Onko täällä muita jotka kärsivät henkisesti koska puoliso lihava?
Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä. 1 lapsi. Talolainaa. Mietin paljon eroa. Kiva talo ja lapsi pidättelee minua vielä. Olemme keskustelleet laihuttamisesta ja erostakin. Puoliso ei halua erota. Kohtelen häntä henkisesti huonosti välillä. Ehkä siksi koska itselläni on paha olla, koska hän on lihava. Ollut alusta asti. Olen voinut henkisesti huonosti jo kauan asian suhteen. Ehkäpä käyttäydyn häntä kohtaan huonosti myös siksi, että hän haluaisi erota minusta. Välillä asia on jäänyt taka-alalle ja elämä on ollut normaalia. Puoliso kyllä yrittää laihuttaa, mutta ei onnistu siinä. Itse olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja tiedän että saisin sirompaa naista kumppaniksi. Ajattelin aina että rakastuisin siroon naiseen, mutta toisin kävi. Nuorena tein valinnan. Järkevä hän on. Syy ehkä miksi olen jatkanut elämää hänen kanssaan näihin päiviin saakka. En silti puhuisi enää rakkaudesta. Arki pyörii jne..Lapsestamme välitän paljon.
Mielipiteitä? Mitähän tässä tekisi?
Kommentit (250)
Minua on ruvennut viimeaikoina mietityttämään miksi minä poikkean täysin miehen aiemmasta naismausta. Mm. mieheni ex avovaimo on kuin vastakohtani, vartaloltaan lihava,hänellä on useita tatuointeja (mm. alaselässä), useat korvakorut korvissa, napakoru, hyvin erilainen pukeutumistyyli yms. Kovin montaa exää miehelläni ei ole, mutta sama tyyli yhdistää niitä kaikkia. Itse taas olen ns. kilttinainen, vaikka meikkaankin ja kiinnitän huomiota pukeutumiseeni.
Nyt olen ruvennut miettimään miksi mies yhtäkkiä ”vaihtoi” naismakuaan” täysin ja voiko hän oikeasti olla kanssani tyytyväinen, jos hän on tottunut näihin ”jännänaisiin”. Mieheni on muunmuuassa puhunut useampaan kertaan haluavansa ostaa minulle kakkua ja minulle tulee siitä mieleen ainoastaan hänen exänsä, jolla on isot tissit, venytetyt korvat ja iso pärse . Vaikka järki sanoo, että tuskin mies minusta exäänsä yrittää lihottaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon viestejä missä sanoma "tehkää yhdessä menkää sinne tänne,syökää"
EI ja ei. Ihan yksin se lihava on ne kilonsa syönyt, ei niiden laihduttamisen takia kenenkään muun tartte elämäänsä muuttaa.
aina naiset haluaa koko kylän osallistuvan laihduttamiseen, muuten ei voi tietenkään ikinä laihtua.
miehet ei ikipäivänä pyytäs muita
Minä en pysty laihduttamaan yksin. Jos minä kärsi än, niin muutkin saa kärsiä. Ei herkkuja meille. Jos tulee, niin loppuu tää kaloreiden laskenta ja syön. Ylipainoa noin 35kg.
Kyllähän se vaikuttaa, varsinkin jos toinen on suhteen alussa ollut silmää miellyttävä. Rakkaus ei välttämättä lopu toisen lihomiseen, mutta voi muuttua enempi toverilliseksi rakkaudeksi. Itselläni juuri näin. Välitän avopuolisostani, mutta kyllä tulee katseltua sillä silmällä urheilullisia ja ulkonäöstään huolta pitäviä miehiä ja ihastumisia tulee helpommin kuin jos oman puolison kanssa olisi edes jotain kipinää jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyytymättömän osapuolen on syytä tutkia itseään ja asennettaan ja kasvaa aikuiseksi!
