Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koko elämän kestävä erilaisuuden ja yksinäisyyden tunne
13.01.2020 |
Onkohan täällä ketään muuta joka kokee elämää näin. Olen lähes aina kokenut olevani jollakin tapaa vääränlainen ja erilainen. Olin lapsena ujo ja vetäytyvä ja tietenkin kuulin siitä aina, eli johtuu varmasti siitäkin. Olen kärsinyt sosiaalisesta fobiasta ja tietyissä tilanteissa sitä on edelleen.
Pari ystävää on joita näen silloin tällöin. Käyn jopa ulkona kapakoissa, eli en siis vaikuta yksinäiseltä tai ulkopuoliselta varmaan muiden silmissä. Kuitenkin tuntuu, että olen lasin takana enkä pääse ulos, kuin olisin arvoton ja huonompi kuin muut. En usko kelpaavani omana itsenäni koskaan, olen ikuisesti riitämätön. Seurustelusuhteita on takana vain yksi jonkunlainen ja sekin parklymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. En usko koskaan kelpaavani muuhun kuin seksiin, uskon että minussa on jotain niin pahasti pilalla etten voi kelvata muuhun. Tapailujakin on ollut, ja koin olevani vain seksiä varten. Arvoton. Tunnen itseni ikuisesti yksinäiseksi ja huonoksi ja elän kuin valheessa, käyn töissä esittämässä normaalia ja koko ajan sisällä on tunne loputtomasta ja toivottomasta yksinäisyydestä mitä kukaan normaali ei ymmärrä.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki omasta mielestä empaattiset olette yksin, kun muut ihmiset on tyhmiä, eikä lainkaan huomaa teidän erityisyyttänne ja ennätyksellistä empaattisuuttanne!
Tai sitten muut näkevät teidät ihan toisin kun itse näette. Oikeasti empaattinen ja kiva ihminen hukkuu ystäviin, ei jää yksin ulkopuolelle.
Jep. Empaattinen ja lämmin ihminen on ihan pulassa, kun aika ei riitä kaikille ihmisille, jotka haluavat olla hänen seurassaan.
Hän ei ehdi miettiä jotakin ulkopuolisuutta tai sääliä itseään, hänellä on koko ajan menoa ja ihmisten kohtaamista.
Häntä kiinnostavat oikeasti muut ihmiset, ei hän itse, tai hänen ulkopuolisuutensa ja maailman suurin empatiansa (jota kukaan muu ei muka huomaa).
Sanon saman mitä sanotaan uliseville miehille: oikea luonteesi on juuri sellainen, miten muut sinut näkevät. Ei itse, ei äiti, vaan ne muut ihmiset. Jos he eivät näe empaattisuuttasi, sitä ei ole.
Mitäs sitten, kun jokainen ulkopuolinen näkee eri tavalla, jokaisella ihmisellä erilainen näkemys, mikä se luonne silloin on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki omasta mielestä empaattiset olette yksin, kun muut ihmiset on tyhmiä, eikä lainkaan huomaa teidän erityisyyttänne ja ennätyksellistä empaattisuuttanne!
Tai sitten muut näkevät teidät ihan toisin kun itse näette. Oikeasti empaattinen ja kiva ihminen hukkuu ystäviin, ei jää yksin ulkopuolelle.
Jep. Empaattinen ja lämmin ihminen on ihan pulassa, kun aika ei riitä kaikille ihmisille, jotka haluavat olla hänen seurassaan.
Hän ei ehdi miettiä jotakin ulkopuolisuutta tai sääliä itseään, hänellä on koko ajan menoa ja ihmisten kohtaamista.
Häntä kiinnostavat oikeasti muut ihmiset, ei hän itse, tai hänen ulkopuolisuutensa ja maailman suurin empatiansa (jota kukaan muu ei muka huomaa).
Sanon saman mitä sanotaan uliseville miehille: oikea luonteesi on juuri sellainen, miten muut sinut näkevät. Ei itse, ei äiti, vaan ne muut ihmiset. Jos he eivät näe empaattisuuttasi, sitä ei ole.
Mitäs sitten, kun jokainen ulkopuolinen näkee eri tavalla, jokaisella ihmisellä erilainen näkemys, mikä se luonne silloin on?
