Muita hoitoalan työntekijöitä, joilla on joku psyykkinen ongelma, mutta salaavat sen?

extyökaveri oli anorektikko. Paha salata, kun kaikki näkyi päällepäin.

Karvat käsivarsissa, syönnin jälkeen heti vessaan, 30:n asteen helteellä musta villakangastakki päällä.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti vähintään 95 % ihmisistä saisi jonkun diagnoosin kun oikein tutkittaisiin läpikotaisin.

Itse asiassa sairauksia tiedetään nykyään niin monta, että jokaisella aikuisella voitaisiin todeta vähintään kolme sairautta, jos alettaisiin tutkia.

Metabolinen oireyhtymä, akne ja joku lievä mielenterveyden häiriö kattaisivat jo miltei kaikki ihmiset :D Niiden lisäksi voi olla lieviä elimistön ali- tai ylitoimintoja ja paradondiittikin on yllättävän yleinen.

Onneksi nuo eivät vaikuta toimintakykyyn hirveästi.

Joo, ennen työn aloittamista olin kärsinyt pitkään masennuksesta, olen ollut koko elämäni varmasti masentunut ja ahdistunut sekä kärsinyt sosiaalisista peloista. Aamubussissa ajatukset ovat mustia kuin yö ja monesti illalla itken suihkussa ja sitten nukkumaan. Edes puolisoni ei ole huomannut itkujani, sillä feikkaan niin taitavasti. Masennuksen taitaa tosin aavistaa. Pahaa oloa lisää se, että olen aina tiennyt, ettei tämä ala ole minua varten, mutta erinäisten vastoinkäymisten jälkeen vain ajauduin tälle alalle, koska halusin vaikuttaa edes kerran elämässäni aikaansaavalta normaalilta työssäkäyvältä ihmiseltä. Koulutus meni aivosumussa läpi todella hienosti lähes olemattomalla panostuksella. Pelkään että joku päivä paljastuu, ettei mua ole koskaan kiinnostanut tämä työ eikä mulla ole edes mitään osaamista.

Silti en oikein keksi mitä muutakaan tekisin, sillä en kehtaa ”alkaa sairaaksi” tai työttömäksi. Työterveydessä vähättelin kaikki ongelmani, mutten täysin kieltänyt niitä, sillä pelkäsin sanktioita. En syö edes lääkkeitä, koska pelkäsin, etten saa töitä jos suostun niihin. Siispä valehtelin lääkärille ja hoitajalle että olen ihan fine jo ja masennus meni ohi.

Vierailija kirjoitti:

extyökaveri oli anorektikko. Paha salata, kun kaikki näkyi päällepäin.

Karvat käsivarsissa, syönnin jälkeen heti vessaan, 30:n asteen helteellä musta villakangastakki päällä.

Miten käsivarsien karvat liittyvät anoreksiaan? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

extyökaveri oli anorektikko. Paha salata, kun kaikki näkyi päällepäin.

Karvat käsivarsissa, syönnin jälkeen heti vessaan, 30:n asteen helteellä musta villakangastakki päällä.

Miten käsivarsien karvat liittyvät anoreksiaan? :D

Jos on aliravittu niin kehoon alkaa kasvaa nukkamaista hentoa karvoitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

extyökaveri oli anorektikko. Paha salata, kun kaikki näkyi päällepäin.

Karvat käsivarsissa, syönnin jälkeen heti vessaan, 30:n asteen helteellä musta villakangastakki päällä.

Miten käsivarsien karvat liittyvät anoreksiaan? :D

Jatkuva aliravitsemus ja sitä myöten hidastunut aineenvaihdunta pistävät kehon palelemaan. Keho alkaa kasvattaa ylimääräistä karvapeitettä, jotta se pysyisi mahdollisimman lämpimänä kaikesta huolimatta.

Pkv-lääkkeet näkyvät kaikille lääkäreille, vaikka olisi kiellot.

Vierailija kirjoitti:

Mun työkavereista 1/4 tunnustaa syövänsä adhd/masennys/nukahtamis/unilääkkeitä. Masennusta, ahdistusta, uniongelmaa. Yön aikana näistä puhutaan. Itse käytän masennuslääkettä nukahtamisongelmaan. Luku on käytännössä varmaan suurempi kuin 1/4, kaikki ei avaudu ongelmistaan.

T: Erikoissairaanhoidon vuodeosastolla työpaikka.

Ps. Tuntuu että suurella osalla valmistuneista nuorista on joku mielenterveysongelma. Esim viiltelyarvet näkyy viimeistään pukuhuoneessa

Eli jos on nuoruudessaan viilelllyt on automaattisesti loppuelämänsä mielenterveysongelmainen? Kiva asenne.

Vierailija kirjoitti:

Minä inhoan näitä vanhuksia, joita hoidan. Osaan vetää roolia, olen "hyvän " hoitajan maineessa. En tunne mitään empatiaa heitä kohtaan. Ällöttää joka päivä mennä töihin. Tiedän, että en ole ainoa. Tästä ei vaan puhuta, koska asia on niin arka. Pakko mennä töihin, että saa laskunsa maksettua.

