Sinä joka olet elänyt lapsuutesi köyhyydessä. Yritätkö paikata sitä nyt aikuisena materialla yms? .

No riippuu mikä lasketaan köyhyydeksi. Itse en saanut juuri ikinä uusia vaatteita. Haaveilin aina Levis 501:sta mutta en saanut semmoisia koskaan 😁

En ostele nykypäivänä juuri mitään vaikka varaa olisikin. En saa ostamisesta mielihyvää enkä tarvitse paljoa. Eli ei, en paikkaa materialla mitään.

Toisaalta edelleen mietin mikä on köyhyyttä. Ei me oltu varsinaisesti köyhiä. Aina oli ruokaan rahaa. Äiti vaan piti vaatteiden ostoa turhanpäiväisenä ja jälkikäteen kun miettii niin tuskin ne merkkivaatteet mua olis yhtään onnellisemmaksi tehneetkään.

Tavallaan, jos kirjat lasketaan? Lapsena rakastin kirjoja ja kovasti halusin niitä omistaa itsekin enemmän kuin vain pari mutta ne oli ns. turhuutta johon ei rahoja laitettu koska rahaa hädintuskin oli mihinkään muuhunkaan. Aikuisena kun sain työn ja vakaan elannon sitä myötä aloin sitten ostelemaan kirjoja ja niiden määrä kasvaa ja kasvaa ja kaikki kirjat jotka ostan myös luen.

Olen materialistina hankkinut niitä asioita ja tavaroita, joihin ei lapsena ollut mahdollisuutta.

Äitini on juuri tämmöinen, vaikka pula-ajan lapsena olikin ihan ylempää keskiluokkaa.

Minulla köyhyys aiheutti sen että neukkukuutiosta poistuminen ahdistaa vielä vanhempanakin. Eli en käy parturissa, en koskaan oppinut ostamaan itselleni vaatteita.

Rahaa kyllä säästyy paljon, kun töiden jälkeen en köyhänä keksi mitään muuta ajanviettoa kuin istua neukkukuutiossa kirjaa lukiessa. En ole koskaan elämässäni käynyt edes elokuvateatterissa tai festareilla yms.

Köyhyys 90-luvun laman aikaan aiheutti sen että käytännössä jos en olisi sitkeä luonteeltani, niin en edes kävisi töissä. En koskaan oppinut kuluttajaksi. Kaupassakin käyn pitkin hampain ja välttelen poistumista neukkukuutiosta. Monesti olen miettinyt että minunhan pitäisi istua vankilassa pitkää tuomiota.

Lähes sama kohtalo. Olisipa vanhemmat säilyttäneet työnsä ja olisimpa syntynyt varakkaampaan perheeseen.

Köyhyys tekee mielelle tuhoa ja tulee tylsämieliseksi. Köyhyyden takia en uskonut että voisin opiskella ja pärjätä elämässä. Se vie uskon ja ainoa turva köyhälle on harmaa ankea neukkukuutio.

Toisten köyhyystarinoita laosuudesta kun lukee, niin me ei vissiin oltu köyhiä.

Äitini tosin osasi käyttää rahaa ja huolehtia meistä lapsistaan, niin ettei tarvinnut nälkää nähdä. Saatiin jopa harrastaa mitä haluttiin.

Ainoa miinus oli se että äiti oli paljon töissä. Joissakin perheissä meitä karsastettiin, koska oltiin köyhiä ja öitini yh, mitta ei se vika meissä ollut.

Kiitos äidilleni että itsekin osaan käyttää rahaa viisaammin., kuin monet muut. Ei ne kaikki ylivarojensa eläjät ole kotoisin köyhistä perheistä. Joillakin on vaan tarve saada näyttää muille tai kaikille ei ole siunaantunut sitä ajatusra että ehkei ole viisasta ostella jatkuvasti kaikkea mitä haluaa.

Ja mua jonkun verran ärsyttää nuo lapsuuden köyhyystarinat, koska niissä on monesri ihan jotain muuta vialla kuin köyhyys ja köyhyys ei tarkoita sitä automaattisesti etteikö kykenisi huolehtimaan omista lapsiataan.

Laman lapsena monesta asiasta tingittiin lapsuuden kodissani. Ei kuitenkaan nälkää nähty tai muuta niin pahaa, mutta on siitä jäänyt sellainen jälki alitajuntaan, että nyt kun olen jäänyt itsekin pienituloiseksi, luultavasti lopuksi iäksi, niin en halua esim. perhettä perustaa (tähän on kyllä muitakin syitä) jottei taas tarvitse palata siihen kituuttamiseen. En kuitenkaan haalimalla haali materiaa, vaan olen luonteeltani enemmänkin minimalisti, mutta selvästi joku taso on joissakin asioissa, mistä en enää suostu tinkimään kuten lapsena jouduin.

