Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä

Vierailija
27.12.2019 |

Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä. Lastensaanti-iän ylittäneistä suomalaismiehistä joka neljäs on lapseton. Tilastossa lastensaanti-iän ylittäneet ovat täyttäneet 45 vuotta.

”Jotkut heistä saavat toki vielä lapsia, mutta kyse on hyvin pienestä osuudesta”, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

”Tällä hetkellä 30-vuotiaiden miesten kohdalla luku tulee oletettavasti olemaan vielä korkeampi, koska heidän sukupolvessaan syntyvyys on laskenut rajusti.”

Rotkirchin mukaan lapsettomien osuus on lisääntynyt viime vuosikymmenen aikana vahvasti kaikissa ikäryhmissä.

Useampi kuin joka viides nainen ja joka neljäs mies tulee olemaan vailla omaa lasta elämänsä aikana. Valtaosa heistä olisi toivonut tulevansa vanhemmaksi.

Miehillä keskeinen syy lapsettomuuteen on sopivan kumppanin puuttuminen. Väestöliiton kyselytutkimuksessa 20–35-vuotiaista miehistä yli puolet kertoi lapsettomuuden syyksi kumppanin puuttumisen. Joka neljäs vastaaja kertoi, että elämässä on muita mielenkiinnon kohteita kuin perheen perustaminen.

Koulutustaso vaikuttaa miesten lapsettomuuteen siten, että pelkän perusasteen koulutuksen saaneet miehet jäävät useammin lapsettomiksi kuin korkeasti koulutetut. Naiset saavat lapsia tasaisesti kaikissa koulutusluokissa.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.329103

Kommentit (198)

Vierailija
21/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen yli 30v nainen enkä ole ikinä miestä löytänyt, ja silloinkin kun yritän deittipalstoja selailla niin valtaosa ilmoittaa heti kättelyssä ettei halua lapsia, ja yli 40v on jo lapset tehty eikä enempää haluta.

Harkitsen vakavasti muuttamista 400-600km pohjoisempaan täältä pk-seudulta, taitaa olla viimeinen mahdollisuuteni saada perhe, tai edes se puoliso. :( Olen niin väsynyt olemaan yksin.

Vierailija
22/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieluummin yksin kuin palstapersun keittiöorjana ja kakkosäitinä. Se oma mutsi on näille jäbille aina ykkönen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko että valtaosa noista lapsettomista olisi halunnut omaa lasta. Voi olla että sanovat niin kun kysytään, mutta ei tosipaikan tullen sitä sitten haluakaan.

Itse tunnen useita 30-40v miehiä, joiden ykköshaave on saada vaimo ja lapsia

Vierailija
24/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaanpa että tahtomattaan lapsettomia miehiä on sekä Intiassa että Kiinassa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti enemmän.

Jos Suomi-juntti ilman jää, se on kiinni persoonallisuushäiriöistä, epäsosiaalisesta elämäntavasta ja päihderiippuvuudesta.

Aivan varmasti enemmän kaikilla laskutavoilla Intiassa ja Kiinassa. Siellä lisäksi perhe on suuremmassa arvossa kuin täällä. Kyseinen tutkimus ei kerro mitään todellisuudesta.

Vierailija
25/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen yli 30v nainen enkä ole ikinä miestä löytänyt, ja silloinkin kun yritän deittipalstoja selailla niin valtaosa ilmoittaa heti kättelyssä ettei halua lapsia, ja yli 40v on jo lapset tehty eikä enempää haluta.

Harkitsen vakavasti muuttamista 400-600km pohjoisempaan täältä pk-seudulta, taitaa olla viimeinen mahdollisuuteni saada perhe, tai edes se puoliso. :( Olen niin väsynyt olemaan yksin.

Ulkomailta löytyy helpommin. Pohjoinen on väärä ilmansuunta.

Vierailija
26/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikista ei todellakaan ole isiksi, eikä kaikista äideiksikään. Heidän on parempikin olla lisääntymättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä uutinen ihan oikeasti huolestuttavaa luettavaa. Onnellinen oma perhe on monelle koko elämän peruskallio. Harmi jos niin moni joutuu jäämää siitä kokonaan paitsi. Kuvittelisin joukosta löytyvän monta kuka ansaitsisi olla onnellinen.

Kun ei ole perheen tarkoitus olla peruskallio miehelle, vaan sen vanhemman olla peruskallio lapsilleen. Kun osa miehistä on pelkkiä yli-isoja vauvoja joista ei ole isiksi tai edes itsenäisiksi eläjiksi, asutaan äidillä tuilla eläen ja kitistään, miten instabeibet ei ole jonossa ovella.

Hyvä että lapsen tasolla oleva ei lisäänny.

Vierailija
28/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ei todellakaan ole isiksi, eikä kaikista äideiksikään. Heidän on parempikin olla lisääntymättä.

Onko aikaisemmin sitten ollut huomattava joukko isiä joiden olisi pitänyt jättää lapset tekemättä kokonaan ja ymmärtää vetäytyä peräkammariin yksin?

