Tunnistateko palstalla itänaapurin trollit?
Kohtuullisen helposti osan ainakin tunnistaa. Yleistä on hienovarainen "länsi on perseestä" syöte, voimakas konservatiivisuus. Myös kirjoitustyylistä tunnistaa, vaikka eri aihe, niin käyttää samoja ilmaisuja. Pyrkivät myös aiheuttamaan separoitumista. Aiheet eivät usein ole myöskään poliittisia, vaan jyrkähköjä mielipiteitä, joita toistetaan. Lisäksi tueksi lainataan linkkejä mitä ihmeellisimpiin ja jopa väärennettyihin tutkimustuloksiin. Hyvin huomaa, että tää palsta on muuttunut muutaman vuoden aikana idioottimaisemmaksi. Ja se on myös yksi trollien tarkoitus. Peukutuksista myös huomaa, kun joku kommentoi poikkeavan sopivasti, niin siihen ilmestyy nopeaan aikatauluun ylisuuri määrä erikoista peukutusta. Tällä pyritään vaikuttamaan. Tiedoksi vaan, että kaikki mielipiteet eivät ole suomalaisia, vaikka kirjoitettu hyvällä suomen kielellä, eikä juttuja kannata ottaa vakavasti.
Kommentit (359)
Vierailija kirjoitti:
Talla palstalla ei olla itanaapurin trolleja.
Putin olla hyva johtaja ja vaarinymmarretty, niita jotka tieta paremmin vaan ahdistella.
Suomi olla parempi Venajan Federaatiossa, palkat nousta 100 prosentti, elakkeet nousta 200 prosentti, tyottomuustuet nousta 300 prosentti.
Laiteta kansanaanestys pysty!!!!
Juuri tuollaisia ne "aidotkin" Venäjä-trollaukset oli. Niin kömpelöitä ja ilmeisiä, että herää kysymys kirjoittiko ne joku, joka halusi saada Venäjän näyttämään tyhmältä ja vihamieliseltä.
Mielenterveyspalveluiden ja koulutuksen alasajosta tämä ilmiö johtuu. Järki on jättänyt suuren osan kirjoittelijoita ja palstat pilataan näillä höpötyksillä. Kaikki palstat tätä täynnä, vuosia jo ollut. Meillä on sukupolvi, joka ei ole koskaan lukenut itänaapurista ainuttakaan positiivista asiaa. Ei edes tajuta, millaisen jyrän alla ollaan koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin lyödä vaikka miljoonasta vetoa ettei tällä sivustolla ole ollut yhtään "pietarintrollia" siinä mielessä miten ne ymmärretään, vaan kyllä kaikki tuuba lähtee ihan kantasuomalaisten näppiksiltä.
Hävisit juuri miljoonan. Niitä oli tosi helppoa bongata muutama vuosi sitten kun eivät raukat oikein osanneet suomea 😂
Hohhoijaa.
Eniten kannattaa epäillä venäjän trolliksi ihmisiä jotka sen kiivaimmin kiistävät.
Onko kukaan lähettänyt puoluejohtajille tai kunnioitutellu johtajallemme (kannatus 99%, enemmän kuin diktaattori Putinilla :-), kyselyä kuka heistä trollaa venäjän hyväksi.
Vastaukset voisivat yllättää, sillä elleivät pysty todistamaan etteivät ole, vihapuhesyytettä vaan niskaan ja oikeuteen.

Oppivat parissa vuodessa kirjoittamaan suomea kuin natiivit? Ihan fiksua porukkaa.
Suomessa on ollut jo pitkään ihan *#*#%, siis todella paljon, venäläisiä asumassa. Niitä alkoi tulla 90-luvun alussa inkeriläismummojensa varjolla maahan. Lapset ja nuoret kävivät koulut Suomessa. Vauvalla yksi nuori nainen ilmoitti olevansa venäläistaustainen Suomessa koulukiusattu ja nyt kostaa suomalaisille solvaamalla Suomea ja sen asukkaita netissä. Tiedä sitten onko hän todellinen henkilö vai ei.
Ei tänne ole ketään tietääkseni kielletty kirjoittamasta oli sitten syntyperäinen suomalainen tai ei mutta ei sillä ole mitään tekemistä minkään "pietarintrollaamisen" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten kannattaa epäillä venäjän trolliksi ihmisiä jotka sen kiivaimmin kiistävät.
Onko kukaan lähettänyt puoluejohtajille tai kunnioitutellu johtajallemme (kannatus 99%, enemmän kuin diktaattori Putinilla :-), kyselyä kuka heistä trollaa venäjän hyväksi.
