Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaako teitä koskaan se ettette tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
10.01.2020 |
Aina voi toki koittaa ajatella ettei kuoleman jälkeen ole mitään, vaan kaikki päättyy. Voi myös koittaa uskoa, että silloin tapahtuu jotain hyvää. Totuus on kuitenkin se ettei kukaan elävä tiedä. Kaikilla on vain oma kuvitelmansa tai uskonsa siitä mitä sen jälkeen tapahtuu. Vaikka joku koittaisi vakuuttaa jotain totuutena, niin sekin voi olla huijausta tai väärää uskoa. Todellinen totuus voi olla ihan mitä vaan. Se tarkoittaa myös sitä että kuoleman jälkeen olotila voi olla vaikka mitä kauheaa.
Eikä asiaa helpota yhtään tiedostaa että sitä voi ihan hyvin kuolla jo vaikka tänä iltana nokkakolarissa tai tukehtua vaikka ruoanpalaan.
Kommentit (96)
Ei pelota mitä sitten tapahtuu, mutta se pelottaa, että lähtö tulisi, ennen kuin niin sanotusti ehtii saada elämästä kyllikseen. Vaikka Taivaassa harppua soitellessa tai Valhallassa Odinin pitopöydässä tai missä lie olisi tosi jees, on se niin erilaista, etten vielä sovinnolla lähtisi, olen pian 30 v. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä alan miettimään jos "uudessa elämässä" synnyn johonkin kamalaan paikkaan. Siitä seuraa ahdistusta. Yritän sen takia olla ajattelematta liikaa :D
Hui, tuo on muuten juuri minunkin kamalin pelko! Jos ollaan vaan atomikasoja, jotka ovat kehittäneet tietoisuuden, niin minun tietoisuuteni kuoltua on miljardeja muita tietoisuuksia, joista jokin saattaisi hyvinkin olla seuraava "minä"...
Enkä tarkoita uudelleensyntymistä kuten sielunvaellusta, vaan jotenkin sitä että me kaikki ollaan yhtä, vaikka kaikilla onkin minuuden kokemus, että aina on joku "minä" jossakin, vaikka juuri nyt "minä" olen minä.
Mutta minä en ole sen erityisempi kuin muutkaan "minät" vaikka minä olenkin itselleni ainoa minuus.
Äh, liian vaikeaa selittää! Mutta siis että jos kaikenlaisia eläviä olentoja on maailmankaikkeudessa vielä miljardeja vuosia niin kaipa siellä aina joku "minä" on, vaikka se en olekaan minä!
Ehkä seuraava "minä" olenkin joku alien toisella planeetalla
/19
Ei pelota tai ahdista. Mulle tosin aina on ollut ihan selviö, että elämä ja tietoisuus päättyy viimeistään kuoleman hetkellä.
Äkkikuolema ei pelota yhtään, vaikka tietysti läheisten puolesta ajatus tuntuu kurjalta. Omakohtaisesti paljon ikävämpi on ajatus hitaasta ja kärsimyksellisestä kuolemasta esim. sairauden takia.
Ajoittain olen kokenut elämän aika raskaana ja velvollisuuksien täyttämänä, joten ajatus siitä, ettei tarvitsisi tehdä enää yhtään mitään koskaan, on jopa helpottava. Joskin monina hyvinä päivinä koen elämän myös nautinnollisena.
Kyllähän kuoleman mystisyys ahdistaa välillä, mutta koitan olla ajattelematta asiaa. Löydän myös lohtua tästä Mark Twainin sitaatista: "En pelkää kuolemaa. Olin kuollut miljardeja vuosia ennen syntymääni, enkä kokenut siitä pienintäkään epämukavuutta."
Enemmän ahdistaa mitä tapahtuu juuri ennen kuolemaa. Kuinka pahasti sairastun ja millaisiin tuskiin kuolen. Jos saisin varmuuden siitä, että tulen kuolemaan rauhallisesti ja kivuttomasti, ei kuoleman ajatus ahdistaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurko kirjoitti:
No, minä tiedän kyllä mitä silloin tapahtuu. Ei mitään. Eli ei ahdista.
Tuosta varmuudesta päätellen sinulla on kokemusta asiasta. Olit kuollut, eikä siellä rajan takana ollut mitään, niinkö?
Ei meillä ole tällä pallolla aikaa enää kuin parikymmentä vuotta kun luonnonkatastrofit alkavat. Ensimmäiset lähtevät jo silloin. sen jälkeen on vielä paljon aikaa jäljellä, joillekin enemmän joillekin vähemmän. Iso kivikin on vielä tulossa. valitettavasti se ei vain ole tarpeeksi iso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä, ja jokainen rationaaliseen ajatteluun kykenevä ihminen, tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Omaiset jää suremaan, itse jäät joko maatumaan tai menet tuhkattavaksi. Siinä se.
