Lasten näkemät henkimaailma ja kummitukset
Onko teidän lapsilla kokemuksia henkimaailmasta ja henkien näkemisestä? Miten nuo henget ilmestyvät vain lapsille? Pelottaa kun lapsi 5v, on alkanut puhumaan oomasta ja ayasta. Jouluaattona kertoi että ooma ja aya ovat hyväksyneet vanhempien antamat lahjat ja kertoneet tulevansa vierailulle uudestaan uutena vuotena. Lapsen tarhassa ei ole ketään tuon nimisiä eikä meillä ole tuttujakaan. Lapsi myös puhuu outoa kieltä aina kun ooma ja aya antavat itsestään merkin. Lapsi kertoi, että ooma on hänen mummonsa ja aya hänen lapsensa, mutta kaikkea ei saa kertoa. Huolestuttaa.
Kommentit (282)
Mitäköhän sellaiset ihmiset pelkäävät, jotka tuomitsevat ihan selvät tapaukset, joissa on kyse jostakin muusta kuin järjellä selitettävästä asiasta.
Miksi tuomitamuut, jos itseltä tällainen herkkyys puuttuu.
Oma edesmennyt äitini s 1913 oli hyvin herkkä kaikelle yliluonnolliselle.
Esim. Eräänä aamuna juotiin aamukahvia ja hän sanoi, että naapurin emäntä oli hänelle aamulla viiden aikaan ilmestynyt sängyn viereen ja sanonut, että Eino (hänen miehensä lähtee matkalle) lähtee matkalle. Äitini oli kysynyt, lähteekö hänkin miehensä kanssa. Naapuri sanoi, että mies lähtee yksin.
Lopettelimme kahvittelua ja näimme ikkunasta naapurin aikuisen pojan laittavan lippua puolitankoon.
Äitini meni pihalle kysymään, mitä oli tapahtunut? EINO oli kuollut aamulla viiden aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Palsta-esoteerikko tässä. Haluan tuoda sen tarkennuksen mukaan että henget eivät ole koskaan aaveita tai kummituksia, vaan aina joko maanläheisiä vainajia tal rauhattomia vainajia. Eli eläneen ihmisen sieluominaisuus (joskus myös astraalikeho/eetteriekeho), jonka herkkä ihminen voi aistia. Nämä ovat tavallista normisettiä (itse koko ajan palautan näitä oikeaan paikkaan) eivätkä nämä ole pelottavia. He eivät yleensä itse ymmärrä tilaansa eikä tarkoitus ole pelotella laisinkaan. Ovat vain hämmentyneitä.
Pieni lapsi muistaa yleensä myös n. 1-3 edellistä elämäänsä siinä ikävuosina 1-5. Sekin on normaalia. Kuten myös ystävät (mielikuvitusystävät) jotka ovat tuon puoleisen energiaentiteettejä eli sielutason ystäviä.
Täyttä potaskaa! Vainajahenget ja muut täällä aistittavat oliot ovat demoneja, jotka ottavat haluamansa olomuodon ilmestyessään ihmisille. Esiintyvät myös usein edesmenneinä rakkaita.
Tarkoitus on vietellä ihminen pois uskosta Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja syöstä helvettiin Taivaan sijasta.
Niihin ei saa pitää yhteyttä. Rukoilkaa Jeesukselta apua, jos kiusaavat teitä.
Lapsi on viaton ja helppo kohde. Onneksi unohtavat kasvaessaan nuo ilkimykset. En siis vanhempana olisi huolissani, mutta en rohkaisisi pitämään yhteyttä tai kutsumaan niitä.
148 lisää vielä
Maan päälle ei jää yksikään kuollut henkenä kummittelemaan. Olisihan täällä ruuhkaa, jos kaikki edelliset eläneet täällä haahuilisivat.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on umpikuuro koira, joka välillä ilmeisesti näkee henkiolentoja ja "kuulee" myös. Tuijottaa pelokkaana tiettyyn paikkaan ja sitten juoksee karkuun. Välillä tulee karmiva olo sen käytöksestä, kun todellakin tuntuu, että asunnossa on muitakin kuin me.
Olen yrittänyt kattoa, että näkeekö jotain varjoja vain ja niitä säikähtää.
Tämä koirakin on viisaampi kuin osa tänne kirjoittavista. Pysyy erossa demoneista.
Tavallaan hassua että jotkut sanovat entisiin eläimiin uskovien olevan sekaisin ja että heidän lapsista pitäisi tehdä lasu. Mutta kuitenkin iso osa maailman ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen, esim
Jumalaan tai Jeesuksen. Miksi henkiin uskominen tai se että uskoo että joku voi nähdä niitä, on niin erilaista ja yhtään sekopäisempää kuin se että ihmiset rakentavat kirkkoja tai temppeleitä Jumalalle tai jumalille? Miksi on OK rukoilla Jumalaa ja uskoa siihen että Jumala on puhunut ties kenelle, mutta ei siihen että lapsi muistaisi entisen elämänsä. En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaamurarius tukee kaikkea antikristillistä ja uskontojen sekoittamista, niillä ovat Raamatut Tanakit Toorat ja Koraanit rinnakkain. Suomea viedään pimeyteen niitten globaaliopeilla. 40 000 rapparia johdossa on karu lukema, myös Kirkon johdossa hrr!
