Lue keskustelun säännöt.
Lapset eivät tottele, äitinsä vähättelee sääntöjäni ja kieltojani
"..ttuununut isä"
28.12.2019 |
Lapsemme käyttäytyvät huonosti, eivät tottele kehotuksia ja tekevät kaikkea häiritsevää. Olen isä, joka haluaisi estää tätä kertomalla sääntöjä ja kieltoja. Lasten äiti kuitenkin vähättelee jatkuvasti tekemisiäni ja vieläpä lasten silmien edessä.
Hän sanoo aina että älä tee noin ja älä sano noin, vaikka lapsemme esim olisivat juosseet rappukäytävään ilman kenkiä metelöimään. Olen itse aivan raivona/hermoromahduksen partaalla. Haluaisin vaan heidän käyttäytyvän paremmin.
En tiedä mitä tehdä. Onko ero ainoa ratkaisu, vai meneekö tilanne vielä pahempaan suuntaan?
Terveisin "..ttuuntunut isä"
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimosi voi olla vaikka kasvatustieteiden tohtori, mutta kertomasi perusteella pahasti epäonnistunut omassa elämässään.
Kysymys johon en ole löytänyt vielä vastausta on koska tilanne kärjistyi vai saavutitko vain kriittisen pisteen ? Millaista oli kun lapsesi olivat pieniä ? Oman kokemuksen mukaan kyllä jo pientäkin pitää komentaa ( ei hyväksyttävä verbi nykyään ? ) . Olitteko aiemmin samalla viivalla ?
Esimerkit mitä kerroit lastesi käytöksestä eivät ole "hyväksyttäviä". Hyväksyttävällä tarkoitan ettei lapsi voi ja saa riehua jo oman ja muiden turvallisuuden päättömästi. Lisäksi se ei ole oikein muita kohtaan .
En osaa oikein ilmaista tätä, sanotaanko että elämä ei ole Summerhill.
Jos ja kun vaimosi ei suostu metodeista edes keskustelemaan eikä näe mitään ongelmaa kun hän ammattilaisena kyllä osaa niin mitä sinä voit tehdä, et mitään sorry.
Ja kyllä olen samaa mieltä kanssasi täällä saadusta lyttäyksestä ja oletuksista vain sen takia , että olet mies.
"..ttuuntunut isä" kirjoitti:
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Mä tuolla jo kirjoitinkin että "älä aja" ennekuin hulinat on seis,koskee rouvaakin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"..ttuuntunut isä" kirjoitti:
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Lapsesi kuulostavat ap normaaleilta, väsyneinä lapset hölmöilevät.
Aiheutatko ap perheessä jatkuvan ikävän ilmapiirin paasaamisellasi ja huutamisellasi?Jos vaimosi on varhaiskasvatusalan koulutettu ammattilainen, hän aivan varmasti tietää lasten kasvattamisesta enemmän kuin sinä. Miksi vähättelet siis vaimoasi?
Ei ne varhaiskasvatuksen koulutetut ammattilaisetkaan aina osaa, jotku on niin uppoutuneet siihen positiiviseen pedagogiikkaan, että ryhmän hallinta on täysin hukassa, kaiken pitäisi olla mukavaa ja pinkkiä hattaraa koko ajan, mikä on tietenkin täysin luonnotontakin. Lapset on oppineet, että voivat perseillä miten sattuu, eikä siitä kuitenkaan seuraa mitään, kun ei saa rankaista (se on nöyryyttävää), ei saa korottaa ääntään (eihän aikuiset nyt koskaan saa suuttua tai näyttää tunteitaan), ei saa ottaa kiinni (väkivaltaa) jne.
Eipä jaksa kasvattaa nykyisin kiireisen työpäivän jälkeen,jossa yks lapsi vastaa kahta entistä,ei jaksa komentaa omiaan.
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Älä aja. Sano että auto ei liiku mihinkään ennen kun takapenkillä on hiljaista ja rauhallista. Sitten kökötätte siinä niin kauan kunnes mukelot oppivat että mitä isä sanoo, sen isä toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.
Jos et vielä, niin jossain vaiheessa sinäkin mietit miksi helvetissä piti tehdä lapsia. Onnea valitsemallasi tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.
Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Tilanne ei tule parantumaan.
Toinen lapseni käytti tilannetta aina hyväkseen, kun äiti oli kotona. Sanomisillani ei silloin ollut väliä. Muuten kyllä uskoi minuakin.
Eron jälkeen ei ole lapsen kanssa ongelmia ollut. Siis minulla. Äidillä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Missäs kohtaa tämä retuuttamiseksi muuttui?