Tarkoittaako aikuiseksi kasvaminen sitä, että lihavuus on ok, vai tarkoittaako se sitä, että jos huomaa tehneensä omalta kannaltaan väärän kumppanivalinnan, niin tyytyy vain osaansa? Vai mitä se tarkoittaa?
Kyllä se sitä tarkoittaa että pikkuisen tuntee itseään ennen kuin sotkee elämäänsä muita ihmisiä.
10 vuotta yhdessä ihmisen kanssa joka on ollut alusta saakka lihava, lapsi ja talo ja nyt yhtäkkiä huomaa ettei haluakaan lihavaa.
Haloo! Lapsikin on jo tehty ja tällä on ne isä ja äiti jotka on.
Sanooko isä lapselle että huomasi 10 vuoden kuluttua ettei tykkääkkään lihavista .
Aikuisuus tarkoittaa vastuunottoa tekemisistään .
Tietenkään kaikki parisuhteet eivät kestä eikä mitä tahansa pidä sietää mutta lihavuus näkyy selvästi ja kyllä kai nuorempikin ihminen on jo nähnyt ettei lihavuudella ole taipumusta vähentyä vaan keskimäärin päinvastoin vuosien varrella.Haloo! Lapsikin on jo tehty ja tällä on ne isä ja äiti jotka on.
Sanooko isä lapselle että huomasi 10 vuoden kuluttua ettei tykkääkkään lihavista .Onko se LAPSIKIN lihava?
Näin alas en tajunnutkaan vajota.
Mutta tosiaan, saattaahan AP alkaa vieroksua jopa omaa lastaan jos tämä on lihava myös.
Ja haluta sen uuden siron naisen kanssa uudet sirot ja paremmat lapset.
apta harmittaa kun ei voi ottaa someen muodikkaita perhekuvia, kun puoliso täyttää puolet kuvasta :D
eehheh heh.
Sulla on suuret kuvitelmat elämästäs ja vaatimukset kanssa.
Sitä saa mitä tilaa. Suurta suurille luuloille.
Elämässä täytyy tyytyä siihen mitä saa ap.
Selvästikään et ole ymmärtänyt että olet ansainnut sen mihin sinulla on ansiot.
Vierailija kirjoitti:
Mikä lie aivopieru on ollut perustaa perhe naisen kanssa, joka on alusta asti ollut ulkonäöllisesti mieltymystesi vastainen. Nyt on kyllä jo aika erota.
Oli ainut nainen jolle tyhmä ap kelpasi.
Ota huomioon, että ihastuminen menee noin kahdessa vuodessa ohi, oli kumppani kuka tahansa. Sen jälkeen on osattava virittää ja ylläpitää liekkiä.
Tee sinä ruuat ja hoida kersa, niin vaimosi pääsee sillä aikaa salille. Ja tee terveellistä ruokaa eikä mitään einesmaksalooraa tai nakkeja.
Ei noin dille mitään henkisiä kärsimyksiä edes pode.
Otit lihavan muijan (kun et muuta saanut) ja,nyt kuvittelet saavasi muuta? Voiskohan psykiatri tuolle harhaluulollesi jotain.
Lihavat naiset ovat hyviä sänkyhommissa. Joskus oli laihoja naisia sänkyhommissa mutta kaikki joiden kanssa peuhasin olivat tosi surkeita. Etsin nyt ainoastaan 90kg ylöspäin olevia naisia. Painavin on ollut 165kg.Haaveena 200kg sellasella kun pääsisi ratsastaa tekis varmasti hyvää. Onko tällä palstalla kuulolla 200kg tai yli olevia naisia?
Vierailija kirjoitti:
Lihavat naiset ovat hyviä sänkyhommissa. Joskus oli laihoja naisia sänkyhommissa mutta kaikki joiden kanssa peuhasin olivat tosi surkeita. Etsin nyt ainoastaan 90kg ylöspäin olevia naisia. Painavin on ollut 165kg.Haaveena 200kg sellasella kun pääsisi ratsastaa tekis varmasti hyvää. Onko tällä palstalla kuulolla 200kg tai yli olevia naisia?