En osaa edes kuvitella, mitä kamalaa tuhkalle voisi tapahtua. Joten ei pelota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
No, minä tiedän kyllä mitä silloin tapahtuu. Ei mitään. Eli ei ahdista.
Tuosta varmuudesta päätellen sinulla on kokemusta asiasta. Olit kuollut, eikä siellä rajan takana ollut mitään, niinkö?
Miksi siitä tarvisi olla kokemusta? Onko sinulla kokemusta mitä tapahtuu kun astut kerrostalon katolta alas tyhjän päälle? Osaatko kuitenkin päätellä mitä tapahtuu jos niin tekisit vaikkei sinulla ole kokemusta asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, jos joutuisi tyhjyyteen tietoisena. Valoisaan ja täysin tyhjään.
(mulla on ollut tuollainen unihalvaus ja se oli kamalaa)
Ja jollain tällä palstalla oli ollut sellainen unihalvaus, että hän oli kiitänyt raketin lailla avaruudessa tuhatta ja sataa.
,
Se oli saanut hänet miettimään, että kamalaa, jos kuoleman jälkeen oliis sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, jos joutuisi tyhjyyteen tietoisena. Valoisaan ja täysin tyhjään.
(mulla on ollut tuollainen unihalvaus ja se oli kamalaa)
Ja jollain tällä palstalla oli ollut sellainen unihalvaus, että hän oli kiitänyt raketin lailla avaruudessa tuhatta ja sataa.
,
Se oli saanut hänet miettimään, että kamalaa, jos kuoleman jälkeen oliis sellaista.
No ei ole.
Ei ahdista koska se on ihan selvää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tai oikeammin on tapahtumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä alan miettimään jos "uudessa elämässä" synnyn johonkin kamalaan paikkaan. Siitä seuraa ahdistusta. Yritän sen takia olla ajattelematta liikaa :D
Ehkä seuraava "minä" olenkin joku alien toisella planeetalla
/19
On itse asiassa mahdollista että olet nyt syntynyt alieniksi kummalliseen paikkaan verrattuna edelliseen elämääsi. =)
Olen jonkin verran lueskellut netistä NDE-kokemuksia (Near Death Experience) ja niissä on paljon mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. Joissakin tapauksissa koomassa/tajuttomana/kliinisesti kuolleena olleet ihmiset ovat saaneet sellaista tietoa ympäristöstään jota eivät olisi voineet saada sen hetkisessä tajunnan tilassaan. Pidän aivan mahdollisena että ihmisen sielu/henki/perusolemus jatkaa olemassaoloaan. Tämä on oikeastaan lohdullista, kun lukee maailman uutisia kun viattomia/lapsia/siviilejä on julmasti tapettu syystä tai toisesta. Että tästä maailmasta pääsee uuteen, henkiseen ympäristöön jossa ei ole tuskaa ja surua.
Yritän kuitenkin elää tämän nykyisen elämäni mahdollisimman reiluna ja asiallisena ihmisenä, ettei tarvitse sitten hävetä liikaa kun oma aika koittaa.
Ei ahdista. Olen käynyt kuoleman porteilla, ennen sitä tunsin valtavaa fyysistä kipua, minkä jälkeen ei ollut mitään. Ehdin ennen tajunnan menettämistä ajatella eläneeni hyvän elämän.
Kuolema on helpotus, kun väsyttää ja tuntee kipua ja jos kuoleminen kestää kauan. Sen jälkeen ei ole mitään, vaan ruumis hajoaa ja katoaa osaksi luonnon kiertokulkua.
Ei ahdista. Aivoni ovat menneet pois päältä sen verran monta kertaa, että tuo tietty yksi kerta ei jännitä.
uskon jumalaan ja taivaaseen ,jeesuksen sovitustyöhön. taivaasta ajattelen että tapaan siellä jo edesmenneitä sukulaisia,ajattelen mummoa ja pappaa. taivaassa saattaa olla mielenkiintoisia ihmisiä ja luontoa , paratiisiksi kuvittelen.
winston churchill joka oli ministerin uran ohel maalari lausui "ensimmäiset sata vuotta taivaassa ,aion maalata tauluja. kuulosti mun mielestä kivalta ja yllättävältä kommentilta englannin sota .ajan pääministerilltä
On ihana ajatus, että maailma tulee toimeen ilman minuakin. Yritän jättää lähipiirille hyvän mielikuvan, kestäköön se sitten niin kauan kuin kestää.
Alue: Aihe vapaa
Ei oikeastaan... en sen kummemmin edes ajattele asiaa.