Koko elämän kestävä erilaisuuden ja yksinäisyyden tunne

Joo some tuntuu liian pinnalliselta itselle, harmi vaan ku tippuu joukosta. Tuli tuossa mieleen, et mitäs te muut teette vapaa-ajalla?

N29

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä kirjoittaa tähän ketjuun toinen viesti ( kirjoitin viestin 17). Minulle on myös todella tuttua tuo ajatus, että elän elämää kuin lasin takana ja vähän kuin erillään muista. Oikeastaan tämä tunne oli jo nuorena tuttu ja nyt myöhemmin olen huomannut, että minulla on jo silloin ollut dissosiaation oireita. Nämä ovatkin sitten vahvistaneet sitä etten aina koe eläväni elämää mitenkään täysillä vaan kuin jossain sumussa ja olo on epätodellinen monesti. En välttämättä aina muistakaan niin hyvin varsinkaan niitä tapahtumia, jotka ovat sattuneet vähän aikaa sitten eli lähimuistin asiat joskus aika "sumussa". Uskon, että kiusaamisella ja muilla huonoilla kokemuksilla on osuutta tähän, koska vaikka monesti olen lukenut, että lapsuuden vakavat traumat ovat kuulemma tähän syynä niin mitään niin traumaattista en ole kokenut ja kuitenkin lapsuus oli melko hyvä kuitenkin. Taidan vain olla vähän herkkä ihminen ja nuoruuden kokemukset ja yksinäisyys vaikuttivat aika paljon.

Tähän liittyen pitää täytyy kirjoittaa vielä identiteetistä. Joku kirjoitta viestin jossa mainitsi sen asian voin sanoa, että itse kuulun niihin ihmisiin joilla on jotenkin puuttuva identiteetti. Tietenkin minullakin sellainen varmasti on, mutta muuten koen monesti itseni vieraaksi ja en tavallaan tunne itseäni hyvin. Minun on vaikeaa kertoa itsestäni ja muutenkin en ole lainkaan varma siitä millainen olen. Joskus tämä tulee hyvin esiin kun joka osaa kertoa itsestään niin paljon ja kun minun pitäisi kertoa niin mietin todellakin kuka oikein olen. Ehkä tähän on syynä myös se etten ole saanut hyviä kokemuksia ja niinpä on vaikeaa kertoa itsestään mitään, kun tulee ne ikävät jutut vaan mieleen. Silti olen myöhemmin tajunnut myös, että kyllä minulla on ihan depersonalisaation kokemuksia myös. Katson joskus peilistä, että näytänkö tuolta ja minun on vaikeaa muistaa ja hahmottaa itseäni esim vaatteita ostaessa. Nämä saattavat vaikuttaa aika pahoilta jutuilta, mutta oikeastaan eivät silti vaikuta elämääni kuin sen verran, että vahvistavat juuri noita ulkopuolisuuden tunteita ja jotenkin vaikeuttavat tutustumista muihin. Myös juuri se tunne siitä, että elää jonkun lasiseinän takana erillään muista on tuttu tämänkin vuoksi. Mietin aina välillä sitä onko todellakin nuoruuden kokemukset syynä tähän kaikkeen. 

minullakin on dissosiaatio oireita ollut.. depersonalisaatiosta en osaa sanoa. Tuo on kyllä tuttua että kun ihmiset kertoo monesti itsestään niiden kokemustensa kautta.. opiskelut, harrastukset, mielenkiinnonkohteet, arvot jne. Kysymys kuka sinä olet, onkin aika syvällinen jos sitä rupeaa oikein miettimään..  tästähän on anger management elokuvassa osuva vitsikin.

kun on vähän ihmisten kans syvällisemmin tekemisissä ja varsinkin jos ne sellaiset sinut todella läheisesti tuntevat ihmiset puuttuu, on todella vaikea saada sellaista kunnollista kuvaa itsestään. On vähän niinkuin sokea itselleenkin koska ei ole ketään kenestä peilata.. ja sit jos on vielä kovin yksinäinen ja haluaa ottaa kontaktia muihin ihmisiin, ei edes välttämättä uskalla tuoda omia ajatuksiaan julki niin itsevarmasti kuin joku sosiaalisesti turvatussa asemassa oleva, itsevarma ihminen. Helposti myös kyseenalaistaa omia tunteitaan ja ajatuksiaan.. 

koko elämänsä ku elää sopivan yksin ja henkisesti muista irrallaan ni alkaa olla keski-ikäisenä jo aika häiriintynyt :D .. tai tämä ajatus ja tunne on todellinen.