Huolestuttavinta on nopea muutos. Miksei naiset ja miehet löydä toisiaan enää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/198 |

Koskee vain Suomea ilmeisesti...

Vierailija
30/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No se on voi voi. Kaikki vaan ei saa kaikkea, mitä haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä uutinen ihan oikeasti huolestuttavaa luettavaa. Onnellinen oma perhe on monelle koko elämän peruskallio. Harmi jos niin moni joutuu jäämää siitä kokonaan paitsi. Kuvittelisin joukosta löytyvän monta kuka ansaitsisi olla onnellinen.

Kun ei ole perheen tarkoitus olla peruskallio miehelle, vaan sen vanhemman olla peruskallio lapsilleen. Kun osa miehistä on pelkkiä yli-isoja vauvoja joista ei ole isiksi tai edes itsenäisiksi eläjiksi, asutaan äidillä tuilla eläen ja kitistään, miten instabeibet ei ole jonossa ovella.

Hyvä että lapsen tasolla oleva ei lisäänny.

Tarpeetonta tuollainen vastakkainasettelu. Perhe on tietysti tukena toinen toisilleen! Ollaan yhdessä se toistemme peruskallio. Vanhemmat lapsilleen ja lapset vanhemmilleen. Sitä on tiivis yhteisöllisyys. Tukea ja turvaa kaikille sitä tarvitseville. Rakkautta ja läheisyyden tunnetta. Eiköhän suurin osa vanhemmista koe saavansa voimaa ja jaksamista perheestään. Tarkoitusta elämäänsä ja onnellisuutta.

Vierailija
32/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yli 30v nainen enkä ole ikinä miestä löytänyt, ja silloinkin kun yritän deittipalstoja selailla niin valtaosa ilmoittaa heti kättelyssä ettei halua lapsia, ja yli 40v on jo lapset tehty eikä enempää haluta.

Harkitsen vakavasti muuttamista 400-600km pohjoisempaan täältä pk-seudulta, taitaa olla viimeinen mahdollisuuteni saada perhe, tai edes se puoliso. :( Olen niin väsynyt olemaan yksin.

Ulkomailta löytyy helpommin. Pohjoinen on väärä ilmansuunta.

Komppaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea uskoa, että Suomessa olisi enemmän lapsettomia miehiä kuin vaikka jossain Japanissa, jossa syntyvyys on ollut heikkoa pidempään kuin Suomessa. Japanilaiset naiset eivät ole enää 2000-luvun puolella halunneet parisuhdetta eivätkä lapsia. Siellä tämä ilmiö alko aikaisemmin kuin Suomessa on myös yleisempi.

En oikein usko tuohon uutiseen vaikka ihan asiallisen oloisessa lehdessä onkin julkaistu. Tämä menee samaan sarjaan sen uutisen kanssa, jossa pilkkuvirheen takia väitettiin suoratoistopalvelun seuraamisen saastuttavan enemmän kuin lentämisen.

Vierailija
34/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nytkö miehet sitten haluavat saada lapsia?

Toisaalta kuuluu huutoja siitä kuinka naiset huijaavat miehiä isiksi jättämällä ehkäisyn salaa pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä jäin 36 -vuotiaana lapsettomana leskeksi. Vuoden päästä tuosta laittelin nettitreffi-ilmoitusta. Sain valtavasti ikäisiltäni miehiltä yhteydenottoja. Moni kertoi jo kirjoittelun alkumetreillä toiveestaan saada lapsen, heilläkään ei ollut ennestään.

Vierailija
36/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä vertailukohtaa Aasiasta:

"Japanin hallitus julkisti vuonna 2010 tutkimuksen, jonka mukaan yli 60 prosentilla 18–34-vuotiaista miehistä ei ollut tyttöystävää. Saman ikäisistä naisista puolet ilmoitti, ettei heillä ole poikaystävää."

https://www.sitra.fi/artikkelit/miljoonien-sinkkujen-maat/

Vierailija
37/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi hyvä että miehiäkin kannustettaisiin miettimään lastenhankintaa ajoissa. Tuntuu että moni mies alkaa kaivata perhettä silloin kun se on jo liian myöhäistä.

Tuntuu että koko asia on yksin naisten harteilla ja miehet vaan kulkee laput silmillä uhraamatta ajatustakaan perheen perustamiselle.

Toivon että miehet olisivat vähemmän passiivisia.

Vierailija
38/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kevytkenkäisimmät naiset ja eniten lapsettomia miehiä. Sattumaako?

Auuuuuuuu uuuuu. Suomalaiset miehet ovat kilttejä ja kunnollisia ja naiset hoooria😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😊😂😂😂

Vierailija
39/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin minäkin mielelläni jäänyt lapsettomaksi.

M36

Vierailija
40/198 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kevytkenkäisimmät naiset ja eniten lapsettomia miehiä. Sattumaako?

No sinähän se asiantuntija olet, kun olet yhden kevytkenkäinen naisen synnyttämä. Onko (oikeasta) isästäsi tietoa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme yhdeksän