Keinoja kannustaa esiteinityttöä liikkumaan?

Kaverin kanssa olisi ehkä helpompi lähteä harrastamaan?

Kysele eri urh./liikuntaseuroista harrastemahdollisuuksia.

Olin otsikon perusteella tulossa sanomaan että ota mukaan liikkumaan, mutta näin olitkin jo tehnyt. Kaverin kanssa asiat on hauskempia, joten kannusta aloittamaan jotain kaverin kanssa. Tai aloitatte yhdessä käynään vaikka uimassa kerran viikossa.

Oletpa fiksun oloinen ja ajattelevainen isä! Oikea asennekin sinulla, ja ymmärrys yhdessä tekemiseen eikä suorittamiseen.

Mitä luulet olisiko sinulla aikaa vaikkapa kerran viikossa harrastaa yhdessä tytön kanssa? Tyyliin uimahalli joka keskiviikko? Talvella voisitte sopia vaikka säännöllisen hiihtoretken, tai tykkäisikö käydä jähallin yleisöjäillä? Tai sitten keksitte jonkun kivan ohjatun ja vaikka hiukka erikoisen lajin, jossa ei olisi liikaa suorittamisen makua. Partio? Sinä menet sinne huoltajaksi ja alatte opetella hommaa yhdessä.

Toinen vaihtoehto on, että katsot tyttösi kavereista jonkun samassa tilanteessa olevan, epäliikunnallisen tytön ja otat yhtettä tämän vanhempiin. Lyötte viisaat päänne yhteen ja pohditte tyttöjen kanssa heille jonkun yhteisen harrastuksen.

mites ois krav maga,jujutsu,karate,jousiammunta,capoeira,miekkailu,potkunyrkkeily,taekwondo,niissä ollaan ryhmässä mutta kuitenkin yksin,yksilökeskeisesti,sitten ois valokuvaus,siinähän tulee liikuttua huomaamatta,suunnistus,joukkuevoimistelu,tanssi,siitäkin on "tuhat" erilaista versiota

Maksa,sponssaa,kuskaa,suosittelisin noita martial artseja,niille taidoille on tytöllä käyttöä, ei pikkujesset hypi silmille!

Mun nuoren jujutsussa oli aika monta tyttöä,taitavia vieläpä.

Minä olen pojalleni sanonut, että joku liikuntaharrastus on oltava - itse voi valita mieluisan. Mutta että ruudulla olon ja oman pelikoneen ehtona on se liikunta. Poika on luonteeltaan ei-liikunnallinen pohdiskelija, mutta hyvin on ymmärtänyt että liikkua pitää ja kaikenlaisessa ollut mukana, nyt sählyssä ja uinnissa.

Potki perseelle ja sano, että kännykkä lähtee ellei juokse joka päivä vähintään kuusi kilsaa.

Olet varmasti oikeilla jäljillä siinä, että harrastuksen tulisi olla kivaa. Lähtisin siitä liikkeelle: Tykkääkö lapsi uida? Harrastuksen ei ole pakko olla ohjattua tai tavoitteellista. Tai kiipeillä, ratsastaa (vaatii kyllä aika paljon eikä ole edullista), pitääkö lapsi temppuilusta (sirkus, parkour) jne.

Kännykkä kepin nokkaan..

No ei vaan. Yhdessö meidän lapset liikkuneet esim. sulkapalloa vanhemman kanssa.

Kaverit ei jostain syystä ainakaan myöntäneet harrastavansa liikuntaa tai sitten se oli sitä sählyä, jonka taas lapsi koki että on liikaa jengiä, ei tykkää.

Minä olin aina se, joka valittiin viimeiseksi joukkueeseen. Vihasin ”urheilua”.

Harrastin afro/jazz/yms-tanssia, stretchingiä (kuulostaa ysäriltä, koska on ysäriä) ja pitkiä kävelylenkkejä, uintia luonnonvesissä ja halleissa.

Aikuisena olen juossut pitkiäkin metsälenkkejä ja uinut, satunnaisesti jotain kehonhuoltoa ja ilmajoogaa yms.

Riippuu mistä tyttösi tykkää. Jos jokin tanssilaji osuu, se voisi tuntua muulta kuin urheilulta. Ei tietenkään mitään syömishäiriökilpailuryhmiä.

Kaverin kanssa uimahallissa käyminen oli minusta lapsena parasta.

Tsemppiä sinulle ja tytölle!

Geikätköily. Siinä on motivaatio etsiä niitä kätköjä vaikket sinä ole mukana. Kerta asutte keskisuuressa kaupungissa niin kätköjä pitäisi löytyä ihan kävelyetäisyydeltä.

Ohjatut urheilulajit ei ole kaikkien juttu, mutta oikeilla jäljillä olet siinä että liikunnasta kannattaa tehdä arkinen asia, mikä kuuluu elämään. Ei suorittamista tai pakkoa, vaan kannustaa löytämään itselleen sen liikkumisen ja ulkoilun ilon.

Meillä on lapsi joka pienenä oli hyvin kömpelö ja varovainen, joten liikkumiseen piti kannustaa. Vietiin ensin satujumppaan ja muihin pikkulasten harrastuksiin, ja sen jälkeen annettiin kokeilla mitä tahansa liikuntaharrastusta mitä milloinkin halusi, ja laji vaihtuikin usein. Lopulta löysi joukkuelajin mikä vei mukanaan ja nyt teini-ikäisenä treenaa monta kertaa viikossa ja urheilee muutenkin paljon, vetää liikuntakerhoja alakoululaisille jne.

