Nuorena aloitettu parisuhde ja kontrolloiva mies
Eli Joo, aloitettiin seurustelu siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Alussa mies halusi kokoajan olla mun kanssa, "mä haluun olla sun kaa" sanoi hän, kun halusin tavata parasta kaveriani. Vähitellen oltiin yhdessä kellon ympäri ja välit kaveriin, perheeseen ja muihin hiipuivat. Oli sellainen olo, että mulla ei ole edes oikeutta sanoa mitään asiaan. Olin myös niin nuori ja yli kiltti, enkä silloin osannut pitää puoliani.
Vuodet vierivät ja tässä on tapahtunut niin inhottavia juttuja. Esimerkiksi mies on ilmestynyt työpaikalleni kun olen ollut työvuorossa. Hänen on suurinpiirtein pakko hakea minut aina töistä. Kerran olin opintomatkalla, soitti sinne opettajalle, että missä olen, olenko kunnossa ja koko luokka hätääntyi. Olin kunnossa, en vain vastannut viestiin. Sit jos oon joskus unohtanut puhelimen töihin, on se ollut täynnä puheluita ja tekstareita. Kun oon törmännyt vanhaan tuttuun bussissa ja en oo vastannut heti viesteihin-->pommitus. Mies on joskus sanonut minulle, että saa kyllä kaiken selville, mitä kirjoitan nettiin. Hän on itse suojannut kaikki laitteensa salasanoin, eli en pääse niitä tutkimaan. Ei ole mitään tarvetta tehdä niin.
Tilanteesta tekee vaikean se, että esimerkiksi oma äitini on todennut jutuista, joita olen kertonut, että sellaisia ne miehet on ja että mieheni välittää minusta. Mulla ei ole siis ketään, jolle voisi puhua ja jolle voisi kertoa. Lisäksi häpeän kaikkea sattunutta ja tuntuu, etten pysty rakastamaan ihmistä, joka on käyttäytynyt minua kohtaan noin.
Ollaan kyllä puhuttu näistä asioista, mies on ollut itsekkin sitä mieltä, että vietimme nuorena aikaa liian kiinni toisissamme. Oon kysynyt, että miksi ilmestyy työpaikalleni, vastaukseksi oon vaan saanut että "kai mä saan kaupassa käydä". Äh auttakaa mua, mitä mä voin tehdä?
Kommentit (4)
Ihan samantien tuollainen suhde kannattaa lopettaa.
Varmaan läheisriippuvainen. Ja äitis on delusional.
Mun mielestä paras ratkaisu olis nyt pitää parin viikon tauko, jos pääset äidin/ystävän tai jonkun läheisen luokse ees muutamaks päiväks. (Oletan et asutte yhessä.) Saisit tilaa hengittää ja näkisit paremmin oman tilantees ja sen, haluutko jatkaa tossa suhteessa. Ehkä mieskin oppii sillä aikaa jotain. Eikä mitään turhia viestittelyjä tai soitteluja. Vaan ihan omaa aikaa molemmille. Vaihtakaa vaikka vaan iltasin pari viestiä.
Ahdistavan kuuloista. Minua ainakin pelottaisi olla tuonkaltaisen miehen kanssa. Voitko ottaa vähitellen omaa aikaa, mennä vaikka äidillesi tai muualle yön yli tai tehdä jotain muuta yksin/jonkun toisen kanssa? Terveen parisuhteen pitäisi tällaiset pienet reissut kestää ilman mitään mutinoita. Jos tällainen on ongelma, ehkä suhteenne ei ole terveellä pohjalla.