Lue keskustelun säännöt.
50 v lähestyy, vanheneminen mietityttää?
29.12.2019 |
Täytämme vaimon kaa molemmat 47 v vuonna 2020. Eli se 50 v lähestyy. Asumme omakotitalossa. Vanhin lapsi täyttää jo 18.. lapset siis kasvavat ja oma ikä alkaa mietityttää, oma nuoruus kun on mennyt ja pian on keski-ikäkin...tätäkö tämä aikuiselämä oli? pitäisikö tehdä vielä jotain, matkustella enemmän?, sitä toki olemme tehneetkin, mutta pitäisikö matkustella vielä enemmän, sillä esim Yhdysvalloissa emme vielä ole olleet. Vaimo miettii lisäksi, että pitäisikö pian muuttaa takaisin kerrostaloon..ollaanko me siis jo vanhoja? Onko muilla samaikäisillä eli vähän alle 50 vuotiailla samoja ajatuksia...?
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Onnekas jolla on rahaa ja voimia. Itsellä työ vie voimat, vain kesälomalla voi hetken "elää". Rahaa ei ole matkustella, eikä rohkeutta, en ole koskaan ollut ulkomailla. Mihinkään rantalomapaikkaan en kyllä menisi maksustakaan, vain joku vaellus tai USAn roadtrip kiehtoo.
Rantaloma vs roadtrip -kumpi niistä on vaarallisempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 49 v ja mietin, että pitäisi muuttaa omaktotitaloon täältä kerrostalosta. Jos on piha, niin saa helposti ulkoilua vrt vankina neljän seinän sisällä. Myös kunto pysyy yllä, jos puuhailee ja hoitaa pihaa, eikä makaa sohvalla tv:n edessä. Säälittää vanhempani, jotka asuvat kolmiossa kerrostalossa eikä ole parvekettakaan. Eivät talvisin pääse poistumaan kotoaan moneen viikkoon, kun eivät uskalla kävellä liukkaalla kadulla.
Suosittelen ehdottomasti!Talon eikä pihan tarvitse olla suuria ja aina riittää mukavaa puuhastelua.
Pitää paikat kunnossa ja mielen virkeänä.
Olen syntyisin helsingistä ja asunut lapsuuden ja nuoruuden kerrostaloissa.
Välillä näen painajaisia,että olen joutunut sinne takaisin.Ei ikinä enää,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että nyt kun olen 50-v, on parhaat vuodet alkamassa... Voi nauttia elämästä! Aion matkustella, kuntoilla jne
Vaikuttaa itsepetokselta parhaimmillaan :D Kyllä fakta on, että 50+ iässä asiat eivät enää parane, paitsi se vanheneminen itsessään. Onneksi suuri osa on nauttinut elämästään pitkin matkaa, ovat matkustelleet, kuntoilleet, harrastaneet yms. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minusta sinun kommenttisi vasta hölmö onkin. Kysehän on täysin näkökulmasta.
Viisikymppisenä monikin asia on aiempaa paremmalla tolalla. Esimerkiksi nämä:
- lapset ovat jo isoja, joten aikaa on paljon enemmän käytettävissä mielenkiintoisiin asioihin. Jos sinulla ei ole lainkaan mielenkiinnon kohteita, se on kyllä vähän säälittävää. Kehitä niitä! Koskaan ei ole liiaan myöhäistä.- lapsien seura on aiempaa hauskempaa ja ajatustenvaihto omien aikuisten/aikuistuvien lasten kanssa nuorentaa. Minä esimerkiksi tunnen nyt 52-vuotiaana paremmin pop-musiikkia ja muutenkin populaarikulttuuria kuin moni kolmekymppinen, koska kaksi lukioikäistä.
- tulotaso on aiempaa parempi, jos on pitänyt urastaan edes auttavasti huolta. Asuntolaina on maksettu, rahaa jää aiempaa enemmän käyttöön kaikenlaiseen itseä kiinnostavaan, vaikkapa kulttuurin harrastamiseen, hyvään ruokaan, matkusteluun, mihin vain.
- koska ei tarvitse enää murehtia ulkonäköä ja vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta, olo on rennompi ja vapautuneempi. Otetaan asiat huumorilla.