Kenties olet tekemisissä enimmäkseen narsistien kanssa. Narsistit eivät näe sinun todellista luonnettasi, eivät osaa ajatella sinusta johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti, eivät ymmärrä todellista sinua, eivät käsitä sinua yhtään pintaa syvemmälle, eivät ymmärrä tunteitasi ja motiivejasi. Narsistit näkevät sinut ainoastaan työkaluna jolla he saavat itselleen tahtomansa kulloisessakin tilanteessa. Narsistit näkevät sinut siis tilannekohtaisesti. Eri tilanteissa he tarvitsevat sinulta eri asioita, joten eri tilanteissa he näkevät sinut eri lailla. Eri tilanteissa he ovat sinusta eri mieltä, usein aivan päinvastaista mieltä kuin aiemmin. He ovat sinusta kulloinkin sitä mieltä mikä heille itselleen kulloinkin parhaiten sopii. Eli kun he puhuvat sinusta niin he eivät todellakaan puhu SINUSTA, vaan he puhuvat siitä miten he tahtovat sinut sillä hetkellä nähdä.
Noin ainakin minulla asia oli. Olin pitkään hämilläni kun tosi monet ihmiset kuvailivat mua aina PÄINVASTAISESTI. He puhuivat minusta täysin päinvastaisia asioita, en todellakaan ymmärtänyt miten minä saatoin olla niin monta eri ihmistä eri tilanteissa eri päivinä. Kesti kauan ennen kuin tajusin että heidän puheensa eivät kertoneet mitään minusta. Lopulta tajusin että he puhuivat siten miten heidän tarvitsi puhua ihan oman itsensä vuoksi, omien tarpeidensa vuoksi. Tajusin että suuri osa "läheisistäni" oli koko elämäni ajan ollut narsisteja ja vaikka he aina puhuivat minusta niin tosiasiassa he eivät tienneet minusta yhtään mitään. Olin esim vanhemmilleni täysin ventovieras ja he vain kuvittelivat tuntevansa minut koska he aina sanoivat miltä kulloinkin heidän silmissään vaikutin. Heidän mielestään ei ollut ollenkaan ristiriitaista että yhtenä päivänä olin heidän mielestään "tosi antelias ihminen" ja toisena päivänä olin "tosi pihi ihminen". Tuohan on aivan sairasta, vain sokea ihminen ei huomaa tuollaisessa ristiriitaisuudessa mitään outoa, vain narsisti kuvailee ihmisiä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen täysin päinvastaisesti.
Jatkan kohta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki omasta mielestä empaattiset olette yksin, kun muut ihmiset on tyhmiä, eikä lainkaan huomaa teidän erityisyyttänne ja ennätyksellistä empaattisuuttanne!
Tai sitten muut näkevät teidät ihan toisin kun itse näette. Oikeasti empaattinen ja kiva ihminen hukkuu ystäviin, ei jää yksin ulkopuolelle.
Jep. Empaattinen ja lämmin ihminen on ihan pulassa, kun aika ei riitä kaikille ihmisille, jotka haluavat olla hänen seurassaan.
Hän ei ehdi miettiä jotakin ulkopuolisuutta tai sääliä itseään, hänellä on koko ajan menoa ja ihmisten kohtaamista.
Häntä kiinnostavat oikeasti muut ihmiset, ei hän itse, tai hänen ulkopuolisuutensa ja maailman suurin empatiansa (jota kukaan muu ei muka huomaa).
Sanon saman mitä sanotaan uliseville miehille: oikea luonteesi on juuri sellainen, miten muut sinut näkevät. Ei itse, ei äiti, vaan ne muut ihmiset. Jos he eivät näe empaattisuuttasi, sitä ei ole.
Mitäs sitten, kun jokainen ulkopuolinen näkee eri tavalla, jokaisella ihmisellä erilainen näkemys, mikä se luonne silloin on?