Vastaukset voisivat yllättää, sillä elleivät pysty todistamaan etteivät ole, vihapuhesyytettä vaan niskaan ja oikeuteen.
Antakaas nyt edes YKSI esimerkki tällaisen trollitehtaan tuotannosta.
Olen 10 vuotta ollut melko aktiivinen palstalla enkä ole koskaan mihinkään sellaiseen törmännyt.
Venäjä sana tarkoittaa viikinkiä
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden ja koulutuksen alasajosta tämä ilmiö johtuu. Järki on jättänyt suuren osan kirjoittelijoita ja palstat pilataan näillä höpötyksillä. Kaikki palstat tätä täynnä, vuosia jo ollut. Meillä on sukupolvi, joka ei ole koskaan lukenut itänaapurista ainuttakaan positiivista asiaa. Ei edes tajuta, millaisen jyrän alla ollaan koko ajan.
Tuo on koko touhun kivijalka: Suomen medioissa on ehdottomasti kiellettyä uutisoimasta mitään positiivista Venäjästä. Ja jos negatiivisia uutisia ei löydy, niitä keksitään. Tässä hesarilta klassikko:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006174591.html
"Italian poliisin pidättämiltä uusnatseilta löytyi ilmataisteluohjus
Kolme pidätettyä uusnàtsia olivat osallistuneet taisteluihin Itä-Ukrainassa Venäjän tukemien kapinallisten joukoissa."
Jo arkijärkikin kysyy mitä uusnàtsit tekivät Venäjän riveissä. Tosiasiassahan he olivatkin Ukrainan puolella. Mutta hesarista tuntui kivemmalle tällä tavalla, joten tuollainen uutinen siitä nyt tuli.
Ylellä oli sentään selkärankaa korjata oma valeuutisensa.
Vierailija kirjoitti:
Talla palstalla ei olla itanaapurin trolleja.
Putin olla hyva johtaja ja vaarinymmarretty, niita jotka tieta paremmin vaan ahdistella.
Suomi olla parempi Venajan Federaatiossa, palkat nousta 100 prosentti, elakkeet nousta 200 prosentti, tyottomuustuet nousta 300 prosentti.
Laiteta kansanaanestys pysty!!!!
Oletkos sinä niitä saamensomaliaktivistitrolleja, jotka yrittävät näytellä venäjäntrolleja, etteivät joutuisi vihapuheiden ja rasismin kohteiksi mielipiteidensä vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten kannattaa epäillä venäjän trolliksi ihmisiä jotka sen kiivaimmin kiistävät.
Onko kukaan lähettänyt puoluejohtajille tai kunnioitutellu johtajallemme (kannatus 99%, enemmän kuin diktaattori Putinilla :-), kyselyä kuka heistä trollaa venäjän hyväksi.
Vastaukset voisivat yllättää, sillä elleivät pysty todistamaan etteivät ole, vihapuhesyytettä vaan niskaan ja oikeuteen.
Antakaas nyt edes YKSI esimerkki tällaisen trollitehtaan tuotannosta.
Olen 10 vuotta ollut melko aktiivinen palstalla enkä ole koskaan mihinkään sellaiseen törmännyt.
No etpä tietenkään. Sinä olet vaan kytännyt nimimerkkejä ja allekirjoituksia odotellen, koska ilmestyy se Kremlin trolliksi nimetty kirjoittelija jonka sigussa lukee Heil Putte! Sinulta meni ihan ohi, että eivät he ilmoita identiteettiään vaan esiintyvät kuin kenä tahansa tavallisena suomalaisena. Siihen koko touhun teho perustuu. Eihän manipulointi onnistu jos he ensin kertovat olevansa vieraan vallan informaatiotaistelijoita tarkoituksenaan heikentää Suomea ja sen kansaa hybridivaikuttamisen tehostamiseksi.

Sinuthan sinne vankilaan pitää lähettää, kun et ole edelleenkään todistanut syyttömyyttäsi maksettuun trollamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaisia ne "aidotkin" Venäjä-trollaukset oli. Niin kömpelöitä ja ilmeisiä, että herää kysymys kirjoittiko ne joku, joka halusi saada Venäjän näyttämään tyhmältä ja vihamieliseltä.
