Lue keskustelun säännöt.
En ole kenenkään paras ystävä :(
30.12.2019 |
Mulla kaksi hyvää ystävää. Sellaisia, joiden kanssa kiva viettää aikaa. Toisen tuntenut jo 15 vuotta ja toisen tuntenut ehkä vuoden. Jälkimmäiseen tutustuin jatko-opinnoillani ja ollaan joka päivä käyty yhdessä ruokatauolla koulussa ja vietetty tauot yhdessä. Ajattelin voivani pitää häntä mahdollisesti parhaana ystävänäni kunnes hän eräänä päivänä esitteli minut ystävälleen näin "Tässä on paras kaverini...". Tuli epämiellyttävä olo. Joku on minua parempi :( Myöhemmin ilmeni, että myös toisella ystävälläni on paras kaveri. Ei noille tietenkään voi mitään, koska he ovat tunteneet parhaat kaverinsa jo paljon kauemmin kuin minut, mutta silti harmittaa :( Onko muita, joilla samoin?
Kommentit (24)
Ei ole minullakaan. Pari oikein hyvää ystävää ja toinen on aika lähellä parasta ystävää, mutta tiedän hänelläkin olevan läheisempi ystävä.
Toisaalta, tämä on ihan ok tilanne. Erilaisille asioille on eri ystävät, yksi työpaikalla, toinen hauskanpitoon, kolmas se jonka olen tuntenut vauvasta ja yhteydenpito on harvaa mutta sitäkin mukavampaa, neljäs rakkaan harrastuksen parissa jne. Enemmän harmittaisi jos olisi vain yksi ystävä, se bestis, jonka kanssa sitten pitäisi kaikki jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut lapsesta saakka noin (olen nyt 38). Mulla on ollut sinänsä ihan hyviä ystäviä ja kaveriporukoita, joihin olen tavallaan kuulunut "ulkokehällä". Porukat ovat voineet oikein hyvin myös ilman minua. Ystäville on aina ollut muita, oikeita ystäviä, minä olen ollut sellainen varaystävä tai ystävä vain tietyissä paikoissa tai tilanteissa, kuten opiskelupaikassa tai töissä.
En tiedä, mistä tämä johtuu ja miten voi olla, että koko elämäni on ollut näin. Olen kyllä introvertti enkä kaipaa jo koko ajan ihmisiä ympärille, viihdyn hyvin yksin. Ehkä olen vaan huono pitämään yhteyttä ja viemään kaveruuden syvemmälle tasolle.
Vuosi on ystävyyssuhteelle lyhyt aika. Usein nuo parhaat ystävät löydetään jo lapsuudessa. Minä tutustuin toiseen parhaaseen ystävään ala-asteella ja toiseen harrastuksen parissa 12-vuotiaana. Nyt ollaan neljäkymppisiä. Vaikka aikuisenä on löytynyt kivoja uusia ystäviä, heistä ei vaan jotenkin ole tullut niitä parhaita, kun noiden kahden muun kanssa on niin paljon historiaa jo takana. Uudetkin ystävät on silti tärkeitä :)
Minusta tuo on vähän loukkaavaa sanoa jonkun ystävän kuullen toista ystävää paremmaksi. On minullakin omassa mielessäni jokin "tärkeysjärjestys" ystävillä, mutta ei tulisi mieleenikään sanoa sitä kenellekään heistä ääneen, mitä hyvää siitä muka seuraisi?
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on vähän loukkaavaa sanoa jonkun ystävän kuullen toista ystävää paremmaksi. On minullakin omassa mielessäni jokin "tärkeysjärjestys" ystävillä, mutta ei tulisi mieleenikään sanoa sitä kenellekään heistä ääneen, mitä hyvää siitä muka seuraisi?
Niin samaa mieltä! Todella tökeröä esitellä ystävänsä noin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kipuilen saman asian kanssa, olen kipuillut vuosia. On toki tuttavia ja ystäviäkin, mutta kenellekään en ole se ”paras”. Nyt joku valopää sitten tulee ihmettelemään että miksi pitäisi. Se on minulle tärkeää. En viihdy ryhmissä tai porukoissa, vaan olen kahdestaan jakaja - yhden ihmisen ihminen. Ja ei, en roiku tai omista, siinä ei olisi mitään järkeä. Tämä nyt kuitenkin on minussa aivan fyysisenä kipuna tuntuva ”puutos”, joten onhan se silloin olennaista, ja pois onnestani.
Minua vaivannut, että aina minä olen se, joka soittaa, ehdottaa tapaamista, mitä hyvänsä. Ikinä ei kenellekään muulle tule noi asiat mieleen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti se parhaan kaverinsa esitellyt ei tiennyt, että on sulle niin tärkeä (ystävä) kuin selvästi on.
