Leffalippujen hinnat
Oli tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa vuosiin elokuviin stadissa, mutta kun katselin Finnkinon sivuilta hintoja niin enpäs menekään. Ala maksamaan mitään pariakymppiä lipusta, no way.
Kommentit (17)
Finnkinon sarjaliput saa 47€ / 4 kpl.
Finnkinon liput ovat jo pitkään olleet törkeän kalliita. Keskiviikkoisin saa plussakortilla 20% alennuksen näytöksistä, kannattaa hyödyntää tätä jos omistaa ko. läpyskän.
Onneksi lähikylässä esitetään leffoja hintaan 10e. Ja hyvä sali. Tarjonta ei toki finnkinolle pärjää mutta hyvä silti. Viimeksi katsoin star warsin ja nuoren naisen muotokuvan.
Onhan nuo hinnat ihan tolkuttomia, mutta yllätävä kyllä monet näytökset ovat hyvin täynnä. Tai sitten ehkä monella oli sama tilanne loppuvuodesta, kuten esimerkiksi itsellä oli ePassissa rahaa ja piti äkkiä käyttää jonnekin. No käytiin leffassa ja ostin tälle vuodelle kasan lippuja.
Ovat kyllä järkyttäviä. Itse en ole käynyt leffassa kuin kerran 80-luvulla, mutta teinien kohdalla harmittaa kun joskus ne pitäisi sinne maksaa että pääsevät kavereiden kanssa.
Ja huvittaa myös nämä nimeltä mainitsemattomat elokuvaohjaajat jotka tekevät tylsiä leffoja joihin kellään ei ole varaa. Siis jos nyt kerran pari vuodessa menee leffaan niin minkä sä valitset? Jonkun ns. taiteellisen hapatuksen vai sen kansainvälisen kassamagneetin?
Sarjalippu kannattaa tosiaan. Ja jos menee isomman porukan kanssa sen voi ostaa ja käyttää kerralla.
Me ei käytäisi leffassa, ellei sarjalippuja myytäisi alessa alle 10€/kpl. Hulluilla päivillä usein 10lippua 89€, viimeksi oli Mammuttimarkkinoilla kappalehinnaltaan vielä vähän halvempi 11 lipun setti. Isoissa seteissä voimassaoloaikakin on riittävän pitkä.
Sarjaliput ovat paljon halvempia, noin 10€/kpl.
Orioinissa (Eerikinkadulla) taitavat kaikki liput maksaa kympin.
Jos et ole vuosiin käynyt, niin eikö nyt sitten kestä yhden kerran maksaa vähän kalliimpikin lippu? Seuraavaa kertaa voit taas odottaa esim. 10 vuotta.
Aika moni muukin asia on kallistunut vuosien varrella, ja ehkä sinunkin palkkasi noussut.
Elokuvalippujen hinta on yli kaksinkertaistunut 20 vuoden aikana, mutta toisaalta tekniikkakin on kehittynyt. Enää ei vaativalle leffankuluttajalle riitä projektori, valkokangas ja pari kaiutinta. On 4K, on 3D, on imax ja scape, kaiuttimia pitää olla salissa melkein sata.
Sarjalippujen ostaminen kampanjahintaan kannattaa. Hulluilta Päiviltä ostettuna nornilipun kappalehinnaksi jää 8,70€ ja 3+1-päiviltä ostetuille superlipuille 11,50€. Jos lippuja uhkaa jäädä yli laitan ne myyntiin tori.fi tai FB-kirpparille. Samoin välillä ostan yksittäisiä, vanhenevia lippuja torista tai FB:sta.
Kannattaa pitää mielessä, että vanheneva lippu pitää käyttää voimassaoloaikansa puitteissa, mutta näytös voi olla myös tulevaisuudessa. Joissain kaupungeissa näytöksiä myydään jopa viikkoja etukäteen, jolloin ei pitäisi olla mikään ongelma saada vanhenevat liput käytettyä.
Kävin Ateneumissa, maksoi 17e.
Museokortti harkinnassa...
Vierailija kirjoitti:
Elokuvalippujen hinta on yli kaksinkertaistunut 20 vuoden aikana, mutta toisaalta tekniikkakin on kehittynyt. Enää ei vaativalle leffankuluttajalle riitä projektori, valkokangas ja pari kaiutinta. On 4K, on 3D, on imax ja scape, kaiuttimia pitää olla salissa melkein sata.
No noissa on lisämaksu. Tavallisella sarjalipulla ei pääse premiumsaliin.
No jos leffassa käy muutaman vuoden välein niin sama kai maksaako lippu 10 vai 20 €.
Finnkino selvästi ohjaa kuluttajia ostamaan sarjalippuja. Kun sarjaliput eivät ole henkilökohtaisia, niin mikään ei estä kaveriporukkaa ostamassa yhdessä sarjalippuja.
Tekniikka ja salit muuttuvat joten siltä osin ymmärrän kulujen kasvavan. Leffojen tekeminen yhä kalliimpaa ja markkinointikampanjat suureellisempia.
Monet saavat niihin erilaisia alennuksia. Luulen, että harvat ovat siellä katsomassa niitä oikealla hinnalla. Se saattaa olla myös yksi syy sille, miksi hintatasoa on voitu nostattaa.
Käyn melko usein leffassa, mutta kieltämättä hinnat ovat mielestäni karanneet käsistä. Elokuvien alussa näytettävät mainokset sen sijaan ovat jatkuvasti lisääntyneet.
Saan työpaikkani kautta yrityslippuja, joiden kanssa pääsee pari-kolme euroa halvemmalla. Silti hinta kyllä kirpaisee.