Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Teini-iän poikakaveri sanoi, että pidän aina silmiä puoliksi kiinni. Sen jälkeen olin vuosikausia silmät suurena, nostin kokoajan kulmakarvoja ja ilme muistutti lähinnä yllättynyttä pöllöä. :D En kovin mielelläni katsele nuoruuden valokuvia. XD

Mutta miks pitää kommentoida toisia tolla tavalla? :/

"Sun sääret pitäis valaa pronssiin." :)

"Tytöt tykkäävät just tuollasista pojista vähän vanhempina"

Niin, kuinkahan paljon vanhempina? Sitä odotellessa

Olin nelikymppinen, kun mieheni sanoi, että minulla on (yhä) maailman paras perse. Kuulemma ollut aina. Olin 16 v, kun aloimme seurustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

"Tytöt tykkäävät just tuollasista pojista vähän vanhempina"

Niin, kuinkahan paljon vanhempina? Sitä odotellessa

Sinulle on luvassa antoisa loppuelämä, joten kannattaa pitää itsesi kunnossa. Toisin on niillä, joista tytöt tykkäävät vain nuorempina. Niiden loppuelämä tulee olemaan pelkkää alamäkeä.

Vierailija kirjoitti:

"Minä en sitten äpärääs elätä kun pamahdat paksuksi!"

Isä huusi, kun meikkasin 15vuotiaana eteisessä kun olin lähdössä ulos. (Olin neitsyt, enkä panemaan menossakaan).

Vähän samanlainen itselläkin. Isä haukkui hu*raksi 13 vuotiaana. Neitsyyden menetin vasta 16 vuotiaana ja tähän mennessä minulla ollut vain 4 seksikumppania. T. 40v. Hutsu

Aina niin herttainen äitini kommentoi ulkonäköäni jo silloin, kun olin alle kouluikäinen. Pulloposket ja pömppämaha olivat ne yleisimmät käytetyt ilmaisut. Teini-iässä olin kuulemma kuin Ilmestyskirjan Peto ja tukkani muistutti revonsyöttiä. Finnejä taivasteltiin vähemmän mukavalla tavalla. Isä naljaili lähinnä painonnoususta.

Kovin olivat ulkonäkökeskeisiä nämä vanhempani ja ovat edelleen. Nykyään kommenttinsa menevät kyllä oikeasta korvasta sisään ja vasemmasta ulos. Lapsena ja nuorena kuullut halventavat kommentit satuttivat.

Seuraavaan kokemukseen liittyy sekä ikävä että ihana muisto. 

Olin 10-11-aikaan lapsenpyöreä. olin pulkkamäessä kun muutama vanhempi poika alkoi haukkua minua läskiksi. Haukkumisen päätteeksi toinen tönäisi minut kiviseen ojaan. Terävä kivi osui selkääni ja aloin itkeä. Läheisestä talosta tuli vanha pappa joka oli nähnyt tilanteen. Komensi näitä poikia häipymään ja auttoi minut ylös ojasta. Sanoi minulle "Muista että olet tärkeä ja arvokas tyttö juuri omana itsenäsi" Kun sain itkun loppumaan, kysyi vielä että pääsenhän turvallisesti kotiin. :) Tuo kommentti antoi minulle hurjasti itsetuntoa kun kotona en kauheasti positiivista itsestäni kuullut. Tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja edelleen pappa vilkuttaa minulle pihaltaan jos satun ohi kulkemaan :)

Ette te nyt mitään kaunottaria ole, mut ihan tavallisia.

- äitini, kun olin noin 18v

Et kai sä aio pitää sitä kakaraa?

- äitini, kun kerroin olevani raskaana. Olin 21v ja avoliitossa

"Ootko huomannut, että olet vähän lauta?" Siinä kommentti jonka luokallani oleva poika eräänä viitosluokan aamuna minulle naulakoilla sanoi. Samanlaisia ja pahempiakin kommentteja kuulin luokkani pojilta sekä rinkkaisluokkalaisilta pojilta yläasteen loppuun saakka. Pikkuhiljaa puolustukseni laski enkä enää reagoinut sanallisesti itseäni puolustaen ja lopulta lakkasin kertomasta opettajillekaan koska siitä ei ollut hyötyä. Yhden opettajan kommentti kuuluu tähän sarjaan, mieleen syöpyneet. "Taidat vähän juksutella, että saisit pojille ongelmia" oli yhden opettajan kommentti.

