Olenko epäempaattinen kun itselleni tuntemattoman kuolema ei itketä?

.

Et ole, vaan ihan normaali. jopa empaattinen, jos väkivalta kuitenkin ahdistaa.

Koko ajan kuolee ihmisiä, mutta koko aikaa ei voi itkeä. Kuolema on luonnollinen osa elämää.

Normaali olet. Epänormaalin puolelle menevät nämä juorulehtien ja iltauutisten markkinoivat maansurut joka kerta kun joku pirpana jää auton alle. Lähipiirille raskas isku josta ei välttämättä toivu ikinä, mutta suurinta osaa kansasta ei liikauta sen suuremmin.

Kai ymmärrät, että tänäänkin kun menet nukkumaan, päivän aikana on kuollut ~30,000 lasta nälkään ja janoon eri puolilla maailmaa?

Ei taida tunnit, minuutit ja sekunnit päivässä riittää yhdelle ihmiselle heidän kaikkien suremiseen. Maailma on hirveä paikka valtaosalle sen asukkaista, ainakin osalla on käynyt tuuri ja saanut syntyä länsimaihin.

 

Ei minua vieraiden ihmisten kuolemat kiinnosta ja en niitä ajattele yhtään. Jotakin julkista voi hetken miettiä, mutta en kyllä pätkääkään itke. En edes ymmärrä ihmistä, joka vollottaa jonkun muun kuin hyvin läheisen ihmisen kuolemaa. Elämä jatkuu.

Alapeukutin kaikki viestit. Olette tunteettomia hirviöitä.

 

Miksi pitäisi itkettää jos täysin vieras ihminen kuolee?

Ei minua itketä kaikkien tuttujenkin kuolemat.

Tänään maailmassa kuolee kaiken kaikkiaan 156 936 ihmistä. Pitäisikö minun surra niitä kaikkia?

Vanhustenhoitajana en itke enkä sure hoidettavien kuolemaa. Ajattelen, että hyvä kun pääsivät pois kärsimästä. Minulla ei ole hoidettaviini samanlaista suhdetta, kuin esim. sukulaisiini. Hoidettavat ovat vain asukkaita, joita hoidan työkseni. Ette kai te oikeasti kuvittele, että hoitajat välittävät hoidettavistaan kuin omaisistaan? Ei meillä ole tunnesiteitä eikä historiaa hoidettavien kanssa. Kuitenkin hoidamme heitä niin hyvin, kuin hoivapaikkamme antaa siihen resursseja.

Jokainen itkeköön kenestä siltä tuntuu oli tuttu tai tuntematon. 

Mä en itkenyt vaikka yks tosi läheinen kuoli. Pahalta tuntui/tuntuu ja ikävä jäi.

Minua ei itkettänyt esim. omien vanhempienkaan kuolema ennen hautajaisia. Olin vaan järjestettävä asioita ja äidin kuoltua myös hoidettava lapset, silloin 2- ja 3.5-vuotiaat. Isällä taas oli ikää ja sairauksia kuollessaan. Hautajaisissa sitten homma realisoitui, en tainnut tajuta asiaa kunnolla ennen. En minäkään sure vanhojen ihmisten kuolemaa. Vanhat kuolee. Lasten tai suht. nuorten kuolemat surettaa aina, tutut ja tuntemattomat. Tuttuja ei tosi ole ollut kuin pari lapseksi luokiteltavaa elämäni aikana. Mutta jos luen jonkun uutisen onnettomuudesta, missä menehtyi ihmisiä, ei sureta, ellei mukana ole lapsia tai tosi nuoria.