Onnellisia ne ihmiset juuri joiden ei tarvi tämmösiä miettiä joilla on niitä ihmisiä ja normaalia elämää ympärillä..

"Tapailujakin on ollut ja koin olevani vain seksiä varten"

Eli toisinsanoen tapasit vain niitä kuumimpia miehiä, jokaiselle raotit saksia ja sitten ihmettelit mikseivät he soita perään. Heidän ei tarvitse soittaa kun voivat panna menemään loputtomalla tarjonnalla koska pärstäkerroin on niin korkea.

Tyypillinen nainen sinä olet.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus oli tavallinen. Selväksi tehtiin aina, että hiljaisuuteni oli ongelma ja olisi pitänyt olla erilainen kelvatakseen.

Eli lapsuutesi ei ollut tavallinen.

Vierailija kirjoitti:

"Tapailujakin on ollut ja koin olevani vain seksiä varten"

Eli toisinsanoen tapasit vain niitä kuumimpia miehiä, jokaiselle raotit saksia ja sitten ihmettelit mikseivät he soita perään. Heidän ei tarvitse soittaa kun voivat panna menemään loputtomalla tarjonnalla koska pärstäkerroin on niin korkea.

Tyypillinen nainen sinä olet.

sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta

Moni terapeutti kai sanoisi että sulla on ilmiselvä eristäytyvä persoonallisuushäiriö. Olet tasan tarkkaan niinkuin eristäytyviä aina kuvaillaan. Tuo persoonallisuushäiriö on tunnettu jo pitkään, mutta ihan viime vuosina vasta on huomattu että siihen toisinaan myös liittyy lähes koko elämän mittainen piinaavan tuskallinen syvä yksinäisyydentunne. Yhden englanninkielisen tutkimuksen tuosta asiasta joskus netissä näin, siis siitä miten tiedemiehet nykyään yrittävät ymmärtää eristäytyvän persoonallisuushäiriön ja yksinäisyydentunteen yhteyttä.

Monet idiootit tosiaan luulevat että yksinäisyys on sosiaalinen asia, liittyy mukamas muiden ihmisten kanssa vuorovaikuttamiseen. Valitettavasti näin luulevat myös melkein kaikki suomalaiset terapeutit ja psykiatrit, joten he eivät voi sinua auttaa. Eihän se yksinäisyys sosiaalisuuteen liity. Eristäytyvillä se yksinäisyys on todella syvällä tunteissa, ei mitenkään yhteydessä sosiaaliseen aktiivisuuteen. Usein sosiaalinen eristäytyminen jopa vähentää sitä yksinäisyydentunnetta, kun taas sosiaalinen aktiivisuus aiheuttaa vain pahoinvointia.

Sinulla on tosiaan tuollaista "sairaalloisen huonoa itsetuntoa" ja jopa "itseinhoa" mitä eristäytyvillä useimpien kuvailujen mukaan tyypillisesti on. Minä en sitä ymmärrä, en ole lukenut asiasta tarpeeksi. Minullakin on terapeutin mukaan mukamas eristäytyvä persoonallisuushäiriö, mutta minä en ajattele itsestäni ollenkaan negatiivisesti. En myöskään ajattele itsestäni positiivisesti. En ajattele itsestäni oikeastaan yhtikäs mitään, yhtikäs millään lailla, en ajattele mitään muistakaan ihmisistä - tämä on kuulemma omituisen harvinaista. Kuulemma muut ihmiset aina vertailevat itseään muihin, en ymmärrä miksi.

Mutta elinikäinen yksinäisyys piinaa minuakin.

No te kaikki omasta mielestä empaattiset olette yksin, kun muut ihmiset on tyhmiä, eikä lainkaan huomaa teidän erityisyyttänne ja ennätyksellistä empaattisuuttanne!

Tai sitten muut näkevät teidät ihan toisin kun itse näette. Oikeasti empaattinen ja kiva ihminen hukkuu ystäviin, ei jää yksin ulkopuolelle.