Yläasteelta päästyäni jatko-opinnoissa oli uudet ihmiset ja monet pojat näkivät minut kauniina ja kivana, ei haukuttu enää, mutta vuosien päivittäinen lyttäys ja kiusaaminen oli jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Vielä 20 vuotta kiusaamisen jälkeen kärsin itsetunto-ongelmista ja minun on vaikea luottaa ihmisiin, tunnen inhoa kiusaajiani kohtaan.

"Sieltä se papan tyttö tullee."

Kun mentiin pappaani vanhustenkotiin katsomaan. Kuoli kun olin 5v, joten olen ollut aika pieni tyllerö.

Kettukarkeista tulee pappani aina mieleen.

Vierailija kirjoitti:

"Ootko huomannut, että olet vähän lauta?" Siinä kommentti jonka luokallani oleva poika eräänä viitosluokan aamuna minulle naulakoilla sanoi. htaan.

Jopas. Mahtoiko poika edes tajuta mistä puhuu, eihän vitosluokan tytöillä juuri rintoja ole.

Minua kutsuttiin laudaksi seiskalla, huvittavaa kun tuolla pojalla ei itselläkään ollut edes äänenmurrosta vielä.

"Oli hauska nähdä sun vanhempiakin! Sun sisko on tullut äitiisi, sä olet enemmän isäsi näköinen!"

Älkää i k i n ä vertailko lapsen ulkonäköä vanhempansa ulkonäköön! Isäni oli ja on edelleen perhettään terrorisoiva ihmishirviö (siis ihan sitten myöhemmin vankilatuomionkin saanut), mitä tosin tämä asian laukonut henkilö ei tiennyt. 

Joka aamu se sama naama toljottaa peilistä takaisin. Ei omat kasvot, vaan isän kasvot. Aivan helvetillinen taakka. Ja enkä osaa sanoa, oliko henkilö oikeassa vai ei. Muutenkin on riittävästi kärsittävää siinä, että olen sen hirviön jälkeläinen. Se langettaa niin ison varjon, että valoa ei juuri näy.

Ala-asteella muutama poika nimitteli minua bassoksi, kun oli niin matala ääni. Häpeän edelleen ääntäni ja usein yritän jotenkin saada sitä korkeammaksi, etenkin jos pitää puhua vieraiden ihmisten edessä.

Hyvä muisto: lukiossa hyvästelin kaverin ja jostain syystä pidin häntä siinä hetken kädestä (ehkä halattiin ja siinä yhteydessä?). Hän sanoi ihastuneena, että onpas sulla ihanan pehmeät kädet.

Lapsuudenystävän suusta: "tuo ei oo normaalia..".

Tälläista kommentointia siis vuosikausien ajan tilanteissa, joissa toimin vain eri tavalla kuin hän. Meni pitkään tajuta, että voin olla ihan vaan oma itseni eikä sitä tarvitse kenellekään selitellä tai perustella.

"Et ole minulle tarpeeksi nätti."  -Mies, jolle menetin neitsyyteni 16-vuotiaana. Vuosikymmeniä myöhemmin yrittää edelleen vongata takaisin.

"Olisit ihan missiainesta, jos olisit vähän pidempi, hoikempi ja tuo yksi hammas ei olisi vinossa." -Mies, jota tapailin tämän edellisen miehen jälkeen. Minua 15 vuotta vanhempi, joskin esitti nuorempaa. Oli silloin naimisissa (en tiennyt) ja nykyään lapsia. Lähettää vuosittain viestejä milloin mistäkin onkimastaan somesta.

"Olisit kuin nukke, jos olisit laihempi." -Mies, jota tapailin toissa kesänä ollessani noin 5 kiloa normipainoani tukevammassa kunnossa.

