Etävanhempi ei suostu kertomaan lomakohdetta
Minulla on outo ongelma. Lasteni (3 alaikäistä lasta) isä on lähdössä naisystävänsä ja lastemme kanssa lomalle, mutta ei suostu sanomaan mihin. Loma ajoittuu maaliskuulle ja sen kesto on 10 päivää. Hän vaan toteaa että asia ei kuulu minulle. Olen eri mieltä. Tiettyihin maihin on esim rokotevaatimukset ja ex-mieheni ei tiedä lasten rokotustilanteista mitään. Asia on siksikin outo, että välimme on ihan hyvät. Tai pitäisikö sanoa, on ainakin ollut. Nyt uuden naisen tultua kuvioihin, on vuorovaikutus minuun päin muuttunut. En myös saa enää soittaa hänelle lapsia koskevissa asioissa.
Kysymys, onko lähivanhempana minun oikeus tietää matkakohteesta?
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän toisen maan viranomainen rajalla selvittää, onko ihminen yksinhuoltaja tai jaettu huoltajuus? Eksä oli viime kesänä lasten kanssa ulkomailla kuten olin minäkin. Kumpikaan ei toiselta kysellyt mitään lupalappuja.
No eihän niitä välttmättä kukaan kysele, mutta sitten kun kysellään, niin dokumentteja pitää löytyä.
Siis juuri tämä. Ja sata kertaa ja muissakin asioissa. Ei ketään (ulkopuolista tai viranomaista) kiinnosta yksityiset sopimukset sopimusten tekohetkellä. Mutta sitten kiinnostaa kun sopijaosapuolet ovat ajautuneet tilanteeseen jossa sovitusta ei olekaan enää yhteisymmärrystä. Ihmisillä on ihmeellinen harhaluulo ilmeisesti että jos jotakin paperia ei tarvitse heti toimittaa jollekin instanssille kuin veroilmoitusta niin se on turha. Emme sentään sellaisessa byroslaviassa elä.
Euroopan sisällähän voi hienosti matkustella ilman matkustusasiakirjojakin, eikä kukaan niitä normaalisti kysele, mutta lain mukaan ne kuitenkin pitää olla mukana. Kaveri huomasi matkalle lähtiessään että passi oli mennyt juuri vanhaksi. No arveli että ei sitä kuitenkaan kysytä, joten menee matkalle riskillä vanhan passin kanssa. Menomatkan kolme lentoa meni hienosti. Paluumatkalla toinen lento myöhästyi myrskyn vuoksi ja myöhästyi kolmannelta lennolta. Sitten kun lentoyhtiö alkoi järjestää uutta korvaavaa lentoa, niin kävi ilmi että passi on vanhentunut ja melkoinen soppahan siitä tulikin.
Tuntien sinut ap, ei ne kerro matkakohdetta, ennenkuin ihan lähtöviikolla. Ne tietää, että voit laittaa kapuloita rattaisiin, mikä ei ole lainkaan aikuismaista. Kaitpa sinä et niin tollo ole , että olet monta lasta tehnyt sellaiselle miehelle, joka ei esim, hoida lasten rokotuksia.
Tietysti tilanne aina muuttuu, kun nyksät tulee kuvioihin. Nehän on myös aikuisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän toisen maan viranomainen rajalla selvittää, onko ihminen yksinhuoltaja tai jaettu huoltajuus? Eksä oli viime kesänä lasten kanssa ulkomailla kuten olin minäkin. Kumpikaan ei toiselta kysellyt mitään lupalappuja.
Tässä on suutia eroja eri maissa. Tiedän myös monia tapauksia jossa avioliitossakin olleilta on kysytty lupia, kun ovat matkustaneet lapsen kanssa yksin.
Esim.sukulaisemme oli jäädä Dusseldorfiin. Saksassa muutenkin on tarkkaa.California-Suomi välillä noista ollaan myös tarkkpoa. Italiassa ystäväni on myös törmännyt lupien perään kyselyihin.
Joissakin maissa rajaviranomaiset voivat pitää sitä erittäin epäilyttävänä, että nainen matkustaa ilman miestään lasten kanssa, saati että mies matkustaa lasten kanssa ilman vaimoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on toisena huoltajana oikeus tietää missä lapset matkustaa. Periaatteessa voit estää matkan, jos et näe sitä lasten edun mukaisena ja sen jälkeen lastenvalvoja päättää miten menetellään.