Kyllä ja jouduin velkakierteeseen. Luottokortteja saa liian helposti. Velat ovat ulosotossa.

minulle köyhyys periytyi joten eipä paljon eroa lapsuudestakaan.. paitsi et lapsena ulkopuolelta ei tullut odotuksia ja syyllistämistä omasta tilanteesta.. nyt onneksi tulee ja ne lämmittää sydäntä :)

Tavallaan. Ei oltu köyhiä, mutta kaikki vaatteeni olivat esim. vapaavalinnasta, citarista jne. Sieltä, mistä halvimmalla sai. Yleensä kaikkea käytännöllistä, tylsää, vähän rumaa ja kaikessa oli sitä kuuluisaa kasvunvaraa.

Nyt vanhempana olen tarkka vaatteistani. Minusta on ihan ok ostaa 150e neule tai 400e takki. Ostan mistä pidän, en sen mukaan mitä halpaa löydän.

En ole veloissa, enkä näitä todellakaan ostele jatkuvasti.

Meillä tingittiin monesta asiasta, mutta en ollut kaikkein köyhimmäst perheestä. Vanhemmillani ei ole mitään koulutusta, meillä oli jotain ongelmia (alkoholin liikakäyttöä ym.) ja asuimme huonomaineisessa lähiötalossa. Monella meni kurjemmin kuin meillä. 

Olen jäänyt itsekin pienituloiseksi (brutto 1800), mutta minä olen aika järkevä rahankäyttäjä. Saan säästöönkin joka kuukausi. En koe olevani materialisti, mutta minusta on tullut aika laatutietoinen ja jostain asioista en tingi. Minulla on esimerkiksi aika laatutietoinen ja kallis maku sisustuksessa ja olen ostanut kalliita huonekaluja. Kaiken kuitenkin säästöillä, en ole ostanut mitään osamaksulla tai lainalla. Olen mielestäni järkevä rahankäyttäjä. En shoppaile, en ostele jatkuvasti vaatteita tai mitään "turhaa". Voin kuitenkin ostaa tonnin puhelimen säästöilläni, mutta käytän sitä samaa sitten monta vuotta enkä osta uusinta mallia joka vuosi. Jossakin asioissa haluan vain parhaan, vaikka halvemmallakin saisi hyvän. Ehkä tämä on jotain lapsuuden paikkaamista. 

Ei kai me sitten oltu köyhiä, talo ja maatakin omistettiin. Mutta äidilleni oli vaikea asia laittaa rahaa vaatteisiini. Johonkin lakanoihin sitä piti laittaa. Ja itsellinen piti olla, ei käynyt, että olisi ollut jotain välineitä, joita silloisen kaverin kanssa olisi käytetty yhdessä. Mulle on ihan tuntemattomia naapureiden "sokerinlainaukset" yms.

Aikuisena mulle on ollut hankalaa ostaa jotain noin vain. Vaatteiden ostoa on pitänyt harkita, samoin esim. huonekalujen! Tätä nykyä halpahalliostosten teko on jo helpompaa! Mutten tuhlaa vieläkään! Kierrätän ja parsin.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Ei oltu köyhiä, mutta kaikki vaatteeni olivat esim. vapaavalinnasta, citarista jne. Sieltä, mistä halvimmalla sai. Yleensä kaikkea käytännöllistä, tylsää, vähän rumaa ja kaikessa oli sitä kuuluisaa kasvunvaraa.

Nyt vanhempana olen tarkka vaatteistani. Minusta on ihan ok ostaa 150e neule tai 400e takki. Ostan mistä pidän, en sen mukaan mitä halpaa löydän.

En ole veloissa, enkä näitä todellakaan ostele jatkuvasti.

Sama! Ei meilläkään ollut puutetta rahasta, mutta jostain syystä sen käyttäminen oli pahasta. Nyt ostan mitä haluan, mutta vain tarpeeseen. Lisäksi lapsena kaikkea syömistäni säännösteltiin ja vahdittiin haukkana (äiti), uskon että siitä on peräisin taipumukseni ajoittain ahmia ja syödä salaa. Esim. karkkia tai suklaata olisi saanut syödä rasiasta vain 1 kpl/päivä, koska sitä piti säästää tai lihoaisin. Ja kun en tässä rajoituksessa oikein pysynyt, niin äitini oli syvästi suuttunut ja moitti ja syyllisti. Ai että miten vihasinkaan äidin marttyyrinarinaa!