- koska asema työmarkkinoilla on vakaa ja sivistystä on kartutettu, myös itsevarmuutta on enemmän. En pyytele makuani ja mielipiteitäni anteeksi, olen itsestäni terveellä tavalla ylpeä.
- koska tähän ikään mennessä on koettu jo kaikenlaista, myös vastoinkäymisiä, osaa iloita hyvistä hetkistä, eikä synkistele tyhmien asioiden takia. Ei siis esimerkiksi iän takia. Toki jos on vakavasti sairas tms. saakin olla alla päin, mutta pelkän kalenterin takia on todella tyhmää olla synkkä!!
Viisikymppisellä on todennäköisesri edessään vielä yli 30 vuotta elämää, kannattaako sitä tuhlata itsesääliin? Mieti, ratkaisu on omasi.
Minusta kommentoimasi kirjoittajan pointti oli päinvastoin se, että on surullista jos kaikkea tuota on joutunut odottamaan 50-vuotiaaksi. Sen sijaan että olisi nautinut elämästä jo aiemmin.
Ei hän niin sano, vaan että mikään ei enää viisikymppisenä parane. Mikä on täyttä bullshittiä. Monikin asia paranee.
Niin, toki, jos siihen asti on ollut ankea/vaikea/nautinnoton elämä. Toki se silloin voi parantua - mutta kuten todettu, onhan se surkeaa jos VASTA 50-vuotiaana pääsee nauttimaan elämästä. Et nyt ymmärrä ollenkaan pointtia.
Höpsis. Elämä voi muuttua paremmaksi monella eri aspektilla, joilla millään ei ole tekemistä sen kanssa, että siihen asti elämä olisi ollut ankeaa ja ilotonta! Yksikään minun tuossa mainitsemistani seikoista ei ollut sellainen, että sen takia elämä olisi ollut huonoa ja elämätöntä siihen asti.
Ja edellenkään tuossa ei kommentoitu sitä, että elämää ei olisi eletty ennen kuin vasta viisikymppisenä. Älä keksi nyt omasta päästäsi tulkintoja. Tuossa on aivan yksiselitteisesti väite, että asiat eivät voi muuttua ENTISTÄKIN paremmaksi viisikymppisenä.
Ei tarvitse muuttaa kerrostaloon, lumen kolaamiseen yms voi keksiä muun ratkaisun. Ei tarvitse matkustaa enemmän - toki voi käydä paikoissa joissa todella haluaa käydä itse. Ei 50 ole vielä ikä eikä mikään. Voit elää normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että nyt kun olen 50-v, on parhaat vuodet alkamassa... Voi nauttia elämästä! Aion matkustella, kuntoilla jne
Vaikuttaa itsepetokselta parhaimmillaan :D Kyllä fakta on, että 50+ iässä asiat eivät enää parane, paitsi se vanheneminen itsessään. Onneksi suuri osa on nauttinut elämästään pitkin matkaa, ovat matkustelleet, kuntoilleet, harrastaneet yms. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minusta sinun kommenttisi vasta hölmö onkin. Kysehän on täysin näkökulmasta.
Viisikymppisenä monikin asia on aiempaa paremmalla tolalla. Esimerkiksi nämä:
- lapset ovat jo isoja, joten aikaa on paljon enemmän käytettävissä mielenkiintoisiin asioihin. Jos sinulla ei ole lainkaan mielenkiinnon kohteita, se on kyllä vähän säälittävää. Kehitä niitä! Koskaan ei ole liiaan myöhäistä.- lapsien seura on aiempaa hauskempaa ja ajatustenvaihto omien aikuisten/aikuistuvien lasten kanssa nuorentaa. Minä esimerkiksi tunnen nyt 52-vuotiaana paremmin pop-musiikkia ja muutenkin populaarikulttuuria kuin moni kolmekymppinen, koska kaksi lukioikäistä.
- tulotaso on aiempaa parempi, jos on pitänyt urastaan edes auttavasti huolta. Asuntolaina on maksettu, rahaa jää aiempaa enemmän käyttöön kaikenlaiseen itseä kiinnostavaan, vaikkapa kulttuurin harrastamiseen, hyvään ruokaan, matkusteluun, mihin vain.
