Sinä joka olet elänyt lapsuutesi köyhyydessä. Yritätkö paikata sitä nyt aikuisena materialla yms? .

Vierailija kirjoitti:

Minulla köyhyys aiheutti sen että neukkukuutiosta poistuminen ahdistaa vielä vanhempanakin. Eli en käy parturissa, en koskaan oppinut ostamaan itselleni vaatteita.

Rahaa kyllä säästyy paljon, kun töiden jälkeen en köyhänä keksi mitään muuta ajanviettoa kuin istua neukkukuutiossa kirjaa lukiessa. En ole koskaan elämässäni käynyt edes elokuvateatterissa tai festareilla yms.

Köyhyys 90-luvun laman aikaan aiheutti sen että käytännössä jos en olisi sitkeä luonteeltani, niin en edes kävisi töissä. En koskaan oppinut kuluttajaksi. Kaupassakin käyn pitkin hampain ja välttelen poistumista neukkukuutiosta. Monesti olen miettinyt että minunhan pitäisi istua vankilassa pitkää tuomiota.

Lähes sama kohtalo. Olisipa vanhemmat säilyttäneet työnsä ja olisimpa syntynyt varakkaampaan perheeseen.

Köyhyys tekee mielelle tuhoa ja tulee tylsämieliseksi. Köyhyyden takia en uskonut että voisin opiskella ja pärjätä elämässä. Se vie uskon ja ainoa turva köyhälle on harmaa ankea neukkukuutio.

Höpöhöpö.

En ole minäkään koskaan käynyt festareilla, köyhä olen minäkin ikäni ollut, mutta ihan hyvin olisin joskus voinut mennä jos olisin oikeasti halunnut. Elokuvat maksaa kympin, lapsuudessa oli välillä 5mk ja käytiin kaverin kanssa katsomassa sama elokuva kolmeen kertaan, ei ole kukaan niin köyhä etteikö joskus elämässään voisi mennä elokuviin.

Eikä köyhyys tee millään tavalla niin tylsämieliseksi etteikö voisi mihinkään mennä tai mitään ostaa, kyllä se on sitten jotain muuta mielenterveysongelmaaa. Köyhyys on vain sitä että on puutetta rahasta ja sitä myöden sitten tuotteista ja palveluistakin, mutta köyhäkin aina joskus saa jotain, eikä muutu tylsämieliseksi.

Hassu kysymyksenasettelu, kun ei koske ihmisiä joilla on hyvä itsetunto. Kai hekin voivat haalia materiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se köyhähkö äiti, joka osti lapsilleen paljon kirppareilta, alennusmyynneistä, ja markettitavaraa. Ja sai paljon tutuilta myös. Mihinkään kalliisiin merkkeihin ei ollut varaa kuin aivan satunnaisesti. Aina oli lapsilla kuitenkin sopivat, ehjät, ei-kulahtaneet ja modernit vaatteet. Teininä annoin rahaa sen mitä oli, ja saivat itse kierrellä kirppareilla tai säästää kalliimpaan.

Ja selvennetään vielä, että esim hygieniatarvikkeita ja vastaavia saivat kyllä, eli ei kenenkään tarvinnut vaikka vessapaperilla pärjätä kuukautisiaan tms.

Etenkin vanhin tyttäreni, kaikki kolme ovat siis jo aikuisia, on hyvin katkera. Kuulemma olisi ollut varaa parempaan ja hienompaan elämään ja häntä on nöyryytetty. Nuorin kokee asian niin, että häneltä ei ole mitään puuttunut, vaikka saikin todella paljon siskoiltaan kierrätettyä eikä juurikaan uutta. Keskimmäinen jotain siltä väliltä. Vanhin myös tuhlaa kaiken palkkansa tavaraan, ei edes yritä säästää mitään, ja vähän väliä on veloissa myös.

Minua tämä ahdistaa ja ihmetyttää. Mikä ihmisen perusluonteessa saa haikailemaan tavaran perään niin kovasti? Ymmärrän perustarpeet joo, mutta jos on aivan asialliset vaatteet, koti yms ja kavereita myös eli ei ole vääränlaisen ulkomuodon takia joutunut syrjään porukoista, niin mikä se on?

Meillä jotenkin oletettiin että vaikkapa siinä 16-vuotiaana saisi itse jotenkin haalittua tarvittavat rahat vaatteisiin, hygieniatarvikkeisiin, meikkeihin, illanviettoihin yms.

Kärsin ja häpesin. Olin aina rahaton ja jouduin lokkeilemaan kun muilla kavereilla oli rahaa enkä halunnut pummata mitään keneltäkään. Emme olleet köyhiä mutta jostain syystä mitään rahaa ei ikinä annettu. Esim ylioppilaspuvun hankinta jäi omalle vastuulle. Olen puhunut näistä asioista aikuisena sisarustani kanssa ja tuntuu, että heitä tämä ei ole oikeastaan haitannut ollenkaan. Minä taas näen melkein painajaisia siitä ajasta ja myönnän, että olen vieläkin katkera. Nyt todellakin otan vahinkoa takaisin. Ajelen hienolla autolla, käyn matkoilla missä haluan ja jos tarvitsen jotain ostan sen. En kuitenkaan osta mitään luotolla ja minulla on riittävästi säästöjä vanhuuden tai sairauden varalle. Sisarukseni kuluttavat todella vähän edelleen vaikka tuloja onkin mukavasti. He miettivät jokaista hankintaa todella tarkkaan ja kauhistelevat tuhlailuani.