Olet selvästi yksi näistä ylisuojelevista äideistä, jotka näkevät HIRVIÖN miehessä, joka pitää tervettä kuria yllä (tai siis yrittää... kanssasihan tämä ei onnistu kun pilaat asian tilanteeseen raivokkaasti puuttumalla lapsen kuullen ja nähden...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Missäs kohtaa tämä retuuttamiseksi muuttui?
Olet selvästi yksi näistä ylisuojelevista äideistä, jotka näkevät HIRVIÖN miehessä, joka pitää tervettä kuria yllä (tai siis yrittää... kanssasihan tämä ei onnistu kun pilaat asian tilanteeseen raivokkaasti puuttumalla lapsen kuullen ja nähden...)
Aika usein näkee isiä, jotka leikkipuistossa sekä raivoavat ja samalla retuuttavat vastustelevaa lasta haluamaansa suuntaan.
Onko raivoaminen sinusta sovelias kasvatustapa? Mitä lapsi oppii siitä? Uskotko, että hermonsa menettävä vanhempi on rauhallista alttiimpi käyttämään väkivaltaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Missäs kohtaa tämä retuuttamiseksi muuttui?
Olet selvästi yksi näistä ylisuojelevista äideistä, jotka näkevät HIRVIÖN miehessä, joka pitää tervettä kuria yllä (tai siis yrittää... kanssasihan tämä ei onnistu kun pilaat asian tilanteeseen raivokkaasti puuttumalla lapsen kuullen ja nähden...)
Raivoaminen ei ole tervettä kuria.
Vierailija kirjoitti:
"..ttuuntunut isä" kirjoitti:
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Älä aja. Sano että auto ei liiku mihinkään ennen kun takapenkillä on hiljaista ja rauhallista. Sitten kökötätte siinä niin kauan kunnes mukelot oppivat että mitä isä sanoo, sen isä toteuttaa.
Teoriassa joo hyvä, mutta entä jos nenille pomppivat lapset ottaa sen ajamattomuudenkin sellaisena, että nimenomaan LAPSET on tilanteessa niskan päällä? Valta-asetelma missä lapset päättää milloin auto liikkuu = epänormaalia ja ei hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"..ttuuntunut isä" kirjoitti:
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Älä aja. Sano että auto ei liiku mihinkään ennen kun takapenkillä on hiljaista ja rauhallista. Sitten kökötätte siinä niin kauan kunnes mukelot oppivat että mitä isä sanoo, sen isä toteuttaa.
Teoriassa joo hyvä, mutta entä jos nenille pomppivat lapset ottaa sen ajamattomuudenkin sellaisena, että nimenomaan LAPSET on tilanteessa niskan päällä? Valta-asetelma missä lapset päättää milloin auto liikkuu = epänormaalia ja ei hyvä.
Tässä pitääkin olla mukana tilannetaju ja käyttää tätä menetelmää silloin kun se sopii tilanteeseen. Esim. kun ollaan menossa jonnekin kivaan paikkaan mistä lapset tykkäävät. Kylään serkulle, kauppaan ostamaan jotain kivaa mitä on luvattu jne. Isä voi nousta autosta ulos hengittelemään syvään vähäksi aikaa. Ja kyllä ne lapset pian kyllästyvät istumaan paikallaan olevassa autossa tilanteessa kuin tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Missäs kohtaa tämä retuuttamiseksi muuttui?
Olet selvästi yksi näistä ylisuojelevista äideistä, jotka näkevät HIRVIÖN miehessä, joka pitää tervettä kuria yllä (tai siis yrittää... kanssasihan tämä ei onnistu kun pilaat asian tilanteeseen raivokkaasti puuttumalla lapsen kuullen ja nähden...)Aika usein näkee isiä, jotka leikkipuistossa sekä raivoavat ja samalla retuuttavat vastustelevaa lasta haluamaansa suuntaan.
Onko raivoaminen sinusta sovelias kasvatustapa? Mitä lapsi oppii siitä? Uskotko, että hermonsa menettävä vanhempi on rauhallista alttiimpi käyttämään väkivaltaa?
Kai sinä nyt sitten välittävänä aikuisena olet ainakin tehnyt ilmoituksen näistä usein näkemistäsi retuuttajista?
Mulla oli edellä mainittu autossariehumistilanne kun vein lapsiani ja naapurin lasta uimakouluun. Lapset intoutuivat ihan liikaa kun saivat olla kaverin kanssa ja pääsivät uimaan. Kummasti auttoi kun ilmoitin että auto ei liiku ennen kun pelleily ja temppuilu loppuvat. Pari kertaa kun olin tämän tehnyt niin riehuminen loppui lopullisesti. Kannattaa uhkailla ja myös toteuttaa uhkauksensa (kunhan ei uhkailee mitään pelottavaa vaan vain kohtuullisia asioita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hiukan lisää asenteellista, sukupuolivärittynyttä tekstiä aiheesta...