Koin tuota samaa 28 vuotta, kunnes tulin uskoon ja ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunne helpotti. Ei ole ainakaan vielä poistunut kokonaan, mutta vähentynyt merkittävästi. En tuputa tässä uskoa, vaan kerron oman kokemukseni. Sen ymmärtäminen, että Jumala rakastaa minua ja Hänen silmissään olen tärkeä, on vapauttanut minut. Sillä ei ole väliä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, Jumalalle olen silti tärkeä. Olen tullut paljon rohkeammaksi ja iloisemmaksi. Ystäviä ei edelleenkään ole. 😁 Mutta se ei enää juurikaan ahdista.

Olet selvästi joku mun sielunsisko. Tekstisi ap oli aivan kuin itse olisin kirjoittanut/tunnen samalla tavalla. Olen kohta kolmekymppinen ja koko elämäni olen tuntenut samoin.

Tuntuu juuri siltä että seuraan kaikkea pääsemättä oikeasti mukaan. Masennua vaivannut pian jo 20-vuotta.

Voimia sulle ja toivottavasti elämääsi tulisi positiivisia muutoksia! <3

Vierailija kirjoitti:

No te kaikki omasta mielestä empaattiset olette yksin, kun muut ihmiset on tyhmiä, eikä lainkaan huomaa teidän erityisyyttänne ja ennätyksellistä empaattisuuttanne!

Tai sitten muut näkevät teidät ihan toisin kun itse näette. Oikeasti empaattinen ja kiva ihminen hukkuu ystäviin, ei jää yksin ulkopuolelle.

Jep. Empaattinen ja lämmin ihminen on ihan pulassa, kun aika ei riitä kaikille ihmisille, jotka haluavat olla hänen seurassaan.

Hän ei ehdi miettiä jotakin ulkopuolisuutta tai sääliä itseään, hänellä on koko ajan menoa ja ihmisten kohtaamista.

Häntä kiinnostavat oikeasti muut ihmiset, ei hän itse, tai hänen ulkopuolisuutensa ja maailman suurin empatiansa (jota kukaan muu ei muka huomaa).

Sanon saman mitä sanotaan uliseville miehille: oikea luonteesi on juuri sellainen, miten muut sinut näkevät. Ei itse, ei äiti, vaan ne muut ihmiset. Jos he eivät näe empaattisuuttasi, sitä ei ole.

Kukaan ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää olemalla samanlainen kuin kaikki muut.

- lainaus jostain

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuota erilaisuuden kokemusta, että joku on omasta mielestään kummajainen. 

Mitäs ihmettä siinä on? Sitten on erotettava vielä kaksi tapaa tuntea itsensä erilaikseksi: on todella objektiivisesti ajateltuna riittävän poikkeava keskiverrosta tai sitten vain tuntee itsensä erilaiseksi, yleensä ulkopuoliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän moni teistä kertoo, että ei ole koskaan kuulunut porukoihin tai on jäänyt jotenkin porukoissakin syrjään. Voisiko tässä olla syy, miksi tunnette itsenne erilaisiksi? En minäkään ole koskaan kuulunut porukoihin enkä edes halunnut kuulua, mutta en silti ole tunteut itseäni erilaiseksi. Mulla on aina ollut ystäviä ja kavereita, mutta ei mitään ystävä- tai kaveriporukoita. 

Erilaisuus korostuukin porukoissa. Ei tarvitse olla mitenkään erityisen erilainen vaan riittää, että on erilainen sen asian suhteen, miksi porukka yleensä on olemassa. Nuori työntekijä kokee itsensä erilaiseksi yli viiskymppisten työkavereidensa kanssa ja eläkeikää lähestyvä nuorten työkavereidensa kanssa. Samoin, jos työporukassa vain yksi haluaisi ystävystyäkin työkavereidensa kanssa ja muille taas riittää se yhteistyö, mikä tapahtuu työpaikalla, on ihan normaalia, että tämä yksi kokee itsensä erilaiseksi. Hän kokee nämä muut samanlaisiksi toistensa kanssa, vaikka tosiasiassa he saattavat olla jokainen ihan erilaisia ihmisiä. Ainoa heitä yhdistävä tekijä on sama työpaikka ja sama ajatus työkavereista. Lapseton kokee itsensä erilaiseksi pienten lasten äitien porukassa, vaikka todellisuudessa ainoa muitakaan yhdistävä asia on, että heillä on lapsia. Porukassa erilaisuuden tunne syntyy harhasta, että porukan kaikki muut olisivat samanlaisia ihmisiä ja vain itse erilainen. 