Tällaista tietoa ei kannata levittää. Lastenvalvoja ei päätä mistään yhtään mitään. Hänellä ei ole mitään sellasta valtaa, hänellä on valta suositella asioita ja hän voi antaa neuvoja sekä vahvistaa vanhempien tekemiä sopimuksia, mutta hän ei voi päättää mistään mitään vastoin vanhempien näkemyksiä. Vaikka lv olisi mitä mieltä, toisen vanhemman ollessa eri mieltä koko homma jää siihen.
No ok. Viimekädessä asioista päättää poliisi ja käräjänoikeus, mutta lastenvalvojan näkemys on varmaan se mikä ratkaisee, kun huoltajat ovat asiasta eri mieltä.
Lastenvalvojan näkemys ei ratkaise yhtään mitään. Älä levitä väärää tietoa.
Lapsen etu ratkaisee ja jos vanhemmilla ei ole yhtenevää näkemystä, niin viranomaiset luottaa toiseen viranomaiseen. Lastenvalvojan näkemys ratkaisee.
https://yle.fi/uutiset/3-8628583
Lapsen etu ratkaisee
Päätöksen rajoitusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä tekee poliisi tai viime kädessä käräjäoikeus. Toivottujen rajoitusten taustalla on Kankaan mukaan usein riitaisa ero. Toisen elämää halutaan hankaloittaa kaikin mahdollisin tavoin.
– Otamme huoltajan toiveet huomioon, mutta passilaissakin todetaan, että tärkeintä on lapsen etu. Onko lapsen etu, että hän pääsee esimerkiksi lomamatkalle vai ei.
Kaappauksen mahdollisuus otetaan huomioon
Tarvittaessa neuvoa kysytään Kankaan mukaan lastensuojelusta.
Varmaan se nykyinen nainen koittaa temppuilullaan päästä AP:n lapsista eroon, eli että eivät jatkossa olisi vuoroviikoin isällään.
AP:n kannattaa näyttää miehelle, että tällä asialla ei pelleillä. Lastenvalvojaan yhteyttä ja ole aina asiallinen eksäsi viesteissä, jos tuo käräjille asti vielä eskaloituu.
Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten teillä tilanne etenee. Hyvää oppia muillekin eroperheille.
Vierailija kirjoitti:
Malliesimerkki nyksästä, joka ei sulata sitä, että miehellä on entinen elämä ja hui kauhea vielä lapsia jonkun muun kanssa.
Malliesimerkki ihmisestä joka ei osaa lukea tai sisäistää lukemaansa. Miltä itsestäsi tuntuisi jos lapsesi olisivat jonkun mun kanssa lomalla etkä tietäisi missä ovat ja jossain sattuisi jotain, ei nyt ehkä ihan tsunamin kaltaista suuronnettomuutta mutta vastaavaa ja voisit vaan arvailla onko lapsesi siellä vai jossain muualla?
Ap ei ole mitenkään kieltämässä matkaa tai estämässä miehen elämää.
Vierailija kirjoitti:
No, onko vaarana että etä kaappaa lapset ulkomaille? Jos tätä uhkaa ei ole lastenvalvoja sanoo saman kuin etäkin, ei kuulu sinulle. Ja se lapsen henki on yhtä vaarassa ulkomailla kuin normaallissakin perusarjessa täällä suomessa. Lapsen kanssa on ihan turvallista matkustaa ulkomaille, jos lapsi on ehtinyt saada kolmen kuukauden iässä annettavat rokotteet.
Ei ole kaappauksen uhkaa. Ap
Sen verran siis selvennös vielä, että todellakin 10 päivän loma on ok, eksäni on lomaillut lasten kanssa parhaimmillaan 2 viikkoa Jenkeissä. Ainoa mitä ihmettelen, että miksi en saa tietää matkakohdetta. Pikkumaista tai ei, ajatus tuntuu oudolta, enkä ymmärrä miksi minulle ei kerrota. Lapsille reissun määränpää on ”yllätys”.