- koska ei tarvitse enää murehtia ulkonäköä ja vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta, olo on rennompi ja vapautuneempi. Otetaan asiat huumorilla.
- koska asema työmarkkinoilla on vakaa ja sivistystä on kartutettu, myös itsevarmuutta on enemmän. En pyytele makuani ja mielipiteitäni anteeksi, olen itsestäni terveellä tavalla ylpeä.
- koska tähän ikään mennessä on koettu jo kaikenlaista, myös vastoinkäymisiä, osaa iloita hyvistä hetkistä, eikä synkistele tyhmien asioiden takia. Ei siis esimerkiksi iän takia. Toki jos on vakavasti sairas tms. saakin olla alla päin, mutta pelkän kalenterin takia on todella tyhmää olla synkkä!!
Viisikymppisellä on todennäköisesri edessään vielä yli 30 vuotta elämää, kannattaako sitä tuhlata itsesääliin? Mieti, ratkaisu on omasi.
Vaikka jotkut asiat oavatkin ehkä paremmin viiskymppisenä, niin minäkin olen sitä mieltä, että elämästä pitää nauttia jo ennen sitä, kun on täysissä voimissaan.
- Itse kävin paljon pop-kulttuuriin liittyvillä keikoilla pitämässä hauskaa 30-40-vuotiaana. Teen sitä varmaan vielä yli 50v vanhanakin, mutta vähän väsyneempänä.
- Tulotaso itseäni huolestuttaa, koska 25-40-vuotiaat ovat enemmistönä alallani, enkä tiedä miten jaksan painaa samalla energiallla vielä yli viiskymppisenä, eikä kaikista valitettavasti tule johtajia.
- Liikunnalliset harrastukset ovat tuoneet iloa elämääni jo lapsesta lähtien. Olen jossain määrin kilpailuhenkinen ja harmittaa, kun suoritustasoni on laskemaan päin. Viiskymppisenä olen auttamatta ulkona. Sitten vaan kuntoilee hiljakseen omaksi laimeaksi ilokseen.
- Vastakkaisen sukupuolen kiinnostus ja siihen liittyvät asiat ovat tuoneet myös iloa ja tunnetta elämään, sekä mahdollisuuksia. Vanhana noita ei enää ole, mikä on myös vähän sääli.
Eli onhan tässä paljon asioita menossa huonompaan suuntaan, kun ihan realistisesti ajattelee.
Se on ihan yksilöllistä. Olen aina nauttinut minäkin elämästä, mutta ihan kiistatta lapsien ja kodin hoitoon menee aikaa ja nyt sitä aikaa on käyttää enemmän muuhun. Urheiluun, matkailuun, kulttuuriin.
Kaikista tietenkään ei tule johtajia, mutta keskimäärin ura ja palkkataso iän myötä kohenee. Varsinkin, jos on panostanut koulutukseen ja ammattiin - fyysisen suorittavan työn aloilla tosiaan voi olla heikommin.
Kunto on aina suhteessa johonkin. Kun on aikaa käytössä enemmän, ehtii levätä ja urheilla enemmän.
Olen oikeasti tosi hyvässä kondiksessa nyt, paremmassa kuin nuorempana, koska minulla on aikaa ja voimavaroja monipuoliseen urheiluun enemmän. Kilpauraa en ole koskaan haaveillutkaan, joten toki jos aiemmin on urheillut kilpaa, niin siihen nähden laskua voi olla, tai sitten ei. Ikäkausikilpailussa on vinha järki, tottahan toki sitä kuntoaan vertailee paitsi aiempaan omaan kuntoonsa, myös muihin samanikäisiin ja - sukupuolisiin. Tuskin kukaan nyt maailmanmestariin itseään vertaa, se nyt olisi jokaiselle aika masentava vertailukohta.
Koska minulla on rakas puoliso, en hae ihailua muilta miehiltä. Ei masenna yhtään, että en käännä enää päitä! Se on suorastaan vapauttava tunne. Aloitan herkemmin keskustelun, heitän huulta ja hassuttelen, ei tarvitse miettiä voiko joku sen tulkita nyt väärin ja flirttailuksi.
