Ulkopuolisuuden tunne töissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On siinä sekin, että kun tulet uutena työpaikkaan, kaikki muut siellä osaa ne hommat jo paremmin. Vaikka olisit paremmin koulutettu ja kokeneempi alalla, et kuitenkaan juuri siinä työpaikassa osaa kaikkia pikku yksityiskohtia.

Eli olet riippuvainen muiden tietotaidosta.

He, sata vuotta siellä työskennelleet, tietää miten tämä ja tuo nippeli asennetaan.

Sinä kyllä osaat ammattisi, mutta et sitä, miten sitä juuri tässä nimenomaisessa paikassa sovelletaan.

Joten olet vähän alakynnessä, jopa niihin nähden, joiden koulutus/kokemus on vähäisempi kuin sinun.

Ja tästä seuraa, että tunnet itsesi hitusen vähemmän päteväksi. Ja olet pikkaisen epävarma. Joten  et ota paikkaasi asiantuntevana alan asiantuntijana, vaan kyyristelet, ihan vähän.

Ja muut huomaa sen, ja pitää sinua noviisina, vaikka et ole. Ja tämä heittää sinut ulkokehälle, jonne et pätevyytesi perusteella kuulu.

Tämäkin, joo... ja ylipäätään itsellä alkaa vapautua energiaa ottaa enemmän ja varmemmin kontaktia muihin vasta kun homma alkaa olla paremmin hanskassa. Siinä vaan menee aikaa. Sitten kun duuni alkaa olla hallussa, alkaa työtoveruuksiakin syntymään. Jos tekee pätkäduunia, joutuu aina aloittamaan alusta.

Pätkätyöt on todella uuvuttavia just tuon takia, että jatkuvasti on siinä samassa nollapisteessä eikä ikinä pääse pysyvästi siihen tilanteeseen että työpaikka on tuttu ja elämä siltä osin vakiintunutta ja tasaista. Työ on kuitenkin tosi iso osa elämää ja pysyvyys luo levollisuutta. Pätkätyöläisellä on jatkuva stressi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sä vaan alkaisit puhua ihmisille ikään kuin he olisi sun parhaita kavereita?

Entä jos ei kiinnosta vieraat ihmiset? Ei kiinnosta keskustella ennen kuin tuntee paremmin/hyvin.

Ei sitä opi tuntemaan kovin hyvin, jollei keskustele mitään. Mutta jos tuntemisella tarkoitetaan sitä, että osutaan hissiin viisi vuotta samaan aikaan ja moikataan aamuin illoin niin, sitten. 

Kiitos vastauksista kaikille. Olen itsekin huomannut, että työpaikoilla on yleensä aika tiivis porukka ja muut puhuvat hyvinkin henkilökohtaisia asioita itsestään, perheestään, vaikeista elämäntilanteistaan ym. Koen vaikeaksi sanoa jotain, jos joku puhuu kahvitunnilla erostaan, kun en oikein tunne ihmistä. Mulle taas on vaikea puhua mistään omista asioistani, koska olen ulkopuolinen. Vaikeassa tilanteessa olisi mukavaa pystyä sanomaan, että on nyt tällainen elämäntilanne ja pahoitteluni, jos se näkyy ulospäin.

Ja tuo on myös ihan totta, että sijaisena on aina vähän alakynnessä muihin nähden, vaikka olisi miten koulutettu ja olisi pitkä kokemus. Joka paikassa on omat juttunsa.

Ehkä tämä kiertäminen olisi helpompaa jollekin supersosiaaliselle, joka sopeutuu uuteen porukkaan päivässä.

Mua harmittaa sellainenkin, että sijaisena/määräaikaisena on työnantajallekin ulkopuolinen, vaikka minäkin olen ollut sijaisena meillä 8 vuotta. Sijaisille ei ole kehityskeskusteluja, meille ei ole koulutuksia tai palavereita, emme saa liikuntaseteleitä ja esimiehiä ei kiinnosta määräaikaisten asiat. Eli sijaiselta jää puuttumaan kaikki työnantajankin tuki.

Mun on pakko sanoa, että tämä on oikeasti todella kuluttavaa. Käyn töissä joka päivä, mutta en ole silti mikään enkä kukaan.

Mulla saattaisi melko varmasti tunne jos menisin johonkin töihin. Siinä yksi myy miksi valmistumisen jälkeen ehkä en kehtaa mennä töihin. Koulussa tunnen itseni ulkopuoliseksi koska mulla ei ole yhtään sydänystävää. Mun on tosi vaikea lähestyä ihmisiä oma-aloitteisesti ja tosi helposti mulla menee pupu pöksyyn. Ehkä tämä johtua siitä että peruskoulussa koin kiusaamista eikä koko yläasteen aikana mulla ollut yhtään kaveria, vaan vietin välitunnit yksikseni käytävällä istuskellessa. Välillä musta tuntuu siltä että olen ihan jonninjoutava ihminen.

Itse kans kokenut tuota ulkopuolista oloa ja työpäivät on hirveitä ja hitaasti kuluvia kun ei ole kuin pari työkaveria kelle jutella. Silloin kun ei ole heidän kans samassa vuorossa tuntuu 8 tunnin vuoro 12 tuntiselta

Minulla on periaatteessa ihan ok työ ja hyvä työporukka, mutta jotenkin tunnen itseni aina ulkopuoliseksi. Minua ei esim. kutsuta koskaan syömään toisten kanssa, vaikka olisin paikalla. Menen sitten satunnaisesti yhden kolleegani kanssa, jos satutaan olemaan samana päivänä töissä. Sentään hyvä se. Vaikka tämä syöminen nyt ei ole se pääasia, niin onko mitään hyviä vinkkejä miten pääsisi paremmin "sisäpiiriin"? Onko aiheesta esim. jotain kirjoja, joita voisi lukea? Olen yrittänyt positiivista ajattelua ja tuoda positiivisuutta mukanani työpaikalle. Joskus tuntuu, että siitä on apua. Työt sujuvat ihan hyvin, mutta kaipaan jotenkin sitä sosiaalista yhteyttä enempi.