Minä taas vihasin noin 80 % hoitajan työstä, kiirettä ja vastuuta ja paskoja työaikoja. Ainoa mistä pidin olivat vanhusten kanssa höpöttely, kirjaaminen ja se että sairaudet ja niiden hoito olisi ollut kyllä mielenkiintoista jos olisi ehtinyt ottaa selvää.

Ymmärrän jos ei jaksa innostaa mutta inho on aika vahva sana...

Vierailija kirjoitti:

Potilaskaveri psyk. osastolla kävi töissä toisessa sairaalassa psyk. osastolla, oli psyk sh. Ihmettelin, miten pystyi "feikkaamaan" niin hyvin, että sai hoidettua työvuorot. Oli kuitenkin niin huonossa kunnossa. Itsellä sh-koulutus, siksi ehkä pääsin tietämään, että oli kollega. Itsehän en "päävamman" (samat dg:t kuin ap:lla) vuoksi uskaltaisi ottaa vastuulleni toisten terveyttä.

Oikeasti? Vau, onpa kyllä. Olisiko stigma niin vahva ettei voi jäädä pitkälle saikulle?

Minusta tuntuu että minua hoitanut psyk.sairaanhoitaja oli masentuneempi kuin itse olin?

Olen asperger eikä siitä tiedä töissä tai työterveydessäkään kukaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen asperger eikä siitä tiedä töissä tai työterveydessäkään kukaan mitään.

Tiedetään.

Ei se lähärin homma niin ihmeellistä ole, etteikö siihen pystyisi vähän masentunutkin tms mt ongelmusta kärsivä. Varsinkin jos lääkitys on kunnossa. Veikkaisin että moni muu homma ei onnistuisi. Jos osaat paskavaipat vaihtaa, syöttää ja antaa lääkkeet se riittää. Hoitotoimien pisteet ei varsinkaan palvelutaloissa ihmeitä vaadi, että ne oppii.

minä olen juoppo,jo yli vuosikymmenen, + adhd  mihin lääkitys.

ja olen psyk. sh  ,duunit hoidan kuitenkin .

Osastolla tavannut pari sh, joissa 2 suuntainen.

Mukavia tyyppejä ja varmasti päteviä työssään. Mitä se kenellekään kuuluu mikä diagnoosi on, jos hoitaa työnsä kunnolla. Kaikki me sairastamme joskus.

Itse sairastanut vakavaa masennusta, mutta työt olen aina hoitanut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi aika jäädä pitkälle saikulle ja alkaa hoitamaan itseäsi kuntoon? :) Ensiksi hoidetaan itsensä kuntoon, sitte vasta siirrytään hoitamaan muita. Olet tärkeä ja rakas ja nyt sinun on aika hankkia apua <3

Hoitajilla on nipin napin varaakin jäädä lepäämään. Mutta alle 2000e kk tienaavilla ei ole varaa jäädä kipeänä kotiin, vaan töihin on mentävä vaikka kuumetta olisi 42 astetta.

Ei ole työterveyslääkäriä, ei ole vakuutuksia. Menettää jo parissa päivässä useita kymppejä rahaa kuukauden tulosta.

Joillain voi kaksi päivää poissa ollessa tarkoittaa 100e miinusta kuukauden tuloihin. Millä sitten eletään?

Jostain se palkka on revittävä, että saa laskut maksettua. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele nykyään, että hoitoala on "kutsumusammatti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä inhoan näitä vanhuksia, joita hoidan. Osaan vetää roolia, olen "hyvän " hoitajan maineessa. En tunne mitään empatiaa heitä kohtaan. Ällöttää joka päivä mennä töihin. Tiedän, että en ole ainoa. Tästä ei vaan puhuta, koska asia on niin arka. Pakko mennä töihin, että saa laskunsa maksettua.

Minä taas vihasin noin 80 % hoitajan työstä, kiirettä ja vastuuta ja paskoja työaikoja. Ainoa mistä pidin olivat vanhusten kanssa höpöttely, kirjaaminen ja se että sairaudet ja niiden hoito olisi ollut kyllä mielenkiintoista jos olisi ehtinyt ottaa selvää.

Ymmärrän jos ei jaksa innostaa mutta inho on aika vahva sana...

Minustakin on. En usko, että inhon kohteilta voi täysin peittää inhoaan. Ihan varmasti sen aistii jostain.

Jotenkin ironistakin, että hoitotyötä on tekemässä potilaita inhoavia hoitajia, kun moni "koko sydämellään" työtä tehnyt on loppuunpalanut ja vaihtanut alaa...

Mä olen mt- ja päihdetyöhon erikoistunut sh. Mulla dg yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Työterveydessä olen itseni tarvittaessa hoidattanut. Vaitiolovelvollisuushan sielläkin on!

Olen oppinut elämään oireiden kanssa niin, että poissaoloja työstä ei ole tullut. En myöskään tarvitse lääkitystä. Kaksi lähintä työkaveria tietää diagnoosin ja muutkin tietävät, että mulla on välillä hankalaa. Ammattilaisina kyllä varmaan arvaavat mikä mun on. Olen kokenut, että avoimuus on paljon järkevämpää kuin se, että käyttäisin voimavaroja asioiden salailuun. Mutta esimiehelleni en ole kertonut, koska koen, että siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä (hän se vasta sairas on, pahalla tavalla!).