Kouluttautuneesta alasta puhuin minäkin. Tällä alalla, ja tulevaisuudessa varmaan joka alalla, on jatkuvan opettelun ja uudistumisen kulttuuri. 5-10 vuotta sitten opitut asiat ovat jo auttamatta vanhaa tietoa. Vanhemmiten ihminen ei vaan ole enää niin helposti uusiutuva, vaan uupuu siihen tahtiin helpommin.
Urheilussa tulee hitaammaksi ja loukkaantumisherkkyys kasvaa. Kaikenlaista kremppaa tulee herkemmin ja tahti sen kun hidastuu.
Kaltaiseni ihminen nauttii parhaasta suorituskyvystä ja siitä kun on parhaimmillaan. Ei siitä, kun hitaasti hiipuu ja taantuu.
Voi kuule, olen it-osaamista vaativalla asiantuntija-alalla, ja juuri minä koulutan täällä nuoremmatkin. Jos sinulla ei henkinen kantti enää pidä, niin älä silti yleistä. Tämähän on mahtavaa, että saa koko ajan palkalla omaksua uutta! Tämä on mitä suurimmassa määrin asennekysymys. Ja uuden omaksumista auttaa hyvä koulutus ja pitkä työkokemus.
Urheilussa tulee toki ikääntyessä hitaammaksi, mutta ei likikään vielä viisikymppisenä, paitsi jos sohvaperunoituu. Olen nyt ketterämpi, voimakkaampi ja notkeampi kuin kolmekymppisenä, jolloin aikaa ei juurikaan jäänyt urheilulle lastenhoidolta ja työnteolta. Nautin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
39v jipii ensvuon laivalla mennee!
Ihminen arvostaa ja katsoo asioita toisesta vinkkelistä, kun vanhenee - JOS on viisas. Ei kannata tyytymättömänä jäädä kotiin iskemään päätään neljään seinään ja tuijottaa vain niitä seikkoja, joissa meno on hidastunut.
Jokaisessa ikävaiheessa nimittäin on hyvät ja huonot puolensa, ihan jokaisessa. Kolmekymppisenä oli kiva saada lapsia ja perustaa perhe, toisaalta aikaa ei jäänyt samalla lailla muuhun tekemiseen kuin viisikymppisenä. Viisikymppisenä taas ei voi nauttia pienistä (omista) lapsista, mutta omaa aikaa on enemmän ja teinit ja opintojaan aloittavat lapset ovat maailman parhinta seuraa, omatoimisia, fiksuja ja katsovat maailmaa eri vinkkelistä - siitä viisikymppinen voi saada virtaa ja oppia, jos ei vain ajattele, että "ei tässä mitään enää jaksa"!!
Sen minkä rypyttömyydessä ja vauhdissa menettää, voittaa elämänkokemuksessa, viisaudessa ja sivistyksessä.
Ja ei, edelleenkään tuo ei tarkoita, etteikö kolmekymppisenä olisi elänyt ja tehnyt asioita. Totta kai on. Nyt on vain enemmän aikaa, sivistystä ja rahaa.
Tietysti kaikilla asiat eivät ole hyvin, mutta eivät ole kaikilla kolmekymppisilläkään. Pelkkä ikäluku ei merkitse mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan kannata harkita paluumuuttoa kerrostaloon. Muistelkaahan vähän miksi aikoinaan halusitte kerrostalosta omakotitaloon ja olitte valmiita maksamaan siitä pitkän pennin. Tilanne ei ole noista ajoista ainakaan parantunut, vaan seinänaapurina on kaikenlaista muukalaista ja muuta sekopäätä.
Teillä alkaa juuri elämän paras aika, kun lapset muuttavat kotoa ja on vihdoinkin oma rauha ja aikaa itselleen sekä puolisolle. Matkustamiseen en ota kantaa, inhoan sitä kaikkea stressiä ja hankimmekin juuri kesämökin jossa aiomme viettää kaiken yli jäävän ajan patikoiden, maastopyöräille, veneillen, uiden, saunoen ja vaan hiljaisuudesta nauttien. On meilläkin omakotitalo Vantaalla emmekä aio tästä luopua.
m65
Elämän paras aika on kun ihanat lapset ovat pieniä. Paras aika ei todellakaan ole se kun lapset muuttavat kotoa.