No on vain yksi jumala. Vapamuurarit ovat ihsn oikeassa siinä. Eri uskonnot vain nimeävät sen eri lailla ja keksivät sille eri ominaisuuksia.
Eivät ne ole yksi jumala vaan monijumalaisuutta josta sanoo jo 1 käsky:
Minä olen herra sinun Jumalasi, älä pidä MUITA jumalia.
Ei kahta sanaa asiasta .
Käskyssä tarkoitetaan epäjumalia, kuten raha, jota palvotaan kuin Jumalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vain lapsille ilmesty. Kyllä jotkut herkät aikuisetkin niitä aistii. Itse kuulun tällaisiin. Tämä asettaa tietyt haasteensa nykymaailmassa, jossa sellaisiin asioihin ei uskota yleisesti. Pieneltä lapselta menee mielikuvitusystävinä (ja osa niistä onkin ihan aidosti omaa fantasiamaailmaa pelkästään), mutta jossain vaiheessa sitä joutuu opettamaan että nämä on sellaisia asioita joista ei kannata kauheasti kaikille puhua, yksityisiä juttuja.
Mä näen valopalloja ja ja lasermaisia valonsäteitä.
Millaisissa tilanteissa sä näet valopalloja? Mä näen myös.
Noita näen minäkin. Meillä on kaikilla lasiaisirtauma. Kannattaa teidänkin käydä tarkistuttamassa silmät. Mulle jouduttiin laserilla tikkaamaan varmistukset verkkokalvoihin, kun olivat jo lähteneet repeämään.
Olen saanut videoita valopalloista, joilla liikkuvat. Nähnyt myös livenä.
Ihan näin sivusta lukijana heitän, että onhan Jeesuskin "kuollut" ihminen. Häntä silti rukoillaan auttamaan ja uskotaan olevan elossa.
Jeesus sanoo ettei kukaan joka häneen uskoo, kuole vaan elää ikuisesti. Niin, että kyllähän kristitynkin kuuluu uskoa kuolleiden elävän henkinä.Henkiä on maailma täynnä, me emme vain näe heitä ja hyvä niin.
153 lisää: olin siis ulkona kuvaamassa ihan maisemia ja niihin useampiin samalla reissulla tuli vahingossa kuvattua valopallot. Kamerasta tai ilman sitä en niitä havainnut. Vasta kotona huomasin ne katsottuani tarkemmin videoita.
Kotiini tuli kaksi vallopalloa peräkkäin kesällä auringon valossa oven läpi olkkariin. Ajoin ne ulos Jeesuksen opettamilla käskyillä.
Näissä tapahtumissa oli useita vuosia välissä.
Onneksi olen uskossa enkä pelkää mitään. Tosiaan vain ajan ne Jeesuksen opetusten mukaan ulos.
Äitini jaksoi pitkään kertoa söpöä tarinaa kun minä lapsena juttelun kuolleiden tai henkiolentojen kanssa.
Sitten aikuisena mt-ongelmat kärjistyi psykoosiin.
Äiti ei enää taida pitää muistoja minun seinille puhumisesta söpönä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin sivusta lukijana heitän, että onhan Jeesuskin "kuollut" ihminen. Häntä silti rukoillaan auttamaan ja uskotaan olevan elossa.
Jeesus sanoo ettei kukaan joka häneen uskoo, kuole vaan elää ikuisesti. Niin, että kyllähän kristitynkin kuuluu uskoa kuolleiden elävän henkinä.Henkiä on maailma täynnä, me emme vain näe heitä ja hyvä niin.
Jeesus oli 100 % Jumala ja 100 % ihminen. Ihminen kuoli ja Jumala Hänessä meni Taivaan kotiin.
Neitsyt Mariasta syntynyt = 100 % ihminen, mutta isä on Jumala = 100 % Jumala.
Jos ap sattuu näkemään tämän ketjun, niin tule päivittämään miten teillä menee nyt. Vieläkö lapsi kertoo omasta ja ayasta? Tuliko teille lisää lapsia?
Ja pliis, älä tule esiintymään ap:na jos et oikeasti ole hän.
Lasten kokemukset ovatkin mielenkiintoisia. Yksi lapsistani on nähnyt enkelin vaarin kuoleman jälkeen, lapsi sanoi tunteneensa hyvin levollisen olotilan tämän kokemuksen aikana eikä hän ollut säikähtänytkään tätä näkyänsä.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä taitaa olla vilkas mielikuvitus ja mielikuvituskavereita. En olisi huolissani.
Henkimaailma kommunikoi meidän kanssamme myös mielemme välityksellä ja mielikuvitus on tärkeä kun meille annetaan tietoakin asioista. Voimme saada näkyjä myös mieleemme.
Olen kirjoittanut lapsenlapseni oudosta puheesta joskus ennenkin, mutta tässä vielä:
3 v lapsi kertoi heitelleensä kiviä veteen Helvi-tädin kanssa. Äitinsä kysyi, missä se täti oli sillä hetkellä. Lapsi sanoi, että täti lähti pois.
Ko täti oli minun tätini, joka oli juuri kuollut ja josta ei oltu puhuttu mitään ko lapsen perheen kanssa.
Miniäni soitti minulle ja kyseli, tunnenko ketään Helviä?