Ongelma ei ole niinkään Venäjä tai venäläiset, vaan Putinin ja häntä lähellä olevan porukan ahneus ja vallanhimo. Ymmärrän toki trollien pakkoraon, jostakin kun on rahaa saatava itselle ja perheen elatukseen. Varmasti kuitenkin useimmilla maksetuilla trolleilla moraalinen kompassi ilmoittaa jo suhteellisen lyhyen ajan perästä ettei "työ" ole sellaista mitä haluaa tehdä, edes isommista rahasummista. Ei tavallinen venäläinen eroa suomalaisesta ihmisestä, eivät he ole pahantahtoisia muita ihmisiä kohtaan tarkoituksella. Käy kyllä sääliksi heitä, johtoportaan öljy - ja maakaasuvaroilla kustantaisi helposti paljon venäläisiä hyödyttäviä projekteja. Sen sijaan raha joko valuu eliitin käsiin tai käytetään asevarusteluum ynnä muuhun joka ei kosketa tavallista ihmistä vaan lähinnä kurjistaa heidän elämäänsä. Sama homma kuin Amerikassa, vaikka onkin eri tavoin paketoitu.
Vielä kun trollit tajuaisivat vastata galluppeihin oikein ja äänestää oikein, niin hyvä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten kannattaa epäillä venäjän trolliksi ihmisiä jotka sen kiivaimmin kiistävät.
Onko kukaan lähettänyt puoluejohtajille tai kunnioitutellu johtajallemme (kannatus 99%, enemmän kuin diktaattori Putinilla :-), kyselyä kuka heistä trollaa venäjän hyväksi.
Vastaukset voisivat yllättää, sillä elleivät pysty todistamaan etteivät ole, vihapuhesyytettä vaan niskaan ja oikeuteen.
Antakaas nyt edes YKSI esimerkki tällaisen trollitehtaan tuotannosta.
Olen 10 vuotta ollut melko aktiivinen palstalla enkä ole koskaan mihinkään sellaiseen törmännyt.
Ei niitä täällä ole, mutta kotimaisia hauskanpitäjiä ja trollaajia sitäkin enemmän :-)
Joku foliohattu niistä oikein piti kirjaakin ja pääsi jonnekin kansainvälisille foorumeille kuten Greetahkin, esitelmäänsä pitämään, mutta ei tainnut suomesta löytää yhtään venäjän trollia, syyttelyitä ja väitteitä kylläkin, paljon savua mutta vähän tulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten kannattaa epäillä venäjän trolliksi ihmisiä jotka sen kiivaimmin kiistävät.
Onko kukaan lähettänyt puoluejohtajille tai kunnioitutellu johtajallemme (kannatus 99%, enemmän kuin diktaattori Putinilla :-), kyselyä kuka heistä trollaa venäjän hyväksi.
Vastaukset voisivat yllättää, sillä elleivät pysty todistamaan etteivät ole, vihapuhesyytettä vaan niskaan ja oikeuteen.
Antakaas nyt edes YKSI esimerkki tällaisen trollitehtaan tuotannosta.
Olen 10 vuotta ollut melko aktiivinen palstalla enkä ole koskaan mihinkään sellaiseen törmännyt.
No etpä tietenkään. Sinä olet vaan kytännyt nimimerkkejä ja allekirjoituksia odotellen, koska ilmestyy se Kremlin trolliksi nimetty kirjoittelija jonka sigussa lukee Heil Putte! Sinulta meni ihan ohi, että eivät he ilmoita identiteettiään vaan esiintyvät kuin kenä tahansa tavallisena suomalaisena. Siihen koko touhun teho perustuu. Eihän manipulointi onnistu jos he ensin kertovat olevansa vieraan vallan informaatiotaistelijoita tarkoituksenaan heikentää Suomea ja sen kansaa hybridivaikuttamisen tehostamiseksi.
Voi ei ,olinpa tyhmä.
Olen vain kytännyt kirjoituksia joissa nimimerkkinä on "pietarin trolli".
Sokrates kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaisia ne "aidotkin" Venäjä-trollaukset oli. Niin kömpelöitä ja ilmeisiä, että herää kysymys kirjoittiko ne joku, joka halusi saada Venäjän näyttämään tyhmältä ja vihamieliseltä.
Ongelma ei ole niinkään Venäjä tai venäläiset, vaan Putinin ja häntä lähellä olevan porukan ahneus ja vallanhimo. Ymmärrän toki trollien pakkoraon, jostakin kun on rahaa saatava itselle ja perheen elatukseen. Varmasti kuitenkin useimmilla maksetuilla trolleilla moraalinen kompassi ilmoittaa jo suhteellisen lyhyen ajan perästä ettei "työ" ole sellaista mitä haluaa tehdä, edes isommista rahasummista. Ei tavallinen venäläinen eroa suomalaisesta ihmisestä, eivät he ole pahantahtoisia muita ihmisiä kohtaan tarkoituksella. Käy kyllä sääliksi heitä, johtoportaan öljy - ja maakaasuvaroilla kustantaisi helposti paljon venäläisiä hyödyttäviä projekteja. Sen sijaan raha joko valuu eliitin käsiin tai käytetään asevarusteluum ynnä muuhun joka ei kosketa tavallista ihmistä vaan lähinnä kurjistaa heidän elämäänsä. Sama homma kuin Amerikassa, vaikka onkin eri tavoin paketoitu.