Mulla oli tosi raskasta ja vaikeaa kun lapset oli pieniä. Jos se olisi jäänyt parhaaksi ajaksi elämässäni, niin eipä olisi paljon hurraamista.
Sama. Tuo meidän ainokainen on myöhään diagnosoitu nepsy, huolta ja murhetta riitti. Nyt vasta on tullut helpotus, kun on nähnyt käytännössä, että toinen pärjää omillaan. Valehtelisin, jos väittäisin, että vauva- tai pikkulapsiaika olisi ollut parasta. Meillä se oli raatelevan epätietoista ja uuvuttavaa. 40/41+18v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että nyt kun olen 50-v, on parhaat vuodet alkamassa... Voi nauttia elämästä! Aion matkustella, kuntoilla jne
Vaikuttaa itsepetokselta parhaimmillaan :D Kyllä fakta on, että 50+ iässä asiat eivät enää parane, paitsi se vanheneminen itsessään. Onneksi suuri osa on nauttinut elämästään pitkin matkaa, ovat matkustelleet, kuntoilleet, harrastaneet yms. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minusta sinun kommenttisi vasta hölmö onkin. Kysehän on täysin näkökulmasta.
Viisikymppisenä monikin asia on aiempaa paremmalla tolalla. Esimerkiksi nämä:
- lapset ovat jo isoja, joten aikaa on paljon enemmän käytettävissä mielenkiintoisiin asioihin. Jos sinulla ei ole lainkaan mielenkiinnon kohteita, se on kyllä vähän säälittävää. Kehitä niitä! Koskaan ei ole liiaan myöhäistä.- lapsien seura on aiempaa hauskempaa ja ajatustenvaihto omien aikuisten/aikuistuvien lasten kanssa nuorentaa. Minä esimerkiksi tunnen nyt 52-vuotiaana paremmin pop-musiikkia ja muutenkin populaarikulttuuria kuin moni kolmekymppinen, koska kaksi lukioikäistä.
- tulotaso on aiempaa parempi, jos on pitänyt urastaan edes auttavasti huolta. Asuntolaina on maksettu, rahaa jää aiempaa enemmän käyttöön kaikenlaiseen itseä kiinnostavaan, vaikkapa kulttuurin harrastamiseen, hyvään ruokaan, matkusteluun, mihin vain.
- koska ei tarvitse enää murehtia ulkonäköä ja vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta, olo on rennompi ja vapautuneempi. Otetaan asiat huumorilla.
- koska asema työmarkkinoilla on vakaa ja sivistystä on kartutettu, myös itsevarmuutta on enemmän. En pyytele makuani ja mielipiteitäni anteeksi, olen itsestäni terveellä tavalla ylpeä.
- koska tähän ikään mennessä on koettu jo kaikenlaista, myös vastoinkäymisiä, osaa iloita hyvistä hetkistä, eikä synkistele tyhmien asioiden takia. Ei siis esimerkiksi iän takia. Toki jos on vakavasti sairas tms. saakin olla alla päin, mutta pelkän kalenterin takia on todella tyhmää olla synkkä!!
Viisikymppisellä on todennäköisesri edessään vielä yli 30 vuotta elämää, kannattaako sitä tuhlata itsesääliin? Mieti, ratkaisu on omasi.
Minusta kommentoimasi kirjoittajan pointti oli päinvastoin se, että on surullista jos kaikkea tuota on joutunut odottamaan 50-vuotiaaksi. Sen sijaan että olisi nautinut elämästä jo aiemmin.
Ei hän niin sano, vaan että mikään ei enää viisikymppisenä parane. Mikä on täyttä bullshittiä. Monikin asia paranee.
Niin, toki, jos siihen asti on ollut ankea/vaikea/nautinnoton elämä. Toki se silloin voi parantua - mutta kuten todettu, onhan se surkeaa jos VASTA 50-vuotiaana pääsee nauttimaan elämästä. Et nyt ymmärrä ollenkaan pointtia.