Taitaapa haaveeksi jäädä 200kg nainen on nimittäin varmasti harvinainen ja uhanalainen.
Ap, ymmärrän miltä sinusta tuntuu vaikka tilanteeni on päinvastainen.
Itse laihduin 20kg viimeisen neljän vuoden aikana mutta puolisoni on edelleen aliravitun luukasan näköinen, vaikka hän lupasi myös tehdä "osansa". Hän on maksanut salista nyt puolitoista vuotta, mutta mitään eroa en hänen kropassaan tai asenteessaan huomaa.
Aloin väkisinkin katsomaan ja arvostelemaan hänen ruokavaliotaan koko ajan, varsinkin jos itse kokkasin jotain, missä enemmän proteiinia salia/lihaksia varten ja hän söi ehkä muutaman suullisen ja sitten karkkia päälle.
Mies syö edelleen kuin hiiri vaikka pituutta on 192 cm ja käy muka salilla. Ei laske kaloreita, ei laske proteiinin saantia. Kun kysyn mitä teit salilla, on vastaus ympäripyöreä tai että hän vain kävi juoksemassa. Olen suositellut valmentajan hankkimista, mutta vastaus on että se on liian kallis eikä hän halua ketään siihen häiritsemään.
Kun aloitimme, itse olin ylipainoinen ja hän alipainoinen. Hän on aina voinut syödä kaikkea roskaa eikä paino nouse ja ennen olin siitä kateellinen, mutta nykyään kun itse olen hyvässä kunnossa, se vaan ällöttää. Olemme keskustelleet asiasta, mutta alan kohta tuntemaan itseni kiittämättömäksi nalkuttajaksi: hänelle minä kelpasin lihavanakin, miksi siis hän ei enään kelpaa minulle?
Pohjalla on ehkä se että tein kovasti töitä nykykehoni saavuttamiseksi, tein sen oman terveyteni ja henkisen hyvinvoinnin takia. Hän ei ole valmis tekemään samaa eikä näe kauheata ongelmaa nyky kropassaan, minä näen eli se on siis minun ongelmani. En jaksa enään pettyä kun näen mitä hän tekee keholleen, joten olen lopettanut hänen ruokansa kyttäämisen. Katson vielä max vuoden tätä touhua, jos hän ei oikeasti tee mitään oikeasti asian suhteen, niin lähden.
Ap Ala puhumaan suoraan vaimollesi painon pudotuksesta, mutta älä painota esteettisyyteen, painota terveyteen ja tulevaisuuteen. Vaihtakaa koko perhe ruokavaliota, pois kaikki roska ruoka koko talosta JA KAIKKI TE ETTE ENÄÄN SYÖ KAKKUJA, MUROJA JA MUUTA ROSKAA. Laita itsellesi rajat, oikeasti lähde jos mitään ei enään tapahtu tai ainakin pidä taukoa suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon viestejä missä sanoma "tehkää yhdessä menkää sinne tänne,syökää"
EI ja ei. Ihan yksin se lihava on ne kilonsa syönyt, ei niiden laihduttamisen takia kenenkään muun tartte elämäänsä muuttaa.
aina naiset haluaa koko kylän osallistuvan laihduttamiseen, muuten ei voi tietenkään ikinä laihtua.
miehet ei ikipäivänä pyytäs muita
Minä en pysty laihduttamaan yksin. Jos minä kärsi än, niin muutkin saa kärsiä. Ei herkkuja meille. Jos tulee, niin loppuu tää kaloreiden laskenta ja syön. Ylipainoa noin 35kg.
Just toi asenne; minä, minä, minä ja sitten pitää kyllä muidenkin kärsiä jos minukin pitää. Sen kun syöt itses ennenaikaiseen hautaan.
Aikamoinen syyttely.