Kenties olet tekemisissä enimmäkseen narsi'stien kanssa. Nars'istit eivät näe sinun todellista luonnettasi, eivät osaa ajatella sinusta johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti, eivät ymmärrä todellista sinua, eivät käsitä sinua yhtään pintaa syvemmälle, eivät ymmärrä tunteitasi ja motiivejasi. Nars'istit näkevät sinut ainoastaan työkaluna jolla he saavat itselleen tahtomansa kulloisessakin tilanteessa. Nars'istit näkevät sinut siis tilannekohtaisesti. Eri tilanteissa he tarvitsevat sinulta eri asioita, joten eri tilanteissa he näkevät sinut eri lailla. Eri tilanteissa he ovat sinusta eri mieltä, usein aivan päinvastaista mieltä kuin aiemmin. He ovat sinusta kulloinkin sitä mieltä mikä heille itselleen kulloinkin parhaiten sopii. Eli kun he puhuvat sinusta niin he eivät todellakaan puhu SINUSTA, vaan he puhuvat siitä miten he tahtovat sinut sillä hetkellä nähdä.
Noin ainakin minulla asia oli. Olin pitkään hämilläni kun tosi monet ihmiset kuvailivat mua aina PÄINVASTAISESTI. He puhuivat minusta täysin päinvastaisia asioita, en todellakaan ymmärtänyt miten minä saatoin olla niin monta eri ihmistä eri tilanteissa eri päivinä. Kesti kauan ennen kuin tajusin että heidän puheensa eivät kertoneet mitään minusta. Lopulta tajusin että he puhuivat siten miten heidän tarvitsi puhua ihan oman itsensä vuoksi, omien tarpeidensa vuoksi. Tajusin että suuri osa "läheisistäni" oli koko elämäni ajan ollut narsisteja ja vaikka he aina puhuivat minusta niin tosiasiassa he eivät tienneet minusta yhtään mitään. Olin esim vanhemmilleni täysin ventovieras ja he vain kuvittelivat tuntevansa minut koska he aina sanoivat miltä kulloinkin heidän silmissään vaikutin. Heidän mielestään ei ollut ollenkaan ristiriitaista että yhtenä päivänä olin heidän mielestään "tosi antelias ihminen" ja toisena päivänä olin "tosi pihi ihminen". Tuohan on aivan sairasta, vain sokea ihminen ei huomaa tuollaisessa ristiriitaisuudessa mitään outoa, vain nars'isti kuvailee ihmisiä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen täysin päinvastaisesti.
Jatkan kohta...
Jatkoa...
Oletko sinä ap? Kirjoititko sinä tänne aiemmin lapsuudestasi että "Selväksi tehtiin aina, että hiljaisuuteni oli ongelma ja olisi pitänyt olla erilainen kelvatakseen"? Koska siinä tapauksessa vanhempasi ovat nar'sisteja. Tai siis ainakin nuo vaatimusten esittäjät ovat nar'sisteja.
On normaalia vaatia toiselta "älä käytä tänään keltaista mekkoa, käytä punaista mekkoa". Ei ole normaalia vaatia toista ihmistä muuttamaan luonnettaan, esim ryhtymään sosiaaliseksi. Normaalit vanhemmat pyrkivät tekemään sinusta onnellisen. Nar'sistiset vanhemmat pyrkivät tekemään sinusta "oikeanlaisen" jotta heistä tulee onnellisia. Sinä olet heille vain työkalu jota he käyttävät omiin sairaisiin onnellisuuden tarpeisiinsa.
Olet kuin neliskulmainen palikka jonka vanhempasi ovat väkisin tunkeneet pyöreään reikään.
Et ole koskaan ollut oma itsesi. Olet aina joutunut olemaan sellainen kuin muut vaativat, olet aina joutunut vain mukautumaan muiden vaatimuksiin. Tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä että sinulla on todella heikko identiteetti, sinulla ei ole omaa identiteettiä tai siis oma identiteettisi on sinulle aivan hämärän peitossa. Et tiedä millainen olet. Elät ainoastaan siten miten sopii elää, miten sinun odotetaan elävän, elät niissä raameissa joihin muut ovat sinut pakottaneet.
Ei mikään ihme että olet yksinäinen. Elät jonkun muun elämää, et ole oma itsesi, et tunne omia tunteitasi. Jos sinua on koko elämäsi ajan työnnetty kauas pois siitä millainen oikeasti olet niin sinua on koko elämäsi ajan työnnetty kauas pois omista tunteistasi. Sinua on työnnetty kauas pois mahdollisuudesta tuntea jotain syvää, jotain oikeasti hyvää, toisen ihmisen läheisyyttä, yhteisymmärrystä, yhteenkuuluvuutta. Varmasti noin karmea tila tuottaa kroonista ahdistusta, väsymystä, itkuisuutta, hermostuneisuutta. Tuo on konflikti sisäisten tarpeiden ja sosiaalisten vaatimusten välillä, konflikti joka aiheuttaa sinulle jatkuvaa painetta. Olet elänyt jatkuvan paineen alla koko elämäsi.