Höpsis. Elämä voi muuttua paremmaksi monella eri aspektilla, joilla millään ei ole tekemistä sen kanssa, että siihen asti elämä olisi ollut ankeaa ja ilotonta! Yksikään minun tuossa mainitsemistani seikoista ei ollut sellainen, että sen takia elämä olisi ollut huonoa ja elämätöntä siihen asti.
Ja edellenkään tuossa ei kommentoitu sitä, että elämää ei olisi eletty ennen kuin vasta viisikymppisenä. Älä keksi nyt omasta päästäsi tulkintoja. Tuossa on aivan yksiselitteisesti väite, että asiat eivät voi muuttua ENTISTÄKIN paremmaksi viisikymppisenä.
Voi muuttua jos on aiemmin ollut huonommin. Mutta jos kaikki on jo ollut aiemmin hyvin (esim aikaa ja rahaa matkustella, harrastaa jne), on vaikea keksiä miten ne asiat voisi paremmaksi muuttua kun väistämättä ikä esim heikentää fyysistä jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että nyt kun olen 50-v, on parhaat vuodet alkamassa... Voi nauttia elämästä! Aion matkustella, kuntoilla jne
Vaikuttaa itsepetokselta parhaimmillaan :D Kyllä fakta on, että 50+ iässä asiat eivät enää parane, paitsi se vanheneminen itsessään. Onneksi suuri osa on nauttinut elämästään pitkin matkaa, ovat matkustelleet, kuntoilleet, harrastaneet yms. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minusta sinun kommenttisi vasta hölmö onkin. Kysehän on täysin näkökulmasta.
Viisikymppisenä monikin asia on aiempaa paremmalla tolalla. Esimerkiksi nämä:
- lapset ovat jo isoja, joten aikaa on paljon enemmän käytettävissä mielenkiintoisiin asioihin. Jos sinulla ei ole lainkaan mielenkiinnon kohteita, se on kyllä vähän säälittävää. Kehitä niitä! Koskaan ei ole liiaan myöhäistä.- lapsien seura on aiempaa hauskempaa ja ajatustenvaihto omien aikuisten/aikuistuvien lasten kanssa nuorentaa. Minä esimerkiksi tunnen nyt 52-vuotiaana paremmin pop-musiikkia ja muutenkin populaarikulttuuria kuin moni kolmekymppinen, koska kaksi lukioikäistä.
- tulotaso on aiempaa parempi, jos on pitänyt urastaan edes auttavasti huolta. Asuntolaina on maksettu, rahaa jää aiempaa enemmän käyttöön kaikenlaiseen itseä kiinnostavaan, vaikkapa kulttuurin harrastamiseen, hyvään ruokaan, matkusteluun, mihin vain.
- koska ei tarvitse enää murehtia ulkonäköä ja vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta, olo on rennompi ja vapautuneempi. Otetaan asiat huumorilla.
- koska asema työmarkkinoilla on vakaa ja sivistystä on kartutettu, myös itsevarmuutta on enemmän. En pyytele makuani ja mielipiteitäni anteeksi, olen itsestäni terveellä tavalla ylpeä.
- koska tähän ikään mennessä on koettu jo kaikenlaista, myös vastoinkäymisiä, osaa iloita hyvistä hetkistä, eikä synkistele tyhmien asioiden takia. Ei siis esimerkiksi iän takia. Toki jos on vakavasti sairas tms. saakin olla alla päin, mutta pelkän kalenterin takia on todella tyhmää olla synkkä!!
Viisikymppisellä on todennäköisesri edessään vielä yli 30 vuotta elämää, kannattaako sitä tuhlata itsesääliin? Mieti, ratkaisu on omasi.
Vaikka jotkut asiat oavatkin ehkä paremmin viiskymppisenä, niin minäkin olen sitä mieltä, että elämästä pitää nauttia jo ennen sitä, kun on täysissä voimissaan.
