Ahdistaako teitä koskaan se ettette tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko kuvitella sitä, että jonain päivänä te ihan oikeasti olette kuolleita, ettekä muista tästä hetkestä mitään? Se tapahtuu teille vielä ja sen jälkeen on vain ikuisuus, jonka aikana teitä ei ole. Koskaan ei voi enää tuntea tai ajatella.

Ennen syntymää sentään jotain oli vielä edessä.

Vaikka elämäni ei mitään herkkua olekaan, vältännsilti ajattelemasta kuolemaa. Koska eläydyn helposti liikaa ja sitten ahdistaa. Siis, ajatus, ettei minua enää ole.

Olenhan ollut koko ikäni. Minulla ei ole muuta kokemusta.

En pelkää joutuvani johonkin kauheaan paikkaan, päin vastoin, uskon vahvasti Jumalaan ja armoon. Silti tuntuu ahdistavalta luopua tästä tuntemastani elämästä.

Olen jo eläkeiässä, niin elämän rajallisuus on tullut mieleen useinkin.

Yllätyksenä itselleni, olen alkuhämmästyksen jälkeen alkanut seurata tietyn syöpäsairaanntarinointia lähestyvän kuoleman edessä. Koska olen hyvä eläytyjä, voin kokea samoja tuntemuksia ja luopumisen tuskaa. Pääsen hänen mukanaan harjoittelemaan elämästä luopumista. Kauheampaa olisi, että kuolema tulisi ei-äkisti, mutta niin nopeasti, että ehtisin joutua paniikkiin enkä pystyisi suhtautumaan siihen rauhallisesti ja hyväksyvästi.

Toisaalta, en voi etukäteen tietää, mitkä tuntemukseni todella ovat oman kuoleman äärellä. Ehkä enemmän pelottaa ja ahdistaa kuoleminen, se hetki, kun lähtee.

Sen jälkeen ei toivottavasti ole enää mitään ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista. Tiedän mitä tapahtuu. Olen kerran "kuollut" mutta selvisin takaisin elämään.  Hieno kokemus.

Oliko siellä valossa kaunis vaalea pitkätukkainen mies?

Näitkö siivekkäitä yleviä hahmoja valkeissa toogissa?

Riippuu uskonnosta, millainen olento minkä "tämä oli elämäsi"-shown kanssa on vastassa. Asiaa on tutkittu.

Mulla on helluntailainen ystävä joka uskoo pääsevänsä hyvään paikkaan, ei-uskovat helvettiin. Olemme keskustelleet asiasta, että mitä hän ajattelee siitä että minä joudun sitten helvettiin? Kuulemma rukoilee puolestani ja toivoo, että siten pääsen myös ”taivaaseen”.

En tiedä mitä tästä ajattelisin, elämä on kuitenkin niin lyhyt ja olen ajatellut että sen jälkeen ei ole mitään. Miten tämä ihminen voi elää sen asian kanssa, että hyviä ystäviä ”kidutetaan” kuoleman jälkeen iäisesti.

Mun kaveri tuli kertomaan kuoleman jälkeen mulle että matka jatkuu johonkin ja hänellä oli kiire mennä jo mutta tuli sopimaan riidat kanssani ennen sitä.

Ei ahdista, koska kyllä sen tietää, jos ei ole taikauskoinen. Kuoleman jälkeen ei ole mitään, on vain niin kuin ennen syntymääkin. Ruumis häviää hitaasti ja on yhtä tietoinen mistään kuin se pihvi, jota me ruoaksi syödään. Sen sijaan kuoleminen, varsinkin hidas sellainen, ahdistaa ja se, että elämällä ei lopulta ole mitään merkitystä. Vaikka kuinka tekisi kaikkensa, jotta elämä olisi parempaa niin lopputulos on aina sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

uskon jumalaan ja taivaaseen ,jeesuksen sovitustyöhön. taivaasta ajattelen että tapaan siellä jo edesmenneitä sukulaisia,ajattelen mummoa ja pappaa. taivaassa saattaa olla mielenkiintoisia ihmisiä ja luontoa , paratiisiksi kuvittelen.

Isäni teki itse.m.urhan kun olin 14 vuotias

Myöhemmin näin hänestä unen jossa hän katseli minua liekkimeren keskeltä.

Jos pelastumaton ihminen suorittaa itsemurhan, hän on ainoastaan nopeuttanut matkaansa helvettiin. Kuitenkaan hän ei päädy helvettiin itsemurhan vuoksi, vaan koska hän hylkäsi pelastuksen Kristuksen kautta. Mitä Raamattu sanoo uskovasta, joka tekee itsemurhan? Raamattu opettaa, että siitä hetkestä alkaen, kun ihminen tulee aidosti uskoon, hänen pelastuksensa on ikuinen (Joh. 3:16). Raamatun mukaan uskovat voivat olla täysin varmoja siitä, että heillä on ikuinen elämä (1. Joh. 5:13). Mikään ei voi erottaa uskovaa Jumalan rakkaudesta (Room. 8:38-39). Jos ”mikään luotu” ei voi erottaa uskovaa Jumalan rakkaudesta ja itsemurhan tekevä uskovakin on ”luotu”, silloin ei edes itsemurha voi erottaa häntä Jumalan rakkaudesta. Jeesus kuoli kaikkien syntiemme puolesta ja jos todellinen kristitty tekisi jonakin hengellisen hyökkäyksen ja heikkouden hetkellä itsemurhan, Jeesus on sovittanut senkin synnin.