Olet joustanut muiden vaatimusten vuoksi koko elämäsi. Joustanut ja joustanut. Joustanut niin paljon että olet hukannut itsesi. Olet oman elämäsi turisti, katselet elämääsi jostain kaukaa kuin tv-ruudun takaa. Et ole koko elämäsi aikana välttämättä tehnyt ainuttakaan päätöstä. Sinulle on aina päätetty puolestasi...
...Enhän minä voi varma olla oletko oikeasti tuollainen. Mutta tuollainen minä olin. Vaikutat samalta.
En ollut tietoinen siitä kuinka paljon painetta sisälläni oli. No, paitsi että joskus minulla purkautui älytöntä vihaisu utta, hakk asin nyrki llä seinää tms. En tiennyt miksi hakk asin. Töihin meno ah disti, kotiin meno ah disti, kaikki ah disti, en tiennyt miksi ah disti, en osannut muuta kuin itkeä kun ah disti. Ihme että en koskaan satuttanut itseäni erityisen pahasti.
No, lopulta tuntui niin pahalta että jouduin katkaisemaan välit kaikkiin ihmisiin. Lähdin ikiajoiksi kauas pois, en kertonut kellekään minne menin, hyvästi. Paine väheni, se oli uskomattoman ihana helpotus, en ymmärtänyt mistä siinä oli kyse. Kun olin vuosia ollut erossa kaikista "läheisistäni" niin vihdoin aloin hitaasti tajuta asioita, myös mm siksi koska täällä vau vapalstalla sain lukea niin monien kohtalotovereiden tarinoita. Meitä on Suomi ja koko maailma täynnä. Meitä eli muiden asettamiin muotteihin pakotettuja. Pakene pakot tajiasi - muu ei sinua voi auttaa. Vain siten voit edes joskus vielä elää omaa elämääsi, tuntea omia tunteitasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän samanlainen.. lapsena minulla oli kavereita mutta usein oli vaikea sopeutua suuriin joukkoihin. Ikätovereiden kanssa en juuri tullut toimeen. Heti tyrmättiin kun olin vähän erilainen. Asuin pienellä paikkakunnalla missä ei olisi saanut olla erilainen.. jotenkin minua alettiin hirveästi paheksua ja syrjiä enkä onnistunut pääsemään pois tuosta ansasta..Heti täysi ikäisenä muutin pois ja uudella paikkakunnalla vähän helpotti. On kavereita muutamia..lapsuudesta ei yhtään jäänyt eikä nuoruudesta.. välit perheeseen ja sukuun on huonot..minuun ei haluta pitää yhteyttä. Usein jos minusta puhutaan niin jotain pahaa selän takana. Pidetään jotenkin laiskana ja lapsellisena. Tavallaan mitä teenkin niin se tuomitaan.
Joskus minua on haukuttu valehtelijaksi kun kerron vaikka ulkomaanmatkoista. En myöskään ole ikinä seurustellut vain lyhyitä juttuja on ollut. Tuntuu ettei edes jaksa yrittää..niin paljon on haukuttu ja sanottu että kyllähän tuo nyt paremman puutteessa kelpaa. Teini iässä tää oli pahimmillaan..kukaan ei halunnut olla tekemisissä ja suurin osa vain sieti kun on pakko.
Jotkut ihmiset antavat aivan uskomattoman lapsenomaisen vaikutelman. Heti kun heidät kohtaa niin aivan ällistyy kuinka lapsenomaisilta he vaikuttavat. Aivan älyttömän monet ihmiset sitten uskovat tuota ensivaikutelmaa ja he tekevät tuosta ensivaikutelmasta automaattisesti todella paljon uskomattoman typeriä johtopäätöksiä.