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, jos kirjat lasketaan? Lapsena rakastin kirjoja ja kovasti halusin niitä omistaa itsekin enemmän kuin vain pari mutta ne oli ns. turhuutta johon ei rahoja laitettu koska rahaa hädintuskin oli mihinkään muuhunkaan. Aikuisena kun sain työn ja vakaan elannon sitä myötä aloin sitten ostelemaan kirjoja ja niiden määrä kasvaa ja kasvaa ja kaikki kirjat jotka ostan myös luen.

Minä lainaan myös kirjastosta. Ostan yleensä alesta tai pokkareita. Joskus divareista.

En haali turhaa krääsää. En saanut lapsena uusia vaatteita, ei ollut harrastuksia mitä vanhemmat olisi joutuneet kustantamaan tai päässyt käymään esim konserteissa yms. Nyt kun olen aikuinen, elän vieläkin nuukasti. Kengät kävellään puhki ja vasta sitten ostetaan uudet, takki on ollut rikki jo monta vuotta mutta en vaan raaski ostaa uutta. Tosin nyt tykkään käydä festareilla ja katsomassa keikkoja, koska kotona asuessa siihen ei ollut mahdollisuutta.

olen köyhyydessä siis oikeaa nälkää ja puutetta esim, ei kenkiä (jouduin kesän kulkeen varvastossuis) ei ollu varaa kenkiin,onneks joku lahjoitti meille vanhoja, ulos kasvettuja vaatteita ja kenkiä. osittain köyhyys oli siis huonoja päätöksiä vanhemmilta ja osittain olosuhteista johtuvia esim. meiltä varastettu, meille kuuluva perintö osa (rikkaat sukulaiset asial) ei haasteettu oikeuteen, mun vanhemmat hyviä ihmisiä , tekivät paljon hyväntekeväisyyttä, mutta ei ajatellu lasten parasta.

ite kans taipuvainen oleen impulsiivinen rahan kans, näin töis käyvänä pienituloinen , tuhlaan liikaa uusiin vaatteisiin ja kirjoihin. haluan siis korvata itselle lapsuuden kurjuuden . mulla muutama hyvätuloinen saman taustan omaava, heillä kans esim.antiikin keräilyä tai taiteen keräilyä.ollaan puhuttu lapsuuden puutteesta ja nälästä ja että se hamstraaminen osittain tän tulosta ,yritetään päästä siitä irti.me kaikki yritetään kans auttaa köyhiä sukulaisia ym. sekin rasittaa taloutta mutta kun ollaan koettu se apu itsekin halutaan sitä jakaa myös muille, erityisesti köyhille lapsille,

En, vaan olen ikämiehenä hyvinkin nuuka. Ostan toki tarpeeseen ja joskus laadukastakin mutta en tuhlaa turhuuksiin. Esimerkiksi viime kesän lopulla ostin hyvin varustellun kesämökin 200 kilometrin päästä pääkaupunkiseudulta. Käteisellä.

Oltiin niin köyhiä, et näin nälkää ja oli kylmä. Kylpemisessä oli joskus kuukauden tauko, kun ei ollu saunapuita. En haali mitään. Ok talo on ja ihana huvila. Pärjään todella vähällä. Välttelen turhaa kaupoissa käymistä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla köyhyys aiheutti sen että neukkukuutiosta poistuminen ahdistaa vielä vanhempanakin. Eli en käy parturissa, en koskaan oppinut ostamaan itselleni vaatteita.

Rahaa kyllä säästyy paljon, kun töiden jälkeen en köyhänä keksi mitään muuta ajanviettoa kuin istua neukkukuutiossa kirjaa lukiessa. En ole koskaan elämässäni käynyt edes elokuvateatterissa tai festareilla yms.

Köyhyys 90-luvun laman aikaan aiheutti sen että käytännössä jos en olisi sitkeä luonteeltani, niin en edes kävisi töissä. En koskaan oppinut kuluttajaksi. Kaupassakin käyn pitkin hampain ja välttelen poistumista neukkukuutiosta. Monesti olen miettinyt että minunhan pitäisi istua vankilassa pitkää tuomiota.

Lähes sama kohtalo. Olisipa vanhemmat säilyttäneet työnsä ja olisimpa syntynyt varakkaampaan perheeseen.

Köyhyys tekee mielelle tuhoa ja tulee tylsämieliseksi. Köyhyyden takia en uskonut että voisin opiskella ja pärjätä elämässä. Se vie uskon ja ainoa turva köyhälle on harmaa ankea neukkukuutio.

Sanoitko että asut neukkukuutiossa? voisitko toistaa vielä kerran että voimme olla varmoja että tosiaan neukkukuutiossa.

Tietyllä tapaa kyllä yritän paikata. En tosin ostelemalla turhaa krääsää vaan pitämällä huolen että minulla on riittävästi varallisuutta, jotta selviän tapahtuipa mitä tahansa.