Äidit suhtautuvat lähtökohtaisesti lapsiinsa ylisuojelevasti, tämä lienee jollain tapaa biologinen tekijä.
Nainen kokee miehen erilaisen (lue: jyrkempi/määräävämpi) kasvatustyylin hyökkäyksenä ja uhkana lapselle.
Tämä siis jo ihan parisuhteissa, joissa lapsi on biologisesti yhteinen...
...ja vielä suurempi uhka mies on uusperheissä, eli siis kuviossa missä lapsi ei ole miehen ”oma”.Näitä havaintoja olen tehnyt sekä omassa elämässäni, että lähipiirissäni.
Näin itsekin uusperheen esikoisena aiemmin ajattelin. Olin perheen ei kenenkään lapsi. Kunnes sain mieheni kanssa lapsia ja hän vetäytyi kasvatusvastuusta ja "liittoitui" lasten kanssa.
Esim. Metelöidään rappukäytävässä siellä kulkiessa. Tömistellään ja kirkutaan (miten kirkua taipuu?) oli lasten puolella ettei siellä voi kulkea yhtään hiljempaa. Olin eri mieltä.
Kyllä sattui kun teoriani uusperheen hierarkisuudesta meni romu koppaan. Näin se biologinen isä vähät välitti hyvistä tavoista että lapset osaisivat toimia tulevaisuudessa.
Oma yksittäinen kokemuksesi ei tee siitä tyypillistä, valtavirtaa edustavaa mallia...
P.S. se taipuu muotoon ’kirutaan’ :)
Ohiksena voi yhtyä edelliseen. Hyvin monessa perheessä näkee kilpailun lasten suosiosta. Itse muistan kuinka hyvin käytettiin hyväksi vanhempien erilaista suhtautumista.
Tuossa nyt ei ole mitään kummallista eikä epänormaalia.
Kasvatustyylissä saa olla pieniä nyanssi-eroja, se ei ole vahingollista....
...se että toisen vanhemman kasvatuksellisiin toimiin puututaan itse tilanteissa, on sen sijaan jopa TUHOISAA.Kun toinen vanhempi raivoaa ja retuuttaa lapsia "kasvatusmielessä", jokainen vastuullinen vanhempi puuttuu siihen. Muu olisi tuhoisaa lapsille.
Missäs kohtaa tämä retuuttamiseksi muuttui?
Olet selvästi yksi näistä ylisuojelevista äideistä, jotka näkevät HIRVIÖN miehessä, joka pitää tervettä kuria yllä (tai siis yrittää... kanssasihan tämä ei onnistu kun pilaat asian tilanteeseen raivokkaasti puuttumalla lapsen kuullen ja nähden...)Aika usein näkee isiä, jotka leikkipuistossa sekä raivoavat ja samalla retuuttavat vastustelevaa lasta haluamaansa suuntaan.
Onko raivoaminen sinusta sovelias kasvatustapa? Mitä lapsi oppii siitä? Uskotko, että hermonsa menettävä vanhempi on rauhallista alttiimpi käyttämään väkivaltaa?
Porvoolaisia leikkipuistoja nämä missä tapaat käydä?
Kuulostaa että tässä ketjussa jotkut ihmiset sekoittavat kurin ja kurituksen. Kuri on kohtuullisen käytöstapojen oppimista. Sisältäen sellaiset asiat kuin pöytätavat, nukkuma-ajat jne. Siis sitä että lapsi oppii sosiaaliset tavat ja osaa olla ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kuritus on sitten ihan jotain muuta.
ellumaks kirjoitti:
"..ttuuntunut isä" kirjoitti:
Lasten äiti kehuu olevansa kasvatusalan ammattilainen, mutta kuitenkin juuri hänen lapsensa juoksevat kaupassa, temppuilevat esim autossa heittelemällä tavaroita, availemalla ikkunoita/turvavöitä tai potkimalla etupenkkiä kuraisilla kengillä... Ja jos minä noista suutun, heidän äitinsä keksii jonkun mitättömän puolustuksen heidän hyväkseen (esim ovat vaan väsyneitä) tai vaientaa minut yksinkertaisesti sanomalla "älä paasaa siinä". Mitä tuon jälkeen enää viitsii tehdä kuin niellä kiukkunsa ja keskittyä ajamiseen...
Mä tuolla jo kirjoitinkin että "älä aja" ennekuin hulinat on seis,koskee rouvaakin!
Kunhan rouva on vapaa lähtemään autosta, ettei siinä syyllisty vapaudenriistoon.
Olet älykäs? Ettekä ole keskustelleet kasvatustavoista ja -arvoista jo ennen lasten hankkimista?
Ei jatkoon.