Ikävä tilanne. Omat lapseni eivät kyllä missään olosuhteissa reissaisi kenenkään kanssa minnekään, jos minulle ei kerrottaisi lennon numeroita ja hotellia, jossa asutaan. Näiden tietojen jälkeen saisivat kyllä mennä ihan vapaasti (ennen kuin joku ehtii mainita ne kuuluisat kapulat ja rattaat). Minä olen lasteni äiti ja kyllä tiedä missä lapset ovat ihan aina. (Enkä kyllä itsekään vie lapsia minnekään ilman että isä tietää missä ollaan, kuuluu toki hänenkin oikeuksiinsa.) Yrittäisin keskustella vielä, että ymmärtääkö ex sitä huolen määrää, jos ei oikeasti tiedä missä lapset on.
Ja ap:n eksä viekin lapset pohjois-suomeen laskettelemaan. Huutista hysteerisille palstamammoille.
Täysin absurdi ajatus, että lapseni olisivat jossain päin maailmaa enkä tietäisi missä. Olisin huolesta suunniltani.
Minä olisin valmis tekemään jopa lasun, jos ex ei suostuisi kertomaan matkakohdetta ja aikoisi viedä lapset ilman suostumustani. Todella epävakaata käytöstä tuollainen.
Onko pelkona,että änkeet samalle matkalle,vai miksi niin salaista?Olisit onnellinen lastesi puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdi ajatus, että lapseni olisivat jossain päin maailmaa enkä tietäisi missä. Olisin huolesta suunniltani.
Minä olisin valmis tekemään jopa lasun, jos ex ei suostuisi kertomaan matkakohdetta ja aikoisi viedä lapset ilman suostumustani. Todella epävakaata käytöstä tuollainen.
Sama täällä. Matkat ovat ok, mutta molemmilla vanhemmilla tulee olla tarkat tiedot missä mennään. Yllätys voi olla yllätys lapsille, mutta toinen vanhempi ei tarvitse yllätyksiä, vaan tiedon.
No, mun lapsia ei ainakaan KUKAAN IKINÄ KOSKAAN veisi yhtään minnekään meidän talon pihaa pidemmälle jos en tasan tarkkaan tietäisi että minne ovat menossa. Kasvata nyt ap munat ja laita exä koville, se on oikeastaan sun velvollisuus nyt tässä asiassa!! Joku jo kirjoittikin ylempänä että mieti jos jossainpäin maailmaa tapahtuu vaikka joku hirveä onnettomuus tai luonnonkatastrofi ja et tiedä ovatko lapsesi juuri silloin siellä??
Vierailija kirjoitti:
Ja ap:n eksä viekin lapset pohjois-suomeen laskettelemaan. Huutista hysteerisille palstamammoille.
Ja äidinkö ei tarvitse tietää sitä? Kyllä molempien vanhempien kuuluu tietää missä lapset ovat, jos ovat merkittävästi kotia kauempana. Maailmassa sattuu ja tapahtuu (vaikka se mökkipalo lapissa, jossa kuoli useampi lapsi) ja normaali ihminen haluaa kyllä tietää missä rakkaimmat ihmiset on, eikä miettiä että ovatkohan osallisia.
Vierailija kirjoitti:
Suomen laki...yhteishuoltajuus...lasten matkustaminen toisen vanhemman kanssa...tieto matkasta ja paikasta myös toisella vanhemmalla.
Outoo toimintaa..kun kyse yhteisistä lapsistanne.
Olemme ydinperhe. Olen reissannut paljon ilman puolisoani lasten kanssa. Ei olla missään kysytty mitään lupia.
Saksassa ollaan kyllä tarkkkoja. Kyselivät tarkemmin kaveriperheeltä, kun lapsella oli eri sukunimi kuin vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Onko pelkona,että änkeet samalle matkalle,vai miksi niin salaista?Olisit onnellinen lastesi puolesta.
Tampio.
No tottakai tuo matka on kirjattu sopimukseen? Esim. "puolen vuoden välein 10pv loma" tms sanamuoto, mitä ikinä onkaan sovittu. Jos ei ole ja lähi ei saa tietää mihin matka suuntautuu, tapaamisen perumisesta ei voi tulla mitään todellisia seuraamuksia. Ihmeellistä ettei ihmiset toisaalta tunne omia oikeuksiaan ja sit toisaalta luulevat että heillä on oikeuksia joita ei ole.