Johtopäätöksiä kuten että se lapsenomainen henkilö on naiivi, viaton, hölmö, pihalla, laiska, saamaton, vätys. Ei ole koskaan käynyt läpi mitään vaikeaa, koskaan yrittänyt mitään oikein ahkerasti. koskaan ihan oikeasti tehnyt töitä, koskaan ihan oikeasti kuntoillut. On syntynyt kultalusikka suussa, on pullamössöihminen, ei ole koskaan tehnyt mitään, ei ole käynyt missään, ei ole matkustanut, ei osaa mitään, hänellä ei ole mitään mielenkiintoista kerrottavaa, hän on turha ihminen, hänen kanssaan vietetty aika on silkkaa ajanhukkaa, hän on nolo ihminen, hänen seurassaan on noloa olla, hänen seurassaan vain vaivaantuu. Hän on ikuinen lapsi, hän ei tule ikinä aikuistumaan koska hänellä ei ole minkäänlaista velvollisuudentuntoa ja hän vain tahtoo laiskotella läpi koko elämänsä muiden kustannuksella niin kuin hän on tehnyt tähänkin asti.
--
Ihan tosi. Kun ihmiset näkevät sinut, vartalosi, ryhtisi, kasvosi, ilmeesi ja kun he kuulevat miten sanot "hei", niin he saattavat välittömästi ajatella ihan kaikkea mitä juuri luettelin, eivätkä he ikinä suostu kyseenalaistamaan tuota ensivaikutelmaa. Eivät suostu ajattelemaan sinusta mitään muuta. Älyttömän monet ihmiset ovat idiootteja.
Jos sinä olet tuollainen superlapsenomainen ihminen niin se selittäisi miksi sinua on kohdeltu kuten kuvailit. Minäkin olin. Minä vaikutin lapsen lisäksi päihteidenkäyttäjältä, vaikka en ole koskaan mitään käyttänyt. En koskaan ymmärtänyt että annoin omituisen vaikutelman muille, olin asialle täysin sokea. Olin aina täysi ulkopuolinen ja sosiaalisissa tilanteissa naiivi ja ihan pihalla. Olin myös aikalailla sekaisin. Vasta yli 30 vuotiaana ymmärsin että minulla oli kauheita lapsuudentraumoja. Pitkään työstin niitä. Pitkään.
Lopulta kun sain mieleni kivut riittävästi vähenemään niin se vaikutti jopa vartalooni, ryhtiini, lihaksiini, ihan kaikkeen. Paranin, minusta tuli eri ihminen. Olin elänyt yli 30 vuotta ihan täysin lapsuudentraumojen vaikutuksen alaisena. Yli 30 vuoden ajan olin ainoastaan lapsuudentraumani joista en edes ollut tietoinen. Eihän sellainen totaalisen lytätty ja tuhottu lapsuudentraumatisoitunut ihminen voi kasvaa aikuiseksi, ennen kuin ne traumat hoidetaan.
Nyt olen saanut enimmäkseen hoidettua traumat. Nyt olen melkolailla tietoinen vaikutelmasta jonka muille annan. En enää vaikuta lapselta. En vieläkään vaikuta normaalilta aikuiselta. Olin yli 30 vuoden ajan lapsi ja sitten yhtäkkiä aikuistuin, joten eihän siitä normaalia kehkeydy millään. Annan hieman omituisen vaikutelman, mutta kuitenkin paljon paremman kuin ikuinen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on jo mainittu täällä, mutta kyseessä on selvä ulkopuolisuuden tunnelukko. Löytyy ihan googlesta lisätietoa paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän samanlainen.. lapsena minulla oli kavereita mutta usein oli vaikea sopeutua suuriin joukkoihin. Ikätovereiden kanssa en juuri tullut toimeen. Heti tyrmättiin kun olin vähän erilainen. Asuin pienellä paikkakunnalla missä ei olisi saanut olla erilainen.. jotenkin minua alettiin hirveästi paheksua ja syrjiä enkä onnistunut pääsemään pois tuosta ansasta..Heti täysi ikäisenä muutin pois ja uudella paikkakunnalla vähän helpotti. On kavereita muutamia..lapsuudesta ei yhtään jäänyt eikä nuoruudesta.. välit perheeseen ja sukuun on huonot..minuun ei haluta pitää yhteyttä. Usein jos minusta puhutaan niin jotain pahaa selän takana. Pidetään jotenkin laiskana ja lapsellisena. Tavallaan mitä teenkin niin se tuomitaan.