Kun nyt siteerasit viestiäni, niin voisitko tosiaan vastata miksi väitetty "Pietarin trollitehtaan" trollaus oli niin surkeaa, että lapsikin tajuaa sen propagandaksi? Eli tulos oli taatusti päinvastainen kuin tavoiteltiin, jos oletetaan että viestit tulivat Venäjältä.
Samaan aikaan kaltaisesi ihmiset väittävät, että Putinin trollit pystyvät muuttamaan vaalitulokset missä tahansa maailman kolkassa ja hakkeroimaan mitä tahansa.
Kuinka nämä asiat ovat sovitettavissa yhteen?
Kyllä ne tunnistaa, mutta ne eivät juuri kirjoittele täällä. Pienissä venäjämielisissä FB-ryhmissä jne ne vaikuttavat samanmielisten keskuudessa, kun missään muualla niiden paska ei mene läpi. Satunnaisesti jossain suomi24:lla, mutta sielläkään niitä ei ota tosissaan kuin venäjämielisten käpykaartilaisten pieni joukko.
Suurin osa täällä ei tajua näistä asioista mitään näköjään.
Media on tehokkain tapa ohjailla ihmisten ajatuksia ja äänestyskäyttäytymistä. Tottakai sitä tehdään ihan joka suunnasta. Eikä tarvitse edes mennä venäjälle asti.
Vierailija kirjoitti:
Sokrates kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaisia ne "aidotkin" Venäjä-trollaukset oli. Niin kömpelöitä ja ilmeisiä, että herää kysymys kirjoittiko ne joku, joka halusi saada Venäjän näyttämään tyhmältä ja vihamieliseltä.
Ongelma ei ole niinkään Venäjä tai venäläiset, vaan Putinin ja häntä lähellä olevan porukan ahneus ja vallanhimo. Ymmärrän toki trollien pakkoraon, jostakin kun on rahaa saatava itselle ja perheen elatukseen. Varmasti kuitenkin useimmilla maksetuilla trolleilla moraalinen kompassi ilmoittaa jo suhteellisen lyhyen ajan perästä ettei "työ" ole sellaista mitä haluaa tehdä, edes isommista rahasummista. Ei tavallinen venäläinen eroa suomalaisesta ihmisestä, eivät he ole pahantahtoisia muita ihmisiä kohtaan tarkoituksella. Käy kyllä sääliksi heitä, johtoportaan öljy - ja maakaasuvaroilla kustantaisi helposti paljon venäläisiä hyödyttäviä projekteja. Sen sijaan raha joko valuu eliitin käsiin tai käytetään asevarusteluum ynnä muuhun joka ei kosketa tavallista ihmistä vaan lähinnä kurjistaa heidän elämäänsä. Sama homma kuin Amerikassa, vaikka onkin eri tavoin paketoitu.
Kun nyt siteerasit viestiäni, niin voisitko tosiaan vastata miksi väitetty "Pietarin trollitehtaan" trollaus oli niin surkeaa, että lapsikin tajuaa sen propagandaksi? Eli tulos oli taatusti päinvastainen kuin tavoiteltiin, jos oletetaan että viestit tulivat Venäjältä.
Samaan aikaan kaltaisesi ihmiset väittävät, että Putinin trollit pystyvät muuttamaan vaalitulokset missä tahansa maailman kolkassa ja hakkeroimaan mitä tahansa.
Kuinka nämä asiat ovat sovitettavissa yhteen?
Älä kysele tyhmiä?
Juuri tuollaisilla kysymyksillä me annamme näille trolleille mahdollisuuden hybridivaikuttaa ympäri ämpäri maapalloa ja valitsemaan valtioiden johtajia.
Usko sinä nyt vaan painettuun sanaan, mediaan yleensä ja ennenkaikkea Yleen ja Hesariin ja anna hevosen miettiä, sillä on isompi pää.
Liian vaikeat kysymykset satavat vain Putinin laariin ja vastaamiseen vaadittaisiin sellaisia älyllisiä kuperkeikkoja joita me emme lähde kuule nyt ollenkaan tekemään.
Oon huomannut saman - etenkin peukutuksissa.