- Itse kävin paljon pop-kulttuuriin liittyvillä keikoilla pitämässä hauskaa 30-40-vuotiaana. Teen sitä varmaan vielä yli 50v vanhanakin, mutta vähän väsyneempänä.
- Tulotaso itseäni huolestuttaa, koska 25-40-vuotiaat ovat enemmistönä alallani, enkä tiedä miten jaksan painaa samalla energiallla vielä yli viiskymppisenä, eikä kaikista valitettavasti tule johtajia.
- Liikunnalliset harrastukset ovat tuoneet iloa elämääni jo lapsesta lähtien. Olen jossain määrin kilpailuhenkinen ja harmittaa, kun suoritustasoni on laskemaan päin. Viiskymppisenä olen auttamatta ulkona. Sitten vaan kuntoilee hiljakseen omaksi laimeaksi ilokseen.
- Vastakkaisen sukupuolen kiinnostus ja siihen liittyvät asiat ovat tuoneet myös iloa ja tunnetta elämään, sekä mahdollisuuksia. Vanhana noita ei enää ole, mikä on myös vähän sääli.
Eli onhan tässä paljon asioita menossa huonompaan suuntaan, kun ihan realistisesti ajattelee.
Se on ihan yksilöllistä. Olen aina nauttinut minäkin elämästä, mutta ihan kiistatta lapsien ja kodin hoitoon menee aikaa ja nyt sitä aikaa on käyttää enemmän muuhun. Urheiluun, matkailuun, kulttuuriin.
Kaikista tietenkään ei tule johtajia, mutta keskimäärin ura ja palkkataso iän myötä kohenee. Varsinkin, jos on panostanut koulutukseen ja ammattiin - fyysisen suorittavan työn aloilla tosiaan voi olla heikommin.
Kunto on aina suhteessa johonkin. Kun on aikaa käytössä enemmän, ehtii levätä ja urheilla enemmän.
Olen oikeasti tosi hyvässä kondiksessa nyt, paremmassa kuin nuorempana, koska minulla on aikaa ja voimavaroja monipuoliseen urheiluun enemmän. Kilpauraa en ole koskaan haaveillutkaan, joten toki jos aiemmin on urheillut kilpaa, niin siihen nähden laskua voi olla, tai sitten ei. Ikäkausikilpailussa on vinha järki, tottahan toki sitä kuntoaan vertailee paitsi aiempaan omaan kuntoonsa, myös muihin samanikäisiin ja - sukupuolisiin. Tuskin kukaan nyt maailmanmestariin itseään vertaa, se nyt olisi jokaiselle aika masentava vertailukohta.
Koska minulla on rakas puoliso, en hae ihailua muilta miehiltä. Ei masenna yhtään, että en käännä enää päitä! Se on suorastaan vapauttava tunne. Aloitan herkemmin keskustelun, heitän huulta ja hassuttelen, ei tarvitse miettiä voiko joku sen tulkita nyt väärin ja flirttailuksi.
Kouluttautuneesta alasta puhuin minäkin. Tällä alalla, ja tulevaisuudessa varmaan joka alalla, on jatkuvan opettelun ja uudistumisen kulttuuri. 5-10 vuotta sitten opitut asiat ovat jo auttamatta vanhaa tietoa. Vanhemmiten ihminen ei vaan ole enää niin helposti uusiutuva, vaan uupuu siihen tahtiin helpommin.
Urheilussa tulee hitaammaksi ja loukkaantumisherkkyys kasvaa. Kaikenlaista kremppaa tulee herkemmin ja tahti sen kun hidastuu.
Kaltaiseni ihminen nauttii parhaasta suorituskyvystä ja siitä kun on parhaimmillaan. Ei siitä, kun hitaasti hiipuu ja taantuu.
Voi kuule, olen it-osaamista vaativalla asiantuntija-alalla, ja juuri minä koulutan täällä nuoremmatkin. Jos sinulla ei henkinen kantti enää pidä, niin älä silti yleistä. Tämähän on mahtavaa, että saa koko ajan palkalla omaksua uutta! Tämä on mitä suurimmassa määrin asennekysymys. Ja uuden omaksumista auttaa hyvä koulutus ja pitkä työkokemus.