Joskus minua on haukuttu valehtelijaksi kun kerron vaikka ulkomaanmatkoista. En myöskään ole ikinä seurustellut vain lyhyitä juttuja on ollut. Tuntuu ettei edes jaksa yrittää..niin paljon on haukuttu ja sanottu että kyllähän tuo nyt paremman puutteessa kelpaa. Teini iässä tää oli pahimmillaan..kukaan ei halunnut olla tekemisissä ja suurin osa vain sieti kun on pakko.
Jotkut ihmiset antavat aivan uskomattoman lapsenomaisen vaikutelman. Heti kun heidät kohtaa niin aivan ällistyy kuinka lapsenomaisilta he vaikuttavat. Aivan älyttömän monet ihmiset sitten uskovat tuota ensivaikutelmaa ja he tekevät tuosta ensivaikutelmasta automaattisesti todella paljon uskomattoman typeriä johtopäätöksiä.
Johtopäätöksiä kuten että se lapsenomainen henkilö on naiivi, viaton, hölmö, pihalla, laiska, saamaton, vätys. Ei ole koskaan käynyt läpi mitään vaikeaa, koskaan yrittänyt mitään oikein ahkerasti. koskaan ihan oikeasti tehnyt töitä, koskaan ihan oikeasti kuntoillut. On syntynyt kultalusikka suussa, on pullamössöihminen, ei ole koskaan tehnyt mitään, ei ole käynyt missään, ei ole matkustanut, ei osaa mitään, hänellä ei ole mitään mielenkiintoista kerrottavaa, hän on turha ihminen, hänen kanssaan vietetty aika on silkkaa ajanhukkaa, hän on nolo ihminen, hänen seurassaan on noloa olla, hänen seurassaan vain vaivaantuu. Hän on ikuinen lapsi, hän ei tule ikinä aikuistumaan koska hänellä ei ole minkäänlaista velvollisuudentuntoa ja hän vain tahtoo laiskotella läpi koko elämänsä muiden kustannuksella niin kuin hän on tehnyt tähänkin asti.
--
Ihan tosi. Kun ihmiset näkevät sinut, vartalosi, ryhtisi, kasvosi, ilmeesi ja kun he kuulevat miten sanot "hei", niin he saattavat välittömästi ajatella ihan kaikkea mitä juuri luettelin, eivätkä he ikinä suostu kyseenalaistamaan tuota ensivaikutelmaa. Eivät suostu ajattelemaan sinusta mitään muuta. Älyttömän monet ihmiset ovat idiootteja.
Jos sinä olet tuollainen superlapsenomainen ihminen niin se selittäisi miksi sinua on kohdeltu kuten kuvailit. Minäkin olin. Minä vaikutin lapsen lisäksi päihteidenkäyttäjältä, vaikka en ole koskaan mitään käyttänyt. En koskaan ymmärtänyt että annoin omituisen vaikutelman muille, olin asialle täysin sokea. Olin aina täysi ulkopuolinen ja sosiaalisissa tilanteissa naiivi ja ihan pihalla. Olin myös aikalailla sekaisin. Vasta yli 30 vuotiaana ymmärsin että minulla oli kauheita lapsuudentraumoja. Pitkään työstin niitä. Pitkään.
Lopulta kun sain mieleni kivut riittävästi vähenemään niin se vaikutti jopa vartalooni, ryhtiini, lihaksiini, ihan kaikkeen. Paranin, minusta tuli eri ihminen. Olin elänyt yli 30 vuotta ihan täysin lapsuudentraumojen vaikutuksen alaisena. Yli 30 vuoden ajan olin ainoastaan lapsuudentraumani joista en edes ollut tietoinen. Eihän sellainen totaalisen lytätty ja tuhottu lapsuudentraumatisoitunut ihminen voi kasvaa aikuiseksi, ennen kuin ne traumat hoidetaan.
Nyt olen saanut enimmäkseen hoidettua traumat. Nyt olen melkolailla tietoinen vaikutelmasta jonka muille annan. En enää vaikuta lapselta. En vieläkään vaikuta normaalilta aikuiselta. Olin yli 30 vuoden ajan lapsi ja sitten yhtäkkiä aikuistuin, joten eihän siitä normaalia kehkeydy millään. Annan hieman omituisen vaikutelman, mutta kuitenkin paljon paremman kuin ikuinen lapsi.
