Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä
Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä. Lastensaanti-iän ylittäneistä suomalaismiehistä joka neljäs on lapseton. Tilastossa lastensaanti-iän ylittäneet ovat täyttäneet 45 vuotta.
”Jotkut heistä saavat toki vielä lapsia, mutta kyse on hyvin pienestä osuudesta”, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.
”Tällä hetkellä 30-vuotiaiden miesten kohdalla luku tulee oletettavasti olemaan vielä korkeampi, koska heidän sukupolvessaan syntyvyys on laskenut rajusti.”
Rotkirchin mukaan lapsettomien osuus on lisääntynyt viime vuosikymmenen aikana vahvasti kaikissa ikäryhmissä.
Useampi kuin joka viides nainen ja joka neljäs mies tulee olemaan vailla omaa lasta elämänsä aikana. Valtaosa heistä olisi toivonut tulevansa vanhemmaksi.
Miehillä keskeinen syy lapsettomuuteen on sopivan kumppanin puuttuminen. Väestöliiton kyselytutkimuksessa 20–35-vuotiaista miehistä yli puolet kertoi lapsettomuuden syyksi kumppanin puuttumisen. Joka neljäs vastaaja kertoi, että elämässä on muita mielenkiinnon kohteita kuin perheen perustaminen.
Koulutustaso vaikuttaa miesten lapsettomuuteen siten, että pelkän perusasteen koulutuksen saaneet miehet jäävät useammin lapsettomiksi kuin korkeasti koulutetut. Naiset saavat lapsia tasaisesti kaikissa koulutusluokissa.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.329103
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä uutinen ihan oikeasti huolestuttavaa luettavaa. Onnellinen oma perhe on monelle koko elämän peruskallio. Harmi jos niin moni joutuu jäämää siitä kokonaan paitsi. Kuvittelisin joukosta löytyvän monta kuka ansaitsisi olla onnellinen.
Kun ei ole perheen tarkoitus olla peruskallio miehelle, vaan sen vanhemman olla peruskallio lapsilleen. Kun osa miehistä on pelkkiä yli-isoja vauvoja joista ei ole isiksi tai edes itsenäisiksi eläjiksi, asutaan äidillä tuilla eläen ja kitistään, miten instabeibet ei ole jonossa ovella.
Hyvä että lapsen tasolla oleva ei lisäänny.
Miksi tunget tuota sontaa joka palstalle. Mihin oikein pyrit?
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin mielelläni jäänyt lapsettomaksi.
M36
Jos oikeasti olisit halunnut jäädä lapsettomaksi, se olisi ollut täysin mahdollista. Ei kukaan voi aikuista pakottaa vanhemmaksi. Jos vaivautuu huolehtimaan ehkäisystä, ei tule isäksi. Vai jätitkö tämän ehkäisyn jonkun muun hoidettavaksi?
Jos ei halua vanhemmaksi kannattaa ehkäisy huolehtia itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että Suomessa olisi enemmän lapsettomia miehiä kuin vaikka jossain Japanissa, jossa syntyvyys on ollut heikkoa pidempään kuin Suomessa. Japanilaiset naiset eivät ole enää 2000-luvun puolella halunneet parisuhdetta eivätkä lapsia. Siellä tämä ilmiö alko aikaisemmin kuin Suomessa on myös yleisempi.
En oikein usko tuohon uutiseen vaikka ihan asiallisen oloisessa lehdessä onkin julkaistu. Tämä menee samaan sarjaan sen uutisen kanssa, jossa pilkkuvirheen takia väitettiin suoratoistopalvelun seuraamisen saastuttavan enemmän kuin lentämisen.
Japanissa ongelma käsittääkseni on väestön ikääntyminen. Nuoret naiset ryhtyvät äideiksi, mutta heitä on liian vähän. Yhteiskunnalle se on onglema jos liian suuri osa on eläkeläisiä samaan aikaan.
Suomessa taas lapsenteko iässä olevat naiset ja miehet jäävät sinkuiksi. Joko omasta tahdostaan tai tahtomatta.
Olet väärässä. Japanissa "ongelma" on nimenomaan se, että ihmiset eivät joko halua lapsia tai puolisoa tai eivät löydä sitä.
Suomessa "matala" syntyvyys johtuu pienistä ikäluokista.
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Suomessa on todella asiat liian hyvin kun voidaan viritellä tällaista täysin turhaa ja ennenpitkää todella haitalista vastakkainasettelua sukupuolten välille? Mitä tällä saavutetaan?