Urheilussa tulee toki ikääntyessä hitaammaksi, mutta ei likikään vielä viisikymppisenä, paitsi jos sohvaperunoituu. Olen nyt ketterämpi, voimakkaampi ja notkeampi kuin kolmekymppisenä, jolloin aikaa ei juurikaan jäänyt urheilulle lastenhoidolta ja työnteolta. Nautin!
IT-alalla minäkin, eikä meillä iäkkäämmät kouluta nuorempia. Kaikkien oletetaan omaksuvan asiat ja kouluttautuvan omatoimisesti. Ei täällä palkalla omaksuta, vaan se omaksuminen on suurimmaksi osaksi ylimääräistä sen päälle, että hoidat hommasi, joita kyllä riittää. Tottakai se on asennekysymys, mutta ei viisikymppisyys kyllä tee hommasta yhtään helpompaa.
Itse olin 30 vuotiaana suorituskykyisempi urheilussa kuin 40 vuotiaana. Ja tulen olemaan 50 vuotiaana vielä heikommassa kunnossa. Olen realisti.
Olen 49v nainen ja naama on parin viime vuoden aikana valahtanut huomattavasti. Fyysisesti olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, juuri lisääntyneen oman ajan takia (käytän sen siis liikuntaan). Rahahuolia ei ole. Mutta jossain kaihertaa...että tässäkö se oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 49v nainen ja naama on parin viime vuoden aikana valahtanut huomattavasti. Fyysisesti olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, juuri lisääntyneen oman ajan takia (käytän sen siis liikuntaan). Rahahuolia ei ole. Mutta jossain kaihertaa...että tässäkö se oli?
Aivan. Samassa tilanteessa, mutta 15 vuotta nuorempana, olisit varmasti tyytyväisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta yhtään tutulta. 47, ainoa lapsi 8 ja elämä niin täynnä kaikkea hyvää (vaikka sellaista luppoaikaa joskus kaipaankin), ettei ehdi miettimään ikäänsä.
Nyt just suunnitellaan hiihtovaellusta Lappiin kevättalveksi.
Ulkomailla ei hirveästi reissata. Suomen luonnossa on niin paljon koettavaa eri vuodenaikoina. Lapsen aikana lennetty kerran eteläiseen Eurooppaan.Työura hyvä ja kiinnostava. Paljon liikuntaa harrastuksissa.
Jos on ”tässäkö tää nyt oli?” -fiiliksiä, niin mistä se kertoo? Onko alkuaankaan elänyt elämäänsä omien toiveiden ohjaamana, vai täyttänyt jonkun muun odotuksia?
Heti oli tullut kaksi miinusta alaspäin, kun joku kirjoittaa aivan toisenlaisesta elämäntilanteesta kuin missä sen täällä persulandiassa kuuluisi muka olla.
Mä kyllä nimenomaan alapeukutan tuota persuasennetta, että kun olet kerran käynyt Etelä-Euroopassa, sinä tiedät varmuudella, että "samat löytyy täältä". Ihan ok, matkustele missä matkustelet, tai ole kokonaan matkustamatta - mutta kait ymmärrät, että et tiedä asiasta mitään?
Mistä siis en tiedä mitään?
Lapsi varmaan ehti matkustaa ulkomailla sitten isona. Meillä vanhemmilla on takana opiskeluvaihtoja, pitkiä reppureissuja ja töitä eri maissa ennen lasta. Pointti oli se, että matkustelu sinänsä ei ole välttämätöntä elämänsisällöksi.
Olisi onnellista löytää sellainen elämä itselleen, että eri ikävaiheissa (ja elämänvaiheissa, ne kun eivät ole sama asia) se on mielenkiintoista ja tyydyttävää, oli sitten rahaa enemmän tai vähemmän. (Jos sitä on ihan hirveän niukasti, elämä on hiton hankalaa, sen myönnän.)
Mulle tulee kuitenkin mieleen, että nämä neljän- tai viidenkympin kriisit iskevät tosi lujaa niihin, joiden käsitys ”menestyksestä” on ollut aika kaavamainen, tai käsitys siitä, missä vaiheessa/järjestyksessä asioiden pitää tapahtua.
:)