Porukoiden ulkopuolella taas ymmärretään paremmin, ettei kukaan ole täysin samanlainen kuin minä itse. Ei edes sisarukset ole samanlaisia. Jokainen meistä on oma persoonamme ja omanlaisemme. Silti kykenemme ystävystymään ja olemaan kavereita sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole meidän kopioitamme. 

Olen painiskellut samantyyppisten ajatusten kanssa. Käy ap, jos kiinnostaa, tekemässä tämä tunnelukkotesti:

https://www.tunnelukkosi.fi/testi.php

Tuo Tunne lukkosi -kirja on ihan hyvä, ja auttanut minua ainakin tunnistamaan esimerkiksi juuri tuohon arvottomuuden tunteeseen liittyviä ajatusmalleja. Tämä ei ole mikään mainos, kirjan voi lainata kirjastosta :)

Ja näköjään joku oli jo ehdottanutkin tuota tunnelukkokirjaa, pahoittelen toistoa. Se vain tuli heti mieleeni, kun luin aloitusviestin.

Älä ikinä missään nimessä sano kenellekään sun tuttavapiirissäsi että olet yksinäinen. Se ei auta mitään. Pahimmassa tapauksessa tuttavasi kertoo yksinäisyydestäsi eteenpäin kaikille tuttavillesi ja sitten he yhdessä tuumin päättävät auttaa sinua eli alkavat tuputtautua seuraasi ihan koko ajan ja kysellä kuulumisiasi ja kutsua sinua ihan joka paikkaan ja tahtovat jutella kanssasi aivan joka hetki ja aina vain lisää kyselevät kuulumisiasi, aina vain tahtovat kysellä ja kuulla sinusta lisää.

Tosiasiassa tuollainen yltiöpäinen huomio lukemattomilta tuttavilta on aivan järkyttävän ahdistavaa, tulet saamaan burnoutin kun sun pitää koko ajan olla vastaamassa kaikenmaailman tolloille. Mutta sitä nuo tollot eivät ymmärrä. He ovat ylpeitä siitä miten paljon he sinua auttavat yksinäisyytesi kanssa kun he tulevat kanssasi juttelemaan. Kyllä yksinäisen kanssa pitää mennä juttelemaan, hän ilahtuu siitä, hän ilahtuu kun häneltä kysyy hänen asioitaan, kaikkihan tykkää jos joku on kiinnostunut, kaikki tykkää kertoa itsestään kun joku kysyy!

Tuota kun huippuaktiivista ahdistelua kun jatkuu tarpeeksi niin saat hermoromahduksen ja ehkä jopa masennuksen yms. Jos auttajasi kuulevat että voit entistä pahemmin niin he aktivoituvat entistä enemmän. He ovat suorastaan innoissaan kun pääsevät tarjoamaan sinulle seuraa ja kannustusta, pääsevät tukemaan ja auttamaan sinua masennuksessasi! Toisin sanoen he auttamisellaan tulevat väsyttämään sinua aina vain pahemmin kunnes pahimmillaan päädyt hautaan. Silloin auttajat käsittävät asian niin että "voi kunpa he olisivat auttaneet sinua enemmän!" Ja jos kieltäydyt ottamasta heidän "apua" vastaan eli jos kieltäydyt juttelemasta heidän kanssaan niin SINÄ olet hankala ihminen, SINÄ olet paha, SINÄ olet itsekäs, SINÄ loukkaat heitä, SINÄ olet hoitovastainen, SINÄ olet niin sairas että et tiedä mitä teet!

Tuolloin on kaksi vaihtoehtoa mitä tuttavasi saattavat tehdä:

1. He alkavat aktiivisesti ottaa yhteyttä viranomaisiin jotta sinut saadaan pakkohoitoon koska täytyyhän sinua auttaa! Tämä on pahin mahdollinen vaihtoehto. Oikeasti tuttavasi voivat tuhota koko elämäsi jos he onnistuvat käyttämään viranomaisia tehokkaasti sinun vainoamiseen ja ahdistelemiseen. Ja tämä kaikki sai alkunsa vain siitä että sanoit yhdelle tuttavalle kerran "olen yksinäinen".