Ilmankos olemme niin useassa barometrissä maailman onnellisimpien kansojen joukossa.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Ja naisethan ei harrasta tätä valikointia tasa-arvossa niinku ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Useampi kuin joka viides nainen tulee olemaan vailla omaa lasta elämänsä aikana. Valtaosa heistä olisi toivonut tulevansa vanhemmaksi."
Tämän palstan mukaan naisen lapsettomuus on aina oma valinta, kuten sinkkuuskin. Yritetään vaan selitellä miten hienoa vastuuton sinkkuelämä on, mutta samalla itketään illat yksinäisyyttä ja perheen kaipuuta.
En minä ainakaan itke; minulla nimittäin on perhe. Vaikka lapsia ei olekaan kun en ole niitä halunnut. Eivät ne lapset ole ainoa asia, joka tekee ihmisen onnelliseksi. Itse asiassa päinvastoin, mitä olen lapsellisten kavereiden elämää joutunut seuraamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ihnettele. Kun seuraan kavereitani, sekä miehiä että naisia, saman ilmiön näkee.
Mieskaverit kaipaavat perheen perustamista ja arkea, ja niin periaatteessa naisetkin, mutta kun ne miehet on niin rumia, liian tylsä työ, huono hiusmalli, ei tarpeeksi varakas, käyttää väärän merkkistä takkia, ei osta tarpeeksi kalliita lahjoja jne.
Ja nämä emännät eivät edes ole mitään miss universumeja, vaan tavallisia talliaisia tavallisissa töissä, vakuuttuneina siitä että kyllä se satuprinssi vielä tulee, ja kukaan muu ei ole kyllin hyvä.
Artikkelissa kerrottiin aika selkeästi mikä auttaisi. Koulutus. Mutta ei, eipä se sinulle sovi. Sen sijaan louskutat leukojasi naisten nirsoudesta, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että Suomessa olisi enemmän lapsettomia miehiä kuin vaikka jossain Japanissa, jossa syntyvyys on ollut heikkoa pidempään kuin Suomessa. Japanilaiset naiset eivät ole enää 2000-luvun puolella halunneet parisuhdetta eivätkä lapsia. Siellä tämä ilmiö alko aikaisemmin kuin Suomessa on myös yleisempi.
En oikein usko tuohon uutiseen vaikka ihan asiallisen oloisessa lehdessä onkin julkaistu. Tämä menee samaan sarjaan sen uutisen kanssa, jossa pilkkuvirheen takia väitettiin suoratoistopalvelun seuraamisen saastuttavan enemmän kuin lentämisen.
Japanissa ongelma käsittääkseni on väestön ikääntyminen. Nuoret naiset ryhtyvät äideiksi, mutta heitä on liian vähän. Yhteiskunnalle se on onglema jos liian suuri osa on eläkeläisiä samaan aikaan.
Suomessa taas lapsenteko iässä olevat naiset ja miehet jäävät sinkuiksi. Joko omasta tahdostaan tai tahtomatta.
Olet väärässä. Japanissa "ongelma" on nimenomaan se, että ihmiset eivät joko halua lapsia tai puolisoa tai eivät löydä sitä.
Suomessa "matala" syntyvyys johtuu pienistä ikäluokista.
Eikä se edes mikään ongelma ole. Syntyvyyden lisääntyminen olisi ongelma. Mistä kaikille saataisiin töitä, kun robotisaatio hävittää ne työpaikat mitä vielä tietokoneiden tulon jälkeen jäi. Yhteiskunta pyörii koko ajan pienemmällä määrällä työvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Maaseutu on peräkamarin poikia pullollaan. Eikä se sieltä äiteen uuninpankolta mihinkää lähde.
Eri asia sitten on, että olisko niistä vanhemmiksi ylipäätään.
Syrjäytyminen on kanssa yksi. Kynnelle kykenevät ovat ainakin omassa lähipiirissä etsineet Venäjältä naisen. Tinder on nykyisellään helpottanut sinne päin yhteydenottamista vaan eipä tuonne lähdetä ilman varoja.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Koska NAISET niitä kakaroita haluavat ja NAISET sitä tasa-arvoa haluavat, niin silloin se on aivan validi vaatimus ja kuten sen kuuluisikin mennä. Se alkaa olla korkea aika naisten tajuta, että kaikkea ei saa. Pitää priorisoida haluamisensa. Se on joko tai, ei niin että naisen haluamiset = on miesten haluamiset ja miesten kuuluisi vielä maksaa omien haluamisten lisäksi naisten haluamiset, vain sen tähden kun naiset kuvittelevat ja ovat pöljissä päissään kuvittelleet että ovat sen vaatimiseen oikeutettuja.