Näinkö muut pysyisivät yhdessä puolison kanssa jos hän omasta ASENTEESTA johtuen olisi ylipainoinen? Kuinka moni haluaa katsoa kun toinen alkaa sairastella ellei jo sairastele ylipainosta johtuen?
Miten toisen kanssa onnistuu pylsiminen jos ei nää tätä viehättävänä? Vai onko niin päin että ei nää toista viehättävänä koska ei ole ollut pylsintää?
Ap. Yritä sytyttää sitä kipinää, joka teillä on joskus ollut. Jos se ei muuta tilannetta voit tyytyä tilanteeseen tai erota ja etsiä mieleisesi naisen (jolla voi olla erilaiset ongelmat). Kukaan ei pakota jäämään suhteeseen ja ihmiset voi vapaasti olla tai olla olematta yhdessä. Älä kuitenkaan mollaa puolisoasi hänen painonsa takia. Puhu asiasta hänen kanssaan asiallisesti mitä sinä ajattelet ja anna myös toisen kertoa mitä hän ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavat naiset ovat hyviä sänkyhommissa. Joskus oli laihoja naisia sänkyhommissa mutta kaikki joiden kanssa peuhasin olivat tosi surkeita. Etsin nyt ainoastaan 90kg ylöspäin olevia naisia. Painavin on ollut 165kg.Haaveena 200kg sellasella kun pääsisi ratsastaa tekis varmasti hyvää. Onko tällä palstalla kuulolla 200kg tai yli olevia naisia?
Taitaapa haaveeksi jäädä 200kg nainen on nimittäin varmasti harvinainen ja uhanalainen.
Vai harvinainen ja uhanalainen. Minulla painoa 204kg pituutakin siunaantunut 183cm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavat naiset ovat hyviä sänkyhommissa. Joskus oli laihoja naisia sänkyhommissa mutta kaikki joiden kanssa peuhasin olivat tosi surkeita. Etsin nyt ainoastaan 90kg ylöspäin olevia naisia. Painavin on ollut 165kg.Haaveena 200kg sellasella kun pääsisi ratsastaa tekis varmasti hyvää. Onko tällä palstalla kuulolla 200kg tai yli olevia naisia?
Taitaapa haaveeksi jäädä 200kg nainen on nimittäin varmasti harvinainen ja uhanalainen.
Vai harvinainen ja uhanalainen. Minulla painoa 204kg pituutakin siunaantunut 183cm.
Eiköhän kannattaisi jo laihduttaa, melkoinen terveysriski.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit alunperin olemaan lihavan kanssa, jos ällöttää?
Jos ei muuta saa, on tyydyttävä ellei halua kuolla yksinäisyyteen.
Tätähän ei saisi sanoa, mutta minä rakastuin aikanaan lihavaan naiseen, vaikka tarjolla oli hoikkiakin. Luonteet, huumori ja aaltopituus mätsäsivät. Ei se sitä poista, että hänen lihavuutensa häiritsee minua ja vaikuttaa haluuni häntä kohtaan, vaikka seksi muuten onkin toiminut aina. En sielunkumppanistani halua luopua. Ulkoisesti himottavaa naista en siis tule koskaan enää saamaan, koska en ole pettäjä. Se on pitänyt vain hyväksyä.
Pitää vain niellä ällötykset ja häpeät ja korkeintaan yrittää kannustaa elämäntapamuutokseen positiivisella otteella.
No eikös sitä laihduttamista moni perustele sillä, että haluaa sen lihavan jaksavan tehdä yhdessä kaikkea kivaa? Miehet eivät ikipäivänä pyytäisi naisilta apua laihdutukseen (eivät toki, koska voivat tehdä sen ihan millä tahansa sekopäisellä ja epäterveellisellä tavalla, missä ulkonäkö on pääasia), mutta pyytävät kyllä suvereenisti naista laihduttamaan itsensä tai epäsuorasti toteavat persauksen levinneen = laihduta, porsas.