Kuuluisa ikuinen lapsi taitaa olla Game of Thronesin Robin Arryn:
Tai siis sarjassa se on yhä lapsi, mutta jos se kasvaisi aikuiseksi niin todennäköisesti se olisi yhä yhtä lapsellinen.
Amerikkalaiset taitaa kutsua tuollaista aikuista sanalla manchild. Tuollaisia ihmisiä on vaikka kuinka paljon, ihan kaikkialla. Jotkut luulee että tuollaiseksi jää jos ei ole lapsena saanut kertaakaan selkäsaunaa. Mutta kai se on päinvastoin: tuollaiseksi jää jos on lapsena saanut liian paljon selkäsaunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua että niin moni teistä kommentoijista ihmettelee tyyliin "oho, onpas meitä yksinäisiä kummajaisia monta". Se nyt on jo pitkään ollut selvää että teitä on paljon Suomessa ja tällä palstalla. Suomessa on enemmän henkisesti syrjäytyneitä kuin yhteiskunnallisesti syrjätyneitä.
Mullakin on yksinäisyyden kirous yllä.
Jo teininä jouduin kulkemaan aina yksin.
Lapsuudenystävä mulla on mutta nykyään tapaamme harvoin.
En käsitä tätä, elämä on lyhyt ja aika kulkee nopeasti.
Miksi emme tapaisi enemmän toisiamme?
Sen lisäksi on toinen ystävä jota tapaan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän samanlainen.. lapsena minulla oli kavereita mutta usein oli vaikea sopeutua suuriin joukkoihin. Ikätovereiden kanssa en juuri tullut toimeen. Heti tyrmättiin kun olin vähän erilainen. Asuin pienellä paikkakunnalla missä ei olisi saanut olla erilainen.. jotenkin minua alettiin hirveästi paheksua ja syrjiä enkä onnistunut pääsemään pois tuosta ansasta..Heti täysi ikäisenä muutin pois ja uudella paikkakunnalla vähän helpotti. On kavereita muutamia..lapsuudesta ei yhtään jäänyt eikä nuoruudesta.. välit perheeseen ja sukuun on huonot..minuun ei haluta pitää yhteyttä. Usein jos minusta puhutaan niin jotain pahaa selän takana. Pidetään jotenkin laiskana ja lapsellisena. Tavallaan mitä teenkin niin se tuomitaan.
Joskus minua on haukuttu valehtelijaksi kun kerron vaikka ulkomaanmatkoista. En myöskään ole ikinä seurustellut vain lyhyitä juttuja on ollut. Tuntuu ettei edes jaksa yrittää..niin paljon on haukuttu ja sanottu että kyllähän tuo nyt paremman puutteessa kelpaa. Teini iässä tää oli pahimmillaan..kukaan ei halunnut olla tekemisissä ja suurin osa vain sieti kun on pakko.
Jotkut ihmiset antavat aivan uskomattoman lapsenomaisen vaikutelman. Heti kun heidät kohtaa niin aivan ällistyy kuinka lapsenomaisilta he vaikuttavat. Aivan älyttömän monet ihmiset sitten uskovat tuota ensivaikutelmaa ja he tekevät tuosta ensivaikutelmasta automaattisesti todella paljon uskomattoman typeriä johtopäätöksiä.
Johtopäätöksiä kuten että se lapsenomainen henkilö on naiivi, viaton, hölmö, pihalla, laiska, saamaton, vätys. Ei ole koskaan käynyt läpi mitään vaikeaa, koskaan yrittänyt mitään oikein ahkerasti. koskaan ihan oikeasti tehnyt töitä, koskaan ihan oikeasti kuntoillut. On syntynyt kultalusikka suussa, on pullamössöihminen, ei ole koskaan tehnyt mitään, ei ole käynyt missään, ei ole matkustanut, ei osaa mitään, hänellä ei ole mitään mielenkiintoista kerrottavaa, hän on turha ihminen, hänen kanssaan vietetty aika on silkkaa ajanhukkaa, hän on nolo ihminen, hänen seurassaan on noloa olla, hänen seurassaan vain vaivaantuu. Hän on ikuinen lapsi, hän ei tule ikinä aikuistumaan koska hänellä ei ole minkäänlaista velvollisuudentuntoa ja hän vain tahtoo laiskotella läpi koko elämänsä muiden kustannuksella niin kuin hän on tehnyt tähänkin asti.