Se joka haluaa, SE myös maksaa viulut ! Ei niin, kuten naiset ajattelevat = minä haluan ja vaadin = SINÄ maksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Ja naisethan ei harrasta tätä valikointia tasa-arvossa niinku ollenkaan.
Annatko esimerkin miten perhe elämässä nainen voi valita tasa-arvosta ne parhaat puolet? Pistää miehen synnyttämään ja äitiyslomalle vai..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Koska NAISET niitä kakaroita haluavat ja NAISET sitä tasa-arvoa haluavat, niin silloin se on aivan validi vaatimus ja kuten sen kuuluisikin mennä. Se alkaa olla korkea aika naisten tajuta, että kaikkea ei saa. Pitää priorisoida haluamisensa. Se on joko tai, ei niin että naisen haluamiset = on miesten haluamiset ja miesten kuuluisi vielä maksaa omien haluamisten lisäksi naisten haluamiset, vain sen tähden kun naiset kuvittelevat ja ovat pöljissä päissään kuvittelleet että ovat sen vaatimiseen oikeutettuja.
Se joka haluaa, SE myös maksaa viulut ! Ei niin, kuten naiset ajattelevat = minä haluan ja vaadin = SINÄ maksat.
No mutta jos mies ei halua lapsia niin hänen ei tarvitse niitä hankkia...? Kai sitä nyt aikuinen ihminen ihan osaa sanoa EI, hyvänen aika!

Otapa lääkkeesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
Tai sitten vaan suomalaisten miesten sprma on niin huonolaatuista
Tämä on totta. Luovutussperma tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaseutu on peräkamarin poikia pullollaan. Eikä se sieltä äiteen uuninpankolta mihinkää lähde.
Eri asia sitten on, että olisko niistä vanhemmiksi ylipäätään.
Syrjäytyminen on kanssa yksi. Kynnelle kykenevät ovat ainakin omassa lähipiirissä etsineet Venäjältä naisen. Tinder on nykyisellään helpottanut sinne päin yhteydenottamista vaan eipä tuonne lähdetä ilman varoja.
LuxExpress alkaen 18 e/suunta ja sähköisen viisumin saa nykyisin ilmaiseksi. Siis 36 euroa viikonlopun matkoista esimerkiksi tammikuun puolessa välissä viikonloppuna (pe-su). Päälle majoitus edullisessa hotellissa, booking.comin kautta löytyy esim. 1hh kahdelle yölle hintaan 46 e. Matkat ja majoitus siis yhteensä 82 euroa. Siihen päälle vähän rahaa ruokaan (sitä menisi Suomessakin). Jos jollain ei ole tuohon varaa, niin hänellä ei todellakaan ole varaa myöskään perheen perustamiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Koska NAISET niitä kakaroita haluavat ja NAISET sitä tasa-arvoa haluavat, niin silloin se on aivan validi vaatimus ja kuten sen kuuluisikin mennä. Se alkaa olla korkea aika naisten tajuta, että kaikkea ei saa. Pitää priorisoida haluamisensa. Se on joko tai, ei niin että naisen haluamiset = on miesten haluamiset ja miesten kuuluisi vielä maksaa omien haluamisten lisäksi naisten haluamiset, vain sen tähden kun naiset kuvittelevat ja ovat pöljissä päissään kuvittelleet että ovat sen vaatimiseen oikeutettuja.
Se joka haluaa, SE myös maksaa viulut ! Ei niin, kuten naiset ajattelevat = minä haluan ja vaadin = SINÄ maksat.
No mutta jos mies ei halua lapsia niin hänen ei tarvitse niitä hankkia...? Kai sitä nyt aikuinen ihminen ihan osaa sanoa EI, hyvänen aika!
Mutta naiset usein haluaisivat silti niitä lapsia ja tuskastelevat ettei ole heidän mielestään tarpeeksi kelvollisia miehiä vapaana. Monesti jos mies sanoo suoraan "EI" niin hän ei saa sen enenpää sitä naista kuin sitä lastakaan. Tämän takia monet miehet jarruttelee lastenteossa, koska suora "EI" tarkoittaisi todennäköisesti naisen lähtöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
Tai sitten vaan suomalaisten miesten sprma on niin huonolaatuista
Tämä on totta. Luovutussperma tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.
Johtuuko suomalaisten miesten huonosta spermasta, huonoista geeneistä vai molemmista?
Ja siitäkään huolimatta että asut maassa jossa naiset horoimpi@ sinä et saa pllua. On se kumma juttu. Mistä johtuu? Oletko impotentti ?