Itsekin kaipaan läheisiä ystäviä. Minulla on paljon ”elämäntilannekavereita”, mutta aika harva on jäänyt matkan varrelta tosi läheiseksi.
Jaan saman tuskan ap:n kanssa. Vielä aikuisiällä mulla oli pitkään "paras ystävä" - ainakin luulin, että ollaan sellaiset toisillemme - mutta hissukseen ollaan ajauduttu toisistamme kauemmaksi ja pelkään, että ainakaan enää ystäväni ei pidä minua ykkösvaihtoehtona, jos pitää jakaa elämän ilot ja surut jonkun kanssa :(
Lapsenakin "paras ystävä" oli mulle tärkeä sillä muistan olleeni tosi surullinen, kun aina kulloisenkin parhaan ystävän kanssa meni sukset ristiin.
Luullakseni kyse on varsin inhimillisestä ja yleismaailmallisesta ilmiöstä, sillä myös oma tyttäreni ottaa raskaasti nämä jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Kaksi kaveriani on parhaita ystäviä keskenään ja jään aina yksin. He haluabat olla aina koulussa pari, ja joudun aina tehdä kaiken yksin.:(
No mä en ole enää edes se hätävarakaveri kenellekään vaikka ei kyllä sitäkään aikaa ole ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, täytyy sanoa näin yli kuusikymppisenä, että on tullut ihan lapsuudesta saakka koettua useamman kerran tuo, että on pois kaveriporukasta. Niin vapaa-ajan, koulun, kuin työelämänkin piirissä. Kouluaikojen kaverisuhteet nyt hiipuivat muutenkin, eivätkä ne edes muodostuneet kovin tiiviiksi. Työelämässä ollessani olen kohdannut ne pahimmat juorukerhot ja kuppikunnat, joita saattaa kuvitella. Tänään luotettu ystävä puhuikin huomenna selän takana pahaa. Kuppikuntien koostumus vaihteli aika usein. Siksi en ole koskaan kaivannut parasta ystävää ulkopuolisesta ihmisestä. Nykyisin ympärilläni on paljon hyviä ihmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä, mutta se paras ja luotettavin kaveri löytyy kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vuosi on ystävyyssuhteelle lyhyt aika. Usein nuo parhaat ystävät löydetään jo lapsuudessa. Minä tutustuin toiseen parhaaseen ystävään ala-asteella ja toiseen harrastuksen parissa 12-vuotiaana. Nyt ollaan neljäkymppisiä. Vaikka aikuisenä on löytynyt kivoja uusia ystäviä, heistä ei vaan jotenkin ole tullut niitä parhaita, kun noiden kahden muun kanssa on niin paljon historiaa jo takana. Uudetkin ystävät on silti tärkeitä :)
Itse olen lapsuudessani muuttanut niin monta kertaa koulusta- ja paikkakunnalta toiseen , ettei tuollaiseen elinikäiseen ystävyyteen ole oikein ollut mahdollisuutta. Yksinäinen en oikeastaan ole vaan juurikin tuollainen "ulkokehän" kaveri, en siis koskaan kenellekkään se paras ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vittua tommonen ihmisiin ripustautuminen.
Koitahan elää.
No mullakin on paras ystävä jo lapsuusajalta. Viime vuosina olen ystävystynyt työkaveriporukan kanssa. Ilman muuta esittelisin hänet porukalle parhaana ystävänäni. Mutta se ei yhtään vähennä ystävyyttäni ko. työkaveriporukan kanssa. Yhden heistä kanssa olen yhteyksissä paljon tiheämmin kuin parhaan ystäväni. Älä siis sure, vaikkei sinulla ole molemminpuolista parasta ystävää, vaan nauti ystävistäsi!
Voi hellanlettas. Ja taas varmaan ahistaa. Kukaan ei ymmärrä.
Eikös nämä ole sellaisia ala-astejuttuja nämä bestikset?
Mä en ole kenenkään ykkönen. Yksi ystävä joka on ennemminkin työtuttu. Tuskin oltais missään tekemisissä, jos ei sama työpaikka. Miestä ei ole näköpiirissäkään. Vanhemmille veljeni on ykkönen, vaikka isäni ei ole hänen biologinen isänsä. Eli ei kauheasti imartele.
Vierailija kirjoitti:
Eikös nämä ole sellaisia ala-astejuttuja nämä bestikset?
Niinhän sitä luulis
Tuntuu pahalta puolestasi. :( Löydät kyllä parhaan ystävän jostakin muusta ihmisestä :)