--
Ihan tosi. Kun ihmiset näkevät sinut, vartalosi, ryhtisi, kasvosi, ilmeesi ja kun he kuulevat miten sanot "hei", niin he saattavat välittömästi ajatella ihan kaikkea mitä juuri luettelin, eivätkä he ikinä suostu kyseenalaistamaan tuota ensivaikutelmaa. Eivät suostu ajattelemaan sinusta mitään muuta. Älyttömän monet ihmiset ovat idiootteja.
Jos sinä olet tuollainen superlapsenomainen ihminen niin se selittäisi miksi sinua on kohdeltu kuten kuvailit. Minäkin olin. Minä vaikutin lapsen lisäksi päihteidenkäyttäjältä, vaikka en ole koskaan mitään käyttänyt. En koskaan ymmärtänyt että annoin omituisen vaikutelman muille, olin asialle täysin sokea. Olin aina täysi ulkopuolinen ja sosiaalisissa tilanteissa naiivi ja ihan pihalla. Olin myös aikalailla sekaisin. Vasta yli 30 vuotiaana ymmärsin että minulla oli kauheita lapsuudentraumoja. Pitkään työstin niitä. Pitkään.
Lopulta kun sain mieleni kivut riittävästi vähenemään niin se vaikutti jopa vartalooni, ryhtiini, lihaksiini, ihan kaikkeen. Paranin, minusta tuli eri ihminen. Olin elänyt yli 30 vuotta ihan täysin lapsuudentraumojen vaikutuksen alaisena. Yli 30 vuoden ajan olin ainoastaan lapsuudentraumani joista en edes ollut tietoinen. Eihän sellainen totaalisen lytätty ja tuhottu lapsuudentraumatisoitunut ihminen voi kasvaa aikuiseksi, ennen kuin ne traumat hoidetaan.
Nyt olen saanut enimmäkseen hoidettua traumat. Nyt olen melkolailla tietoinen vaikutelmasta jonka muille annan. En enää vaikuta lapselta. En vieläkään vaikuta normaalilta aikuiselta. Olin yli 30 vuoden ajan lapsi ja sitten yhtäkkiä aikuistuin, joten eihän siitä normaalia kehkeydy millään. Annan hieman omituisen vaikutelman, mutta kuitenkin paljon paremman kuin ikuinen lapsi.
Mä en kyllä itse koe itseäni lapsenomaisena. Toki tykkään hassutella lasten kanssa ja välillä heittäytyä mutta sisäisesti oon kummiskin erilainen. Olen käynyt melko vaativat opinnot ja haen jatko-opintoihin ulkomaille. Ei vaan voi mitään jos muut ajattelee minusta eri lailla. Elän kuitenkin omaa elämää.
Jos koet olevasi erilainen, älä edes yritä olla "samanlainen kuin muut". Siitä et saa kuin ahdistusta.
Itse olen oppinut tulemaan erilaisuuteni kanssa toimeen, kun olen uskaltanut toteuttaa unelmaani, jonka hautasin joskus teini-iässä ujouteni vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä päin kerrostalossa asuu yksinäinen nainen, ei lapsia, ei puolisoa.
Kulkee aina yksin, on ei niin viehättävän näköinen.
Säälittävä elämä. En voi sanoa kärsiikö yksinäisyydestä.
Pari kertaa oon nähnyt mummojen seurueessa kulkevan vaikka ei ihan vanhus ole.
Lisäksi on yks toinen nainen joka vaeltaa aina yksin, keski-ikäinen, luultavasti perheetön.
No tässä rapussa asuu myös perheetön nainen, sen yksinäisyyden tunteesta en voi sanoa.
Näihin verrattuna olen "rikas" vaikka kärsin yksinäisyydestä.
Alue: Aihe vapaa
Moni on sanonut minulle näin. Joskus erehdyin toistamaan muiden sanomiset. Siitäkös jotkut kimpaantuivat.