Todeksi koettuja sananlaskuja
Olen kohta 60 ja tähän mennessä ylivoimaisesti tosimmat sananlaskut elämässäni ovat nämä kaksi:
- Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
- Vie mennessäs, tuo tullessas. Ei tarvinne selittää, miksi. Onko muilla samankaltaisia, tosiksi ja hyviksi koettuja sananlaskuja mielessä?
Kommentit (582)
Tuuli ulvoo, vuori vaikenee.
- japanilainen sananlasku
Se on myöhäistä hiiren haukotella (puol persettä kissan suussa), toimii eli turha on menneitä manata.
Joku sellainen oli kuin "Se äiti kilahtaa, johon kalikka kalahtaa" Toseksi todettu jos asiaa puhuu
Joskus aikoinaan seurustelin samassa työpaikassa olevan miehen kanssa. Meille tuli sitten ero, huono ja riitainen sellainen. Olin edelleen rakastunut ko. mieheen, enkä päässyt millään hänestä yli, kun viitenä päivänä viikossa piti katsella toista 8 h päivässä.
Erosta oli kulunut melkein vuosi, kun mursin jalkani ja jäin sairauslomalle moneksi viikoksi. Jossain vaiheessa huomasin yllättäen, että en ollut ajatellut miestä ja hänen uutta naistaan moneen päivään. Siitä vasta alkoi kunnolla toipuminen erosta ja kun lopulta palasin töihin muutaman kuukauden päästä pidettyäni vielä pieleen menneet lomapäivätkin sairausloman jatkoksi, mies oli muuttunut minulle yhdentekeväksi. Totesin tuolloin, että kyllä vaan pitää paikkansa "poissa silmistä, poissa mielestä".
Toinen, minkä ko. tapauksesta opin, että älä syö kuormasta. Siinä rakastumisen huumassa oli tosi vaikea uskoa ja kuvitella, minkälaista piinaa tulee arki olemaan, jos/kun suhde joskus loppuu, eikä kumpikaan ole valmis vaihtamaan työpaikkaa tms.
Sitä saa mitä tilaa ei kyllä päde kuin negatiivisessa mielessä.
Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.
Parempi puukko taskussa kuin kymmenen selässä.
Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.
Viina on viisasten juoma
Itselleni se on annettu ymmärtää:
Vain viisas osaa juoda sitä tuhoamatta itseään.
(Aikaisempiin kommentteihin vastaten)
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Vierailija kirjoitti:
Sutenööri vitut välittää
Te-toimisto paskat välittää.
- Viina on viisasten juoma.
- Ei kahta ilman kolmatta. (toimii pahassa, jos toimis hyvässä, niin se ois liian hyvin)
- Tyhmimmän eväät syödään ensin. (En oo varma, onks tää nyt varsinaisesti sananlasku, mutta se pätee elämässä)
Vierailija kirjoitti:
Viina on viisasten juoma
Itselleni se on annettu ymmärtää:
Vain viisas osaa juoda sitä tuhoamatta itseään.(Aikaisempiin kommentteihin vastaten)
Se on juuri niin.
Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.. Tämä on toteennäytetty moneen kertaan ainakin lian ja pas..n kanssa.
Suutarin lapsella ei ole kenkiä.. on periytyvä ominaisuus, pappani oli suutari ja minä läntystän crokseilla.
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, joka pe r seensä nostaa se paikkansa menettää, ensin tutkintaan ja sitten vasta hutkitaan.
Jos annat pikkusormen niin se vie koko käden
😂
Sodanaikainen iskulause "loose lips sink ships" pitää usein paikkansa muissakin yhteyksissä.
ei pidä kysyä neuvoa itseään tyhmemmältä.
Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.” —Viktor Frankl
Suutarin lapsella ei ole kenkiä eikä ole koiraa karvoihin katsominen. Pätee todella usein!