2. He huutavat sinulle täyttä kurkkua päin naamaa "jos ei kerran apu kelpaa niin ole sitten yksin! ole sitten masentunut! ole sitten itsepäinen! ole sitten tollanen! turha tulla valittamaan jos on paha olla! itsepä sitä halusit! hyvästi!" Tuon jälkeen he eivät enää ikinä edes moikkaa sinua ja jupisevat sinusta vielä pitkään kakkaa selkäsi takana, koska olet verisesti loukannut heitä. Tämä on oikein hyvä vaihtoehto, pääsetpähän eroon heistä, saat rauhan, joten voit vihdoin viimein parantua auttajien aiheuttamasta burnoutistasi.

Sosiaaliset aktiiviset auttavaiset ihmiset ovat idiootteja.

Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet.

Empatia-sanan perusmerkitys viittaa myötätuntoiseen eläytymiseen.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat 63 maan vertailussa yksi epäempaattisimmista kansoista.

näin sanoo wikipedia.. hyvin kyllä huomaa vauva-palstalla miten empatiakyky on häviksissä :) ..tilalla se tahallaan väärinymmärtämisen jalo taito.

ihmetyttää miten joku voi siitäkin vetää herneet nenään että toiset keskustelee yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteesta..

Olen eristäytynyt fyysisesti, en eristäytyvä persoonallisuus.. eristäytyneisyyyden syy on se etten löydä OMAN kaltaisia ihmisiä jotka haluis viettää mun kans aikaa.. en edes tiedä onko sellaisiai hmisiä olemassa, ja vaikka olisikin, en tietäisi mistä etsiä niitä koska itsekin olen vain kotona ja teen omia juttujani täällä..

Siksi tämä ketju onkin hieno koska sai edes tietää  että täällä on muitakin samalla tavalla kokevia..

Pidin itseäni outolintuna koska lapsuudesta saakka olevia ystävyys suhteita ei ole.

En koe yksinäisyyttä vaikka olen yksin. Viimeisenkin aikuisiän ystävyys on hiipunut.

Kiitos tämän ketjun, en koe itseäni niin suureksi kummajaiseksi kuin hetki sitten.

Lapsuuden ystävyys suhteet eivät ole ihmisarvon määrittelyn perusta.

Vanhemmilleni olin taakka ja lapsuudesta on puuttunut rajat, välittäminen sekä läheisyys. Äidin mielestä olen liian totinen ja raskas ihminen.

Annan itsestäni liikaa, kerran burnout ja toinen tosi lähellä. Liian kiltti siis, se joka hakee välittämistä muuttamalla itseään tarpeelliseksi ja tehokkaaksi aina tilanteen mukaan.

Olen suorittanut elämää. Uskoin että niin pitää toimia.

Opettelen tunteideni tunnistusta ja armollisuutta itseä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet.

Empatia-sanan perusmerkitys viittaa myötätuntoiseen eläytymiseen.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat 63 maan vertailussa yksi epäempaattisimmista kansoista.

näin sanoo wikipedia.. hyvin kyllä huomaa vauva-palstalla miten empatiakyky on häviksissä :) ..tilalla se tahallaan väärinymmärtämisen jalo taito.

ihmetyttää miten joku voi siitäkin vetää herneet nenään että toiset keskustelee yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteesta..

Olen eristäytynyt fyysisesti, en eristäytyvä persoonallisuus.. eristäytyneisyyyden syy on se etten löydä OMAN kaltaisia ihmisiä jotka haluis viettää mun kans aikaa.. en edes tiedä onko sellaisiai hmisiä olemassa, ja vaikka olisikin, en tietäisi mistä etsiä niitä koska itsekin olen vain kotona ja teen omia juttujani täällä..

Siksi tämä ketju onkin hieno koska sai edes tietää  että täällä on muitakin samalla tavalla kokevia..

Varsin tavallinen syy. Toisen pitää olla samanlainen, muuten ei seura kelpaa. Yleensä niillä, joilla on ystäviä ja kavereita ja joiden on helppo ystävystyä, ei ole tuota vaatimusta ystävilleen. Sulla tosin sekin ongelmana, että toisen pitäisi olla vain kotonaan ja tehdä omia juttujaan siellä. Netti taitaa olla ainoa paikka, jonka kautta voisit tavoittaa heitä. 

Foliohattuteoria : on ollut toinen identtisistä kaksosista, mutta toisen sikiön kehitys pysähtyi jo varhaisessa vaiheessa ja siksi koko elämänsä etsii ja kaipaa toista kaksostaan, mutta ei löydä, koska tätä ei ole olemassa ainakaan tässä todellisuudessa.