Isäni oli ateisti

Entä, jos hän viime hetkellään turvautui Jeesukseen, kuten "ristin ryöväri" aikoinaan?

Vierailija kirjoitti:

"Jos olet mies muista hedelmöittää niin monta munasolua kuin mahdollista."

Jo Tsingis Khan tiesi tämän.

Hänen perillisiään elää maan päällä enemmän kuin kenenkään muun.

pöh. Tsengis ei ollu tavannu meidän Frederikiä

Toisille on usein helpompi leppyä kuin itselleen.  Kuitenkin on opittava uskomaan Jumalan armoon, koska ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.

Jeesus-nimen sanominen tuottaa uskoa.

Niin paljon on heitä jotka estävät uskomasta päähän takomisellaan.

Aiheesta kiinnostuneille, kannattaa hakea youtubesta rtv kuolematon elämä ja kuunnella kaikki osat. Ja ne Allan Kardecin kirjat löytyvät kirjastosta.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka elämäni ei mitään herkkua olekaan, vältännsilti ajattelemasta kuolemaa. Koska eläydyn helposti liikaa ja sitten ahdistaa. Siis, ajatus, ettei minua enää ole.

Olenhan ollut koko ikäni. Minulla ei ole muuta kokemusta.

En pelkää joutuvani johonkin kauheaan paikkaan, päin vastoin, uskon vahvasti Jumalaan ja armoon. Silti tuntuu ahdistavalta luopua tästä tuntemastani elämästä.

Olen jo eläkeiässä, niin elämän rajallisuus on tullut mieleen useinkin.

Yllätyksenä itselleni, olen alkuhämmästyksen jälkeen alkanut seurata tietyn syöpäsairaanntarinointia lähestyvän kuoleman edessä. Koska olen hyvä eläytyjä, voin kokea samoja tuntemuksia ja luopumisen tuskaa. Pääsen hänen mukanaan harjoittelemaan elämästä luopumista. Kauheampaa olisi, että kuolema tulisi ei-äkisti, mutta niin nopeasti, että ehtisin joutua paniikkiin enkä pystyisi suhtautumaan siihen rauhallisesti ja hyväksyvästi.

Toisaalta, en voi etukäteen tietää, mitkä tuntemukseni todella ovat oman kuoleman äärellä. Ehkä enemmän pelottaa ja ahdistaa kuoleminen, se hetki, kun lähtee.

Sen jälkeen ei toivottavasti ole enää mitään ahdistavaa.

Mussa heräsi kanssa kuoleman pelko ja osuin netissä noihin kirjoituksiin. Noi kirjoitukset joissa usein mainittiin että elämästä pitää ottaa irti kaikki mitä saa niin kauan kuin elää. Mulle kuolemanpelko tai sen ymmärtäminen että tosiaan kuolet joskus oli uusi tunne. Se sai minut myös tuntemaan kiitollisuutta elämästäni ja yrittämään käyttää sen paremmin niin etten anna sen valua hukkaan.

Onhan se aika mindblow ajatella, että kuoleman jälkeen vain lakkaisi olemasta. Miltä se tuntuu? No ei miltään, kun ei ole enää olemassa. Ei tuollaista oikein voi käsittää. Jos joku uudelleensyntyminen on totta, niin kaipa sitten herään omasta perspektiivistä sekunnissa jossain uudessa elämässä samaan tapaan kuin heräsin tähänkin elämään.

Olen ateisti ja ahdistaa se, että oletan elämän vaan päättyvän. Tulee niin surullinen olo, että meinaa hulluksi tulla. Kärsin tästä todella voimakkaasti iässä 12-18v jolloin sain usein nukkumaan mennessä kaamean ahdistuksen. Sitten pääsin vähän yli ja nyt ahdistus on siedettävämpää, mutta ei sitä paljoa kantsi ajatella. Olen nyt 45v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman hetkellä henki (sielu) irtaantuu ruumiista ja jatkaa matkaa joko kadotukseen tai, jos on synnit anteeksi, Jeesuksen tykö.

Mitkä synnit saa anteeksi ja mitä ei?

Kaikki saa anteeksi, kunhan tosissaan niitä anteeksi pyytää. Pyhn Hengen pilkka on ainoa poikkeus, mutta Raamattu ei kunnolla selitä mitä se tarkoittaa. Ilmeisesti sitä, että hylkää tarjotun pelastuksen. Ei halua uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman hetkellä henki (sielu) irtaantuu ruumiista ja jatkaa matkaa joko kadotukseen tai, jos on synnit anteeksi, Jeesuksen tykö.

Mitkä synnit saa anteeksi ja mitä ei?

Kaikki saa anteeksi, kunhan tosissaan niitä anteeksi pyytää. Pyhn Hengen pilkka on ainoa poikkeus, mutta Raamattu ei kunnolla selitä mitä se tarkoittaa. Ilmeisesti sitä, että hylkää tarjotun pelastuksen. Ei halua uskoa.

Kyllä selittää, fariseukset ymmärsivät kuka Jeesus oli ja silti pilkkasivat.

Kyllä minä suurinpiirtein tiedän mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ruumis haetaan pois ja viedään ruumishuoneelle, tehdään paperit että on virallisesti kuollut ja syy kuolemalle todetaan, sitten ostetaan hautakivi ja arkku tai joku purkki tuhkalle jos poltetaan, pidetään hautajaiset, KUOLINSIIVOUS tehdään, jaetaan perintö jälkeenjääneille. Siinä kai ne tärkeimmät asiat on?