Samalla täytyy myös muistaa että teinille kaverit on tärkeitä ja muillekin harrastuksille kuin vain liikunnalle pitää jäädä aikaa.

Mites judo tai taekwondo? Meidän vähiten liikunnallinen tykkää taekwondosta. Ohjaajat on HNMKY:llä aivan ihania! Käy siellä myös kuntonyrkkeilemässä.

Olet hyvä isä kun tajuat tuota miettiä. Mä olen itse juuri tuollainen huonon liikuntaitsetunnon omaava, aina tuntunut että en osaa oikein mitään liikuntaa harrastaa ja se ei todellakaan ole ollut mikään mukava tunne.

Vähintään yhtä tärkeä on se syömispuoli, ei liikkumatonkaan liho jos ei saa liikaa energiaa.

Jooga. Myy se tytölle sillä varjolla, että se auttaisi hänen selkäkipuihinsa. Siitä on helppo sitten lähteä tekemään muutakin.

Parasta on aikuisten esimerkki. Perheessä jos kaikki harrastaa liikuntaa ja käy lenkillä tulee lapsista lähes väkisin myös liikunnallisia. Omena ei kauas puusta putoa.

Vierailija kirjoitti:

Vähintään yhtä tärkeä on se syömispuoli, ei liikkumatonkaan liho jos ei saa liikaa energiaa.

Eikä liikuntakaan estä painonnousua, jos syö mitä sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Jooga. Myy se tytölle sillä varjolla, että se auttaisi hänen selkäkipuihinsa. Siitä on helppo sitten lähteä tekemään muutakin.

Luetun ymmärtäminen...?

Olisi hyvä että koulumatkat taittuisivat kävellen tai polkupyörällä, onko se mahdollista teille?

Vaikkei tyttö ole kilpailuhenkinen, hän voisi silti innostua myös peleistä. Esimerkiksi tennistä voi pelata aina oman tasoisen kaverin kanssa, ja tunnelma pelikaverin kanssa voi olla leikillinen, ei välttämättä veren maku suussa kilpailua.

Hyviä vastauksia tullut jo, mutta liikkuminen kerran viikossa ei ole lähellekään riittävästi. Alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua 3 tuntia JOKA PÄIVÄ ja vanhempien päivittäin 1,5 tuntia, josta puolet "reippaasti", tarkoittaen siis muuta kuin esim. kävelyä kouluun. Nämä suositukset ovat siis terveyden kannalta vähimmäisvaatimus.

Ap:lle pisteet siitä että kannat huolta lapsesi hyvinvoinnista :) Exäsi kanssa voisit myös ehkä keskustella asiasta ja sen tärkeydestä ja kehottaa häntäkin miettimään millaisia eväitä elämään haluaa lapselle antaa. Tiedon puutetta hyvästä ravitsemuksesta ja terveistä elämäntavoista ei nykyaikana voi kenelläkään olla, ja kasvatuksen laiminlyönti näiltä osin on suorastaan vastuutonta.

Meillä tässä asiassa on ollut ihan selvä ero pojan ja tytön välillä. Poika meni ennakkoluulottomasti mukaan joukkuelajiin, jossa onkin ihan luonnonlahjakkuus eli pärjäsi alusta alkaen hyvin. Ei vaatinut kaveria mukaan, vaan ystävystyi nopeasti muiden kanssa. Sille tielle jäi eli harrastaa samaa lajia edelleen, pian on täysi-ikäinen. Samaa lajia hän on nähnyt minun harrastavan aina ja on ollut treeneissäni mukana :)

Reilun vuoden nuorempi siskonsa kokeili samaa joukkuelajia, pärjäsi siinä hyvin, eli on luontainen lahjakkuus. Mutta kärsi, kun ei saanut saman lajin harrastajista "sydänystäviä" eli ei tuntenut oloaan kivaksi ison porukan keskellä, ilman parasta kaveria. Nyt ei suostu palaamaan lajin pariin enää ollenkaan, tästä samaisesta syystä, vaikka näen että hän kaipaa lajia edelleen.

Eli paras kannustin voi olla se, että ap:n tyttö saa jonkun ystävän harrastamaan kanssaan. Lajejahan voi olla aluksi montakin tai voi siirtyä lajista toiseen - jos vaan se kaveri tulee mukana. Meillä lapset ovat olleet alle 10-vuotiaina liikuntaseuran järjestämässä liikuntakerhossa (jota tosin oli vain kerran viikossa, mutta pääsi tutustumaan eri lajeihin), kokeilivat parin vuoden ajan taekwondoa, kokeilivat ratsastamista ja jalkapalloakin. Tyttö oli muutaman vuoden erilaisissa jumpissa mukana, ihan pikkuisena baletissakin.

Nykyisellään siis poika pelaa sarjassa omaa joukkuelajiaan, tytär jumppaa kotona. Oman lajin löytyminen voi olla haastavaa ja kannattaa antaa mahdollisuus kokeilla vähän kaikkea. Ja tosiaan oma esimerkki on tärkeä; olen ottanut lapsia mukaan pienestä pitäen kuntosalille (aluksi muksulaan, iän myötä vähän treenaamaankin), lenkille, retkille ja vaelluksille jne.