toki myös harvoina vapaina söimme yhteiset ruuat.
Nyt lapseni asuu jo omillaan,mutta nautimme kyllä edelleen usein yhteisiä aterioita niin lapseni kuin mieheni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Auto ei ole hyvä ympäristö, se on liikkeessä ja liikenteessä.
Mutta parempi kuin ei mitään.
Olen huomannut että teinin kanssa auto on paras paikka puhua. Siinä voi "puolivahingossa" käydä isoja ja tärkeitäkin keskusteluja ajamisen lomassa, paljon paremmin kuin tyyliin "istutaan alas ja puhutaan". Toki yhteiset ruokahetket on muuten tärkeitä, mutta parhaat keskustelut olen saanut käytyä harrastuksiin kuskatessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auto ei ole hyvä ympäristö, se on liikkeessä ja liikenteessä.
Mutta parempi kuin ei mitään.
Olen huomannut että teinin kanssa auto on paras paikka puhua. Siinä voi "puolivahingossa" käydä isoja ja tärkeitäkin keskusteluja ajamisen lomassa, paljon paremmin kuin tyyliin "istutaan alas ja puhutaan". Toki yhteiset ruokahetket on muuten tärkeitä, mutta parhaat keskustelut olen saanut käytyä harrastuksiin kuskatessa.
Autossa ei tarvitse katsoa silmiin :-) kun kuski joutuu seuraamaan liikennettä ja kuskattavakin voi katsella ulos ikkunasta... Olen saman huomannut, että teinin kanssa tulee autossa keskusteltua paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auto ei ole hyvä ympäristö, se on liikkeessä ja liikenteessä.
Mutta parempi kuin ei mitään.
Olen huomannut että teinin kanssa auto on paras paikka puhua. Siinä voi "puolivahingossa" käydä isoja ja tärkeitäkin keskusteluja ajamisen lomassa, paljon paremmin kuin tyyliin "istutaan alas ja puhutaan". Toki yhteiset ruokahetket on muuten tärkeitä, mutta parhaat keskustelut olen saanut käytyä harrastuksiin kuskatessa.
Eikö sitten voisi harrastuksiin kuskaamisen sijasta viedä jälkikasvua myös autolla kouluun, niin mahdollisuuden keskustelulle...
Onneksi harrastukset ovat niin lähellä, ettei lapsia tarvitse kuljettaa vaan menevät itse. Päivällinen on klo 19 ja torstaita lukuunottamatta kaikki ovat silloin kotona. Torstaisin on minulla iltameno, joten päivällispöydässä ovat mies ja lapset.
Meillä syödään päivällinen silloin kun muut syövät iltapalaa. Yleensä noin klo 21, joskus aikaisemmin ja yhtenä iltana myöhemmin. Kaksi kilpaurheilevaa nuorta, urheilevat isä ja äiti perheessä.
Koulun ja töiden jälkeen jokainen tankkaa oman tarpeensa ja aikataulunsa mukaan sopivasti niin että jaksaa treeneissä. Meillä hankitaan jääkaappiin valmiiksi ravitsevaa syötävää iltapäiviä varten. Jompikumpi vanhemmista valmistelee päivällisen, joskus ennen kuskauksia tai sillä aikaa kun toinen kuskaa. Joskus toinen vanhemmista on omissa treeneissään.
Illalla kun kaikki ovat kotona ja urheilun päälle nälkäisiä, on mukavaa syödä yhdessä ja jutella päivästä. Sitten vähän rentoutumista, huomisen valmistelua ja iltapesujen kautta nukkumaan.
Nosto