"En halua sinua elämääni, koska en halua sitoutua sinuun nyt, koska on olemassa parempiakin." -Mies, jota deittailin tässä viimeksi.

"Sinusta ei koskaan tule mitään" -Äiti, isä, koko lapsuus.

"Näytät ihan huoralta." -Äiti, kun olin lähdössä ensimmäistä kertaa ulos.

"Minä vielä poltan nuo hiukset." -Kaverini mummo

"Ootko sää noin saatanan tyhmä" - Äiti, isä, koko lapsuus.

"Olet ihan kuin isäs." -Äiti, isä on epävakaa.

Näistä voinee vetää jotain johtopäätöksiä. Olen nyt 31, ja vasta nyt olen murtautumassa niistä häkeistä, joissa olen asunut koko elämäni.

Mun yksi hyvä ystävä sanoi mulle että, "nypitkö sä sun kulmakarvoja". Mä vastasin että, en. Oon siis mies.

Isä sanoi joskus vuosia sitten (tuhannen tuiterissa) että, "Sä olet kyllä jämpti mies".

Hauskoja kommentteja ollu molemmat.

vanhempien eron jälkeen naapurin lestadiolaismamma soitti minulle ja sanoi "äitiskin lähti kun sä oot niin kamala". tuntu hyvältä kuulla tuollainen silloin 12-vuotiaana. hullu tuo akka, en tiedä mistä oli numeroni saanut.

Vierailija kirjoitti:

"Oli hauska nähdä sun vanhempiakin! Sun sisko on tullut äitiisi, sä olet enemmän isäsi näköinen!"

Älkää i k i n ä vertailko lapsen ulkonäköä vanhempansa ulkonäköön! Isäni oli ja on edelleen perhettään terrorisoiva ihmishirviö (siis ihan sitten myöhemmin vankilatuomionkin saanut), mitä tosin tämä asian laukonut henkilö ei tiennyt. 

Joka aamu se sama naama toljottaa peilistä takaisin. Ei omat kasvot, vaan isän kasvot. Aivan helvetillinen taakka. Ja enkä osaa sanoa, oliko henkilö oikeassa vai ei. Muutenkin on riittävästi kärsittävää siinä, että olen sen hirviön jälkeläinen. Se langettaa niin ison varjon, että valoa ei juuri näy.

Olen pahoillani, että isäsi on hirviö.

Tuskinpa on kuitenkaan realismia ajatella, että ihmiset eivät enää sanoisi lasten muistuttavan vanhempiaan. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että erityisesti äidin naispuoliset sukulaiset pyrkivät näkemään lapsessa isän piirteitä. Kyseessä on ilmeisesti alitajuinen tarve vakuuttaa isälle, että lapsi on oma, jotta isä sitoutuisi perheeseensä.

Meillä kaikilla on omat traumamme, jotka puskevat pintaan tietyissä tilanteissa. Ei ole kuitenkaan reilua syyttää siitä muita ihmisiä. Mitä tässä enää oikein voi kenellekään sanoa? Ihan mistä tahansa voi tulla jotain kamalaa mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ootko huomannut, että olet vähän lauta?" Siinä kommentti jonka luokallani oleva poika eräänä viitosluokan aamuna minulle naulakoilla sanoi. htaan.

Jopas. Mahtoiko poika edes tajuta mistä puhuu, eihän vitosluokan tytöillä juuri rintoja ole.

Minua kutsuttiin laudaksi seiskalla, huvittavaa kun tuolla pojalla ei itselläkään ollut edes äänenmurrosta vielä.

Meidän luokan tytöistä viidennellä muistaakseni kahdella oli rintojen kasvu siinä pisteessä, että käytti liivejä ja olivat helposti havaittavissa. Noin 10 oli samassa tilanteessa, kuin minä, rinnat alkoi hiljalleen kasvaa vitosen lopulla-kutosen alussa.

Kerran yksi pari vuotta vanhempi poika sanoi minusta, että olisin luokan parhaimman näköinen jos minulla olisi tissit.