Pitäisikö luokallejääminen ottaa takaisin käytäntöön
Monenlaista tollukkaa pääsee peruskoulusta läpi sisäistämättä perusopetukseen kuuluvaa sisältöä. Moni ulkomaalaistaustainen esimerkiksi. Olisiko luokan kertaaminen keino tähän.
Kommentit (74)
On yhä käytössä. Omassa koulussa ehkä parin vuoden välein jää joku kertaamaan. Yleensä juuri luokilla 1-3.
Kyllä edelleen oppilaan voi jättää kertaamaan luokan. Näin aina välillä tapahtuu. Eräs oli jäämässä luokalle jo toista kertaa peräkkäin, jolloin hänet siirrettiin joustavaan perusopetukseen.
Miten niin ottaa takaisin käyttöön? Meillä jäi viime keväänäkin kaksi oppilasta luokalleen. Jos ei ole edellytyksiä jatkaa seuraavalle luokka-asteelle niin sitten jää kertaamaan. Kaksi sai myös ehdot mutta saivat ne suoritettua ja pääsivät jatkamaan seuraavalle luokalle.
Vierailija kirjoitti:
Meidän luokalla oli aikanaan tyyppi, joka oli tuplannut alakoulussa kolme luokkaa ja lopetti koulun seiskaluokalla täytettyään 16. Ei osannut lukea vielä tuossa vaiheessa. Vuosi oli 1986.
On varmaan oikeasti ollut joku lukihäiriö tai syy taustalla. Nykyään nuo diagnosoidaan paremmin ja saa apuakin paremmin. Eli voi sanoa, että tuota tapausta luokalle jääminen ei auttanut yhtään.
Ehkä nykyään ajatuksena on se, että paremmin jo varhain tunnistetaan oppimisvaikeuksia ja on taitoa puuttua niihin. Eri asia vain, saavatko kaikki todella apua.
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä - eräät olisivat varmaan peruskoulussa koko ikänsä...
👵📃
Jos ei osaa jotain asiaa tarpeeksi, miten voidaan päästää jatkamaan seuraavalle vuodelle? Erityisesti aineissa, joissa uusi tieto rakentuu vanhan päälle.
Turussa on ainakin käytössä. Monissa kunnissa tietenkin pyritään säästämään sillä, että yritetään saada oppilaat mahdollisimman nopeasti peruskoulun läpi vaikka sitten ilman oppimista.
Pakolliset 10&11 luokat tuollaisille tapauksille.
Vierailija kirjoitti:
On yhä käytössä. Omassa koulussa ehkä parin vuoden välein jää joku kertaamaan. Yleensä juuri luokilla 1-3.
Mielestäni pitäisi useammin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä edelleen oppilaan voi jättää kertaamaan luokan. Näin aina välillä tapahtuu. Eräs oli jäämässä luokalle jo toista kertaa peräkkäin, jolloin hänet siirrettiin joustavaan perusopetukseen.
Joutavaan perusopetukseen? Eli päänsilittelyä, vaikkei edes yrittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Turussa on ainakin käytössä. Monissa kunnissa tietenkin pyritään säästämään sillä, että yritetään saada oppilaat mahdollisimman nopeasti peruskoulun läpi vaikka sitten ilman oppimista.
Rahastako tämä on kiinni?
Kuulin, että luokassa on myös eritasoisia kokeita eri oppilaille. Helpotettu matikka yms. Mitä v.ttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On edelleen käytössä. Nykyään sille on vaan harvemmin tarvetta kun opetus on enemmän yksilöityä. Mutta kyllä munkin tytön luokkakaveri jäi kertaamaan eka luokkaa viime vuonna.
Olisi sille tarvetta koska tuo "yksilöiminen" tarkoittaa pelkästään riman madaltamista, eli ei ratkaise mitään.
Höpö höpö. Mulla on ekaluokkalainen joka oppi itse 5 vuotiaana kirjoittamaan ja lukemaan, lisäks teki salaa isosiskon ekan luokan matikan tehtäviä. Nyt tekee ekalla tokan luokan tehtäviä näissä aineissa muiden mukana.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että luokassa on myös eritasoisia kokeita eri oppilaille. Helpotettu matikka yms. Mitä v.ttua?
Oikeasti? En todellakaan usko. Miten ne matikan säännöt muuttuu, jos ei osaa.

Useimmat osaavat lukea kouluun mennessä ja ekaluokan laskut ovat samoja kuin eskarissa.
Vierailija kirjoitti:
Pakolliset 10&11 luokat tuollaisille tapauksille.
Ei auta siina vaiheessa kun teini on lopettanut kaiken yrittämisen jo kauan sitten. Lisävuodet olisivat vaan lisäperseilyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että luokassa on myös eritasoisia kokeita eri oppilaille. Helpotettu matikka yms. Mitä v.ttua?
Oikeasti? En todellakaan usko. Miten ne matikan säännöt muuttuu, jos ei osaa.
En tiedä, kun oppilaat ei saa vertailla itseään muihin, mutta joillakin on helpommat kokeet ja tehtävät.
Tasoryhmät jo ala-asteelle takaisin, kolme tasoa olisi sopiva.
Persu bongattu, lol, persu.