Jos sisaruksesi eivät ole kokeneet tilannetta kuten sinä, oletko ajatellut että olet ehkä nuorena tulkinnut tilannetta vain omasta näkökulmasta? Minäkin luulin vanhemmillani olevan rahaa teininä, eivät koskaan puhuneet köyhyydestä ja ottivat jopa velkaa saadakseen pakolliset menot katettua. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt kuinka tiukoilla he olivat juuri silloin, kun itse olin teini. Ja olin kovin, kovin katkera ettei meillä kaikki aina ollut vimpan päälle.

Ajoin tässä takaa sitä, että varmaankin miten tämän niukkuudessa elämisen kokee riippuu luonteenpiirteistä. Sisarukseni varmaankin nykyisin nauttivat säästäväisestä elämästä ja nuukuus tuottaa jonkinlaista tyydytystä. En ole luonteeltani ollenkaan sellainen ja ehkä siksi kärsin nuoruudessa tästä tilanteesta. Vanhempani ovat kuolleet ja heillä oli perukirjassa ihan mukavasti varallisuutta.

Ööööö... "Toisten köyhyystarinoita laosuudesta kun lukee, niin me ei vissiin oltu köyhiä." "Joissakin perheissä meitä karsastettiin, koska oltiin köyhiä. "

Ok...

En kerää materiaa. Kaunis talo on kyllä mutta krääsä ja vaatteet ei kiinnosta. En suostu maksamaan mistään täyttä hintaa ellei ole äärimmäinen pakko.

Ylimääräiset rahat käytän matkusteluun (kyltymätön!) ja puutarhaani.

Vierailija kirjoitti:

Saan fläsbägejä ja painajaisia kyöhyydestä ( sairaseläkkeellä oleva yh äiti, isä kuollut). Ja tulee sellaisia aaltoja että pitää säästää ihan älyttömissä asioissa, esim saatan huutaa lapsille jotka aikovat OSTAA vesipullon :( sitten taas normielämässä yritän ostaa laatua, sanalla yritän, päädyn kuitenkin usein siihen halpaan ja heti rikkoutuvaan. Ostan paljon kirppiksilta ja käytettynä. Olemme hieman keskituloisen yläpuolella tuloissa ja velaton 4h rivari pk-seudulla, velattomat autot ja joku 70k säästössä . 

Haluasin olla stressaamatta ja ahdistumatta raha-asioista koska sille ei oikeasti ole kovasti enään pohjaa, mutta minkä sille mahtaa. 

Mulla ihan täsmälleen sama ja mietin että miten oppisin olemaan stressaamatta rahasta. Säästössä 50k, omakotitalo lähes velaton, vakuutukset syövän ja muitten vakavien sairauksien varalta on. Autot uudehkot ja velattomat. Silti tuntuu etten oikein vieläkään uskalla käyttää rahaa ilman omantunnontuskia ja jotain euronkin ostosta saatan punnita, että onko varmasti tarpeellinen.

Toisaalta ei lapsuuden kokemukset välttämättä vaikuta vaan kyse on perusluonteesta. Minulla 2 alakouluikäistä lasta ja kummankin rahankäyttö ollut pienestä pitäen aivan eri maailmasta. Vanhempi pistää aina kaiken haisemaan ja tarjoaa mielellään kavereillekin. Nuorempi taas säästää joka ikisen sentin pahan päivän varalle.

Toivoisin todellakin että voisin hurvitella ja nauttia rahasta kun sitä on, mutta vaikeaa on.

Viimeisessä palttoossa ei ole taskuja. Menkää oikeasti terapiaan jos nuukailu on ongelma. Osa näkee nälkää ja täällä kehdataan vinkua kymmeniä tuhansia tileillä. Joutaisitte pakolaisleireille avustustöihin lutikat. Saastaiset ahneet. Epäsikiöt.

Köyhyys näyttää jatkuvan kohdallani läpi elämän:( Jo lapsena sairastuin(takuulla se köyhyys,jatkuva stressi aj huoli ja vanhempien riidat ym.rahan takia, oli alkoholismia ja paljon mt-ongelmia ja sisaruksillakin)ja aikuisena sit ollut lähinnä sairas&työtön:( En ole itse ratkennut alkoholistiksi, elän säästäväisgtä erämää ihan pakostakin. Jos pääsisin ikinä edes normaalituloiseksi (n.2000€kuukausipalkalle edes)varmaan matkustaisin vähän, vaihtaisin ehkä asuntoa parempaan ja sisustaisin kivemmin,harrastaisin ja /tai opsieklisin jotain (korkeakouluihin tuet käytetty)ei mitään kovin suuria haaveita olisi, mitään luksus/ökyelämää en kaipaa todellakaan. Eniten kaipaan rahasta turvallisuuden (ja vapauden tunnetta sittne jos sitä olisi niin paljone ttei tarvitsisi käydä edes töissäkään ainakaan kokoaikaisesti)tunnetta, jota en ilmeisesti ikinä saa itse kokea. Ja ihmisarvoa/syyllisyyteni vähentymistä, koska tuilla eläjää vihataan ja halveksutaan rankasti Suomessa.